Itsenäisyyspäivän juhla Sammatissa 2024

  

 

Kun Aino soitti, seinätaulun Lönnrotkin 

nyökkäsi hyväksyvästi

 

Sammatti on Lohjan kylistä – tai rehellisemmin, Lohjaan liitetyistä kulttuuripitäjistä – ainoa, joka on säilyttänyt itsenäisyyspäivän juhlien perinteen. 

Hyvään sammattilaiseen tapaan kuuluu juhlistaa itsenäisyyspäivää osallistumalla jumalanpalvelukseen, kunnianosoituksiin kirkkomaalla ja sen jälkeen juhlaan. 

Tänä vuonna – ja aiemminkin – Sammatin aluetoimikunta otti vastuun juhlan käytännön järjestelyistä. 

Stina-Maarit Elo lausui tervehdyssanat, kiittäen kaikkia mukana olleita. Kahvitusvuoro oli Sammatin Martoilla ja tarjoilut maistuvia. Sammatin Solmut hoitivat lippuvartion ja Maamiesseura tarjosi tilat.

 

Sampaala ei ole ensimmäinen itsenäisyyspäivän juhlan paikka

 

Sampaala on Sammatin seurataloista kaikkein nuorin. Helsingistä ostettua suuren talon hirsikehikkoa alettiin pystyttää vuonna 1939 ja tarkoituksena oli saada oma talo Suojeluskuntaa varten. Työ kuitenkin keskeytyi, sillä YH ja sitä seurannut talvisota veivät sammattilaiset miehet rintamalle.  

Kun keväällä 1940 saatiin rauha ja sotilaat palasivat kotiin, rakennus voitiin viimeistellä. Tämä talo on ollut nykyisellä paikallaan lähes 85 vuotta – miten vanha alkuperäinen hirsikehikko on, sitä en tiedä, komea se on edelleenkin. 

 

Ennen kuin Sampaala oli valmistunut, juhlia järjestettiin Seuratalolla, jonka me tunnemme Nuorisoseurantalona tai 60-lukulaisten Lärvätsalona. Sammattilaisilla on vahva ja hieno juhlaperinne, itsenäisyyspäivän juhlan ohella kevättalvella juhlitaan Kalevalanpäivää ja kesällä kokoonnutaan Paikkarin torpan pihapiiriin Sampojuhliin.  

 

Kuva vuodelta 2020. 

1930-luvun lehtien ilmoitukset kertovat, kuinka suojeluskuntalaiset kutsuttiin kansakoululle itsenäisyyspäivän aamuna kello 9.  Sieltä he marssivat kirkkoon kello kymmeneksi. Illalla seitsemän aikaan järjestettiin juhla Seuratalolla, juhlapuhujista mainitaan ainakin Sammatin oma pappi, Anton Lannetta.  

 

Kansalliskirjaston digitoimia lehtiä voi lukea verkossa, tällä hetkellä lehtiä on vuoteen 1939 asti, sitä tuoreemmat lehdet löytyvät esimerkiksi kirjaston mikrofilmeiltä, uusimmat on digitoitu ja luettavissa levykkeiltä. 

 

1920- ja 1930-luvun Länsi-Uusimaa -lehdet ovat nelisivuisia ja kapeille, tiheille palstoille on mahdutettu paljon asiaa. Kirjoittajina ovat usein olleet lehden paikalliset avustajat. Tarkempia juhlien ohjelmatietoja tai selostuksia niistä en ole vanhoista lehdistä löytänyt. 

 

Itsenäisyyspäivää on aina haluttu viettää juhlavasti. Jos tavoista poikettiin, lehdistö yritti saada juhlijat ruotuun. Länsi-Uusimaa paheksuu vuonna 1935 sitä, että Tammisaaressa oli pidetty kaupunginvaltuuston kokous itsenäisyyspäivänä. Jos julkisten rakennusten juhlaliputus oli laiminlyöty, lehti nuhteli siitäkin. 

 

Sammatissa itsenäisyyspäivät ovat sujuneet arvokkaasti ja juhlavasti, ainakaan niistä ei ole mainintoja. Vuonna 1937 Sammatissa oli vietetty Maanpuolustusviikkoa, joka on huipentunut itsenäisyyspäivään, olihan Suomi ollut jo 20 vuotta itsenäinen. Viikon aikana kansaa valistettiin maanpuolustukseen liittyvistä asioista.  

Seuratalo eli Nuorisoseuran talo on Sampaalaa pienempi. Mitään soittokonetta ei Seuratalolla ollut, mutta naapurissa, Elias Lönnrotin Emännyyskoululla oli urkuharmooni, jota saatiin lainata. Neljä riuskaa miestä tarvittiin kuljettamaan harmooni seuratalolle ja aikanaan takaisin Emännyyskoululle. 

 

Kun Sampaala valmistui, juhlia alettiin järjestää näiden seinien suojassa. Sodan jälkeen, kun suojeluskunnat lakkautettiin, talo siirtyi Maamiesseuralle. 

Jokaiseen juhlaan kuuluu myös hieno,

kohottava musiikki.

 

 

Tänä vuonna juhlayleisölle esiintyivät Helmi ja Vilma Vesimäki.  Vesimäen lahjakas sisarusparvi opiskelee tällä hetkellä Länsi-Uudenmaan musiikkiopistossa. He ovat lohjalainen sensaatio, ehkä piankin valtakunnallinen. Helmi Vesimäki, soitti viulua, Vilma Vesimäki alttoviulua.  

 

Sunnuntaina 8.12. vietetään Jean Sibeliuksen syntymäpäivää, Sibeliuksen sävelet kuuluvat itsenäisyyspäivän ohjelmaan.

 

Ensimmäiseksi kuultiin Autrefois, vuonna 1919-20 sävelletty pastoraali, josta on Sibeliuksen teosten luettelossa merkintä Ej av jaktensa lekar. Toisena ohjelmanumerona kuultiin Finlandia-hymni. 

 

Itsenäisyyspäivän merkityksiä 

epävarmuuksien ajassa 

 

Juhlapuheen piti Tiina Mahlamäki. Hän on dosentti, yliopistolehtori Turun Yliopistossa, uskontotieteen tutkija ja monipuolinen tietokirjailija. 

 

Tiina Mahlamäki on julkaissut teoksia omalta tutkimusalaltaan, uskontotieteestä ja esoteriasta, hän on kirjoittanut elämäkertoja, Neuloosi-kirjassaan pohtinut käsityöharrastuksen merkitystä.

 

Viimeksi hän ollut mukana Turun Yliopiston Talvadas/Dalvadas -hankkeessa. 

Turun yliopiston saamelaisen folkloren tutkimusprojektin Talvadas/Dálvadas-kokoelma valittiin syyskuussa 2024 Unescon Maailman muisti -ohjelman kansalliseen rekisteriin. Folkloristiikan ja uskontotieteen professori Lauri Hongon johtaman projektin (1967-1975) tuloksena syntynyt kokoelma on maailman laajin saamelaisperinteen äänitekokoelma, jonka aineistoja on käytetty eri alojen tutkimuksissa. 

Ennen puheen alkua.

Sammatissa Tiina Mahlamäki ei suinkaan ole ensimmäistä kertaa. Hän on tullut täällä tutuksi Eeva Joenpellon elämäntyön tutkijana. 

 

Vuonna 2005 tarkastettiin väitöskirja Naisia kansalaisuuden kynnyksellä, Eeva Joenpellon Lohja-sarjan tulkinta, jossa kirjoittaja käsittelee Eeva Joenpellon naiskuvia. 

Vuonna 2009 ilmestyi Kuinka elää ihmisiksi. Eeva Joenpellon kirjailijamuotokuva. 

Kun Eeva Joenpelto -seuraa suunniteltiin ja perustettiin, Tiina Mahlamäki oli vahvasti mukana.  Tällä hetkellä hän on Eeva Joenpelto -seuran puheenjohtaja. 

Tiina Mahlamäki puhui vaikuttavasti.
Kuva: Stina-Maarit Elo

 

Juhlapuheen otsikko on Itsenäisyyspäivän merkityksiä epävarmuuksien ajassa. 

Puheen tekstin voi lukea Tiina Mahlamäen blogista.

https://tituma2.wordpress.com/2024/12/06/itsenaisyyspaivan-puhe/

 

Hurmaava Aino 

 

Sammattilainen Aino Nenonen on nuori ja lahjakas kanteleen taitaja. Sammattilaisista sammattilaisinta sukua, Naatun talon tyttären tytär. 

 

11-vuotias Aino on opiskellut kanteleen soittoa 2 vuotta Lohjan musiikkiopistossa. Sitä ennen hän ollut mukana muun muassa Sammatin Pienkanteleissa.  Monipuolisesti musikaalinen Aino soittaa musiikkiopiston orkesterissa ja laulaa kuorossa. 

Aino esitti kansansävelmän Tuuti Tuuti. 

 

Aino hurmasi Sampaalan yleisön, oli kuin Elias Lönnrotkin muotokuvassaan olisi hyväksyvästi nyökännyt esitykselle.  

Yleisön pyynnöstä Syvärin urhot 

 

Tänä vuonna on kulunut 150 vuotta Hilja Haahden syntymästä.  

Hilja Haahti (1874–1966) on sammattilaisille tärkeä ja läheinen kirjailija: hän vietti 1930-luvulla ja 1940-luvulla kesiä Sammatissa, Elias Lönnrotin Emännyyskoulun kesävieraana, Männistön mökin yläkertahuoneissa, miehensä professori Ilmari Krohnin kanssa. 

Johtaja Lyyli Bergman teki aktiivista varainhankintaa silloin vielä yksityisen emännyyskoulun hyväksi. Emännyyskoululla oli kesävieraita, täysihoidossa.  Koulun vapaaoppilaispaikalla suorittaneet tytöt velvoitettiin jäämään kesätauon ajaksi koululle ja avustamaan vieraiden palvelemisessa.  

Hilja Haahti teki näinä kesinä Sammatin sisarukset-kirjansa taustatyötä ja eli mukana Sammatin asukkaiden kohtaloissa. 

 

https://sammattiseura.wordpress.com/2021/04/07/kirjailija-hilja-haahti-ja-eras-onnellinen-kesa-sammatissa/

Tämä runo, Syvärin urhot, perustuu tositapahtumiin, kahden sammattilaisen sotilaan kohtaloon. Viljo Maaniemi ja Esko Liesivaara hukkuivat Syväriin  22.syyskuuta1941, kun kuuden hengen vene kaatui. Heidät löydettiin seuraavana keväänä Pavlovskan rannalta ja 2.elokuuta 1942 he saivat viimeisen leposijansa Sammatin kirkkomaalta. 

Sodan loppuaikoina ja sodan jälkeen Sampaalassa järjestettiin muistojuhlia ja isänmaallisia tilaisuuksia. Ohjelmatiedoissa näkyy Hilja Haahden nimi, hän ollut puhujana. Onko hän itse lausunut juuri tätä tekstiä, siitä en ole löytänyt tietoja. 

Tuomo Laine, Liisa Laurila ja Stina-Maarit Elo. 
Valmistaudutaan juhlaan. 

Syvärin urhot on yksi komeimmista Hilja Haahden runoista.

Viime kesänä kokoonnuttiin Naatun pihamaalle Eeva Joenpelto -seuran tapahtumaan. Siellä sen esitti Tuomo Laine, itseoikeutettu miehekkään tekstin tulkki. Samassa tilaisuudessa toivottiin, että tämä runo esitettäisiin myös itsenäisyyspäivän juhlassa. 

 

Runoon voi tutustua Toivo Haation Sammatin sankarivainajat -kirjan sivulla 59. 

https://sammattiseura.wordpress.com/sammatin-sankarivainajat/

Sammatin itsenäisyyspäivän 

juhlan loppusanat  

 

Tänä vuonna – niin kuin aina ennenkin – meillä on ollut sykähdyttävä, hieno juhla. Kiitos siitä esiintyjille, jotka ovat tuoneet ajatuksia, tunteita, isänmaallista henkeä tähän juhlaan. 

 

Suuriin ikäluokkiin kuuluvana olen elänyt – ja niin kuin yhä useammin ajattelen, olen saanut elää – ison osan jälleenrakennusajasta ja ne vuosikymmenet, jolloin Suomi uudistui, vaurastui, toipui ankaran ajan rasituksista. Kansainvälistyminenkin alkoi näkyä, ensin hitaammin. 

 

Me 50-luvun resupekat elimme kodeissa, joissa sodan pitkä varjo oli läsnä ja himmeni vasta monen vuoden jälkeen. Isä kertoi sodasta ja sen, mistä isä vaikeni, kertoivat arvet hänen rinnassaan, sodan ankaruuden lapsikin tajusi. 

 

Ehkä juuri siksi suomalaisilla edelleenkin on vahva maanpuolustustahto. Veteraanit ehtivät osoittaa meille, mitä sota on ja miten kauan siitä toipuminen voi kestää.  Veteraanien muistoa olemme tässäkin juhlassa kunnioittaneet. 

 

Monena iltana istuin isän kanssa ikkunan ääressä puhelemassa. Kirjoitin siitä. 

 

Martta, Aune ja Eemeli. 

Aili ja William.

Senni ja Yrjö. 

Kerttu ja Elli. 

Kalle.

Paavo ja Hanni

Unto ja Eemeli. 

 

Iltaisin istutaan juttelemaan. 

Kaikki, jotka ovat jo poissa

Liittyvät seuraan. 

Monta kohtaloa, elävinä kertomuksissa. 

Muistojen hauras melodia. 

 

Nyt tarinat ovat minun vastuullani. 

Eikä mikään lista ole enää täydellinen.  

 

 

Pitäkää huolta muistoistanne, kantakaa vastuunne.

Ja kyllä te niin teettekin, sammattilaisiin voi aina luottaa. 

 

Kiitos, että tulitte ja teitte ohjelmasta juhlan.

Saamme nousta laulamaan, ylpeinä isänmaasta ja Sammatista.  

Maamme-laulua säestää kanttori Atte Tenkanen.

 

Kiitos upeille esiintyjille, kiitos teille, arvoisa juhlayleisö. Kiitos kaikille mukanaolosta.

 

Hyvää ja turvallista kotimatkaa! 

Ollaan itsenäisiä huomennakin! 

 

 

Henkilökuvat Timo Laurila, muut kirjoittajan arkistosta. 

 

Itsenäisyyspäivä Sammatissa 6.12.2022

 

Sininen ja valkoinen. 

Mitä ne sinulle tulivat merkitsemään? 

 

Ankaran talven polttava jää ja lumi. 

Siniset varjot hangella. 

Tähtisen taivaan suojattomuus. 

Ylivoima, aina vastassa. 

Hanki, jota veri ja noki, tuska ja kipu tahrasivat.

 

Isänmaan vaativat värit. 

Eikä kukaan päässyt helpolla. 

 

Jaksoit olla sinivalkoinen viimeiseen asti. 

Isänmaan puolella. 

 

 

Hieno juhlamme huipentuu kohta Maammelauluun.  

 

Me olemme juhlistaneet perinteistä, mutta myös nykyaikaista itsenäisyyttä. 

Ari Mönttinen on kertonut meille siitä, miten suomalaisten terveydenhuolto lähivuosina kehittyy, kenelle kuuluu vastuu tästä osasta hyvinvointia ja sen ylläpitämisestä.

 

Itsenäisyyspäivän avainsanoja on vastuu. 

Vastuu perheestä, kodista, kotiseudusta ja isänmaasta. Työstä ja kulttuurista.

Vastuu, jonka piiri laajenee. Viime kuukausina olemme tunteneet vastuumme myös ukrainalaisista, jotka taistelevat maansa ja itsenäisyytensä puolesta. 

 

Suomen itsenäisyyden vaiheissa kaikkein ankarimman ja vaativimman osan on saanut tammenlehväsukupolvi. Aikanaan he ottivat vastuun isänmaan puolustamisesta ja sodan loputtua jälleenrakennuksesta. Veteraaneja on vielä keskuudessamme, mutta harvan voimat enää riittävät juhliin osallistumiseen. Usein juuri veteraanit ovat olleet juhlan ryhdikkäimpiä osanottajia. Lämpimin ajatuksin muistamme heitä. 

 

Vastuu on siirtynyt meille, jotka teemme työtä tammenlehväsukupolven perinnön kannustamina. On meidän vuoromme huolehtia perheestä, lapsista, koulutuksesta ja niin kuin Ari Mönttinen kertoi, terveydenhuollosta. 

Meidän tehtävämme on puolustaa Suomea, mahdollisia ulkoisia ja sisäisiä uhkia vastaan. Aseellista uhkaa kukaan ei halua kokea, mutta siihenkin on varauduttu. Sisäisenä uhkana voi olla yksituumaisuutta rapauttava kateus, heikko itsetunto, järjettömät kiistat, ristiriidat tai välinpitämättömyys. Meidän jokaisen vastuulla on Suomen ja suomalaisten tulevaisuus, yhteistyöllä onnistumme. 

 

Yhteistyö on sammattilaisille luonteva tapa toimia. Tämäkin juhla on järjestetty yhdessä, järjestöjen voimin, lämmin kiitos siitä.  

Vaikka yhteistyö voi joskus tuntua jopa arkiselta, tänäänkin me olemme huomanneet, kuinka hienon juhlan olemme yhdessä saaneet aikaan. 

Ollaan ylpeitä siitä. 

 

Kiitos esiintyjille, kiitos teille, arvoisa juhlayleisö. Kiitos kaikille mukanaolosta.

Nyt. Nyt noustaan laulamaan, ylpeinä isänmaasta ja Sammatista. 

Tuomas Törmi säestää. Maamme. 

  

Liisa Laurilan  päätössanat Sammatin Itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2022 

Itsenäisyyspäivän ohjelma, työryhmässä Stina-Maarit Elo, Harri Viinanen, Kaisa Rinne ja Liisa Laurila sekä monet muut.  

Kutsu itsenäisyyspäivän juhlaan Sammatissa 6.12.2022 

 

Itsenäisyyspäivän juhla 6.12.2022 Sammatissa järjestetään perinteiseen tapaan Sampaalassa (Lohilammentie 2).  Pääjuhla alkaa klo 12:00 ja sitä ennen kynttilän sytytys, kukkien lasku veteraanikivelle ja kahvitus Sampaalassa.  Juhlapuhujana on yleislääketieteen erikoislääkäri ja Länsi-Uudenmaan aluevaltuutettu Ari Mönttinen ja lisäksi juhlassa on mm. musiikkiesityksiä.  

 

Itsenäisyyspäivän juhlalla Sammatissa on pitkät perinteet, se on järjestetty jo vuosikymmenten ajan aina 1930-luvulta asti.

 

Juhlan järjestävät Sammatin aluetoimikunta ja sammattilaiset yhdistykset.

 

Tervetuloa!

 

Stina-Maarit Elo, Sammatin aluetoimikunta, puheenjohtaja

 

Antero Sarakivi, Sammatin aluetoimikunta, varapuheenjohtaja

 

 

Päivän ohjelma:

 

klo 10.00     Sanajumalanpalvelus, Sammatin Kirkko

                      

                      Seppeleen ja kukkien lasku kirkkomaalla

                      Lohjan kaupunki, Sammatin alueseurakunta ja sammattilaiset järjestöt

                      Laskun jälkeen virsi 577

 

                      Maamiesseuratalo Sampaala

                      Kynttilän sytytys ja kukkien lasku veteraanikivelle

                      Sammatin Solmut, Sammattiseura ja Sammatin Maamiesseura

 

                      Juhlakahvit, Sammatin Martat

 

klo 12.00     Pääjuhla, Sampaala

                      Suomen Lipun sisääntulo, Sammatin Solmut

                      Tervehdyssanat, Stina-Maarit Elo, Sammatin aluetoimikunta

                      Lohjan kaupunginorkesterin puhallinkvintetti

Mari Kunnari, huilu

Keijo Silventoinen, oboe

Kimmo Leppälä, klarinetti

Mika Ylärakkola, fagotti

Tuomas Harri, käyrätorvi

                                        Poloneesi – Jean Sibelius

                                         Valse lente – Oskar Merikanto

                      Terveydenhoitoa Suomessa Elias Lönnrotin aikaan ja vuonna 2023, 

  yleislääketieteen erikoislääkäri, Länsi-Uudenmaan aluevaltuutettu 

 Ari Mönttinen

                      Viulistit Kerttu Eskola ja Tuomas Törmi

                                           Romanssi F-duuri – Jean Sibelius

                      Päätössanat, Liisa Laurila

                      Maamme-laulu, säestää Tuomas Törmi

                      

Tilaisuuden juontaa Liisa Laurila

 

klo 17.00     Kirkonkellot soivat

 

 

 

Aseveljien esimerkki

Vanhat kertomukset nousevat pintaan Itsenäisyyspäivänä. Talven ensimmäiset enteet, kylmyys ja pimeys tuovat mieleen asiat, joita isä tyttärelleen sodasta kertoi. Lähdettiin rintamalle, kylmään, ankaraan todellisuuteen, jossa turvana oli ase, lämmin sarkamantteli ja aseveljet. 

Rintamalla karaistunut ystävyys kesti koko elämän ja jäi perinnöksi jälkipolville. 

Isät kertoivat keskenään koviakin sotajuttuja, mutta tyttärelle ne jätettiin kertomatta – vielä silloinkin, kun olin jo aikuinen. 

Olen kysynyt, kuinka monta lähti, kuinka monta palasi, miten suuren osan ikäluokasta sota vei mukanaan. Vastauksen löytäminen merkitsisi työlästä uurastusta arkistoissa. 

Miten monta kotipitäjän asukasta lähti rintamalle – miestä ja naista, sotilaita ja lottia. Jos tietäisin, kuinka monta aikanaan palasi, voisin selvittää, kuinka moni oli  kaikkein ankarimmissa paikoissa, kuinka moni sai suurimman vastuun.  Niistä, jotka ovat sankarihaudoissa, heistä me tiedämme enemmän. 

Mutta kuinka tunnetaan ne, jotka tekivät osansa rintamalla, palasivat kotiin, toipuivat vammoistaan, rakensivat kotinsa ja tekivät työtä tässä isänmaassa vielä vuosikymmeniä sodan jälkeenkin? 

Kysymykseni ovat vaikeampia ja ehkä myös turhempia kuin itsekään olen ymmärtänyt. Väestökirjanpito ei vielä sotien aikaan ollut yhtä tarkkaa ja automatisoitua kuin nykyään. Kaikki kirjoitettiin käsin tai kirjoituskoneella, paperille, korteille. 

Luetteloissa on virheitä, joiden oikaiseminen on hidasta työtä. Työ on käynnissä, ei uteliaiden mummojen, vaan koko kansan takia. 

Oleellisempaa kuin lähteneiden ja saapuneiden välinen tasapaino lieneekin ymmärrys siitä, että sotaponnistuksiin osallistuivat kaikki aikuiset, isommat lapset ja vanhukset. Iso osa kaikista ikäluokista. Ellei rintamalla, niin kotirintamalla. 

Eivätkä kaikki, jotka lähtivät, edes koskaan palanneet samoille seuduille, jolta olivat lähteneet. Kotikunta oli ehkä menetetty, elämä ottanut uuden suunnan. Kaikille ei riittänyt toimeentuloa entisellä kotiseudulla, mutta rohkeasti uusiin tehtäviin tarttuville oli jälleenrakennuksen vuosina tarjolla monta mahdollisuutta. 

Isäni lähti suorittamaan asevelvollisuuttaan syksyllä 1938. Samaan tahtiin isäni kanssa asteli URR:n portista sisään kaksi muutakin vasta kaksikymmentä vuotta täyttänyttä lähiseudun poikaa, Unto ja Eemeli. Kun asevelvollisuus oli suoritettu, vastassa ei ollutkaan siviilielämä, vaan samaan aikaan julistettu Yleinen kertausharjoitus. Sota päättyi isäni osalta vasta juhannuksena 1944, haavoittumiseen ja pitkään toipilasaikaan.  

Viljon, Unton ja Eemelin aseveljeys kesti koko elämän. Olen kuullut monta kertaa tarinan siitä, miten kaksi Sammatin poikaa tapasi toisensa Vierumäen urheiluopistolla. Urheiluopisto oli muutettu suureksi sotasairaalaksi, siellä aseveljet, toinen rintamalla sairastunut ja toinen Suomenlahden saaressa haavoittunut, tapasivat toisensa. Urheiluopiston Tennishallista oli tehty suuri makuusali. 

Kaikki kolme ovat jo edesmenneitä, jokaisen hautakivessä on tunnuksena katkennut kalpa, sotainvalidin merkki. Kaikki kolme kantoivat vammansa siviilivuosinaan kunniakkaasti, työhön tarttuen. Kun ikää karttui, vammat nuortuivat, särky palautti ajatukset koviin kokemuksiin.  Kunniakansalaisten ponnistelut sodan tuomien vaivojen voittamiseksi jatkuivat loppuun asti. 

Kuljin kirkkomaalla Talvisodan muistopäivänä 30.11. Haudoilla vallitsi alkutalven rauha, pakkaslumi rahisi askelissa, sama kaikuko?

Vastuu isänmaasta on siirtynyt jälkipolville.  Niitä, jotka osaisivat sodan ankarista vuosista kertoa, on vielä keskuudessamme, mutta työ isänmaan hyväksi on meidän työikäisten hartioilla. 

Veteraanien esimerkki velvoittaa.

Että emme unohtaisi. 

Sodanjohdon ydin, Päämaja. 

Kuvituksena otoksia Mikkelin Päämajamuseosta ja Jalkaväkimuseosta. Marski Mikkelin torilla. 

Kahden kynttilän päivä

Sata vuotta sitten Suomi oli autonomia, osa Venäjän keisarikuntaa.

Sata vuotta sitten, kaamoksen kynnyksellä itsenäisyys oli unelma, mutta lähellä toteutumistaan.

Autonomian viimeisiä vuosia sävyttivät sortokaudet. Kansalaiselle nykyään itsestään selvinä kuuluvat vapaudet puuttuivat. Sananvapautta rajoitettiin, isänmaallisten sanomien lähettäminen edellytti luovuutta.

Sortokausien ja jääkäriliikkeen ajalta on peräisin tapa polttaa kahta kynttilää ikkunalla. Nykyään kynttilät juhlistavat itsenäisyyttä, silloin ne olivat viesti siitä, että talo oli turvallinen majapaikka isänmaan asialla liikkuville. Kahden pienen kynttilän valo loisti kauas maassa, jossa öitä valaisivat vain tähdet ja kuu.

Vaikka kynttilöitä ja erilaisia rasvalamppuja on käytetty vuosisatojen ajan, suomalaiset tekivät arkisia puhdetöitään päreiden ja muiden tulien valossa. Vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla alkoivat kynttilät tulla yleisempään käyttöön, ensin vain juhlaviin tilaisuuksiin.

Vaatimaton valkoinen kynttilä tuskin oli edullinen valonlähde. Steariini oli kallista, samoin muut raaka-aineet. Kynttilänvalossa nautittiin juhla-ateriat, kynttilä loi hohteensa kodin jouluun. Jumalanpalveluksissakin jouduttiin toisinaan tinkimään kynttilöiden määrästä.

 

Kaksi valkoista kynttilää on hieno perinne, jolla on syvällinen sisältö ja historia.  Itsenäisyyskynttilöiden moderneille versioille, siniselle ja valkoiselle värille on helppo löytää perustelu – kotimaamme omat värit.

Silloin, kun kaksi kynttilää todella merkitsi paljon maamme tulevaisuudelle, valkoinen oli ainoa mahdollisuus. Muun värisiä ei edes ollut.

Itsenäisyyspäivänä nostetaan lippu kotisalkoon. Sotainvaliditunnus muistuttaa siitä, että itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys. Illan tullen sytytetään kynttilät, valkoiset.