Näytetään tekstit, joissa on tunniste Särestö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Särestö. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. tammikuuta 2015

Oli se Reetari sentään



Pakkaspäivän ladulla kohtaa vain muutaman kulkijan. Eivät nekään vauhdilla sivakoi: luistoa ei tänään kiitä kukaan. Kylmää on kahdenkymmenen tietämissä, tielle putoilee verkkaista vitilunta, varjotonta valoa. Jokaisella sauvantyönnöllä pakkaslumen narskahdus, jota viti hiukan vaimentaa.

On niin kylmää, että kamera hyytyy. Melkein mustavalkoinen metsä, lumiset hongat ja haalean sininen taivas – vieläkin olisin niitä halunnut kuvata.

Puiden oksille kinostuu lunta ja välillä vastaan tulee aito Pekka Halonen, hallitun kaunis lumimaisema, rajausta vaille taideteos. Lumikinosten pyöreät posket sinisine varjoineen, tykkykuusien uljaat hahmot, pensaiden huurteiset filigraanioksat, hanki, koskematon ja puhdas. Reumaa ja muita vaivoja sitkeästi uhmanneen, ulkosalla maalanneen taitajan työ. Autenttinen.


Paras Lapin talvisen maiseman kuvaaja lienee sittenkin Reetari, Särestön mestari. Pakkaskoivuista on tallentunut  kaksi versiota; toisen sävyjä pehmentää usvainen pakastuva keli, toisessa taustalla näkyy kirkkaan pakkastaivaan roosa.


Aurinko, oranssin hehkuva, nousee kevään horisontin ylle, koko taivas saa siitä värinsä.


Särestö on museo, jonne voi pistäytyä katsomaan jänkhän koivuja ja lumoutumaan kesäyön valosta. Mestari ja velimies Anttu ovat jo poissa, kiireetön jutustelu hiljennyt. 

Mutta kuvat, niissä on elämän voimaa.
Pakkasen, lumen, auringon voimaa.


Kaikki tämän päivityksen kuvat ovat menneiden talvien lumia.