sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Lukemisen ääni


Olen lukenut saman montamonta kertaa. Pieni pojantytär kiipeää syliini, antaa kirjan käteen ja pyytää lukemaan. Katselemme yhdessä kuvia, luen tekstit, yhdessä lasketaan, montako pupua tai lintua on sivulla.
Kun olemme viimeisellä sivulla, hän pyytää, että luetaan uudestaan. Ja niin luetaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Lämmin sylihetki sanojen ja kuvien äärellä jatkuu.

Toivoisi, tahtoisi, haluaisi, että aikuisille tarkoitettu tekstikin luettaisiin uudelleen… Vain luettu teksti on elinvoimaista. Lukiessa teksti syntyy uudelleen. Onko kuvakirjan tekstiä kuuntelevan lapsen kokemus aina sama, vai kasvaako kuvista ja sanoista uusia mielleyhtymiä, niin kuin aikuisella?

On kirjoja, joiden lukukokemus vaatii päästä paperille tai blogiin, tuoreena, lähes höyryävänä, heti. On kirjoja, joita ei osaa laskea kädestään ennen kuin viimeinenkin sana on luettu.

Mutta on kirjoja, joita voi luonnehtia lukutuotteiksi, sielusta ja mielestä nopeasti huuhtoutuviksi. Onneksi, tai sittenkin, valitettavasti.

On kirjoja, jotka elävät voimallisesti kuunneltuina, äänikirjoina. Aikuinen pääsee lähelle samaa kuuntelemisen ja elävän äänen kokemusta kuin pieni lapsi – vaikka sylin virkaa toimittaa tuoli tai auton istuin.

Vanhan isännän tapa oli merkitä jokaisen omistamansa kirjan viimeiselle sivulle se päivä, jona hän oli kirjan saanut luettua. Vanhan isännän kirjasto ehti hajota, ennen kuin se luetteloitiin, tuskin luetteloimista edes ajateltiin. Kirjoista ja siitä, miten ja milloin niitä oli hankittu ja luettu, olisi voinut koota elämäkerran, ihmisen sivistymisen tiekartan. Vaikka sivistys ei koskaan olekaan ainoastaan lukemista.

Lukemisen ääni on hiljaisuus, sivujen vaimea rapina. Lukemisen äänen voittaa sateen ääni ikkunaa vasten, takkatulen ratina, kahvinkeittimen lorina. Lukemisen ääntä säestävät huokaukset, naurunpyrskähdykset, tuolin natina, vaitelias elämä.

Nostan katseeni kirjasta. Musta lintu istuu vanhan omenapuun oksalla. Katselee tovin ikkunan suuntaan, lehahtaa tiehensä. Nopeana kuin luettu sana, äänettömänä.