Ajelemme kylällä. Raitti on hiljainen, yhtäkkiä pensasaidan
takaa porhaltaa esiin pieni poika polkupyörällään täyttä vauhtia, ehtii juuri
ja juuri turvaan, seuraava kaveri huomaa auton ja jarruttaa ajoissa. Enkeleitä,
niitä on matkassa.
Tyhjä kylätie voi joskus olla vaarallisempi kuin tyhjä katu.
Sillä tyhjän kylätien tyhjyyden uskoo helpommin todeksi kuin kaupungin kadun
autiuden.
Äitienpäivänä tavataan lasten kanssa, halataan, tytär on
askarrellut lahjan. Illansuussa pieni pojantytär tuo äitinsä ja isänsä kanssa
valkovuokkoja. Meitä on hetken koolla kaksi äitiä, kaksi isää, yksi miniä, yhdet appivanhemmat, mutta kaiken keskipisteessä pienokainen.
Onhan enkeleitä, onhan, ensimmäisiä askeleita turvaamassa.
Turvaamassa aikuisia niin, että pienellä on turva.
Mökkirannan kuvassa pilvet heijastuvat aamuiseen järveen.
Sadepilviä, varmaankin, mutta jos katsoo tarkemmin, enkelit lentävät ulapan
yllä. Oikein tärkeät asiat voi selittää monella tavalla, tieteellisesti ja
sydämellä.
Ainakin äitienpäivänä ja jos sattuu olemaan onnellinen
mummi.
