perjantai 3. maaliskuuta 2023

ILMAISTA vai maksutonta?




Taivas aukeaa taas huhtikuun alussa. Me äänestämme ja saamme uuden eduskunnan ja meitä hallitaan niin paljon paremmin ja pätevämmin. 

Ilma on sakeana lupauksia ja hyvää toivoa. Ottakaa vaarin tästä hetkestä, arki kyllä palaa nopeammin kuin arvaisikaan! 

 

Olin jokin aika sitten yhteydessä paikalliseen terveydenhoitoon, hoitotarvikkeiden jakeluun. Tarvitsemieni tuotteiden kerrottiin olevan ILMAISIA. 

Kiitin palvelun hoitajaa ja totesin, olisiko kuitenkin rehellisempää ajatella, että tuotteet ovat minulle MAKSUTTOMIA. 


Ilmaiseksi niitä ei mistään saa, mutta saan edun, koska joku, tässä tapauksessa kunta, on ne ensin rahalla maksanut. Epäilin myös, että työvuosinani olisin nämäkin ILMAISET tuotteet jo muutamaan kertaan maksanut etukäteen, veroina. 

(Vuoden alusta edut myöntää hyvinvointialue – mikä lienee käyttäjän kannalta suunnilleen sama asia.)


Täti tuhahteli ja korosti, että saan palvelut ILMAISEKSI. 

Sitä, että hoitotarvikkeet ovat rahanarvoista tavaraa, hän ei kiistänyt. 


En edelleenkään tiedä, minkä arvoisen edun olen saanut. Jos tietäisin, arvostaisinko sujuvaa palvelua ja priimatavaraa enemmän? Huolehtisinko paremmin minulle uskotusta tarvikkeesta? 


ILMAISIA tuotteita en ehkä edes huolisi, sillä uskon, jopa toivon, että on olemassa osto-organisaatio, joka varmistaa tuotteiden sopivuuden ja laadun sekä tinkii paljousalennukset.   

 

 


Vaaleja edeltävissä keskusteluissa on korostettu, kuinka hyviä ILMAISIA palveluja yhteiskuntamme tuottaa. Koulu, kirjasto ja terveydenhuolto ovat ILMAISIA, samoin monet muut palvelut. 

 

Moni nykyään ILMAINEN asia on ennen ollut maksullinen. Kuulun suuriin ikäluokkiin ja olen käynyt yksityistä oppikoulua. Lukukausimaksut, kirjat ja korvaus kouluruoasta sekä koulumatkat rasittivat vanhempieni vaatimatonta taloutta. Silti he eivät koskaan kiistäneet oikeuttani käydä koulua. Heille oli tärkeää antaa tyttärelle hyvät lähtökohdat. Vain kouluja käymällä pääsisi elämässä eteenpäin. 

 

Terveydenhuoltokin oli maksullista. Äiti vei minut polkupyörän tarakalla kunnansairaalaan, nielurisat leikattiin ja toistuvat, ensimmäistä kouluvuotta häirinneet angiinat loppuivat. Leikkaus oli toki edullisempi kuin yksityisen lääkärin tarjoama, mutta ei maksuton. Onneksi lääkäriä ei tuon episodin jälkeen kovin usein tarvittu. 


 

On hienoa, että suomalainen yhteiskunta huolehtii jäsenistään, ylläpitää ja tarjoaa maksuttomia palveluja. Mutta onko maksuttomista eduista tullut ILMAISIA ja ovatko ne samalla menettäneet jotakin? 


ILMAINEN on ilmauksena aavistuksen verran pejoratiivinen.  ILMAINEN on arvoton, helppohintainen, huono. ILMAINEN on jotain, jonka voi huoleti hylätä, niin kuin mainoslahjaksi saatu toimimaton kynä. 

Eivätkö yhteiskunnan palvelut sittenkin ole MAKSUTTOMIA?

 

Olen toiminut urheilujärjestössä ja pohtinut yhdessä päättäjien kanssa, miten paljon harrastamisen pitäisi maksaa. Markkinoidaanko vapaaehtoisten tekemää työtä maksuttomana vai määritelläänkö sille kohtuullinen hinta? Kulukorvaus ja vaivanpalkka, joilla varmistetaan, että kiinnostuneet saavat olla mukana koko kauden ajan. 


Järjestöjen aktiiveilla on ollut selkeä näkemys siitä, että maksullinen valmennus sitouttaa huomattavasti maksutonta tehokkaammin, saa harrastajat pysymään mukana ryhmissä ja säännöllisessä toiminnassa. Ryhmästä ei lipsuta, jos harrastamiseen on jouduttu panostamaan, myös rahallisesti. Lahjakkuudet hyötyvät, mutta myös muut harrastajat. 


On lajeja, joiden harrastaminen edellyttää kalliita välineitä ja suorituspaikkoja. Niihin osallistuminen on perustellusti hintavaa, mutta samalla tavoiteltua ja arvostettua, kultapossukerhon jäsenyys tuo statusta. 

 

Kun ruoan ja välttämättömien hyödykkeiden hinta on noussut, kuluttajien valinnat ovat tulleet tietoisemmiksi. Enää ei tuhlata eikä heitetä suotta roskiin. Kierrätetään, korjataan, säästetään. Vanhanaikaisia arvoja ja arkisia perinteitä on taas alettu arvostaa. Keitellään kotiruokaa, leivotaan, parsitaan. Maksuttomia, edullisia ratkaisuja. 


 

Vaalit ovat lähellä, enkä edes tiedä, ketä äänestäisin. Jos seuraa uutisia, ei politiikalta tai puoluepuheelta voi välttyä, mutta kuitenkin, omien ratkaisujen tekeminen on aina yhtä vaikeaa. 


Yleensä äänestän miestä vain, jos yhtään sopivaa naisehdokasta ei ole näkyvillä. Mieluiten valitsen ehdokkaan, joka on suunnilleen ikäiseni ja samantapaisessa elämäntilanteessa, sillä silloin uskon, että edustaja – vaikka emme tuntisikaan henkilökohtaisesti – todennäköisemmin tekee minun kannaltani hyvän ratkaisun. 

 

Luulin, että valinta muuttuisi helpommaksi, kun ikää tulee, sillä aikuisia tai seniori-ikäisiä päättäjätkin usein ovat. Ei se niin ole käynyt. 


 

Kaipaan päättäjiltä ryhdikkäitä arvoja. Perspektiiviä ja kykyä nähdä, etteivät suomalaisen yhteiskunnan saavutukset ole olleet itsestään selviä, eikä se, mikä nyt on ILMAISTA, ole tullut helposti tai vaivattomasti, vaan työn tuloksena. 


Se, mikä on MAKSUTONTA, on yhteisin varoin kustannettua, rahan ja vaivan arvoista. Eilisen maksullinen palvelu on tänään maksuton etu, mutta ei ILMAINEN. Tilanteet voivat muuttua, moneen suuntaan. 

 

Kaipaan arvostavaa asennetta. Sitä, että palvelujen ja etujen arvo ymmärrettäisiin ja niitä käytettäisiin viisaasti ja taloudellisesti. Priorisoitaisiin oikein, niin kuin viisaat sanovat. 

 

Aikuisilla suomalaisilla on ääniOIKEUS.  

Siis oikeus osallistua päättäjien valintaan, itsenäisesti ja viisaasti. 

Toivottavasti se koetaan edelleenkin myös velvollisuudeksi. 



Kuvan siipiveikolla on kauas kuuluva äänioikeus. 

 

Tämän kirjoituksen kuvitukseksi valitsin otoksia, joiden aiheet eivät liity politikkaan tai  vaaleihin ja jotka toivottavasti ovat maksuttomia.