keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Garderobini salaisuudet (sisältää paljastuksia)


Aamulla heräsin sateeseen. Tupatyöpäivä.
Ei se silti sade ollut, joka oli viskonut vaatekaappini sisällön lattialle. Minä itse se olin. Eilen. Sateen rapistessa oli jatkettava komeron järjestämistä.

Olen joutessani (ja vaikka en olisi joutanutkaan) lukenut amerikkalaisia elämänohjeita. Kymmenen tapaa selvitä keljusta esimiehestä/työtoverista/työtehtävästä. Kaikki kategorisoidaan, numeroidaan ja sitten noudatetaan, numerojärjestyksessä. Elämä on NIIN helppoa, kun sen osaa. Elämä on aina helppoa, kun noudattaa amerikkalaisten ohjeita ja muistaa hymyillä. Ei kyllä juuri nyt naurata.

Vaatteita on iso kasa, koska olen huono heittämään mitään pois. Kaikki käyttökelpoiset yhdessä on hyvin paljon pienempi ryväs. Kategorioita on useita, mutta montako oikeasti? Siis aikuisten, tehän tiedätte.

1. SITKU, NIIN SITKU. TAI SITTEN KUN.
Toivossa voi elää. Mutta sitten kun muoti palaa tähän pisteeseen tai mahdoton väri muuttuu mahdolliseksi tai vartalo kapenee mittaan, joka vallitsi muutama suklaalevy sitten, mikään ei enää olekaan ennallaan. Sitten kun. Eihän se ikinä kuitenkaan niin mene. Miksi tämä täällä edelleen kummittelee? Pois.

2. TÄSSÄ JAKUSSA OLEN PITÄNYT ESITYKSEN ISOLLE KOKOUKSELLE JA SAANUT APLODEJA.
Karmeat kasarihartiat ja tiukka raitakuosi. Ihan hyvässä kunnossa, ei edes rypistynyt. Teryleeni kun tunnetusti ei rypisty. Rintapielessä on (toppausten takia, arvasittekin) tilaa ansiomerkeille. Niitä, joita en sitten kuitenkaan koskaan jäänyt odottamaan. Järjestökin on tainnut muuttaa nimeään vai onko kokonaan lakannut olemasta. Aika tuo, aika vie, kuka hullu niiden perässä pysyisi, ei ainakaan ihminen, jolla ei ole yhdistysgeeniä. Jakku lähtee kierrätykseen, vaikka ei maata kiertävälle radalle vaan keräyslaatikkoon.

3. MEKKO, JOTA KÄYTIN, KUN MOLEMMAT NEUVOKSET JUHLAN JÄLKEEN PURISTIVAT KÄTTÄNI.
Ihan ihana mekko edelleenkin. Neuvokset ovat poissa, onkohan edes kuvia jäljellä.
Hyvää materiaalia, kalliskin. Menee harkintaan.

4. HYVÄNMALLINEN JA TOIMIVA MEKKO.
Miten se on voinut näin kauhtua ja haalistua? Kunnon pellavaahan tämän piti olla. Onkohan tässä kaapissa sittenkin UV-säteilyä? Vaikuttaako meillä ilmankosteus näin kutistavasti? Juurihan minä tätä töissä käytin! Ei siitä ole kuin… ai niin, on siitä jo aika kauan. Mitähän sinne firmaan kuuluu? Olihan siinä duunissa puolensa, ne hyvät ja ne muut. POIS.

5. IHANA HUIVI, VAIN PARI REIKÄÄ.
Sanovat, että silkki syö itseänsä, jos ei sille muuta ravintoa anna. Tämä riepu näkee nälkää. Pois.

6. PARITTOMIA SUKKIA???
Meidän perheessä kaikilla on kaksi jalkaa. Millainen elämänkohtalo tässä on takana vai sittenkin edessä? Onko tämä ennustus? Äkkiä roskikseen. Olisi liian julmaa etsiä yksijalkaista kierrätyskohdetta.

7. MAINOSPAITA
Mikään ei ole niin hyvä ja niin huono vaate kuin mainospaita. Eikä mikään muu vaate muutu yhtä nopeasti sopivasta epäsopivaksi kuin mainospaita. Et voi pukea sitä päällesi hyvän asiakkaasi mieliksi, koska iltapäivällä tapaat toisen hyvän asiakkaan, joka loukkaantuisi vaatetuksestasi. Onneksi olen ruinannut isoimman koon. Tätä voi käyttää mökillä yöpaitana. Pois kaupungista.

8. TARJOUSFARKUT
Tai ei oikeastaan edes farkut, tavalliset alennusmyyntihousut. Pari kertaa paremmin kokeiltuani tiedän, miksi ne olivat alennuksessa. Mutta pitikö ne silti ostaa? Mittatappioita tulee, sanoi entinen asiantuntija. Lopetan hyllyltä toiselle kierrättämisen ja annan jollekulle vielä omituisemman muotoiselle mahdollisuuden.

9. KENGÄT
Tein kaiken ohjeiden mukaan. Kävelin aamusta alkaen vanhan kaupungin kujilla ja kaduilla, katselin nähtävyyksiä ja poikkesin kahville välillä. Illalla, ennen hotellille palaamista kävin ostamassa ne ihanat, joita olin jo aamulla ennen kierrosta ihaillut.
Jalkani olivat ainakin kävelleet riittävästi, ne olivat turvoksissa, mutta myös ihan turtana ja mikä vaan tuntui sopivan. Ei sovi enää. Olisikohan suutarilla joku konsti? Venytyshoitoon ja ellei auta, pois poispois. Onhan siltä reissulta kuviakin, eikö olekin?

10. ALUSVAATTEITA
Nimettömiä, sanattomia, muodottomia. Ei kun roskiin. Kulutustavaraa.

11. MUSTA MEKKO
Vanha, melkein kuin uusi. Edelleen käyttökelpoinen. Tehty viisaan, elämää nähneen tädin hautajaisiin. Toivottavasti sille ei taas tule käyttöä. Mutta jos tulee, valmiina ollaan. Kuka sanoo, että vaate, jota ei ole käytetty, joutaa pois. Ei jouda, jos sillä on tehtävä. 

12. EPÄONNISTUNUT NEULE.
Tekevälle sattuu. Valitsenko pölypilven ja monta kerää hankalaa mutkaista purkulankaa vai keltaisen laatikon ja ehkä uuden omistajan? Vahinko kiertämään, hihihihhh…

13. JOS SE ENTINEN HEILA SATTUISI VASTAAN NIIN SE TUNTISI MINUT TÄSTÄ.
Ei kannata haikailla. Entinen heila, nykyinen hyvä kaveri tuntee minut ruttuisesta naamasta ja muutenkin. Sitä paitsi ei se pyydys enää vuosikymmeniin ole päälle mahtunut. Pois.


Kolmetoista kohtaa, vielä enemmän tyhjiä vaatepuita. Aika hyvä, minä! JESS!


Rotua ja luonnetta


Mies – parhaassa, kokemuksen ryydittämässä iässä, aito verkkarimies – puhua jupisee naapurin kanssa. Luottamukselliset saadaan puitua. Sitten ääni voimistuu ja alkaa haltioitunut kehuminen.

-       Kyllä miun täytyy sanoa, että heti mie siitä tykkäsin. Oli sitä niin mukava käsitellä, tykkäsin kyllä heti alusta… Kyllä niin sopi käteen.
-       No mikä sitä rouvaa niin naorattaa? Mies katsoo sivuun, huomaa hymyni, kääntyy jatkamaan.
-       Niin, poeka kun oli ostanna uuden auton, en olis uskonu, että se niin hyvin totteli. Kyllä mie siitä niin tykkäsin, vaikka mersumies olenkin.

Eihän ne eukoistaan puhu.
Eikä uusista rakkauksistaan, jos sellaisia vaikka olisi.
Ei niistä avauduta kyläkaupan kahvipöydässä tai pilsnerillä.
Mersut ja muut menopelit, onkohan ennen turistu hevosista samalla tavalla. Ehkä ei, ei ainakaan tällä kyläkaupalla.

Kunnon mies kehuu naistaan, jos on aivan pakko, enemmän epäsuorasti kuin suoraan. Emännän kalakeitto on maakunnan parasta, pottuvoi pehmeintä tällä puolen maapallon eikä semmoista leipää muualla osata ollenkaan. Mieluummin on senkin verran kehumatta, ettei luulla tyhjännaurajaksi.

Ei emäntiä kaupalla näe. Tai jos näkee, häthätää keräävät kantamuksensa ja kiiruhtavat lieden ääreen. Hoppua pitää, että ehtii navetalle ja pyykkinarulle. Ja pihahommiin, katiskalle, marttoihin, marjametsään, vaikka minne.

Mistä ne ukot puhuvat? Autoista ja traktoreista. Kalaonnesta ja mettähommista.
Sitä samaa vuodesta toiseen. Istuksivat kaupalla, poissa muusta pahanteosta.

Naiselta kysytään rotua ja luonnetta, että noiden kanssa jaksaa.

Kuvan hanuristi ei millään tavalla liity jutun ukkoihin. Mukava mies.