sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Katselen puun yli ulos



Juuri näin ei saisi otsikoida: plagioida edesmennyttä runoilijaa. Anteeksi, mutta en voinut vastustaa kiusausta.

Viidennessä kerroksessa sitä on puiden latvojen tasalla tai yläpuolella. Voi katsella puiden yli kauas tai seurata, kuinka tilhipalvi laskeutuu pihapuun latvaoksille. Oksat ovat kuuraiset, talvi on huolellisesti ripotellut valkoisen peittonsa kaikkialle.

Ennen vanhaan asuttiin entisessä kauppalassa, siinä, josta oli lainsäädännön muuttuessa tullut virallisesti oikea kaupunki. Kuntamuodon muutos ei koskaan ollut ulottunut paikalle juurtuneiden asukkaiden sielunelämään. Kun puhuttiin Kaupungista, tarkoitettiin suurempaa Kaupunkia, jonka kylkeen kauppala oli teollisuutensa ansiosta kasvanut.
Jos kysyi kauppalan asukkaalta, mikä oli kotipaikan paras piirre, vastausvaihtoehtoja oli kolme. Vähemmän varakkaat sanoivat: täältä pääsee neljä kertaa tunnissa onnikalla Kaupunkiin. Varakkaampien mielestä hienoa oli se, että Kaupunki oli viidentoista kilometrin päässä. Kaikkein rikkaimmat tai edistyksellisemmät olivat sitä mieltä, että mainiointa oli se, että moottoritietä pääsi niin nopeasti Kaupunkiin.

Radan varteen muutettuamme kyselin samoja kysymyksiä. Auto oli muuttunut junaksi. ”Täältä pääsee jopa kuusi kertaa tunnissa Kaupunkiin.”  ”Täältä on vain parikymmentä minuuttia junalla Kaupungin keskustaan.”  Sosioekonomista asemaansa korostivat ne, joiden mielestä parasta oli parinkymmenen minuutin taksimatkan päässä oleva lentokenttä ja sieltä avautuva maailma.  Kaupunki ei ollut se sama Kaupunki, mutta asetelma oli. Pieni kaupunki ei ollut kaupunki, Kaupunki oli toisaalla, tavoiteltu iso Kaupunki.

Kun saman kysymyksen esittää maalla, vastaus on erilainen eikä yhtä arvattava. ”Täällä on mukava olla.”  ”Täällä on rauhallista ja mukavia ihmisiä.” ”Tänne on helppo tulla olemaan.” Niinpä. Mikä se sellainen paikka oikeasti on, jonka tärkein vetovoimatekijä on se, että sieltä pääsee helposti pois? Eikö paikkakunnan paras puoli olekin se, että siellä viihtyy?


Kaupungin ikkunasta näkee enemmän ihmisiä kuin maalla, mutta jos maalla viimeistään joka toinen on tuttu tai hyvänpäiväntuttu, kaupungissa eivät persoonat erotu. Pikkutenavat taapertavat kouluun, isommat koltiaiset lorvehtivat samaan rakennukseen. Aikuisilla on kiire
töihin.

Keskikokoiset koirat ulkoiluttavat tarmokkaasti henkilökuntaansa, askeltavat edellä ja vetävät isäntää tai emäntää vauhtiin. Emännät ja isännät ulkoiluttavat niitä koiria, jotka ovat omaksuneet seurailijan roolin, ne tulevat muutaman askeleen verran perässä, kun ihminen astelee edellä. Sitten ovat vielä kääpiösnautserit ja muut puolivillit pikkuvilkastukset, jotka ovat milloin edellä, milloin sivulla tai perässä, riippuen siitä, millaisia hajuja ja houkutuksia polun varrelle on tupsahdellut. 

Koirien sähköpostijärjestelmä on ikiaikainen ja aina yhtä haukuttavan koukuttava. Pikkuhaukkujan matkanteko sujuisi mainiosti ilman ihmistäkin, mutta kaupunkioloissa viisainkaan nelijalkainen ei saa olla vapaana, vaan joutuu noudattamaan ulkoiluttajansa laatimaa reittisuunnitelmaa.

Illalla omakotialueelle syttyvät katulamput, talvikaudella niiden tehoa täydentävät valaistut kuuset ja muut valoilmiöt. Jos on iltamyöhällä katsellut englantilaisia rikossarjoja, näitä bänksejä tai gentlyjä, voi omakotialueen hiljaisia katuja silmäillessään eläytyä kauhutunnelmaan ja ajatella, että siellä se uinuu, mummonraiskaajankuja pettävässä tyvenessään. Eikä vaadi kauhean suurta mielikuvitusta kuvitella seuraavaa aamua, kun kroonisesti krapulaisen näköinen, nukkavieru komisario seisoo kiukkuisena tapahtumapaikalla.

Todellisuus on onneksi ihan muuta. Mukavalla pikkukadulla risteilee korkeintaan lumiaura tai lakaisukone, aamuisen työmatkaliikenteen lomassa.

Illalla, jos on kirkas taivas, iltatähti syttyy pohjoiselle taivaalle. Sen ohi lentää toisinaan lentokone, valot vilkkuen. Junien valonauhat liukuvat maiseman laidalla, menossa tai tulossa. Katuvalot ulottuvat korkealle, yölläkään ei tule täysin pimeää.
Kymmenet tähdet, jotka joka ilta koristavat kotipuiden latvoja, niitä näkee vain maalla. Maisemalla on voimatekijänsä, kaikkialla.

Hyvää Uutta Vuotta, lukijani!