Sain puhua elämää kokeneen, seesteisen ihmisen kanssa.
Lähimmäisin oli lähtenyt pois viereltä, pitkään sairastettuaan.
- - Se on elämän laki, jokaiselle tulee lopulta joku
ja niin on lähdettävä, hän totesi, rauhallisesti, ilman katkeruutta.
Meille jokaiselle tulee joku. Milloin ja mikä ja
minkälainen, sitä ei tiedä. Eikä ennustaminen auta, lähtöjärjestys ei ole
julkinen. Onneksi.
Maailmankuulu viihdetähti saa lähtiessään megaluokan
huomion. Niin, emmehän me koskaan tavanneet, mutta kyllä minäkin teinityttönä
musta-valkoisesta televisiosta kuuluisan laulajan ja esiintyjän esiintymisiä katselin.
Mielikuva maailmasta, joka ei olisi kaikkialla samanlainen eikä ainakaan
yksinkertainen, vahvistui. Kun saatiin värejä ja äänentoisto kohentui, elämyksiä
tulvi enemmän. Vaikka paljon hukkui kohinaan, kosketus piti miljoonat otteessaan, vuodesta toiseen.
Mitä meille jää, paitsi muistoja. Elämäntyön tuomaa,
esineitä, tallenteita, kuvia. Jokaisesta jotain. Jotain, mikä ansaitsee tulla
talletetuksi ja arvostetuksi.
Ihminen voi koskettaa toista monella tavalla, monella
aistilla.
Kosketus ratkaisee.
Pidetään kiinni.
Sytytetään kynttilät, kun sininen hämärä saapuu. Muistetaan.