Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elias Lönnrotin Emännyyskoulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elias Lönnrotin Emännyyskoulu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Sammatin sisarukset - kulttuuriromaani

Tämä kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Sammattiseuran nettisivuilla huhtikuussa 2021.  Virikkeen kirjoittamiseen antoi seuran tiedottaja Erja Hinkkanen. Sammatti on aina ollut sanankäyttäjien toiviomatkojen kohde. Elias Lönnrotin elämäntyön innoittamana myös Hilja Haahti löysi Sammatin. 



Männistön mökki, jossa Hilja Haahti asui Sammatin kesinään.


Sammatin sisarukset - kulttuuriromaani

 

Ida, Elina ja Tekla viettävät onnellista, aurinkoista kesää 1875 Sammatin Nikulla. Heidän seuranaan on Tilda Holm, ystävätär. Sisarukset ovat orpoja, sillä äiti Maria on menehtynyt keuhkotautiin 1868, sama tauti on koitunut myös perheen tyttäristä vanhimman, Marian kohtaloksi edellisenä vuonna.  Isä, professori ja kamarineuvos Elias Lönnrot työskentelee yläkerran työhuoneessaan, mutta ehtii myös nauttia kesästä Rantatuvan pikku emäntien kanssa. 

 

Sammatin sisarusten tarina alkaa valoisana, viehättävänä kertomuksena. Tytöt ovat herttaisia, he viihtyvät yhdessä, polvistuvat välillä rukoukseen, kaikki on parhain päin. Perheen luona viihtyvät vieraat, isän työtoverit ja perheen ystävät. Elinan sydämen saa sykkimään hurmaava Robert Kajanus, tuleva säveltäjä. Elinan ja Robertin romanssi on aavistuksen oloinen, aluksi enemmän arkaa ihastumista kuin rakkautta. 

 

Hilja Haahden kulttuuriromaani Sammatin sisarukset kuvaa vuosien 1875-1876 tapahtumia Elias Lönnrotin perheen elämässä. Isän ja kolmen tyttären kesä Nikun talossa on onnellinen, tyttärien hyvinvoinnista huolehtivat niin Miina Lönnrot kuin Tantti Peranderkin.  

 

Sammatista on syksyllä palattava Helsinkiin, tyttärien koulun takia. Elias Lönnrot sairastuu, paranee tyttäriensä hoidossa. Koulunkäynti, sivistyneen perheen seuraelämä ja kaupungin kulttuurielämään osallistuminen täyttävät sisarusten päivät. Koululaisten tapahtumissa tavataan niin Robert Kajanus kuin ystävänsä Frans Tamminenkin, nuoret sydämet sykkivät. 

Talven jälkeen lähdetään Sammattiin.  Kesän lopulla perhe muuttaa Nikun talosta Lammin erämaataloon, mutta syksyn tullen palataan kouluun Helsinkiin. Jouluna tullaan taas Sammattiin, Lammin saliin sytytetään pesävalkea ja sinne tuodaan Elinan toivomuksesta korkea kuusi.  

 

Sävyt tummuvat, sillä joulun vietto Sammatissa jää haaveeksi, Elina menehtyy nopeasti edenneeseen kurkkumätään. Tammikuun alussa Elias Lönnrot lähtee Teklan kanssa viemään Elinaa Sammatin kirkkomaahan, Ida jää Helsinkiin potemaan vilustumistaan. 

Elämä jatkuu, hiljainen kaipuu sävyttää olemista. 

 

 

Hilja Haahti, tuottelias kirjailija 

 

Hilja Haahti (11.9.1874–6.1.1966) on julkaissut 55 teosta. Esikoiskirjansa, runokokoelman Oraita hän julkaisi vuonna 1895, yhtenä viimeisistä ilmestyi muistelmateos Nuoruuteni vuodet vuonna 1958. Hilja Haahti kirjoitti romaanien ohella runoja, näytelmiä, suomensi, toimitti omia lastenlehtiä ja avusti lehtiä. Hilja Haahden runot ovat soinnukkaita, taidokkaasti riimiteltyjä. Laajasta kirjallisesta tuotannosta kestävimpiä ovat ehkä juuri siksi virret: tuttu virsi 30 Maa on niin kaunis ja koululaisten aamuvirsi 548 Tule kanssani Herra Jeesus.  

 

Hilja Haahti oli toisen polven kirjailija, hänen äitinsä – ehkä myös esikuvansa - oli Theodolinda Hahnsson, ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut naiskirjailija. Hänen isänsä oli kielentutkija Johan Hahnsson, joka kuoli tyttären ollessa 13-vuotias. Hilja Haahti oli opiskellut Suomalaisessa jatko-opistossa ja hänestä tuli aluksi opettaja. 

 

Leskeksi jäätyään Theodolinda Hahnsson avioitui senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen kanssa. Perheen taloudellinen tilanne koheni ja äidin uusi avioliitto mahdollisti tyttärelle opintojen jatkamisen. Hilja Haahti valmistui Helsingin yliopistossa filosofian kandidaatiksi. 

 

Yrjö-Koskisen perheen jäsenenä Hilja Haahti tutustui moniin vaikuttajiin. Nuorena kirjailijana hän oli yhteyksissä mm. Eino Leinon ja Maila Talvion kanssa. Hilja Haahti aloitti kirjailijan uransa jo nuorena, hän löysi kustantajan ja pääsi mukaan kirjallisiin piireihin. Hilja Haahdesta tuli nopeasti suosittu ja menestyvä kirjailija. 

 

Samoihin aikoihin Hilja Haahden kanssa aloittelivat kirjailijoina mm. Immi Hellen, Toini Topelius, Marja Salmela ja Aili Nissinen. Nuoret naiset ottivat paikkansa kirjallisuudessa, kristilliselle, opettavaiselle kirjallisuudelle oli tilausta. 

 

Hilja Haahden sanataiteen perusvire on harras uskonnollisuus. Tohtori Irja Aro-Heinilä tarkastelee Hilja Haahden elämäntyötä vuonna 2005 tarkastetussa teologian alan väitöskirjassaan "Sinä olet viisas tyttö, mutta Jumala on viisaampi": Naisen kuva, roolit ja rooli-ihanteet Hilja Haahden tuotannossa 1895-1966. Aro-Heinilä on käsitellyt Hilja Haahden hengellisiä näkemyksiä laajasti. Hänen uskonnollisuutensa perusta oli vapaakirkollinen hengellisyys.  Kun Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys, NNKY aloitti toimintansa, Hilja Haahti oli innokkaasti mukana. Tyttöjen koulunkäynti ja naisten aseman kohentaminen olivat hänelle läheisiä asioita. 

 

Kristillinen elämänkatsomus, naisen aseman kohentaminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen olivat nuorelle Hilja Haahdelle tärkeämpiä kuin avioliitto – kunnes elämä päätti toisin. Hilja Haahti solmi vuonna 1906 avioliiton professori Ilmari Krohnin kanssa. Monipuolisena musiikin tutkijana, säveltäjänä ja kirkkomuusikkona tunnettu Krohn oli hiljattain jäänyt leskeksi, hänellä oli edellisestä avioliitostaan kuusi lasta, nuorin vasta vuoden ikäinen. Hilja Haahdella ei ollut omia lapsia, hänestä tuli Krohnin perheen viiden pojan ja Emmi-tyttären uusi äiti ja kasvattaja. Hilja Haahti joutui luopumaan opettajan työstään, hän sai elämäänsä paljon musiikkia. Kirjailijan ura jatkui korkeaan ikään asti. 

 

 

Sammatin ystävä ja kesäasukas 

 

Hilja Haahti vietti 1930-luvulta alkaen kesälomia Elias Lönnrotin Emännyyskoululla, täysihoidossa. Hilja Haahti ja hänen miehensä, professori Ilmari Krohn asuivat Männistön mökin yläkertahuoneissa. Sammatin kesien aikana Hilja Haahti tutustui Elias Lönnrotin elämäntarinaan ja retkeili Lönnrotin maisemissa. Hän osallistui sammattilaisten elämään, myötäeli sotavuosien kohtaloissa.  Runo Syvärin urhoille on omistettu Syväriin hukkuneen sammattilaisen Viljo Maaniemen muistolle. 

 

Emännyyskoulun kesävieraana oli joinakin kesinä myös Aarne Anttila, Elias Lönnrotin elämäkerran kirjoittaja. Hilja Haahti valitsi aiheekseen Lönnrotin tyttärien tarinan ja tutki aihettaan perusteellisesti. Hän on tehnyt arkistotyötä ja perehtynyt tyttärien säilyneeseen kirjeenvaihtoon. Tiettävästi hän myös haastatteli suurmiehen tavanneita aikalaisia, Sammatin sisarusten sivuilla mainitaan ainakin Parvi, Appelsiini ja Gröönruusi. Retkien aikana hänen kerrotaan ihastuneen myös ns. Kupparin mökkiin Lammintien varrella. 

 

Sammatin sisarusten ilmestyessä Hilja Haahti oli 73-vuotias, arvostettu kirjailija.  Kulttuurikodin tyttärenä hän osasi eläytyä 1800-luvun lopun säätyläisperheen elämään ja tapakulttuuriin. Omassa elämässäänkin hän on törmännyt niihin vaikeuksiin, joita opintielle haluavat nuoret naiset kohtasivat. Nuorelle säätyläisnaiselle omaan ammattiin pääseminen ja itsenäistyminen oli vaikeaa, tyttöjen odotettiin avioituvan ja löytävän kutsumuksensa kotipiiristä. Hilja Haahti onnistui hankkimaan ammatin ja hänestä tuli naisasialiikkeen aktiivinen kannattaja. 

 

 

Naisten koulutuksen puolesta

 

Lönnrotin tyttäret kapinoivat – nykylukijan silmin varsin lempeästi – ajan henkeä vastaan ja toivovat pääsevänsä opiskelemaan, mutta vain Ida ehtii aloittaa ammattiopinnot. Kirjan sivuilla keskustellaan opinnoista, esikuvana mainitaan muun muassa Emma Irene Åström, ensimmäinen yliopistokoulutuksen saanut suomalainen nainen. 

Idan kohtalo on traaginen, vaikka hän olikin sisaruksista pitkäikäisin. Yksi harvoista mahdollisuuksista oli opettajan työ. Ida on jo ehtinyt aloittaa opintonsa, kun tuberkuloosi pakottaa hänet luopumaan niistä. Idan tuberkuloosi oli ollut lievä, mutta sairauden pelättiin uusiutuvan, tuon ajan lääketiede piti tautia perinnöllisenä. Ida keskeytti opintonsa ja palasi kotiin.  Hän työskenteli isänsä apuna ja suunnitteli tulevaisuuttaan. Esikuvana Anna ja Eva Ingman, perheystävien tyttäret, jotka ovat muuttaneet Dresdeniin. Vain Ida eli isäänsä kauemmin, tämän kuoltua hän lähti Suomesta eikä enää koskaan palannut. 

 

Sammatin sisarukset on Sammattiin sitoutuneelle ja Sammatista kiinnostuneelle mielenkiintoinen historian kertaus. Hilja Haahden uskonnollinen eetos on läsnä etenkin kertomuksen alkupuolella, hän kuvaa tyttöjen hengellisyyttä tarkasti. 

Hilja Haahti tulkitsee oivaltavasti nuorten tyttöjen ajatuksia ja sielunliikkeitä. Tyttärien luonteenpiirteet – ovatko ne arkistoista löydettyjen kirjeiden avulla sommiteltuja vai kirjailijan mielikuvitusta ­– on kuvattu tarkkaan. Hetkittäin tuntuu, kuin isoäiti kertoisi lastenlastensa vaiheista, hellyydellä, ymmärtäen.

 

Sammatin sisarukset on arkistojen ja antikvariaattien aarre. Tässä kirjoituksessa lähteenä käytetty nide, toinen painos, on ilmestynyt vuonna 1948. Hyvää luettavaa myös nykyaikana! 



Sammatin kirkko 

maanantai 14. elokuuta 2017

Emännyyskoulusta TTS Lönnrot opistoksi - ja unohdukseen


Vanhat maustepurkit, desilitran mitta ja pieni kermanekka on aseteltu liinalle, joka on jatkosodan aikana kudottu kangaspuissa ohuista voipaperin eli pergamiinin suikaleista. Loimilanka on ohutta puuvillaa ja niin haurasta, ettei liinaa enää voi käyttää. Paperisuikaleet on ilmeisesti ensin värjätty luonnonväreillä.


Emännyyskoulusta TTS Lönnrot opistoksi 
- ja unohdukseen

Sammattiin sitoutuneiden tutuimpiin mielenkuviin kuuluu otos pienestä Paikkarin kraatarin pojasta, joka kiipeää koivuun saadakseen rauhassa lukea – virsikirjaa tai katekismusta. Välillä tulee nälkä ja joskus on paettava aikuisten demoneja kauas metsään. Luottamus äidin huolenpitoon ei horju, vaikka leivästä on välillä pulaa ja maailma pienelle opinhaluiselle pojalle ankara. 

Tätä kuvaa ei oikeasti koskaan ole otettu, mutta se on kerrottu tarkasti. Koivukin on ollut poissa jo kauan, juuri se Eliaksen koivu. Puut eivät elä yhtä pitkään kuin koskettavat tarinat. 

Perheen tragediasta syntyivät uudet ajatukset 

Elias Lönnrot (9.4.1802–19.3.1884) oppi jo kotonaan arvostamaan naisen ja äidin työtä sekä perheenemännän asemaa kodin ilmapiirin luojana. Hän tiesi, kuinka ratkaiseva merkitys on äidin toiminnalla silloin, kun lapsi haluaa opintielle. Elias Lönnrot kunnioitti naisten kodeissa tekemää työtä ja oivalsi, että naisten valistaminen ja kouluttaminen lisäisi koko kansan hyvinvointia. Ajatuksia, joita ei vieläkään kukaan kiistä. 

Elias Lönnrotin perheeseen syntyi viisi lasta, pienenä kuollut Elias-poika ja neljä tytärtä. Kulkutaudit, tuberkuloosi ja kurkkumätä koettelivat ja vain yksi tytär, Ida, eli pitempään kuin isänsä. Ida oli nuorena aloittanut opinnot seminaarissa, mutta hänkin sairastui tuberkuloosiin eikä opintoja paranemisen jälkeen opintoja enää haluttu jatkaa. Isänsä kuoltua Ida matkusti ulkomaille ja päätyi lopulta Sienaan, Italiaan, missä hän myös kuoli. Yksinäisen Idan tukena oli isän tyttärelleen määräämä elinkorko.  

Varat, jotka oli talletettu tyttärien tulevaisuutta varten, Elias Lönnrot määräsi käytettäväksi  tytöille tarkoitetun koulun perustamiseen.

Jälkisäädös pannaan toimeen, vaikka se vie aikaa 

Elias Lönnrotin jälkisäädöksen mukaan hänen rahaomaisuutensa piti käyttää Sammattiin perustettavaan tyttöjen kansakouluun. Koulussa tulisi olla vapaaoppilaspaikkoja Sammatista kotoisin oleville tytöille. Testamentin toimeenpano alkoi jo vuonna 1884. 

Aikaa ehti kuitenkin kulua, ennen kuin koulu pääsi aloittamaan. Perustamista edeltävän valmistelutyön aikana tulevan koulun luonne muuttui. Tyttöjä varten tarkoitetusta kansakoulusta päätettiin tehdä emännyyskoulu, eräänlainen kansakoulun jatkokoulu. 

Kouluhankkeen valmistelua johti senaattori Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen, hänen kanssaan asiaa ajoi myös vaikutusvaltainen poliitikko ja professori Leo Mechelin. Mechelin oli omaksunut koulutuspoliittisia näkemyksiä myös Uno Cygnaeukselta. Parhaat voimat olivat luomassa uutta oppilaitosta. 

Monien vaiheiden jälkeen saattoi Elias Lönnrotin emännyyskoulu Sammatin Niemenkylässä vihdoin aloittaa toimintansa, vuoden 1897 alussa. Oli suunniteltu opetusohjelma, hankittu sopiva paikka koululle, rakennettu koulurakennukset ja löydetty opettajat. Ensimmäinen toimintavuosi ei näyttänyt kovinkaan lupaavalta, koululle valittu johtajatar sairastui ja koulu päätettiin sulkea. Opetus oli tauolla  syyslukukauteen asti. 

Opettajattaret saivat koulun toteutumaan 

Koulun vakinaisen henkilökunnan muodostivat ensimmäisinä vuosina johtajatar, opettajatar ja palvelijatar. Keväällä 1897 johtajattareksi valittiin Kuopion keittokoulun johtajatar Lyyli Bergman. Hänen johdollaan koulutyö saatiin alkuun heti syyslukukauden alussa. 

Opettajattaren tehtävässä tärkeintä oli käsitöiden opettaminen. Tähän virkaan valittiin vuonna 1906 Bertta Eriksson, myöhemmin Ervilä. Opettajia oli muitakin, mutta Lyyli Bergman ja Bertta Ervilä muodostivat ainutlaatuisen parivaljakon, joka pitkään kantoi vastuun koulusta ja sen oppilaista. Emännyyskoulun toimintaa ei enää kertaakaan jouduttu keskeyttämään, se jatkui läpi sota- ja pulavuosien. 

Kuluva vuosi olisi siis juhlavuosi – koulun perustamisesta on kulunut 120 vuotta. Koulun toiminnan lakkauttamisesta ei vielä vuottakaan. 

Käytännön työtä ja kulttuuria

Elias Lönnrotin emännyyskoulu oli ainutlaatuinen oppilaitos. Sen opetussuunnitelmaan kuului kaikissa muissakin emännyyskouluissa opetettujen aineiden ohella paljon kulttuuria ja historiaa, myös käsitöillä oli merkittävä osuus. Yleissivistävistä oppitunneista tingittiin vasta, kun oppivelvollisuus oli säädetty ja kouluun tulevat tytöt olivat saaneet  paremman peruskoulutuksen. 

Koulun opetusohjelmaan kuului vielä emäntäkoulunkin aikana Kalevalaan ja Elias Lönnrotin elämäntyöhön tutustuminen. Sekä emännyyskoulussa että emäntäkoulussa opetettiin uskontoa. Opettajana oli Sammatin kappalainen ja myöhemmin, kun seurakunta oli itsenäistynyt, kirkkoherra.

Lyyli Bergman siirtyi eläkkeelle vuonna 1947, hänen työuransa oli 49 vuoden pituinen. 
Bertta Ervilä palveli koulua 50 vuotta. Emäntäkoulun johtajista merkittävin oli agronomi Maija-Liisa Mikkola, jonka kausi jatkui vuoteen 1979 asti. Mikkolan seuraajan, Raija Oittilan aikana emäntäkoulusta tuli kotitalousoppilaitos. 

Opetussuunnitelmat muuttuivat, Eliaksen ajatus pysyi

Sammattiin tultiin kaikkialta Suomesta, hakemaan tietoa ja taitoja. Emännyyskoulun kurssien hakuajoista ilmoitettiin ensimmäisinä vuosina muun muassa Marttaliiton Emäntälehdessä. Vuonna 1902 perustettu Emäntälehti arvosti muutenkin emännyyskoulun toimintaa: koulusta on 1920-luvulla kirjoitettu laaja esittely ja Lyyli Bergmanin merkkipäivät huomioitiin säännöllisesti lehden palstoilla. 

Elias Lönnrotin emännyyskoulu toimi kouluhallituksen alaisena oppilaitoksena ja koulun omistaja oli vuonna 1935 perustettu Elias Lönnrotin säätiö. 
Vuonna 1949 emännyyskoulusta tuli maataloushallituksen alainen Elias Lönnrotin emäntäkoulu, joka valtiollistettiin 1955. 

Keskiasteen koulunuudistus toi muutoksen. Emäntäkoulujen aika päättyi ja koulusta muodostettiin vuonna 1986 Elias Lönnrotin kotitalousoppilaitos. Samalla koulutusta modernisoitiin.  Enää ei annettu valmennusta perheenemännän ja maatalon emännän tehtäviin, koulutuksesta tuli selkeämmin ammatteihin tähtäävää. Enää ei Elias Lönnrotin oppilaitoksessa koulutettu pelkästään tyttöjä, kursseille hakeutui myös poikia. Pojat, jotka olivat kiinnostuneita ravitsemusalasta, saivat näin hyvän pohjan jatko-opinnoilleen.

Kotitalousoppilaitoksen toiminta päättyi vuonna 2001 ja koulu siirtyi Työtehoseuran organisaation osaksi. Työtehoseuran omistaman TTS Lönnrot Opiston toiminta päättyi syksyllä 2016. 

Yhteisön voimavara 

Elias Lönnrotin emännyyskoulu ja sen seuraajat ovat olleet osa sammattilaista kulttuuria ja elämänmuotoa. Koulu ei koskaan ollut pelkkä oppilaitos. 

Lyyli Bergman teki pitkän työpäivän opettajana, mutta hänellä riitti energiaa myös kunnan ja seurakunnan luottamustoimiin. Opettajat olivat mukana paikallisissa yhdistyksissä, esimerkiksi Sammatin Martoissa. Emännyyskoulun johtajan mielipiteitä arvostettiin ja kunnioitettiin. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen perinne jatkui emäntäkoulunkin aikana. 

Lyyli Bergman, Bertta Ervilä, Maija-Liisa Mikkola ja useimmat emäntäkoulun opettajat asuivat koulun alueella, virka-asunnoissa. Järjestely, joka aikanaan oli luonteva ja hyväksytty, alkoi tulla tiensä päähän 1970-luvulla. Koulun alueella asuvat opettajat olivat lähellä, he pystyivät seuraamaan kaikkea koulun alueella tapahtuvaa, oppilaat ja opettajat muodostivat tiiviin yhteisön.  

Emännyyskoululla ja emäntäkoululla vietettiin juhlia ja järjestettiin tapahtumia, joihin myös sammattilaiset osallistuivat. Kohokohtia olivat lukuvuoden päätteeksi järjestetyt käsityönäyttelyt, joissa oppilaat esittelivät taidokkaita aikaansaannoksiaan. Käsityönäyttelyyn tultiin kauempaakin. 

Toveripäivillä tapasivat edellisten vuosikurssien oppilaat – on paljon sukuja, joiden isoäidit, äidit ja tyttäret ovat käyneet Sammatin emännyys- ja emäntäkoulua. Koulua ja sen antamia valmiuksia arvostettiin. 

Oppilaiden päivät kuluivat koulun töissä, iltaisin tehtiin käsitöitä. Tiedettiin, että tyttöjä ei juuri kylänraitilla näkyisi, ennen kuin käsitöistä työläin, kansallispuku, olisi valmis. 

Emäntäkoulun piha-alueen rajana oli tiivis kuusiaita. Niin tiivis, että sen kätköihin oli kylän nuorten miesten helppo piiloutua ja uskaltautua sieltä hämärän turvin tyttöjä jututtamaan. Vaikka koulu varjeli – tai ainakin yritti varjella – oppilaittensa siveyttä, nuoret tapasivat toisiaan ja tutustuivat. Kuusiaidan kätköissä lymynneistä nuorista isännistä moni löysi emännän ja elämänkumppanin koulun oppilaista. 

Niukkuus opetti taloudellisuutta 

Elias Lönnrotin emännyyskoulun talous oli alusta alkaen tiukka. Opetusta varten myönnetyt määrärahat olivat niukat ja vaikka koulu sai avustusten lisäksi myös lahjoituksia, kaikesta piti säästää. Oppilaat osallistuivat kaikkiin töihin, työpäivät olivat pitkiä, mutta johtaja Lyyli Bergman oli taitava organisaattori. Hän ei alistunut taloudellisten vaikeuksien kohdatessa, vaan kehitti uutterasti keinoja, joilla selviytyä. 

Koululla oli karjaa, lehmiä ja kanala, puutarhan ja peltojen antimet hyödynnettiin tarkkaan, oltiin mahdollisimman omavaraisia. Säilöminen oli tärkeä taitolaji. Hillopurkit ja umpiotölkit täyttyivät, kellarin hyllyillä oli paljon ruokavaroja. Pakastaminen yleistyi vasta emäntäkoulun viimeisinä vuosina. Tarkka taloudenpito ja säästäväisyys oli yhtä välttämätöntä koululle kuin tuleville emännillekin. 

Taloudellinen vuorovaikutus oli luontevaa. Koulu osti sammattilaisilta tuottajilta tarvikkeita, esimerkiksi viljaa. Kesäkaudella koululta myytiin vihanneksia ja puutarhakukkia kesäasukkaille ja naapureille. 


Emännyyskoulun alkuperäisistä, punaisista puurakennuksista on enää jäljellä Männistön mökki. Männistö rakennettiin koulun talonmiehen asunnoksi.
Myöhemmin sinne majoitettiin sammattilaisia oppilaita. TTS Lönnrot opiston aikana Männistö peruskorjattiin ja sinne sijoitettiin museokokoelma. Piha-alueesta tehtiin viihtyisä oleskelupiha terasseineen. Kokoelman esineet on nyt siirretty Rajamäelle ja Männistö odottaa uutta käyttöä.
Hajamielinen professori ja muita merkkihenkilöitä

Emännyyskoulun lukuvuosi alkoi tammikuussa, kesälomatauon jälkeen opetus jatkui syksyllä, kurssi päättyi joulun alla. Emännyyskoulun kesäloman aikana koululle otettiin kesävieraita täysihoitoon. 

Kouluun vapaaoppilaiksi valitut tytöt eivät viettäneet kesälomataukoa, vaan jäivät avustamaan kesävieraiden palvelemisessa. Tehtävä ei aikalaiskertomusten mukaan ollut rasite: hienojen helsinkiläisten palveleminen oli kiehtova, uusi kokemus vaatimattomista oloista lähteneille tytöille. 

Nimekkäimpiä kesäasukkaita olivat kirjailija Hilja Haahti ja hänen miehensä Ilmari Krohn – todellinen hajamielinen professori, kerrotaan – he tulivat Sammattiin useana kesänä. Hilja Haahti kulki Lönnrotin jäljillä ja teki taustatyötä Sammatin sisarukset -kirjaansa varten. Kaurialan kartano -kirjoissa kuvataan emännyyskoulun alkuvaiheita. Hilja Haahti kiintyi Sammattiin ja esiintyi mielellään sammattilaisten tilaisuuksissa – muistona on säilynyt juhlarunoja, koskettavimmat niistä sotavuosien ajalta. 

Elias Lönnrotin elämäkerran kirjoittaja Aarne Anttila työskenteli kesäisin Sammatissa ja tapasi suurmiehen aikalaisia. 

Kesäasukkaat auttoivat kohentamaan koulun taloutta, samalla he olivat osa Sammatin kesäasukaskulttuuria. Emännyyskoulun iltapäiväkahveilla keskusteltiin ajankohtaisista asioista, vaikka oltiin maalla, oltiin tietoisia maailman tapahtumista. Lyyli Bergmanin oma huvila, Lokkala, oli kesällä kulttuuriväen kohtauspaikka. 

Emännyyskoulu osana kotirintamaa

Tarkka talous muuttui vielä tarkemmaksi sotavuosina. Talvisodan alkaessa emännyyskoululle evakuoitiin Kumpulan sairaalan työntekijöitä ja potilaita, koulu otti vastaan myös evakoita. Kaikkia sodasta kärsineitä pyrittiin auttamaan. 

Emännyyskoulun opetukseen ei sodan vuoksi tullut taukoja. Vapaaoppilaiden määrää lisättiin ja evakkoperheiden tyttäret, jotka olivat joutuneet pakenemaan kotiseudultaan, saivat näin mahdollisuuden kouluttautua. 

Pula ja puute pakotti käyttämään kaikki saatavilla olevat materiaalit hyödyksi. Kun kankaita tai lankoja ei sotavuosina saatu, kangaspuissa syntyi kaitaliina värjätyn voipaperin suikaleista. Kankaankudonnan perusteet oli opittava ja näinkin se oli mahdollista. 

Lyyli Bergman ja Bertta Ervilä jakoivat tietoa paitsi oppilailleen, myös paikkakunnan emännille. Tiedon väylänä oli Marttayhdistys, jonka puheenjohtajana Lyyli Bergman toimi pitkään. 

Koulutus, voimavara ja liikeidea 

Elias Lönnrotin ajatus naisten kouluttamisesta on edelleen ajankohtainen. Lönnrotin tavoin suomalaisuuden esitaistelijat oivalsivat, miten tärkeää olisi kohottaa koko kansakunnan koulutustasoa ja lisätä näin hyvinvointia. 

Suomalaiset ovat uskoneet koulutuksen voimaan. Sitä, että koulutus on kaikkien suomalaisten ulottuvilla, on arvostettu. Koulutus ei ole koskaan ollut ilmaista, mutta se kustannetaan suurelta osin verovaroin eikä se, joka on oppilaana, ole joutunut maksamaan koulutuksestaan kuin pienen osan tai ei ollenkaan. Periaate, jonka suomalaiset ovat hyväksyneet. Koulutusta on arvostettu, kaikkea koulutusta, eikä opintien ole odotettu johtavan maineeseen tai mammonaan. Koulutus on ollut itseisarvo, mutta onko se sitä enää? 

Monet emännyyskoulun tai emäntäkoulun käyneistä tytöistä jatkoivat kouluttautumista ja hankkivat oman ammatin. Emäntäkoulun todistus oli tärkeä lisämeriitti koulutukseen hakeuduttaessa. Oppilaista tuli perheenemäntiä tai maatalon emäntiä, jotka osasivat hoitaa kotiaan ja perhettään. 

Elias Lönnrotin Emännyyskoulusta alkaneen oppilaitoksen tarina on päättynyt. Maaseudun emäntiä ei enää erikseen kouluteta, heilläkin on uudet ammattinsa ja työnsä. Pienen sisäoppilaitoksen intensiivinen yhteisöllisyys on historiaa. Sinnikkäitä johtajattaria, jotka jaksavat ponnistella ja kehittää uutta, ylivoimaisista vaikeuksista huolimatta, tulee ikävä. 

Lopun alku, ennusmerkit 

TTS Lönnrot opiston viimeisinä vuosina koulun tiloja ja ympäristöä kohennettiin, Männistön mökki muutettiin museotilaksi ja viihtyisäksi kokoontumispaikaksi. Lönnrotin perheen paras astiasto sai arvoisensa sijoituspaikan. 

TTS:n  tutkimusjohtajan, tohtori Heli Mäntylän perinteiden vaalimiseen liittyvä työ Männistön korjaustöiden aikana näytti tuovan pilkahduksen uudesta, paremmasta. 

Päinvastaisia signaalejakin oli. Koulun viimeinen omistaja tiedotti joitakin vuosia sitten, kuinka ’tarpeettomille’ pelloille olisi keksittävä uutta käyttöä. Kaikkea peltoalaa ei ehkä enää tarvittaisi viljelyyn, mutta pitkään elämää palvelleiden vainioiden julistaminen tarpeettomaksi maaksi tuntui loukkaavalta. Kauniimminkin sen olisi varmaan voinut ilmaista – mutta olisiko ajatuksen sisältö siitä muuttunut? 

Koulutuksesta on tullut paitsi yhteiskunnan itsestäänselvyys, myös modernia liiketoimintaa. Julkisin voimavaroin ylläpidettyjen oppilaitosten rinnalla toimii yksityisiä koulutusalan yrityksiä. Kursseja, joiden maksajina ovat usein yritykset. Opetuskokonaisuuksia, joiden suoraviivaisena tavoitteena on taloudellinen menestys.

”Koulutus on tällä hetkellä valtaisan muutoksen keskellä. Olemme kuitenkin saaneet säilytettyä jälkipolville palan kotitalousalan koulutuksen historiaa, mistä olen iloinen. Sammatin kohtalo surettaa minua henkilökohtaisesti, mutta ymmärrän sen kyllä, valtaisien koulutussäästöjen vääjäämättömänä seurauksena”, selvittelee Heli Mäntylä. 

”Ammatillinen koulutus on altavastaajan asemassa. Koulutuksen arvostus pitäisi saada pikaisesti nousemaan valtakunnan politiikassa, tai meillä on käsissämme yhä laajeneva väliinputoajien joukko, jonka hinta on moninkertainen nyt saatuihin säästöihin verrattuna”, asiantuntija arvioi. 

Onko bisnesajattelu muuttanut asenteita? Kysytäänkö vielä, mitä me kansakuntana hyödymme koulutuksesta? Onko fokuksessa liikaa yksilön etu? Mikä taito on kannattavinta opetella, mitä mistäkin aikanaan maksetaan? 

En osaa olla puolueeton

Ellei äitini olisi jatkosodan vuosina pyrkinyt emännyyskouluun, ellei isäni olisi sattunut asumaan äitini koulun jälkeen saaman palveluspaikan naapurissa, ellei…  ei minuakaan olisi. Mutta nyt on. Samanlaisia tarinoita riittää, erityisesti Sammatin seudulla.  

Sammattilaisena ja Sammattiin sitoutuneena näen tilanteen ehkä liian ruusuisena tai liian synkkänä. Katson kunniakkaaseen menneeseen enkä onnistu ymmärtämään koulun lakkauttamiseen liittyvää mahdollista hyvää. Olen edelleen tyrmistynyt. 

Samoihin aikoihin, kun tamperelaiset havahtuivat siihen, että delfinaarion asukkaat oli viety ulkomaille, samoihin aikoihin päättyi Lönnrot opiston toiminta. Tamperelaiset protestoivat voimakkaasti, pidättyväiset sammattilaiset olivat tyrmistyksestä sanattomia, kun koulun lopettamispäätöksestä julkaistiin lakoninen tiedote. 

Koulun tiloissa säilytetylle sammattilaiselle kulttuuripääomalle oli nopeasti löydettävä uudet sijoituspaikat. Kaikesta ei onnistuttu pitämään kiinni. 

”Emännyyskoulun kotitalousesineet on nyt siirretty Työtehoseuran Rajamäen toimipisteeseen”, kertoi Heli Mäntylä. Esineistö tekee hänen mukaansa kunniaa naisten työlle – varmasti on näin, mutta varmasti ne olisi myös haluttu pitää Sammatissa, jos sopiva paikka olisi nopeasti löytynyt.   

Kun kiireellisimmät työt oli hoidettu, asian ylle laskeutui hiljaisuus. Unohtuuko koulu? Kumpi palaa ensin, pullonokat Tampereelle vai koulutus emännyyskoulun tiloihin? 

TTS Lönnrot opiston tiloissa toimiva vanhainkoti jatkaa ja koulurakennukselle etsitään uutta omistajaa. Tulevaisuus on avoin, toistaiseksi. 

Ei ole Elias Lönnrotin vika, jos suurmiehen arvokasta perintöä ole osattu vaalia. Kyse ei ole pelkästään esineistä tai muistopaikoista. Perinteen ytimessä on ajattelutapa ja vahva näkemys siitä, miten hyvinvointi ja edistys voivat syntyä. Liian kapeat ajatusmallit tuovat mukanaan ankeaa ahtautta. 


Säilytän aarteena voipaperista pula-ajan emännyyskoulussa kudottua liinaa, joka on niin hauras, ettei sitä voi enää pöytäliinana käyttää. 


Kiinnostuitko? 
Lisää tietoa Elias Lönnrotin emännyyskoulusta Torsti Salosen kirjassa Elias Lönnrotin kotitalousoppilaitoksen historia. Se ilmestyi koulun 100-vuotisjuhlien kynnyksellä vuonna 1995. Kirjan on julkaissut Elias Lönnrotin säätiö. 

Sammattia ja Elias Lönnrotia käsittelevää kirjallisuutta: 

Anttila, Aarne 1931 (1985). Elias Lönnrot, Elämä ja toiminta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 417. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 

Kallio, Veikko (toim.) 2002. Sammatti, Elias Lönnrotin kotipitäjä. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava. 

Piekka, Risto (toim.) 2013. Miinan Mökki Sammatissa. Helsinki: Sammattiseura ry. 


Emännyyskoulun navettarakennus ei enää ole alkuperäisessä käytössään. 
Suomenkarjalle suunniteltu tila kävi ahtaaksi jo emäntäkoulun aikana. 

Tämä kirjoitus on runsaasti kuvitettuna julkaistu Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät ry:n lehden, Kirkhakkisen ykkösnumerossa keväällä 2017.  
Kirkhakkinen on myynnissä Lohjalla, varmimmin sen saa hankittua Lohjan kirkon naapurissa olevasta Kotiseututalosta, siellä toimivasta Kahvila Liisasta. 
Kirkhakkinen ilmestyy kaksi kertaa vuodessa ja sen sisältö on vankkaa kotiseutuasiaa. 

Kirkhallinen on Lohjan kieltä ja tarkoittaa vanhojen kirkkojen liepeillä viihtyvää naakkaa. 
Naakka on utelias ja seurallinen varislintu.