lauantai 22. kesäkuuta 2013

Kuinka ihminen määritellään?



Kuinka ihmistä arvioidaan? Kuinka rajataan ja raamitetaan tuntematon? Onko tuntematon ihminen tyhjä huone, anonyymi ja hahmoton?

Jokainen meistä viestii itsestään jo ennen ensimmäistä sanaa tai elettä. Koko, ihonväri, vaatetus, kohtauspaikka. Ja ennen kuin ensimmäinen repliikki on ymmärretty, tulkitaan äänenväri, tapa liikkua ja se, levittääkö ihminen ympäristöönsä hajua vai tuoksua.

On helppoa määritellä persoonallisuus yhden ominaisuuden perusteella ja tietää varmuudella, että iso korsto on karski käytökseltään, hintelä ujouteen taipuva, hikinen urheiluhullu ja punapukuinen räväkkä rohkelikko. Punnitaan, vertaillaan, yksinkertaistetaan ja oiotaan. Mitä sitä kaikkea tarkemmin selvittämään, olkoon.

Se on sellainen, koska se on sieltä ja siitä ammatista ja sillä on... Se käy usein siellä ja siellä ja onhan sillä pursiseuran paitakin. Urbaanissa maailmassa ihminen on ura, viiteryhmän vaateparsi, koulutus, asema yrityksessä. Ihminen on toiselle askelma kohti parempaa taivasta, suhde, jota voi hyödyntää. Vilpittömästi, omaan piikkiin.

Kun liikutaan siellä, missä sukujen juuret ovat syvällä, tiedetään tarkemmin, millainen joku on. Se sen yhden tytär, poika, serkku tai sisarpuoli. Minkä väristä oli se multa, joka varpaiden väliin tarttui, josta ihminen kasvoi täyteen pituuteensa, juuri sellainen on lopputulos. Ihminen määritellään toisen ihmisen kautta. Suvun, seurapiirin tai muuten vaan vahvemman ja tunnetumman kautta. Kuuluisan, nuhteettomankin miehen jälkeläisen elämäkerta voi olla täynnä kujanjuoksua, pakoon raakaa ja ruoskivaa julkisuutta.

Kun kirjailija kuvaa ihmisen, rooleja onkin kaksi. Tuulitukka ja Pilviparta, Rokka ja Suentassu, Hamlet haamuineen, komisario Köster ja Kollege Heymann… Hahmon luonnetta määrittää paitsi kuvaus tai teot, myös sille kirjoitettu vastapooli, kääntöpuoli tai peili.
Arkisen ihmisen vastapuoli löytyy samojen korvien välistä, toisenlaisesta tilanteesta, mukautumisesta tai joustamisesta. Niin kuin Sezuanin hyvän ihmisen Shen Te ja Shui Ta. Bertolt Brecht osasi kärjistää.

Elämäkerta kirjoitetaan vain harvoista, muistelmat julkaistaan vasta ehtoopuolella. Mitä enemmän niitä tutkii, sitä mielenkiintoisempaa. Ei onneksi aina helppoa.



perjantai 21. kesäkuuta 2013

Its’ magic in the air!




Se on taas se aika. Neidon ja neidoksi itsensä tuntevan on syytä tehdä taikoja, jos mielii viettää juhannuksen jälkeistä elämää parisuhteessa. Minkälaisessa parisuhteessa - siitä ei taikojen yhteydessä ole yleensä puhuttu. Juhannustaikojen syntyaikaan parisuhde kuin parisuhde on ilmeisesti ollut tyydyttävämpi vaihtoehto kuin riutuminen sinkkuna.

Kerää seitsemän kukkaa tai yrttiä tyynysi alle. Kun painat pään pielukselle, nukahdat ja saapuu tuleva ylkäsi sinua unessa tervehtimään.
Valitse yrtit huolella. Kerää ne mieluummin seitsemältä eri niityltä. Taikaa voi tehostaa ryhtymällä toimeen au naturel eli luonnontilassa.

Piehtaroi juhannusyön kasteessa niityllä äläkä katso taaksesi ja ylkä tulee… tai miten se nyt olikaan… ainakin hyttyset, paarmat, ampiaiset, punkit ja iilimadot voivat tulla ja puraista. Juhannusyö on verenimijöiden sesonkia.

Mikä tahansa juhannustaika näyttää toimivan paremmin, jos taikojen tekijällä ei ole rihmankiertämää yllään. Huomattava on myös se tosiasia, että kaikki taiat on tarkoitettu tytöille ja naisille. Millaisia taikoja pitäisi puutteesta kärsivän miehenpuolen tehdä? Vai onko niin, että kun niityt ja rantakoivikot ovat täynnä lemmenkipeitä tyttäriä, uroksilla on vain valitsemisen vaiva?

Tehdään taikoja tai ainakin syödään hyvin ja nautitaan kesäyöstä. Kuu loistaa suurena ja maa on lämmin paljaan jalan alla, metsä ja niitty tuoksuu, linnuilla on konsertti. Ihanaa kesää, vaatteet päällä tai ilman! 


torstai 6. kesäkuuta 2013

Minä olen Porsas Urhea ja minä en pelkää mitään




Kaikki tietävät tämän rohkeuslauseen. Ainakin kaikki ne, jotka ovat lukeneet Kultaisen Aapisen ja sen kertomuksen, jossa eläimet rakensivat talon ja kävivät päättäväisesti kaikkia vaaroja vastaan. Hyvä lukukappale kaikenikäisille.

Perheen mustaturkki asennoituu elämään Porsas Urhean asenteella. Uhmakkaasti, sumeilematta kaikkia vaaroja vastaan. Olipa vastassa naapurin isäntä, järvellä kinastelevat lokit, kännykkään puhuva vastaantulija, vieras koira tai kymmenpyöräinen rekka, koira kertoo mielipiteensä kovaan ääneen ja kiistattomasti. Ja jos vähän sattuisikin pelottamaan, sitä ei varmaan kukaan huomaa, kun peittää arkuuden kimeään haukkuun. 

Tänään alkukesän helle saavutti lakipisteensä. Kaksikymmentä kuusi astetta varjossa, pistävän ja polttavan kuuma auringossa. Iltapäivän mittaan ilma kävi painostavaksi ja tukalaksi, ilmassa oli sähköä. Pikkukoira, joka nauttii maalla olosta ja siitä, että joskus voi livahtaa lenkille omin päin ihan ilman remmiä ja turhaa henkilökuntaa, pysytteli tiiviisti kotinurkissa ja seurasi katseella isäntää, joka peitteli tavaroita sateen varalta ja järjesteli pihaa. 

Kun ukkonen pari kertaa jyrähti, haukku vingahti pelokkaasti. Kun isäntäväki lähti saunomaan, koira siirtyi mökin sohvalta lattialle. Myöhemmin, kun ilma oli kirkastunut eikä ukkospilvi ihan kohdalle yltänytkään, käytös normalisoitui. 

Miten koira kokee ukkosen? Aiheuttaako ilmassa sinkoileva sähkö ahdistusta? Painostava ilma on varmasti tukala sille, jolla on turkki päällä kesät talvet. 

En pelkää ukkosta, mutta en nauti siitä. Kun ukkosta on ilmassa, suljen tietokoneen, irrotan sähkölaitteita pistorasioista, en katso televisiota. Kun ukkonen sähköistää ilman, huomaan, että minun on ajateltava muita sähköjä. Tiedostan oman riippuvuuteni, sähköstä, tietoverkoista, yhteyksistä, jotka ovat yksi toisensa jälkeen muuttuneet sähköisiksi. Ärsyynnyn huomatessani, että tämä riippuvuus ei ainakaan ole vähenemässä. 

Miten koira aistii sen, miltä meistä tuntuu? Jos emäntää keljuttaa, keljuttaako koiraakin vai tunteeko se myötätuntoa? 

Pienen koiran suhde ukkoseen on ehkä sittenkin yhtä selkeä ja suora kuin sen suhde kaikkeen maailmassa. Tykkään - en tykkää. Hauhauh ja viuh!







tiistai 4. kesäkuuta 2013

Kesää, kesää





Vapunpäivänä lahdenpohjukka oli juuri vapautumassa jäistä ja puut peilasivat anorektisen karuja oksiaan sulavaan veteen. Kesäkuun toisena puut olivat täydessä lehdessä ja veden lämpötila 22°C.

Kevät vaihtui kesään muutaman intensiivisen päivän aikana. Koivujen lehdet kasvoivat täyteen kokoon lähes silmissä. Mustikka on jo kukkinut, pihatien varteen ovat nousseet valkoiset metsätähdet ja siniset orvokit. Helein vehreys on jo vaihtumassa kypsän kesän runsauteen.


Aamuaurinko herättää mökkiläisen ja näyttää maiseman satumaisissa väreissä. Punainen kehrä kertautuu veden pinnalla. Järvellä lipuu yksinäinen joutsen ja kun lähden uimaan, jään auttamatta toiseksi valkoisen linnun eleganssiin verrattuna.



Alkukesä kirjoo veden pinnan pantterikuosiin, havupuiden siitepöly täplittää veden pintaa, kertyy raidoiksi rantakiviin ja katoaa vähitellen luonnon kiertoon. Likaa se ei ole, vaan merkki siitä, että systeemi toimii.

Onko likaa sekään noki, jota väkisin kertyy kesäkeittiön liepeille? Vesisangot ovat täynnä mustia sormenjälkiä - pitäisikö hakea Osuuskaupasta uudet vai sietää tilannetta vielä jonkin aikaa? Nokeentuvat ne kumminkin? Jos elämä olisi amerikkalaista rikossarjaa, valkotakkiset miehet hiippailisivat kesäkeittiössä ja löytäisivät todisteketjun viimeisenkin lenkin, tuulessa irronneen hiuksen. Täällä on selvästikin ollut hommissa mummo.

Maailma on täynnä valoa, lämpöä helteeksi asti, parvikaupalla hyttysiä ja kaikenlaisia ötököitä. Oliko joskus talvi? Onko siitä jo ikuisuus? Vai sittenkin vain pari kuukautta?

Päivemmällä alkavat lintujen aktiviteetit, kun ne ovat saaneet kupunsa täyteen luonnon seisovasta pöydästä, hyönteisistä ja pikkukaloista. 

Lokeilla on tuttua kinaa ruokapaikoista ja lentojärjestyksestä, johtajaa kaipaisivat. Joutsenet, joiden elämä aamulla oli pelkkää hienostelua, antavat huilujensa soida täysillä ja mekastus kantaa tietoisuuteen lähisaarten takaakin. Neljän joutsenen lauma saa aikaan räyhäkkään kalabaliikin, siinä lennellään sikin sokin, huudetaan ja puhutaan isoilla kirjaimilla niin, ettei rannan asukas ehdi kameroineen mukaan.

Hiekkaa ja kuivia lehtiä on taas kertynyt tuvan lattialle, matot kaipaavat kopistelua. On kai sitä naisihmisellä kesäpäivänä muutakin hommaa kuin blogin näpelöiminen! Ja ennen iltapäivän hellettä pitää saada kämppä kuntoon!









sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Merkkipäiviä






Merkillisiä ovat jotkut päivät. Ne, joihin kasautuu muistoja, kinostuu riemuja ja ilonaiheita.

Kun vietettiin kirjaston syntymäpäivää, ajatukseni harhailivat hallitsemattomasti. Olin aamulla saanut tärkeän tekstiviestin. Pieni pojantytär syntyi onnellisten tähtien yönä ja sai saman syntymäpäivän kuin yksi lapsuuteni lämpimistä tukihahmoista. Seuraava juhlapäiväkin, ristiäiset, on jo koettu.

Ennen vanhaan maalla vietettiin nimipäiviä. Koko kylä poikkesi kaffelle, oli emäntä valmistautunut tai ei. Viisas emäntä kyllä valmistautuikin. Ja harvassa olivat ne talot, joissa ei satunnaista kananmunien ostajaa tai hunajan hakijaa pannukahvilla, pullapitkolla ja sokerikakulla kestitetty. Ja kun nimipäivistä pidetään lukua, tapaamisia sopiessakin tarkennetaan ’ensi perjantaina, siis Roopen päivänä.’

On virallisia merkkipäiviä ja tärkeitä päiviä. Tänään Venlan päivänä juhannukseen tuntuu vielä olevan vaikka kuinka pitkä aika, mutta muutaman lämpimän päivän päästä sekin on jo lähellä. Ja tähän väliin voi mahtua vaikka monta sellaista päivää, joita mielellään muistaa.