Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjasto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjasto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Vino horisontti korjautuu

 



Elämä on hetkittäin ollut kuin nopeasti räpsäisty 

kuva järvenrannasta.

 

Horisontti kunnolla vinossa ja tarkennus vinksisvonksis jossain, 

aiheen toisella puolella, edessä tai takana.

Sumuista tuhrua.


Ei vinosta kuvasta lattialle vettä valu, 

vaikka joskus siltä näyttäisikin.


Oikaisuliikettä silti tarvitaan,

toimivatko kuvankäsittelyohjelmat myös ihmisen mielessä?



 

Elämän horisontti on kohta taas suorassa


 

Ensin aloitettiin lukupiiri. Lönnrot-salin sinisävyisessä ja mahonginvärisessä miljöössä kokoontuvat Sammatin sivulliset ja selaavat sivujaan. 


On virkistävää lukea tekstiä uusilta – siis itselleni uusilta – kirjoittajilta, lukea ja pohtia yhdessä. Maailma on täynnä tärkeää luettavaa, mutta kaikesta luettavasta voi oppia ja oivaltaa. 

 

Ensimmäinen lukupiirikirja oli Pajtim Statovcin järisyttävä Bolla, vuoden 2019 Finlandia-voittaja ja arvostelumenestys. Ensimmäiset mielleyhtymät ja lukukokemukset Pajtim Statovcin kirjoista olen merkinnyt muistiin: https://sanataito.blogspot.com/2017/12/albania-albania.html


Bollaa ei siinä kirjoituksessa tietenkään ole. Kahden edeltävän elämyksen jälkeen Bolla ei heti samalla tavalla koskettanut. 


Pajtim Statovcin paletti on Bollassa synkempi, värit tummempia. Uuden lukukerran jälkeen näki selvemmin ankaran todellisuuden. Tarinoiden kertominen on tärkeää, myös raastavien tarinoiden. 

 

Karjalohjalainen Sirpa Tabet oli seuraava uusi tuttavuus. Punainen metsä oli tekijänsä esikoinen, mainostoimiston yhteyspäällikön matka menneisyyteen. Menneisyyden elämää kirjoittaja oli selkeästi tutkinut. Yhteyspäällikön arki oli entiselle grafialaiselle tuiki tuttua. 

 

Seuraavassa kokoontumisessa aiheena on Jussi Wahlgren ja Lohjan Casanova. Odotan mielenkiinnolla. 



Olemme Tampereen kirjeenvaihtajan kanssa pohtineet, miten mukavaa olisi, jos voisi saada omaan hyllyynsä kaikki, aivan kaikki tärkeät kirjat ja lukukokemukset. 

Kun ajatus liikkuu luettuihin, voisi poimia hyllystään jonkun ennen koetun ja palata siihen – kerrata vanhoja ajatuksia ja luoda uusia. Niin kuin nyt Bollaan. 

 

Olisi kunnolla lukuvaraa. Lukukokemus muuttuu, elämänkokemus tuo siihen omat sävynsä, tulkinta elää ja välillä pitää palata muistoihin, olla nostalginen. Täydellinen kotikirjasto, oiva tavoite, mutta saavuttamaton, ainakin meille molemmille. 

 

Kirjojen kaupallinen elämänkaari on jo niin lyhyt, ettei kotikirjastoa enää millään saa täydelliseksi: vaikka kirjakaupan lisäksi kävisi ahkerasti kirppareilla ja antikvariaateissa. Kirjaston palvelut ovat välttämättömiä, korvaamattomia. 

Muutama vuosi sitten, yrityskirjaa työstäessäni taisin olla ainoa muutaman taloushistorian opuksen käyttäjä kotikaupungin kirjastossa. Palautin kirjoja, sitten tajusin, että vielä niitä  tarvitaan, pitää tarkistaa tietty kohta, lainasin uudelleen. Aina ne hyllyssä odottivat, kun tarvitsin. Ovatkohan ne vielä siellä? 

 


Keravan kirjaston kirjallisuusiltoja oli jo odotettu, tautisen ajan striimaukset eivät ole korvanneet elävää puhetta. Keravan kirjastossa esiintyy kuukausittain kaksi mainiota haastattelijaa, tyylikäs humanisti Seppo Puttonen ja sanoissaan kirpeämpi Hannu Taanila. 

 

Syksyn kirjallisuusiltojen sarjan aloitti Seppo Puttonen, haastateltavanaan tamperelainen toimittajalegenda ja kirjailija Anneli Kanto. Osallistujamäärää oli vielä rajoitettu, mutta lähes kaikki tuolit oli varattu. Monta tuttua kasvoa joukossa, maskien takana, vakituisia kävijöitä. Ihanaa nähdä taas! Seuraavilla kerroilla enemmän? 

 

Anneli Kanto kirjoittaa historiasta, uusin romaani Rottien pyhimys kuvaa Hattulan kirkon seinämaalausten syntyä, keskiajan maailmaa. Olen vasta selaillut, lukukokemus odottaa, kirja on omassa hyllyssä. Tämän halusin omaksi, ehdottomasti, luettavaksi myöhemminkin. 

 

Historian kuvaaminen on menneeseen sukeltamista, lähteiden kautta yhä syvemmälle tarinoihin uppotuen. Haastattelu oli loistava: Anneli Kanto oli perehtynyt aiheeseensa ja osasi kertoa siitä eloisasti, tarinan pohjana on ollut paitsi syventyminen Hattulan kirkon kuviin, myös kirjallisuuteen.  Jokainen virke, jokainen äänenpaino on harkittu, kirjoittaja kertoi, miten oli miettinyt käsitteitä. 

 

Luvassa on lukemisen iloa ja syksyn edetessä uusia, kiinnostavia kirjailijatapaamisia kirjaston Pentinkulma-salissa, ennakkotiedot lupaavat paljon. 

 

 

Tänä vuonna on juhlittu ja yritetty juhlia Eeva Joenpeltoa. Sata vuotta kirjailijan syntymästä, aihetta juhlaan on, mutta kaikki tapahtumat eivät ole toteutuneet, pandemian takia.

 

Historian ironia on välillä julmaa: Eeva Joenpellon lapsuutta varjosti espanjantauti, satavuotisjuhlaa toinen pandemia. 

 

Lokakuun alussa järjestetään kirjallisuusseminaari Lohjan kirjastossa, rajoitusten vähitellen lieventyessä päästään perehtymään tuttuihin teemoihin. 


Aiheena Ettei varjos haalistu – yksi kaikkein mielenkiintoisimmista. Juuri sellainen kirja, johon on syytä palata aika ajoin.

 


Luvassa on paljon ja mielenkiintoista. 

Elämän horisontti alkaa taas olla kohdallaan. 




lauantai 27. huhtikuuta 2013

Sisällön sisältö


Lukeminen luonnon helmassa saattaa odottamatta keskeytyä.


Sammatti juhli komeasti 150-vuotiasta kirjastoaan. Elias Lönnrotin visiosta on vuosikymmenien aikana kehittynyt toimiva instituutio, paikallista kulttuuria parhaimmillaan. Kirjaston juhlassa oli monta kirjaston kanta-asiakasta, joilla on elämänmittainen, tiivis suhde tähän kulttuurilaitokseen. Paavo Arhinmäki piti kannustavan ja tomeran onnittelupuheen. Ministeri hallitsee kovien faktojen ohella Harry Potterit eikä ole mikään ankeuttaja.

Kirjaston media on perinteisesti ollut painettu sana, kirja ja lehdet. Kirjaston voima ovat monipuoliset sisällöt ja niiden luonteva tarjonta. Viime vuosina sähköiset mediat ovat astuneet ovesta sisään ja valloittaneet tilaa. Kirjaston käsite on sovitettu kokonaan uudelleen, aivan kuten syntymäpäiväjuhlassa kuultu Säkkijärven polkka.


Kun keskustellaan median tulevaisuudesta, ammattilaisilla on esittää tarkat tilastot siitä, millaisia välineitä eri-ikäisillä on hallussaan. Siispä: sosiaalinen media, sähköinen tiedonsiirto ja edistykselliset välineet - tabletit, älypuhelimet ja muut ovat useimpien mielestä nuorten juttu. Mitä nuorempi, sen paremmin ovat sähköiset värkit hallussa. Lukulasisukupolvi tavailee painettua sanaa. Trendikkääseen elämään kuuluu kaikkien mahdollisuuksien hyödyntäminen eikä laitteiden omistamisen tuoma statusarvokaan ihan pieni ole. Uskottavaa, onhan siitä tilastokin?  

Mediatietäjien arvioissa sähköiset ja perinteiset mediat ovat vastapooleina. Muuttuisiko kuva, jos tarkasteltaisiin välineiden asemesta sisältöjä?

Väitän, vaikka en tarkkaan tiedäkään, että liian usein sisällöt on suunniteltu niille, joilla tilastojen mukaan on eniten laitteita. Samalla väitän, että laitteiden omaksumisella ei ole mitään ikärajaa, jos sisällöt ja tarjonta siihen motivoivat.  Yhdeksänkymppinen lukee lehtensä mobiililaitteella, sillä siinä tekstin voi suurentaa sopivaan kokoon. Eläkeläinen valitsee sävelradion sijaan äänikirjan ja lataa verkosta mielimusiikkiaan - joka ei ole yksinomaan rokkia.


Sähköisellä medialla on etunsa. Vaikka olen aina juonut aamuteeni broadsheet-kokoisten lehtien kera, yhä useammin luen uutiset läppärin ruudulta. Ainoastaan sähköinen lehti seuraa sujuvasti säiden ja mielialojen mukaan kaupungin ja loma-asunnon välillä sukkuloivaa perhettämme.
Lopetin kakkoslehden tilauksen ja lopetin lukemattomien lehtien kantamisen paperinkeräykseen. Tärkeimmät paikalliset uutiset julkaistaan varmasti lehtien nettisivuilla.

Suurimmat kirjastot tarjoavat asiakkailleen laajan valikoiman kansainvälisiä lehtiä omilla tietokoneruuduillaan. Kustannukset ovat järkevät, tiedonvälitys tosiaikaista ja palvelu kattavaa. Sanotaan, että uutinen on vanha jo silloin, kun se ilmestyy painettuna. Kuinka vanha on sellainen uutinen, joka tulee hitaassa maapostissa maailman toiselta laidalta?


Median tulevaisuus on siksi äärimmäisen mielenkiintoinen. Jos jako tehdään sisällön mukaan, jonakin päivänä erotetaan toisistaan päivittäismediat ja kestokulutukseen suunnitellut. Päivittäinen media on sitä, jota ei ehkä enää paineta paperille, kestokulutukseen tarkoitetut sisällöt ovat eri juttu.

Jonakin päivänä keskustellaan myös siitä, mitä sähköinen lehti saa maksaa. Sisällön tuottaminen on vaativaa ammattityötä, mutta mikä on paperiraaka-aineen, painamisen ja painetun lehden jakelulogistiikan osuus tilausmaksusta? Ilmaista ei sähköinenkään jakelu ole.


Sammatin kirjasto on oiva paikka hyvää sisältöä kaipaavalle, sillä se on palveleva, kodikas ja hyvin varustettu. Elias Lönnrotin kirjaston alkupääomaksi lahjoittamista niteistä on suuri osa vieläkin hyllyssä. Mikään sähköisen tiedonvälityksen tuotoksista ei ole vielä osoittautunut yhtä pitkäikäiseksi.