torstai 26. kesäkuuta 2014

Haurastuminen, sielu ja ruumis



Kropasta en osaa puhua tai kirjoittaa, sillä minuun on iskostettu, että se on sanana non grata. Viisikymmenluvun puhekielestä tuttu, yllättäen uudelleen esiin putkahtanut, ei edes kaunis. Mutta sielu, henki ja ruumis, hiukan väkinäisesti sointuva keho, tomumaja. Ihminen, kokonaisuus, niitä olen pohtinut.

Milloin ne ovat kohdakkain? Oikean ikäinen sielu saman ikäisessä ruumiissa? Niin, että voimat ja tavoitteet käyvät yksiin. Aika harvoina hetkinä, sittenkin, kun tarkkaan katsotaan, joskus elämän lakipisteessä.

Vasta kävelemään oppineen askel horjuu, mutta suunta on rohkeasti kohti elämää. Ajatus – jota ei aina aikuisten kielellä ilmaista – on kirkas. Elämä on edessä ja se maistuu, uudelle joka aamu. Sellaiselle, joka saa hymyn syttymään.

Jonakin päivänä lapsen mieli vaihtuu aikuisuuteen, voiman ja tahdon tasapainoon, kaikkivoipaisuuteen. Kuinka viisaita, oikeamielisiä ja osaavia me olemmekaan, kuinka helppo on antaa neuvoja ja tietää tarkalleen. Kuinka kaukana kirkkaasta lakipisteestä ovat elämän rajat?

Elämä opettaa kärsivällisyyttä, annostelee hyviä ja katkeria antimiaan eikä aina tasan eikä kaikille oikeissa suhteissa. Kun ikää karttuu ja jaksaminen vähenee, riittääkö kärsivällisyys sittenkään? Kun voimat ja sielunvoimat alkavat hiipua, usein eri tahtiin.

Kun ihmisen fysiikka on hauras, harmaantunut oksa, osaako lähipiiri hyväksyä ja ymmärtää sen? Kuinka paljon luopuminen sattuu, luopujaan ja luovuttajaan? Miten helppo on hyväksyä oma avuttomuus, millaista tuskaa sen tiedostaminen voi tuoda?

Kuinka paljon rohkeutta vaatii tarttua käteen ja yrittää auttaa? Tulla lähelle, kohdata toisen vajavaisuus. Onko helpompaa vaatia apua muualta kuin voittaa omat pelkonsa?

Kun sielu hiipuu ja haurastuu, muisti hajoaa ja järjestys elämästä katoaa, kuka kerää sirpaleet? Kuka tietää oikeat sanat ja vastaukset?

Kun elämän polte on korkeimmillaan, se valaisee kauas. Kun sielu hiipuu, onko sen osa jäädä piiloon, hajota. Mihin yksityisyyden rajat piirretään? Mitä minulla on oikeus tietää, mistä saan puhua?

En tiedä vastauksia, en ehkä oikeita kysymyksiäkään.
Voimia, ystävät?