Olet niin kiva ihminen koiraksi

Tulit meille pienenä mustana karvatassuna. Vikisit emon ja sisarusten ikävää isossa uudessa kopassa, opettelit tuntemaan meitä.

Sopeutuminen ei kauan kestänyt. Opit talon tavoille ja talo sinun tavoillesi. Tuunasit pikkuemännän stereokuulokkeet ja stailasit puhelinta. Somistit parhaan villamaton hampaanjäljillä ja narskuttelit siihen pieniä ilmastointia parantavia reikiä. Asemoimme maton uuteen kulmaan. Eihän tässä näin kai pitänyt käydä, mutta olkoon, saa elämän jälki vähän näkyäkin.

Otit paikkasi perheessä, isännän ja emännän sängyn jalkopäässä öisin, sohvalla päivisin ja pikkuemännän huoneessa milloin vaan. Kun pikkuemäntä tuli iltamenoista kotiin, tervehdit iloisesti ja kävit sen jälkeen jokaisessa sängyssä varmistamassa, että niissä oli juuri sellainen miehitys kuin pitääkin. 

Käytöstapasi eivät ehkä ihan aina ole ohjekirjan mukaisia. Olemme yrittäneet opettaa, mutta vähän vaikeaa se välillä on, kun et ole yrityksistä huolimatta oppinut lukemaan.  Koirakirjasta olisit itsekin voinut tarkistaa, miten pitää olla ja miten ei. Käytöskirjaanhan me ihmisetkin välillä turvaudumme. 

Ja jos olisit oppinut aakkoset, sinulla olisi muutenkin voinut olla hauskempaa silloin, kun jouduimme jättämään sinut talonvahdiksi työpäivien ja koulun ajaksi. Osaat kyllä sulattaa sydämet iloisella katseella ja reippaasti tervehtimällä. 

Pääsit mukaan mökille ja maalle ja opit nopeasti toimimaan oikein jokaisessa paikassa. Maalla sinulla on omat suosikkinaapurisi, joita käyt häntä täpinöissä  tervehtimässä ja sitten on se yksi, jota pitää aina kovasti komentaa.  Komentaa, vaikka komennettavaa enemmän huvittaa kuin harmittaa. Tiedät reviirisi rajat – ainakin teoriassa – ja noudatat niitä – ainakin teoriassa. Minkä pieni koira sille voi, että Rapen kalanperkuupaikalla on ihania tuoksuja ja metsässä kaikenlaisten ötököitten jälkiä. 

Osaat matkustaa hienosti autossa ja junassa, mutta huoltoasemiin olet tutustunut vain hyvin pintapuolisesti, sillä siellä ei haukkuja suvaita. Ihmisille on vaikka kuinka paljon tyhjää tilaa, mutta koiralle vain pieni nurkkaus jossain takapihan joutomaalla.

Tykkäät taidenäyttelyistä ja kesätorista ja tuoreista sämpylöistä ja niistä tietyistä koirannameista ja veneessä istumisesta. Haukut pihan lintuja ja oravia, mutta et ikinä tunnu oppivan, etteivät kyntesi pysy puussa etkä voi kiivetä oravan perässä puun latvaan. Linnuilla, mokomilla, on siivet ja ne lentävät karkuun. Sorsat osaavat uida ja lentää, todella epäreilua.

Kun pieni pojantytär tuli kuvioihin, katselit ensin varovaisesti itseäsi pienempää olentoa, joka tuoksui ihan uudelta. Vähitellen tutustuitte, annoit pienen käden koskea turkkiisi ja toit oman lempilelusi pienen lähelle, yhdessä leikittäväksi. 

Suostut hyvin vastahakoisesti villapaidan pukemiseen, vaikka kovalla pakkasella onkin mukavampi ulkoilla, kun on jotain lämmintä selän peittona ja tassut hyvin rasvattuina. 

Säikähdimme kunnolla, kun alkuviikosta huomasimme, että olet vakavasti sairas. Hengitys oli raskasta, kirsu harmaa, haukku apea ja koko koira vetämättömissä. Eläinlääkärillä selvisi, että sydänpussissa oli ylimääräistä nestettä, joka piti nopeasti saada pois. 

Vietit tunteja eläinlääkäriasemalla ja me pikkuemännän kanssa jännitimme kotona. Tiesimme, kuinka tärkeä olet meille ja koko perheelle. Tiesimme, miten apea joulusta tulisi, jos sinä et olisi paketteja nuuhkimassa ja papereita penkomassa. Ja kenelle me sitten kaikki salaisuudet kertoisimme?

Sinä selvisit. Ensimmäinen päivä oli uninen, mutta siitä alkaen vointi on kohentunut ja vauhti lisääntynyt. Pihapuun oravat saavat taas kyytiä ja haukut naapureita portinraosta. Kylkeen ajeltu laikkukin on jo alkanut kasvaa uutta karvaa. 

Olet kyllä tosi mukava ihminen koiraksi. Perheenjäsen. 
Hyvää joulua, nappisilmä karvatassu! 

Suhteellisuus, lyhyt oppimäärä

Tämä on se vuodenaika, jolloin viisaat sedät ja tädit nostavat sormen pystyyn ja komentavat meitä kaikkia muita karttamaan turhaa kulutusta ja mässäilyä ja ylenpalttisia lahjaostoksia ja yli varojensa elämistä ja ties mitä muuta. Marketeissa ja ruuhkassa koetaan kulutushysterian korkein aste, sitä siis karttakaamme. Kiitos huolenpidosta.

Suomalainen joulu on täynnä hyviä ruokaperinteitä. Yhteistä kaikille vanhoille, perinteisille jouluherkuille on pitkä valmistusaika, tuhti ravitsevuus ja hyvä säilyvyys. Kun varaat  reilusti joulumuonaa, syötävää riittää melkein loppiaiseen asti. Niin pitkään, että kärsivällisinkin nykyperhe kyllästyy.

Entisaikaan jouluruokien riittäminen oli onni. Vaatimattoman arjen keskellä joulun runsaus oli juhlava elämys. Kun joulusta päästiin, vastassa saattoi olla karu kevät, tarkkaan käytettävät varastot ja niukat ruokavarat.

Supermarketin ja pakastimen keksimisen jälkeen tilanne on muuttunut.

Jos haluaa valmistaa vaikkapa vain jouluaterian kevytversion, kaupassa on käytävä ja nopeimmin pilaantuvat ainekset on hankittava vasta viimetingassa. Näyttää tungeksimiselta ja mässäilyyn varautumiselta, mutta saattaa oikeasti olla vain järkevää huushollia. Enkä tiedä muuta menetelmää, jolla saisi jääkaapin kapasiteetin riittämään joulun valmistelun aikana, varsinkin kun Taivaan Isän iso pakastin pihan perällä on sitkeästi plussalla. Ei isoa jääkaappia voi hankkia vain yhtä vuotuista pyhää varten.

Ruokakulttuurin muutos näkyy jokapäiväisessä ostoslistassa, kodin tavaroiden käyttökulttuurin muutos pölyisinä täyteen pakattuina kaappeina. Ainakin keski-ikäisissä perheissä.

Nuoren morsiamen oppaissa oli tapana luetella, kuinka paljon liinavaatteita, astioita ja muuta maallista hyvää nuoressa perheessä piti vähintään olla. Pienin mittayksikkö oli tusina. Niin ja niin monta tusinaa lakanoita ja astiapyyhkeitä ja kasvopyyhkeitä ja käsipyyhkeitä ja niin edelleen. Pyykkiä pestiin parhaassa (pahimmassa) tapauksessa kerran vuodessa, keväthankien aikaan ja tyykitavaraa piti olla riittävästi. Kaikki mankeloitiin, sillä mankeloitu vei vähemmän tilaa ja säilyi paremmin puhtaan tuntuisena.

Kahvikuppeja piti olla paljon, mutta kahvikupit olivat pieniä, sillä kahvi oli arvokasta, ei sitä kuulunut huolettomasti holvata. Pieni kermanekka ja vadit pakkopullalle ja muille, etteivät ahmineet liikaa kalliita kakkuja.

Pesukone pyörittää likaiset lakanat, on lupa vaihtaa vaikka joka viikko ja useamminkin. Mankeli pyörii yhä harvemmin, vaikka mankeloitu lakana ihanan sileä onkin. Astioista pestään käsin vain parhaat kristallit ja muutamat teflonit, astiapyyhkeitä ei tusinoittain kannata hankkia. Peseytyminen on suihkussa käymistä eikä pientä kasvopyyhettä muista kukaan. Kahvi juodaan reilunkokoisesta mukista ja pikkukupit keräävät pölyä perhejuhlien välisen ajan.

Kukaan ei enää sano, montako kauniisti nimikoitua liinaa morsiamella pitää kapioissaan olla. Morsiamen oppaatkin taitavat keskittyä siihen, miten avioliiton saa kestämään ja säilymään.

Turhaa kulutusta? Turhaa tavaraa? Elämää, mieluumminkin.  Täpötäysi kaappi on täynnä entistä elämää, suvun ja perheen historiaa. Raivataan kaapit kuntoon, kun kevät koittaa ja tavarat voi kantaa ulos aurinkoon, ravistella pölyt pois ja päättää pää kylmänä, mikä jää, mikä lähtee. Ja mikä kokee uuden elämän, niin kuin otsikkokuvan pussilakanat. Niissä yhdistyvät vanhat ikkunaverhot ja vielä vanhemmat kapiot.

Toivon kaikille joulun keskellä ahertaville suhteellisuuden tajua ja toisten kunnioittamista. 

Runoilusta

Olen monena vuotena kirjoittanut joulurunoja perheen kortteihin. Ensimmäisen jouluaiheisen runon taisin tuhertaa alakouluikäisenä, siinä pukki seisoi kuusen takana, parta valkoinen kuin lakana. Loppusoinnut rankemman jälkeen. Sain opettajalta joskus kiltteyslahjaksi tyhjiä kirjoitusvihkoja, joku niistä on vielä maalla tallessa, viimeistä riviä myöten täyteen kirjoitettuna. Antoiko opettaja sysäyksen ammatinvalinnalle vai valitsiko kirjoittajan ammatti minut? Kirjoittamista olen jaksanut harjoitella, muissa jutuissa olen toistaitoisempi. Vajavuuksiin pitää sopeutua.

Onko jouluruno tilapäälyriikkaa? Se syntyy hetkessä, kirpoaa tunnelmasta, hakee sanat jostain sielun pohjalta ja riimittyy yksinkertaisesti. Joulurunoakin toki hioo, katselee muutamana päivänä ennen kuin printtaa sanat paperille. Mutta sellaista aherrusta kuin kokonainen kokoelma, ei jouluruno saa osakseen. Joulu nostaa esiin piileviä taipumuksia, enkä tiedä, onko hyvä niin.

Runojen laita on niin kuin kaiken muunkin tekstin. Ensin se on kuva, vasta sitten sisältö. Ensin lukija hahmottaa tekstipinnan ja sen muodon, arvioi, jaksaako kahlata kaiken läpi vai siirtyykö seuraavalle sivulle. Tiiviisti sivun reunasta reunaan ykkösvälillä ja pienellä kirjasimella ladottu teksti näyttää saksalaiselta teoriakirjalta eikä houkuttele lukemaan. Sopivasti väliotsikoita, ajatusviivoja, lyhyitä kappaleita ja eläkeläisystävällinen fonttikoko - näillä mennään mukavasti ja joku jaksaa lukeakin.

Silmiin pistävän usein moderni proosateksti toimii kuten televisiosarja. Nopeita leikkauksia, lyhyitä lukuja, kolme-neljä eri tarinaa lomittain, lopussa solmu, joka yhdistää kaiken. Jokaisella viestinnän keinolla ja tavalla on tehtävänsä, mutta miksi maneerit siirtyvät genrestä toiseen? Maailma pirstaloituu ja viihteellistyy. Muuttaako televisio tajuntaa syvällisemmin kuin oivallammekaan? Muuttuuko maailma sähköisen viestinnän myötä vai paljastaako sähköinen viestintä maailmassa aina vallinneen lyhytjännitteisyyden. Vai uppoanko minä pohdinnoissani liian syvälle? Kirjoittaja kirjoittaa aina, olipa aihe mikä tahansa, myös itsestään, omista arvoistaan ja käsityskyvystään.

Laadin tänäkin vuonna pieniä joulurunoja, julkaisin ne ensimmäistä kertaa blogissa ja hämmensin keitosta parilla vanhemmalla tuotoksella. Vielä ennen jouluaattoa julkaisen yhden runon. Sitten kirjoitan taas enemmän proosaa.

Sellainen jouluruno, joka muistuttaa komeaa kuusta ja joka kiehtoo rakenteellaan ja kuvallisuudellaan jo ennen lukemista, voisi olla hyvä. Sellaista en vielä ole osannut sommitella. 

Pyhä lähenee

Jouluiltaan, tyveneen

Joka vuosi matkaa teen.

Kuljen muiston polun päähän

Arjen tiedän taakse jäävän.

Juhlan sydämeen kun rakennan

Valot sytytän ja kiireen taltutan.

Tumma taivas tähtineen

Kutsuu joulun ihmeeseen.

Liekin lämpö, kimmellys

Juhlan tyyni täyteys.

Kolmas adventti

Jouluna, taas kerrotaan

Lapsi syntyy maailmaan

Silmin kirkkain katsomaan.

Tähti suuri loistamaan

Syttyy ylle tumman maan

Juhlan tuoden mukanaan.

Lapsen lailla tuntemaan

Ilon, riemun kokemaan

Tulla saat näin uudestaan.

Joulun sanaa kuulemaan

Rakkaat säkeet laulamaan

Kansat kaikki kutsutaan.

Talvipäivä, pituus 14 min

Päivä on aloitettu säälliseen aikaan. Rakennustyömaalla on ulkotyöryhmä täydessä työn touhussa. Tehokasta pihapuiden huoltoa.

Lähellä Sammun tupaa tulee vastaan toinen työporukka. 

Onko lumen alla aarteita? 

Golfkentällä ei ole yhtään pelaajaa tai puttaajaa tai mitä niitä nyt onkaan. 

Valot syttyvät ladun ylle, hyvää hiihtoaikaa on vielä jäljellä vaikka kuinka. Taivas loimuaa punaisena.

Engelsmannit viihtyvät pulkkamäessä. 

Kun brittilapsi laskee mäkeä, kiljuminen kuulostaa ihan suomalaiselta.

Keskustassa on täydellinen iltatunnelma kello kahden aikaan iltapäivällä.

Kaukana taivaanrannalla ovat Pallaksen valkopäiset kerot. Immeljärven takaa ne tuskin erottuvat eivätkä tartu kuviin.

Enteitä, ennusmerkkejä

Mikä vilahti ikkunassa?

Näitkö punaisen nutun ja tupsun?

Mikä rapsahti pihapuussa?

Pieni varpunen oksalla kotikoivun?

Mikä jälki pientareessa?

Askellus kepeä pikkuisen tossun?

Mikä tuoksu on tuvassa kotoisassa?

Tunnetko kanelin, omenan, luumun?

Kuka koputtaa porstuassa?

Kuuletko äänet joulu-ukon ja tontun!

Pukin poro on pihassa kuopimassa,

Tuo lapsille oikean joulun.

Lapastelua, Lappia

Lempeän pakkasen päivä kaamosmaassa. Aurinko nousi kello 11.51, laski 12.36.

Lähdimme ladulle, hyvissä ajoin ennen auringon nousua ja saavuimme tukikohtaan vasta auringon laskettua.

Huurteinen metsä oli musta-valkoisempi kuin milloinkaan, kuuraiset puut ja pehmeä lumi. Taivas kirkastui vaaleanharmaasta melkein valkoiseksi, sitten tummui hitaasti. Välillä sateli lunta, välillä tuuli tuprautteli lunta puiden oksilta.  Koparanjälkiä ja papanoita näkyi, mutta ei yhtään sarvipäätä sattunut samalle reitille. Ladut oli vasta kunnostettu, hienoa jälkeä.

Hiihtäjiä tuli vastaan harvakseltaan, mutta ladulla on vanhanaikainen hieno Lapinmaan meininki, jokaista vastaantulijaa tervehditään ja välillä muutama sana jutellaankin. Jo vain se on niin tässä maassa, ettei koskaan tiedä, milloin tarvitsee toisen apua ja siksi on pidettävä tiplomaatit kunnossa. 

Kun ei talven ihmemaasta ole yhtään uutta kuvaa todisteena, muistutetaan lapasista. Viime joulun aikaan kokosimme lapaspuun myyjäispöytään. Lapaset ovat löytäneet uudet omistajat, kuva ja loru ovat muistoina jäljellä. 

Pitäkää pää ja kädet lämpiminä, kun talvella ulkoilette!

Lapaspuu on rakennettu

Joulutorin pöydälle

Lapasia ripustettu ompi puumme oksille.

Lapaset on paritettu

Vasen löysi oikean

Kätösiä vailla vielä ovat uudet lapaset.

Talven parhaat hiihtoretket

Odottavat lapasta

Reppuun laita toinen pari ihan kaiken varalta.

Tule jouluostoksille

Lapasia katsomaan

Sovittele kätösiisi talven kylmät voittamaan!

Kaamos, kuurainen ja kaunis

Päivän pituus tunti ja kaksi minuuttia. Huomenna vielä vähemmän.

Sitten ei enää sitäkään?

Aamu alkaa keltaisena kajona eteläisellä taivaalla, voimistuu, punainen kehrä vaeltaa metsikön yläpuolelle. Kun auringon valon on tajunnut, se on jo hiipumassa.

Pieni kamera tekee tenän pakkasessa. Se hyytyy ja vaatii lämmittelyä. Kameraa pitäisi kuljettaa kuin pientä lasta, lähellä vartalon lämpöä. 

Värit eivät toistu täsmälleen samanlaisina kuin silmä ne erottaa, valo ei tunnu riittävän kuvaan. Hennot roosan sävyt ja siniset kajastukset jäävät tallentumatta.

Katse tarttuu lämpömittariin monta kertaa päivässä. Aamusta alkaen lukema on alkanut kolmosella, nyt kakkosella. Lauhtuuko se huomiseen mennessä hiihtokeliksi? 

Lumen valoa!

Jouluksi Sinulle ennustan

Valkoista lunta satavan

Pihaan, pientareelle.

Jouluusi näin nyt toivotan

Valoa taivaan hohtavan

Tielle, taipaleelle.

Juhlaasi lahjoittaa haluan

Tunnelman parhaan, aidoimman

Sielulle, sydämelle.

Juna matkalla

Kun Lapissa lähdetään matkaan, lähteminen käy verkkaan. Mitä sitä suotta kiirehtiä, tien päällä voi tulla vastaan vaikka mitä, parempi valmistautua huolella, miettiä ja lähteä harkiten.

Varasimme liput hyvissä ajoin. Olimme lastauksessa hyvissä ajoin ja ilmoittauduimme Rovaniemen junaan. Auto kuormattiin uuteen kuljetusvaunuun, kolmannelle paikalle, me siirryimme junaan. Hytti oli mukava, ravintolavaunussa sopivasti matkustajia, konduktöörit ystävällisiä. 

Kun juna pysähtyi Riihimäellä, hytin ikkunasta näkyi puutavaralastissa olevia vaunuja.

Juna jolkotteli kohti pohjoista. Välillä pysähdyttiin ja aina, kun kurkistin hytin ikkunasta maisemaa, vastassa oli tavaravaunuja, täydessä tukkikuormassa. Isänmaan äidinkasvot olivat huurteisten tukkien peittämät.

Rovaniemellä etelän vesisade oli vaihtunut reiluun kymmeneen pakkasasteeseen. Lunta oli niin paljon, että jäniksenjäljetkin jo näkyisivät. Tunturiin!  

Niinpä, jo vain. Auto oli kadonnut. Sitä eikä sen edellä vaunuun ajettuja autoja ollut missään. Kun oli neuvoteltu kuormauspuolen miesten ja VR:n asiakaspalvelun kanssa, alkoi näyttää siltä, että auto olisi muutaman hetken kuluttua päätymässä Kolariin. Juna oli matkalla, tarkastamaan ei autovaunuun päässyt. Valistunut arvaus siis.

Ei muuta kuin taksiin ja Rovaniemeltä Kolariin, Raanujärven, Pellon ja Sieppijärven kautta.

Taksimiesten tietotoimisto on Rovaniemelläkin se luotettavin. Puhuttiin turisteista ja kuultiin, että venäläisiä tulee joka vuosi enemmän. Kovasti ovat kuulemma esittämishaluisia. Ostavat vaikka pullokaupalla konjakkia, kun se täällä on edullista ja ehtaa tavaraa.

Puhuttiin rekkaliikenteestä ja siitä, miten ulkomaalaiset oikaisevat Jäämeren reiteillä Suomen kautta. On siinä äkkiä rekka kellellään tienposkessa kun ei bulgarialainen kuski hallitse jäisen tien tekniikkaa. Ja valtakunnan radiossa tulee taas liikennetiedote.

Puhuttiin etäisyyksistä ja terveydenhuollon haasteista. Rovaniemelle on Nuorgamista nelisen sataa kilometriä, yhtä pitkä matka kuin Napapiiriltä Vaasaan. Utsjoen äidit on määrätty synnyttämään Rovaniemellä - kuinka moni vaasalainen äiti lähtisi polttojen alkaessa Rovaniemelle? Ensimmäinen helikopterisynnytys oli tänä syksynä koettu.

Ja jo vain, siellä se oli, Kolarin rautatieasema, autovaunut ja meidän automme – sekä sen taakse jääneet autot omistajineen. Juna oli ollut myöhässä, Pasilan päässä tehty virhe oli viivyttänyt purkausta vielä melkein tunnin lisää. Kun Lapissa lähtee liikenteeseen, mitä vain voi sattua. Mikä oli täten todistettu. Onneksi odottajilla oli lomamieltä, kiitos siitä. 

Oli melkein puolipäivä ja horisontissa näkyi punainen auringonnousu. Suuntasimme kohti tunturia. Tien vierellä, peltoaukeilla oli poroja, kaksi uljasta hirveä tarkkaili liikennettä Teurajärven tienoilla. Aurinko oli korkealla, kun pääsimme majapaikkaan.

Tehtiin ostokset, käytiin syömässä ja kun päästiin takaisin majapaikkaan, aurinko oli jo laskenut. Terävä kuunsirppi loisti Eturinteen yllä, Kätkätunturin luminen laki sai valoa kuun säteistä.

Ensimmäiset kilometrit on hiihdetty. Tuvassa on kaksikymmentä astetta, ulkona enemmän, eri etumerkillä. Yöksi on luvattu kireää pakkasta, taivas kirkastuu.  

Matkalla Jouluun, talveen

                                                                                                                                                          

Hämärässä maa ja metsä

Vaiti seisoo, odottaa.

Pakkaslunta hartioilla

Kuuset taivaan tavoittaa.

Tähtipeitto välkehtivä

Koko taivaan koristaa.

Tuikkii tuvan jouluvalot

Lumen pinta kimaltaa.

Sininen on kaamospäivä

Pohjoisessa pakastaa.

Pikkutonttu Touhutossu

Joulun ihmeen nähdä saa.