sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Käyttöohjeita eli miten vanhaa naista pitää käsitellä


Jos törmäät vanhaan naiseen, älä riemastu ja sano: Kas siinäpä, todellakin, vanha nainen! Älä myöskään henkäise ihastuneella äänellä: Oi, miten hyvin säilynyt vanha nainen! Äläkä puhu tuonikäisestä, jos nainen on vanhempi kuin viisitoista vuotta.

Vanha nainen määrittelee itse ja vain itse oman vanhuutensa, jos on sillä tuulella. Kukaan muu ei sitä arvioi. Siinä iässä, jossa mies on charmikas, nainen on vanha. Ulkokuori voi pettää, molemmissa.

Raskaana oleville naisille on tapana puhua leperrellen ja lapsentajuisesti ikään kuin sikiön olemassaolo tuhoaisi naisen aivot ja harkintakyvyn. Vanhalle naiselle on tapana puhua kuuluvalla äänellä ja hitaasti, ikään kuin kaikki vapaana liikkuvat kuusikymppiset olisivat käveleviä muumioita. Väärin molemmat oletukset. Sekä raskaana olevien että harmaantuneiden naisten enemmistö on täyspäisiä oikeustoimikelpoisia kansalaisia, joilla aivo toimii. Kasvava ihmistaimi asuu pallean alapuolella olevissa ihmisruumiin onteloissa, aivan samoin kuin harmaantuva pää ei yleensä ravistu samaan tahtiin kuluneiden polvien kanssa.

Pitääkö vanhan naisen muistaa ikänsä? Ei pidä eikä ole aihetta. Ikä kyllä muistuttaa olemassaolostaan aina, kun on tarvis. Eikä se niin mukava aihe ole, että sitä tekisi mieli vatvoa.

Puhuvatko vanhat naiset aina vaivoistaan, kolotuksistaan, sairauksistaan? Totta kai puhuvat, jos ei heidän kanssaan mitään muuta puheeksi oteta.
Epäkohteliaisuudet sujuvat joiltakin ihmisiltä kuin toinen hengitys: Onko sinulla jo paljon lääkityksiä? Oletko ottanut sitä tai tätä? Onko sinulle määrätty ja miksi ei?
Kuka näitä yksityisasioita oikeasti haluaa tietää? Ja miksi?

Maailma siirtyy internetiin, tietoverkkoihin, pilvipalveluihin ja ties minne – kaikkialle, mutta ei reaalitodellisuuteen. Ja kuka onkaan se säälittävä ressukka, joka on kokonaan pudonnut tai putoamassa kelkasta – vanha nainen? 
Voivoi, mökin mummoa!

Niin, kyseessä saattaa olla se sama nainen, joka on työuransa aikana opetellut puhelimen, pakettinappulan, kirjoituskoneen, laskukoneen, kopiokoneen, teleksin, telefaksin, korppujen ja lerppujen käytön, tallentanut magneettinauhoille ja printannut piirtoheitinkalvoja – ainakin näitä. Mummo, joka rentoutuu kuvaruutu- ja elektroniikkavapaalla mökillä. 

Luuletteko te ihan oikeasti, että ihminen, jonka työhistoria kattaa lähes kaiken toimistotyön kehitykseen liittyvän, jaksaa ja haluaa innostua jokaisesta uudesta jiposta? Kun uudistuksilla on tutkitusti taipumus muuttua historialliseksi rojuksi nopeammin kuin keskiverto konttoripäällikkö (mies) niiden hienoudet edes ehtii oppia. Viisas katsoo ensin ja innostuu vasta sitten.

Sillä kuten mobilistit ja kaikki wanna-be-mobilistit tietävät, näyttöarvo ja käyttöarvo eivät ole sama asia. Eikä ajosuoritus ole sidoksissa kromin määrään. Rupukuoren alla voi sykkiä tehokas moottori. 

Miten käsitellä vanhaa naista? Pääsääntöisesti ja yksinomaan: aikuisena ihmisenä.

Mikä ihme tässä niin vaikeaa on?