torstai 14. maaliskuuta 2013

Kevät kutsuu, keltaista!



Valo voittaa. Aurinko herättää ajoissa, sielu virkistyy, aamuista tulee helpompia.
Alkaa tehdä mieli keltaista, ihanaa auringonväriä. Vitamiinia silmille ja sielulle. Muutama viikko ja on keltaisen aika.

Maailman ihanin kukka on kevään ensimmäinen leskenlehti, se, jonka lapsi ojentaa äidilleen. Se tuoksuu mullalta ja hikiseltä nyrkiltä eikä mikään parfyymi ole yhtä valloittava. Ensimmäinen leskenlehti saa maljakokseen pienen lasin tai maustepurkin ja pääsee kunniapaikalle.

Puutarhassa aistii keltaisten krookusten vahvan voitonriemun, pikkunarsissien kesyttömän energian ja isompien hillityn charmin. Ensimmäiset ovat usein keltaisia, vai onko se niin, että keltaiset erottuvat ensin?

Tervetuloa, olemme jo odottaneet, vaikka emme edes itse aina ole sitä tienneet. Ripaus reipasta hillittömyyttä harmaanuttujen joukkoon!


Pääsiäisen väri on energinen, voitonriemuinen keltainen.
Pääsiäisen ydintä ovat myös vahvat kontrastit. Kiirastorstain ja  pitkäperjantain tummat sävyt, kun syvä suru vaihtuu iloisiin auringon sävyihin pääsiäisaamuna. Lapsuuden pääsiäispyhinä koristeetkin otettiin esiin vasta sunnuntaina, kun ensin oli vietetty koruton ja hiljainen piinaviikko.


Pian se taas on täällä. Vaikka aamut ovat vielä kirpeän kylmiä, päivällä pakkanen hellittää ja aurinko hellii. Mustaa maata tulee lumen alta yhä enemmän näkyviin ja musta multa antaa meille ensimmäiset kukkansa, keltaiset. Sitten tulevat vihreä ja muut värit.

Eletään kevättä, nautitaan siitä!


maanantai 11. maaliskuuta 2013

Konteksti ja viitekehys



Kontekstia on kaikki se, minkä keskellä elämme. Kaikki ajatukset, tunteet, aistihavainnot. Kaikki ne asiat, jotka muodostavat arkisen käsityskykymme kehyksen. Lauseyhteydet ja viitekehys.

Koti, joka on yhtä lämmin ja kuiva, oli pakkanen tai suoja. Puhdas vesi, joka on aina käytettävissä sopivan lämpöisenä. Ruoka, joka säilyy tuoreena ja terveellisenä päivästä toiseen. Varasto, joka ei lopu ja jota voi halutessaan täydentää. Liikenne ja tietoliikenne, joka toimii.

Mikä on ollut suomalaisen viitekehys sata tai kaksisataa vuotta sitten? Millaisia olivat arjen itsestään selvät asiat? Tiedettiinkö illalla, mitä huomenna, ylihuomenna tai viikon kuluttua saadaan pöytään?

Jos yöllä pakasti, kuinka kylmäksi tupa aamulla muuttui? 
Jos talvi tuiskutti tien umpeen tai jääti sen liukkaalle kaljamalle, kuinka paljon piti nähdä vaivaa, ennen kuin voi aloittaa askareet? Mistä kuultiin uutiset, mistä tarkistettiin niiden todenmukaisuus?

Ajatusmatkoja, aikamatkoja. Verkkaisen talven ylellisyyttä, valaistuvien päivien ratoksi. Meillä on aikaa miettiä, ennen sekin saattoi olla ylellisyyttä. Menneen maailman kuva ei avaudu yhtä helposti kuin nykyisyys.


Ajatusmatka vie Oraakkelin portille. Huomenna 12.3. on professori Simo Hannulan syntymäpäivä. Onnea ja hyvää vointia, seesteisiä hetkiä Mestarille!


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Yhtehen yhyttiin



Kalevalan päivänä 28.2. juhlittiin suomalaisen kulttuurin tärkeää ydinsolua, kalevalaista kansanrunoutta. Säkeitä, jotka kansallisen heräämisen hengessä koottiin yhteen. Niistä syntyi Kalevala ja Suomen kansan vanhat runot, maailmanennätystasoa oleva aarreaitta. 

Kalevalan runot keräsi ja koosti eepokseksi Elias Lönnrot, sammattilainen maailmankansalainen. Suurmies, jolta suomalainen kulttuuri on saanut ison osan rakennuspuistaan. 

Sammattilaiset osoittivat kulttuuritahtoaan järjestämällä täyspainoisen ja monipuolisen juhlan. Juhlapuhujana hurmaava Aki Ollikainen, yllättäjänä näyttelijä Anne Nielsen, joka muuntautui Meidän Herramme muurahaisten rooleihin. Musiikista vastasivat esikoulun pienet kanteleensoittajat ja Julia Ritvas isommalla kanteleella. 

Johan Knutsonin kivipiirroksessa Elias Lönnrot on elämälle virkeä tohtori ja seuramies, pieni hymynkare kasvoilla, asusta päätellen hiukan keikarikin. Kyllä kraatarin poika pukeutua osasi. Kun ikä ja elämän vastamäet tekivät tehtävänsä, Lönnrotista tuli kansanmies, seesteinen vanhus, professori, joka ei aikalaistodistajien mukaan huomionosoituksista juurikaan osannut innostua. Tästä juhlasta hän varmaan olisi pitänyt, hymykin olisi löytynyt. 

Kalevalanpäivää kutsutaan nykyään myös Suomalaisen kulttuurin päiväksi. Pidän enkä kumminkaan pidä tästä uudemmasta nimityksestä. Kalevala on tietysti suppeampi käsite kuin kokonaisen kansan kokonainen kulttuuri. Suomalaisen kulttuurin päivästä puhuminen antaa kuitenkin mahdollisuuden laistaa Kalevalaan tutustumisesta. Kalevala on suomalaisen kulttuurin kivijalka ja kiteytymä, jonka pitäisi kuulua kansalaistaitoihin. Toisaalta: suomalainen kulttuuri on niin monisärmäinen käsite, ettei sen sullominen yhteen päivään Kalevalan siivelle oikein tunnu kulttuuriteolta. 

Ja vastaukseksi ihmettelijöille: olen lukenut Kalevalan, osia siitä montakin kertaa. Olen lukenut Kalevalaa kirjoista ja netistä, kiitos SKS:n verkkosivujen. Kalevalan tutkimiseen liittyy paljon turhia ennakkoluuloja. Ei se niin vaivalloista ole: tarinat ovat tuttuja, ihmisten mentaliteetti tuttu, kieli rikasta ja runon rytmiikka vie mukanaan. Kalevala ei kuitenkaan ole mikään lukutuote, joka yhden lukukerran jälkeen säilötään kirjahyllyyn, se on kokonaisuus, johon pitää palata yhä uudelleen, poimia tekstistä herkkuja, maistella sanoja ja kuulostella poljentoa. 

Se on sen arvoista, ihan niin kuin Sammatissa järjestetty Kalevalajuhlakin. Kelpo juhla.

Tulevana suvenakin Paikkarin torppa on avoinna kaikille Lönnrotista kiinnostuneille.
Kiitos kuuluu Sammattiseuralle ja Lohjan kaupungille.