lauantai 14. marraskuuta 2026

KIITOS!

  

 

 

 

KIITOS kunnianosoituksesta!

 

Joskus viime keväänä taisin ihmetellä perheelle, että onhan tässä kohta jo 40 vuotta yritetty. Se oli lähinnä ihmettelyä siitä, pitäisikö vähitellen ymmärtää, että voisi olla aika jäädä kokonaan eläkkeelle tai jotain. Perhe mutisi vastauksen.   

 

Perhe päättikin anoa äidille yrittäjäristin! Komea merkki pyhäpuvun somisteeksi, mutta tällaisesta en ollut osannut edes uneksia. KIITOS! Näkyvä tunnustus oli kiva saada! 

Ja jos nämä merkit todellakin ovat näin komeita, yritän saada seuraavankin... ;)) 

 

 

Yrittäjänä minulla oli toki jo alussa oikea tavoite. Olin hetken yrittänyt käydä töissä ja todennut, ettei se pienen pojan äidille mikään helppo juttu ollut. Omistautua kahdelle isolle tehtävälle samanaikaisesti – toisilta se onnistuu, minulta ei. 

 

Olin odottanut lasta niin monta vuotta, että tuntui hullulta jättää vakavailmeinen, suloinen pieni poika vieraan ihmisen hoiviin päivän parhaiksi tunneiksi. 

Olin tehnyt töitä niin monta vuotta, etten halunnut jäädä kokonaan pois työstä ja luopua kokemuksesta, jatkuvuudesta ja muista työn parhaista puolista. 

 

Perustin toiminimen ja ajattelin, että tietokoneen tai vastaavan pystyisin kyllä hankkimaan, voisin rakentaa työpaikan pikkuhuoneen nurkkaan, vanha puolirämä polkupyörä auttaisi kuljetuksissa – taksit toimivat siihen aikaan hyvin ja luotettavasti, junalla pääsi pääkaupunkiin...  Jotenkin sitä voisi selvitä. 

 

Eikä yrittämistä tarvitsisi kovin kauan harjoitella, kunhan poika pääsisi päiväkotiin tai kouluun, voisi palata työelämään. 

Seuraava käänne tuli pian. Meille syntyi pieni ihana tyttö, joka innokkaasti huitoi pienillä nyrkeillään ikään kuin olisi sanonut: Äiti, koska leivotaan? Hyvä juttu, yrittäminen voisi jatkua pitempään.  

 

Kirjoittaminen on yksinäistä, hiljaista työtä, sopivaa introvertille ja yksin viihtyvälle. Joku totesi, ettei voi olla oikea yrittäjä, ellei ole toimistoa ja sihteeriä. Veroviranomainen oli varma, että kavala huijaus tässä oli taustalla. Vasta vähitellen yksin yrittäminen alettiin hyväksyä ja uskoa työksi. 

 

Omat puuhat ja firman työt löysivät uomansa. Päivärytmi syntyi. Opin sovittamaan työt ja lastenhoidon yhteen – useimmiten. Eikä omaa arkea tarvinnut selittää kenellekään, ei jokaista neuvolareissua eikä muita irtiottoja. Hoitomummi Sylvia tuli tarvittaessa auttamaan lastenhoidossa, elämä toimi. Työ piti kiinni arjessa. Hyvä niin. 

 

Olin uuden yrittäjän innolla liittynyt yrittäjäjärjestöön. Luovuin jäsenyydestä, kun tajusin, ettei iltaisin ollut aikaa. Oli tärkeämpää tehdä työtä kuin kiirehtiä tilaisuuksiin. 

 

Olin liittynyt oman alani kerhoihin ja yhdistyksiin. Kun 1990-luvun lama vei työt ja melkein nollasi laskutuksen, lähetin kaikille kohteliaan kirjeen ja ilmoitin jääväni tauolle. Lupasin tulla raapimaan ovea, kun tilanne muuttuu. Maailma muuttui, enkä koskaan palannut niihin seurapiireihin. 

 

Yrittäjänä selviydyin, koska maailmassa oli sittenkin enemmän tekemätöntä työtä kuin valmista. 

 

Vaatimaton yritys, sanoin joskus pankissa, ja virkailija vastasi: Ehkä, mutta pystyssä. Tiedätkö, kuinka moni on mennyt nurin? 

 

Koulun alkaminen ei juuri muuttanut perheen päiväjärjestystä. Kun lapset olivat yläasteella, sain työtarjouksen. Pohdittiin tilannetta iltapäivävoileipien äärellä. 

-       Joo, äiti, sä olisit sitten joka päivä viiteen asti töissä niin kuin toistenkin äidit.  

-       Olisiko se teille ongelma? 

-       Ei olisi, mene vaan. 

 

Olisin voinut luopua toiminimestä, mutta en luopunut. Tuli töitä ja tehtäviä, jotka tein oman firman puitteissa, vanhojen ja uusien asiakkaiden kanssa. Töitä, jotka eivät kuuluneet silloisen työpaikan alaan. Kun eläkeikä lähestyi, omaa työtä oli sen kalenterissa sen verran, että päätin palata päätoimiseksi yrittäjäksi. Verottajan kanssa oli – ei ihan suhde – mutta asialliset välit. 

 

Työelämään voi tulla mutkikkaita polkuja pitkin. Työelämä voi tarjota mutkikkaita polkuja. Yrittäjyydestä tuli kehys, raami, jonka sisäpuolelle sopii monenlaisia tehtäviä ja töitä. Yrittäjänä voi valita joustavammin. Usein se oli viisasta. 

 

En ole rikastunut, ainakaan, jos ajattelette rahaa.  

Olen tavannut hienoja ihmisiä, joihin en millään muulla tavalla olisi tutustunut.

Olen päässyt tutustumaan paikkoihin, joihin en muuten olisi ikinä päässyt. 

Olen oppinut asioita, joita en olisi muuten tullut edes miettineeksi. 

Kokemukset ovat tämän polun varrelta löytämäni rikkaus.  

 

Olen kuullut sanottavan, että yrittäjällä on aina rahaa. Pitää paikkansa. 

Yrittäjänä oppii nopeasti, että raha ei ole rajaton hyödyke, sen kanssa on oltava tarkka. Pitää olla puskuria, kun yllättävä meno tai maksu iskee. Siis kun, ei jos. 

Kaikkeen ei ole varaa, ei ainakaan yrittäjällä. Toivottavasti perhe ei kanna kaunaa ankeista ajoista. 

 

En haaveillut konsernista tai bisnesimperiumista. Halusin pitää yrittämisen järkevissä rajoissa, etten putoaisi kovin korkealta, jos myrsky iskisi. Olinko liiankin varovainen? 

 

Tavoitteena oli saada lapset hoidettua ja hyvän elämän alkuun. 

Kaikki muu tuli sen lisäksi ja se kannatti.    

               

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

maanantai 6. heinäkuuta 2026

Perinteikäs, ainutlaatuinen 70. Sampojuhla

Kun Sammatin suvi on kauneimmillaan, on aika kokoontua Sampomäelle, juhlistamaan Elias Lönnrotin elämäntyötä, siitä yhä edelleen ihanasti versovaa sammattilaista kulttuuria ja kesän kauneinta aikaa. Tänä vuonna juhlaa vietettiin sunnuntaina 28.6.

 

Sampojuhlaan on tultu Sammatista ja kauempaa. Sammattilaiset ja Sammattiin sitoutuneet ovat tavanneet ja viihtyneet, ottaneet vastaan kirkkaan auringon, sateen ja kaikki suven oikukkaat tunnelmat. Sampojuhla perinne. 

 

Sampoyhdistys on alkuaan ollut Sammattiseuran sisar tai alaosasto, on vuonna 1956 perustettu. 70 kertaa on Sampomäellä vietetty kulttuurin juhlaa, vain koronavuosi 2020 pakotti yhdistyksen luopumaan perinteestä.  


Julius Westerberg 

 

Raikkaasti alkuun 

 

Ennen varsinaisen juhlan alkamista vietettiin etkoja – Hiiden pelimannit soitti lohjalaista kansanmusiikkia. Marika Läspä, Kati Lyytikäinen, Viveka Haapio, Sinikka Kivistö ja Johanna Arvola – kaikki Hiidenveden ympäristössä asuvia musiikin taitajia. Vahtimestarin talon terassilta tulvi musiikkia ja tunnelmaa Paikkarin pihamaalle. 

Paikkarin torpassa opasti Risto Piekka – arvostettu Lönnrot-tuntija ja Paikkarin torpan tukiyhdistyksen primus motor. 

Kirjateltta tarjosi valikoiman kulttuuriaarteita. 

Sammatin Martoilla oli tapahtuman kahvitusvuoro.  Juhlavieraat huolehtivat iloisista kohtaamisista ja kuulumisten vaihtamisesta.  

 

Sampoyhdistyksen vastavalittu puheenjohtaja Julius Westerberg juonsi juhlan. Hän aloitti toteamalla, että on ilo ja kunnia saada juhlistaa Elias Lönnrotia, Kalevalaa ja Suomen suvea – samalla läsnäolijoita kiittäen. 

Juhlan tekevät läsnäolijat, uskolliset Sampomäen vieraat. 

 

Kesäiset klassikot 

 

Juhlaohjelman aloittivat Lohjan Musiikkiopiston nuoret soittajat, johtajanaan Tuomas Törmi. Kuultiin Armas Järnefeltin Alkusoitto, Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija sekä Eduardo di Capuan O sole mio.  


Lohjan Musiikkiopiston taitavat soittajat. 

 

Lohjan kaupunginjohtaja Petra Ståhl lausui innostavat tervehdyssanat Lohjan kaupungin nimissä. Innostaen, perinnettä kunnioittaen. 

 

Kaupunginjohtaja Petra Ståhl 


Petra Ståhl korosti, kuinka suuret asiat voivat alkaa pienestä – Sammatin pienestä torpasta lähti mies, joka loi kulttuuriperinteen, joka on säilynyt elävänä seuraaville sukupolville.

 

Elias Lönnrotin esimerkki kertoo, kuinka sinnikkyys, työnteko ja huolenpito omista juurista voi johtaa suuriin saavutuksiin. Tähän henkiseen perintöön sitoutuminen, perinnön vaaliminen ja siihen sitoutuminen yhdistää sammattilaisia ja kulttuuriväkeä laajalti. 

 

Elämän rouva, ei kuoleman

 

Kesällä 2006 perustettiin sammattilainen harrastajateatteri, Vaahterateatteri. Kahden vuosikymmenen aikana Vaahterateatterista on tullut ammattitaitoinen, kunnianhimoinen ja arvostettu osa paikallista ja koko Lohjan alueen kulttuuria.

 

Vaahterateatterin ryhmä saa kukkansa.


Vaahterateatterin kesän – ja samalla 20-vuotisjuhlan – näytelmä on osa Eeva Joenpellon teosten esittelyä. Lohja-sarjan ja Tuomari Müllerin tarinan jälkeen Vaahterateatteri tuo Sampomäen estradille Eeva Joenpellon romaaniin perustuvan näytelmän Elämän rouva, Rouva Glad. 

 

Rouva Gladin tarina on julkaistu vuonna 1982. Teksti on säilyttänyt tuoreutensa, yhä edelleen se on koskettava, elämänmakuinen kertomus.  Vaahterateatterin sovitus on uskollinen kirjan tekstille, mutta samalla tuore ja mielenkiintoinen. 

 

Sampojuhlan aikana Rouva Gladin tarinasta saatiin näyte – esitykset Sampomäellä jatkuvat 12.7. asti – vielä ehtii katsoa ja kokea tämän ainutlaatuisen näytelmän. 

 

Juhlan kruunaa puhuja 

 

Sampojuhlien kohokohta on jo 70 kertaa ollut juhlapuhe, juhlaesitelmä. Sarja, jonka vuonna 1956 aloitti Rafael Koskimies, Härjänvatsan kesäasukas, sai taas arvokkaan jatkon. 

 

Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen, on tullut yleisölle tutuksi monelta kanavalta. 

 

Teivaisen otsikko, Myyttinen valta eteni päivänpolitiikan yksityiskohdista laajempaan kuvaan. Valta hyödyntää kunkin ajan ominaispiirteitä ja kehityskulkuja. Teivainen lähti liikkeelle Elias Lönnrotista, korostaen suurmiehen ansioita kansakunnan kehittäjänä. Talouden ja politiikan kautta edettiin tekoälyyn, joka sekin tavoittelee valtaa, oppii luomaan myyttejä, käyttämään valtaa. Elias Lönnrotin esimerkki opettaa suhtautumaan kriittisesti vallankäyttäjiin.  


Professori Teivo Teivainen 

Teivo Teivainen on persoonallinen esiintyjä, vauhdikas ja mukaansatempaava. Hän on itsenäinen ajattelija, elämän ilmiöiden taitava yhdistäjä.  


 

Oman mausteensa esitykseen toi Sampomäen sää. Taivas tummeni ja jo Vaahterateatterin viimeisten repliikkien aikana ryöpsähti sade. Sateenvarjot avautuivat, sadetakit rapisivat,  mutta yleisö pysyi paikoillaan – tätä älyllistä ilotulitusta ei sadekaan vaimentanut! 

 

Liisa Akimofin laulut

 

Juhlayleisölle kerrottiin tutusti salmiakista ja ihmissuhteista, mutta myös muista arkisen elämän asioista. Liisa Akimof on monipuolinen kulttuurin toimija, laulaja-lauluntekijä, tuottaja ja Production House -yhtiön toimitusjohtaja. Hänen työhönsä olemme tutustuneet monella eri tavalla, Sampomäen estradille asteli sanoittaja ja säveltäjä, jonka havainnot elämästä olivat tarkasti tähdättyjä. 



Hykerryttävä laulusikermä – ensin Akimof kertasi kaikki ne verukkeet, joilla kutsuista kieltäydytään. Ihanat juhlat – hengessä mukana – Pohjois-Pirkanmaalla...

Ja sitten: mistä tulivat ne kolme kanaa ja kukko meidän pihalle ja sitten tuli vielä neljäskin. Tamperelaisetkin saivat osansa: sää ja mää ja sää ja mää ja moro – laulu soi kuin rotvallin reunalla konsanaan. 

Suomalaisen kesäjuhlan kuvioihin kuuluu, kuinka miehet grillaavat ja naiset tiskaavat -  aina vaan, juomaa vain tuodaan lisää – terävää, tarkkaa kuvausta ja huumoria kesän tutuista kuvioista.  

Lopuksi lakonista kaihoa henkivä tuttu laulu, jossa maistui salmiakkia ja rakkautta...

 

Vielä ennen Uusmaalaisten laulua 

 

Juhlan perinne jatkuu. Kunnioitettavat 25 vuotta sitä ovat vaalineet Seppo Iivonen yhdistyksen puheenjohtajana ja Sari Lehtinen hänen apunaan. Nyt Seppo ja Sari saivat Tiia Selenius-Nielsenin laatimat kukkaseppeleet kutreilleen kiitokseksi. Molemmat jatkavat työtä yhdistyksen hyväksi. 



Esiintyjien kukituksen hoitivat Valtteri Mölläri, Stella Sormunen ja Hilla Tuovila.  



Julius Westerberg kertoi juonnoissaan Sampojuhlan vaiheista, Sampomäen historiasta.  Pohjolan pirtin näyttämöllä ja katsomossa on vietetty 70 Sampojuhlaa, mutta siitä on tullut koko ydinkesän juhlapaikka, teatterin näyttämö ja kohtauspaikka.  Nykyään Sampomäkeä hallinnoi Sampoyhdistys. Toiveissa on, että muutkin toimijat innostuisivat Sampomäen mahdollisuuksista ja Sampomäelle saataisiin toimintaa myös loppukesän aikaan. Kulttuurityölle toivotaan jatkoa. 

 

Lopuksi laulettiin yhdessä Uusmaalaisten laulu, jonka johti musiikkimies Julius Westerberg. 

 


Välillä saadaan aurinkoa ja välillä raikasta sadetta, mutta uskollista yleisöä se ei haittaa, Sampomäelle kokoonnutaan, lönnrotilaisessa hengessä.  

Tervetuloa seuraavinakin kesinä, viikko juhannuksen jälkeen sunnuntaina!  

 



Jos kiinnostuit:  

Rafael Koskimies, akateemikko ja ansioitunut tiedemies on vuonna 1953 julkaissut kesämaisemistaan kertovan teoksen Helsinki ja Härjänvatsa : muistelua  

Kannattaa kysellä kirjastoista tai antikvariaateista. 



Juhlaa kuvasi Timo Laurila 

torstai 2. heinäkuuta 2026

Aamulla



Sataa, ilma on viilentynyt, järven vesi on lämmintä aurinkoisten päivien jälkeen. Aamu alkaa sateen kosketuksesta iholla, järven lempeistä aalloista. Uinnin jälkeen iholla tuoksuu kesä.


Rannat katoavat sateeseen, ulappa jatkuu ja jatkuu... 

 

Lapsenlapsi nukkuu vielä, vaaleat kiharat kehystävät tyyniä kerubinkasvoja. Lumous vaihtuu kohta uuteen päivään, uusiin leikkeihin, hiukset liehuen. 



Mökille kokoontunut perhe ja kesäelämän käynnistäminen pitävät kameran piilossa ja ajatukset muissa asioissa. 


Upeat auringonlaskut ja niitä seuraava aamuruskot – ne, joiden värit eivät ole ruskotusta, vaan intohimoista punaista ja oranssia, jäävät sielun arkistoon. 


Muistatko vielä, millainen iltarusko voi olla? Silloin, kun taivaanrannan täyttävät kaikki hohtavat sävyt, silloin, kun punerrus aamun kynnyksellä vain vaihtuu uuteen...

 


Pihapolun Iku-Turso antaa sateen valua kasvoilleen, kivinen ilme terästyy aina veden valuessa. 

Sammaleen katse kirkastuu, kivien peitteet heräävät...


 


 

 

sunnuntai 24. toukokuuta 2026

Sammatin nuorten koulutie?

Muuttokuormassa matkustivat myös Brigitte ja Kalle.


Olen äiti, isoäiti ja Lohjan yhteislyseon riemuylioppilas. 

Keskikoulun jälkeen siirryin hämäläiskauppalan yhteiskoulusta Lohjan Yhteislyseoon. Siirtymä kauppalasta kauppalaan otti lujille, aluksi. 


Vaikka muutos osui keskikoulun ja lukion väliin, koulupolun risteyskohtaan, se oli rankka kokemus. Sammattiin oli kiva muuttaa, mutta. 

 

Nyt seuraan, Sammattiin sitoutuneena, suunnitelmia, joissa sammattilaiset koululaiset ovat sivistystoimen heittopusseja, heille suunnitellaan samanlaisia siirtoja kuin itse – tosin ihan eri syistä – koin.  

 

En voi olla kirjoittamatta. 

 

 

Lohja, moderni hölmöläistarina?

 

Moni muistaa alakoulun ja kansansadut.  Hölmöläiset, jotka kantoivat säkillä valoa pirttiin. Hölmöläiset, jotka jatkoivat peittoa leikkaamalla sitä toisesta päästä ja ompelemalla leikatun palan toiseen päähän.  

 

Lohjan kaupungissa hölmöläistarinat kokevat renessanssin, uuden tulemisen.  Uusien hölmöläisjuttujen otsikko on Sivistystoiminnan palveluverkkosuunnitelma. 

 

Lohja 2009 toteutti kuntaliitoksen Sammatin kanssa. Seuraavina vuosina myös Karjalohjasta, Nummesta ja Pusulasta tuli osa Lohjan kaupunkia. Lohja sai hallintaansa perinteikkäitä kuntia, joilla kaikilla oli oma kulttuuri ja identiteetti.  

 

Miksi tämä kaupunki ei vieläkään tiedä, millaisista osista se koostuu? Eivätkö Lohjan päättäjät vieläkään ole huomanneet, miten ainutlatuisia alueita Lohjan ’uudet’ kunnat ovat? Lohjalaisten päättäjien komeat lausumat muuttuvat etäiseksi sanahelinäksi, kun suunnitelmia laaditaan. 

 

Onko Lohja aidosti lapsiystävällinen kaupunki? 

 

Lohjan Sivistystoiminnan palveluverkkosuunnitelma sisältää tavoitteita, jotka nollaavat kaiken sen työn, jota sammattilaiset ovat alueensa hyväksi tehneet. 

Lähipalveluita ja sivistyspalveluiden toimintamalleja ’kehitetään’. Fraasit sinkoilevat, tekstiä on luettava tarkasti, jotta todelliset tavoitteet näkyvät.

 

Sammattilaiset lapset ovat saaneet pätevää opetusta ala-asteen koulussa kodin lähellä. Yläkoulusta on siirrytty Lohjalle, missä on paitsi koulu, myös harrastusmahdollisuudet, kulttuuripalvelut ja terveydenhuollon palvelupisteet. 

 

Lohja on Sammatin alueen tärkein työssäkäyntialue, mikä vaikuttaa koulunuorison ja heidän perheidensä elämään. Lohjan ja Sammatin välillä on melko hyvin toimiva julkinen liikenne. 

 

Nyt lohjalaiset ovat häätämässä Sammatin yläkouluikäisiä Nummen yhtenäiskouluun.  Koulun tarjonta ei vedä vertoja Lohjan koulujen monipuolisille oppimismahdollisuuksille – nuorten mahdollisuudet suunnitella tulevaisuuttaan kapenevat. Ovet sulkeutuvat, vaikka niiden pitäisi olla kaikille avoinna. 

 

Lohjan yläkoulusta on ollut luontevaa siirtyä Lohjan lukioon tai ammattikoulutukseen. Nummen yhtenäiskoulu on koulutuksen kannalta umpikuja – sieltä on hakeuduttava muualle jatko-opintoihin. Koulun vaihtoja tulee enemmän, eivätkä ne kaikille ole helppoja. 

 

Nummen suuntaan ei Sammatista tällä hetkellä ole lainkaan toimivaa liikennettä. Nummella ei myöskään ole saatavissa tasokkaita terveydenhuollon palveluja. 

 

Onko Lohja todellakin lapsiystävällinen kaupunki?  Yläkouluikäiset ovat kriittisessä elämänvaiheessa: nyt luodaan pohjaa tulevaisuudelle, valmentaudutaan aikuisuuteen. Yläasteikäinen on monelta kannalta lapsi, mutta kohta aikuinen, lähdössä elämään, joka asettaa yhä suurempia vaatimuksia osaamiselle ja ammattitaidolle.  

Haluavatko Lohjan päättäjät todellakin estää lahjakkaiden nuorten etenemistä? 

 

Toiselle momentille siirretty kuluerä on edelleen kuluerä 

 

Kouluvalinnat ovat taloudellisia päätöksiä. Se, että Nummen yhtenäiskoulussa on suppeampi ainevalikoima, voi kostautua jatko-opinnoissa. Laskun maksaa aikanaan oppilas, se ei näy kaupungin taseessa. 

 

Koska liikenneyhteyksiä ei ole, ne on luotava. Koulutuksen säästöt nollautuvat nopeasti kuljetuskustannusten kasvaessa.  Vanhempien mahdollisuudet huolehtia lastensa terveydenhuollosta ja terveyspalveluista heikkenevät merkittävästi ja perheiden elinkustannukset kohoavat.  

 

Lohjan kaupungin sivistystoimi säästää näillä neronleimauksilla. Monet muut kulut nousevat ja lopputulos lienee negatiivinen, ainakaan säästöä ei saada. Kaupungin tase ei tällä toimenpiteellä korjaudu. 

 

Eikä ehkä tule uusia veronmaksajiakaan. Koulutuksen hinta voi muodostua lapsiperheille liian korkeaksi. 

 

Elias Lönnrot kuunteli sammattilaisia, kuunteleeko Lohja? 

 

Sammattilaiset saavat kiittää koulustaan, kirjastostaan ja monesta muusta alueen hyvästä palvelusta suurmiestään, Elias Lönnrotia, joka eläkevuosinaan omistautui kotiseutunsa asukkaiden elämänolojen kohentamiselle.  

 

Suurmies kuunteli sammattilaisia: Lohjan sivistystoiminnasta päättävät ovat kovakorvaisempia. 


 

Pojantytär on heppatyttö.