Näytetään tekstit, joissa on tunniste MUISTI. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MUISTI. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Askelia hämärän polulla

   

Kirjoitin tämän, kun olin kuullut jälleen yhdestä
uudesta diagnoosista. Tilanne on sen jälkeen rauhoittunut, selkeytynyt, lääkityksen tarkistaminen on ilmeisesti auttanut. 

 

Huomaan yhä tarkemmin kuuntelevani ihmisten puheita siitä, miten joku ei muista eikä hallitse asioita yhtä hyvin kuin ennen. Vaikka en edes halua kuulla. Määritetään kyökkipsykologian tuella oireita, jotka kuuluvat lääkärin vastuulle. Jos unohtaa, eksyy vieraassa paikassa, on hiukan hajamielinen tai ajatuksissaan – kotitarvepsykiatri vaanii nurkan takana ja tietää oitis, edes turhaan miettimättä, mistä on kyse. Se on sitä. Silläkin on se. Sitä on nyt liikkeellä. Näkihän sen jo silloin, kun. 

 

Menisi nyt jo ohi tämä muorien tautimuoti. Antaisivat edes oikeasti tietävien määritellä, oikein. En haluaisi kuulla yhtäkään asiatonta asiantuntijaa. Ja kuten on sanottu, jokainen tapaus on omansa, erilainen. Ei siinä arvaukset auta. Se, mikä auttaa on pitkä ystävyys. Tunteminen. 

 

 


 

Meillä on edelleenkin yhtä hauskaa kuin aina ennenkin. Edelleenkään me emme ajattele ikäeroamme – sitäkin vähän on - kovin intensiivisesti. Me olemme aivan saman ikäisiä kaveruksia kuin aina olemme olleet. Ravistuvassa ruumiissa nuori, hulvaton sielu. Molemmilla.

 

Ulkokuori hämää, vuosi vuodelta yhä enemmän. Ei auta käherrys, ei naaman sutiminen eikä tyylikonsultti. Ja miksi ikää pitäisi torjua: eivät puiden lehdetkään keltaisuuttaan kainostele, elämää kaikki. Pintarosoa ja muotovikaa tulee, kosteusvoiteesta ja vitamiineista huolimatta. 

 

Diagnoosi! Sinulla, kaikista maailman ihmisistä, miksi juuri sinulla! Onneksi tauti on vielä alkava, lievä. Sinä olet edelleen sinä. 

 

Lähipiirin arkisia kuulumisia sävyttävät yhä useammin uutiset ja juorut muistisairauksista. Sillä on ja sekin taitaa olla, oletko kuullut, kuinka se ja se ei enää tunne/tiedä/muista/ymmärrä…  Kaikkia ei edes ole vielä tutkittu. 

 

Kukaan ei sairastu huvikseen. Taudin torjunta näyttää aika hankalalta. Kyökkilääketieteen opit eivät taida oikein auttaa, valitettavasti ei edes naistenlehtien vinkkipalstat. Monta kieltä taitava sosiaalinen persoona sairastuu, samoin musiikin ammattilainen, eikä taudilta välty edes kunnostaan huolehtiva urheilija. Jos tauti on iskeäkseen, se iskee, jos ehtii. 

Tämäkin on puhtainta kyökkilääketiedettä ja tiedän olevani ankeuttaja. Vitamiineja kannattaa silti ehkä varmaankin luultavasti todennäköisesti popsia, maltillisesti. Luulen. 

 

Joskus puhe lähtee käyntiin katkonaisin lausein, mutta kun päästään oikeisiin aiheisiin, vanhat asiat palaavat mieleen, juttu luistaa niin kuin hyvässä pulkkamäessä. On niin paljon sellaisia muistoja, jotka ovat hyvässä tallessa vuosien takana ja joiden tuoreuttaminen tekee meille molemmille hyvää. Säkenöivä, älykäs persoona on tallella. Uusia asioita ei aina niin tarkkaan muista, mutta eivätköhän nuoremmat pidä niistä huolta. Jätetään se homma niille. 

 

Vaikka puhe muuttuisikin sirpaleiseksi, fragmenteiksi, yksityiskohdat hiipuisivat epätahtiin – kirkkaimmat hetket jäävät. Ystävyyden ydinasioista saa vielä keskustelussa otteen ja niihin on turvallista palata. 

 

Joskus kauan on luvattu, että pidetään yhtä myötä- ja vastamäessä. Kuinka jaksaa hän, jolle päivät ovat täynnä vastamäkeä. Mistä hän saa voimaa? Onneksi, muistat kiittää puolisoasi joka kerta ja kertoa, että vielä riittää jaksamista. Jokin epäoleellinen on ehkä pudonnut ohjelmasta, oikeat asiat ovat tallella. Apua saa, sanotaan, mutta auttamisen todellisuudesta olen kuullut erilaisia versioita. 

 

Elämä käpertyy, ympyrät pienenevät. Hitaasti tai nopeasti, kukaan ei tiedä. Tie, joka johtaa himmeään hämärään, on raskas taival kaikille läheisille. 

Ihminen lakastuu, haurastuu, kuihtuu kuin kukka. Fyysisen kivun ja poltteen rinnalle tulee sielun voimien rapautuminen. Vanhenemisen kauneus on julmaa: kun se tulee omalle kohdalle, sitä on joskus vaikea hyväksyä. 

 

Rinnalla kulkee oma todellisuus, eläkeaika, joka antaa tilaa harrastaa ja tehdä sitä, mille järjestyi aikaa vain hankalasti.  Lapsenlapset, jotka joka päivä ottavat maailmaa haltuunsa, laventavat ympyröitään, itsenäistyvät kodin piiristä. Mummi seuraa sydän sykkyrällä, minne rohkeat askeleet vievät. 

 

Onneksi on elämää, elämän kaikkia särmiä. 

 



 

 

 

maanantai 30. elokuuta 2021

MUISTI - ettemme unohtaisi



Muistin kuvaseinät kertovat rintamasta ja kotirintamasta. 


MUISTI kertoo tarinaa, joka alkaa vuoden 1939 kesästä. 


Poikkeuksellisen kauniista ja lämpimästä kesästä, jolloin uhka on vielä kaukana. Viipurin asemalla kaikuvat arkiset kuulutukset, Suomi näyttää kauneimmat maisemansa. Elegantit autot lipuvat Helsingin kaduilla, järvet päilyvät, ruista leikataan, poikaviikarit temmeltävät koulun pihalla. Musta-valkoisia, eläviä kuvia ajasta, joka on värikäs ja toiveikas. 


Talvisodan syttyminen muutti kaiken. Kansakunnan, kaupungin ja kaikkien suomalaisten elämän. 

 


Mikkeliin on kesän alussa avautunut Muisti. 

Muisti on kansakunnan yhteinen Muisti, museo- ja tiedekeskus, sodan ja rauhan keskus. 

Moderni ja tyylikäs, ehdottomasti kokemisen arvoinen. 

 

Muisti avaa laajoja näkymiä. Muisti kertoo Suomen sotahistoriasta ja samalla se asettaa meidän kokemuksemme eurooppalaiseen ja maailmanlaajuiseen kontekstiin. 

 

Muisti kertoo yksilöistä, kohtaloista. Muisti kertoo tarinoita. Siitä, miten nuori nainen määrätään kuljettamaan karjaa turvaan, nopeasti etenevän hyökkäyksen alta. Siitä, millaista on, kun nuori mies on rintamalla.

 


Evakkokuormaan on koottu perheen tärkein omaisuus, raidalliset patjapussit, joista tuli evakkosäkkejä, astiat, matkalaukut, kaikki. Millaista oli matkustaa täyteen ahdetuissa junanvaunuissa lasten ja vanhusten kanssa, valvoa kuormaa ja yrittää varjella kallisarvoista karjaa, jonka varaan tulevaisuus jossain muualla Suomessa olisi aluksi rakennettava?  

 

Omaa selviytymistään voi testata Taistelu-huoneessa. Pienessä bunkkerin tapaan rakennetussa tilassa katsojan kasvoille asetetaan virtuaalilasit ja taistelu alkaa, äkkiä katsoja on suon laidalla, keskellä talvista maisemaa. 

Huurteinen maa vavahtelee tykkien voimasta, sirpaleita sataa, joku ampuu kohti… nostan virtuaalilasit pois ja palaan nykyhetkeen. En kestä loppuun asti. Tämä osa näyttelystä on, syystä kyllä, pienimmiltä kielletty. 


Ylipäällikön työhuone. 


Muistin perussoluna on samassa koulurakennuksessa 1970-luvulta alkaen toiminut Päämajamuseo. Suomen sodanjohto toimi talvi- ja jatkosodan ajan juuri tässä mikkeliläisessä kansakoulussa. 


Rakennuksen päätyosa on ollut suosittu käyntikohde jo useiden vuosien ajan. Maavoimien toimisto, työtilat ja Marskin työhuone ovat tallella. 



Mannerheimin pöydällä odottavat käyttäjänsä ylipäällikön silmälasit.  Sodanjohdon tilojen ja tiedekeskuksen välinen kontrasti on näkyvä, vaikka sitä ei mitenkään alleviivatakaan. Huoneet ovat hiljaisia, seinillä riippuvat kartat, lisää karttoja on rullalla pöydillä, muutama puhelin. Sotilaat ovat poissa. 



Viestikeskus Lokin kuvat kesältä 2019. 

Tietoja rintaman tapahtumista saatiin puhelimilla ja lennättimien avulla. Tiedonvälitys oli viestikeskuksen Lottien vastuulla. Päämajan naapurissa ollut, alkuaan Naisvuoren luolaan rakennettu ja suurin ponnistuksin entistetty Viestikeskus Lokki on suljettu. Lokin tarinaa kerrotaan Päämajan naapurissa. Mikäli luolan rakenteet saadaan korjattua turvallisiksi, Lokki voidaan toivottavasti avata uudelleen. 

 

Muisti tarjoaa runsaasti tietoa. Draaman keinoin havainnollistetut tarinat saa kokea, kun ottaa käyttöön kuulokkeet kuvaruudun luota. Kuuntelukokemus on intiimi ja toisten kävijöiden kannalta huomaavainen: jokainen kokee kohtaukset ensimmäisen kerran. 


Eri saleissa olevilta ruuduilta voi lukea tekstejä, ottaa kantaa kuviin ja teksteihin. Katsojaa haastetaan ottamaan kantaa esimerkiksi sensuuriin, kieltoihin ja rajoituksiin. 


 

Muisti ulottuu nykyaikaan. Näyttelyn loppupuolella sivutaan maailman suuria kriisejä, edelleen ratkaisemattomia. Maailmassa on paljon ihmisiä, joiden arkea kriisit tälläkin hetkellä säätelevät. 


Muistia on rakennettu koronan aikana ja tartuntojen mahdollisuus on kyetty huomioimaan.  Sisustus on tyylikäs, materiaalit on valittu niin, että tiloissa on turvallista liikkua. Lopputulos on onnistunut. 


 

Muistanko? Kun sota syttyi, minua ei vielä ollut. Olen rauhan aikana syntynyt, suurten ikäluokkien nuorempaa vuosikertaa. Henkilökohtaisia muistoja minulla ei sotavuosista ole. 

Lapsuuteni viitekehyksessä sota oli vahvasti läsnä. Aikuiset puhuivat siitä keskenään. Samanlaisia tarinoita, joita Muisti kertoo, kertoivat silloin sodan kokeneet aikuisetkin. 

Elämä oli vaatimatonta, itsekin kokemani pula-ajan viime mainingit olivat yhteistä todellisuutta. Muistin kuvasto on tuttua, iholle yltävää.

 

Sota on säädellyt elämää pitkään vielä rauhan aikanakin. Sen läpi ovat monet oman ikäluokkani kasvatusta ja kehitystä ohjanneet aatteet ja asenteet suodattuneet. Kuinka paljon sota on vaikuttanut siihen, millaisia meistä tuli? 

 

MUISTI on tarpeen, jotta muistaisimme ja ymmärtäisimme. 

 



MUISTI toimii entisen Päämajakoulun tiloissa, Mikkelin keskustassa. Se on avoinna ympäri vuoden. Tarkemmat tiedot https://www.muisti.org