Näytetään tekstit, joissa on tunniste viihde. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viihde. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Kunnioitettu herra Bond. James Bond!


Olen seurannut uraanne jo kauan. Ensimmäisistä leffoista  kaikkein uusimpaan seikkailuunne asti.

Olen lukenut joitakin seikkailuistanne myös kirjan muodossa. Tuntuu aika liikuttavalta, kuinka mannertenvälinen agentti lähtee jäljittämään mannertenvälisiä roistoja ja pahahenkiä ja sitä ennen tilaa suutariltaan uudet, teräsvahvistetuilla kärjillä varustetut kengät. No, ehkä siihen aikaan turvatarkastukset olivat jotain muuta kuin nykykentillä: ette taatusti olisi päässyt läpi turvatarkastuksesta niillä jalkineilla.

Ihmeteltävää on tosin myös se, miten moninaisin asein ja varustein nykyään liikutte. Kulkevatko ne matkatavaroina koneiden ruumassa vai kuinka – toivottavasti tuollaisen aselastin liikuttelu ei enää nykylennoilla onnistu. Pitääkö maailmalle lähteä vain hampaisiin asti aseistautuneena?

Miehet ovat usein travel light –ajattelun kannattajia, jotka mieluiten kiertäisivät vaikka maapallon kaksi kertaa vastapäivään pelkkien käsimatkatavaroiden turvin. Ehkä tyyli on omaksuttu teiltä. Kun James Bond saapuu tyylikkäässä urheiluasussa hotelliin, hän vie huoneeseensa pienen käsipakaasin ja kas! Illan tullen sankarimme pukeutuu tummaan pukuun, seuraavana iltana valkoiseen smokkiin ja päivisin moitteettomaan business lookiin. Paidat, kengät, kaikki asuun sointuen. Miten ne kaikki mahtuvat yhteen hyvin pieneen laukkuun? Keskivertoisäntä saa samaan tilaan pakattua kolme varapaitaa, yhdet vaihtohousut sekä muutamat kalsarit ja sukat.

Maailma, jossa seikkailette, on muuttunut. Onko maailma todella ennen ollut niin hailakan arkinen ja tavallinen? Ensimmäisissä kertomuksissanne purjehditte maanalaisia kanavia pitkin, matkustitte junalla ankealta asemalta toiselle. Sitten tulivat kuvaan eksoottiset kaukomaat, värikylläinen etelä ja preerioiden keskellä kohoavat paikat, jotka muistuttivat enemmän huvipuistoa kuin tutkimuskeskusta. Jokainen Bond oli kuin värikylläinen matkailumainos. 

Viime aikoina seikkailujennen tapahtumapaikat ovat muuttuneet ankeaksi aavikoksi, tummiksi rappion partaalla huojuviksi taloiksi ja melkein aina ollaan kaikkien sodassa kaikkia vastaan. Sävyt ovat vaikuttavia mustuudessaan, likaisuudessaan, verisyydessään. Enää ei olla iloisella huviretkellä, vaan maailmassa, jossa tapetaan tai tullaan tapetuksi. Keskellä kasvottomia pilvenpiirtäjiä, kolkoissa kaupungeissa, tuulisella aavikolla, melkein aina pimeässä.

Jos olisitte hyväksynyt rinnallenne kunniallisen Miss Moneypennyn, olisitte säästyneet monelta vaivalloiselta romanssilta, kunnianne olisi kasvanut, mutta maineenne kieltämättä ehkä kärsinyt. Bond-tyttöjen – anteeksi tytöttely – kirjo on aivan uskomaton. Uskomattomia kampauksia, sääriä, vartaloita. Uskomattomia asuja, joille on yhteistä sekä paljastavuus, täydellinen tehtävään ja tilanteeseen sopimattomuus sekä teflon-käsittely, joka estää vaatetta likaantumasta missään olosuhteissa.

Pyylevyyteen taipuvista daameista on tullut treenattuja akrobaatteja ja viime vuosina yhä militantimpia naisia. Tupeeratut pallokampaukset ovat vaihtuneet liehuviin kutreihin, sitten tehtävänmukaisiksi nyrhittyihin hiuksiin ja joskus jopa miesmäiseen sotisopaan.

Ilmiasunne on vaihtunut vuosien mittaan. Aito Bond on minusta edelleen charmikas, pikkuvelmu ja hartiakas. Vähän niin kuin Sean Connery, mutta ei ihan niin ihana kuin kypsän iän Connery. Sitten mukaan tuli ironiaa, vilkettä silmään ja pyhimyksen eleganssia. Äitelähkö Brosnan tuli shakespearelaisen Daltonin jälkeen vai oliko se päinvastoin ja niin edelleen. Kaikkien suittujen ja stailattujen tummatukkaisten sankareiden jälkeen tämä kylmäsilmäinen yrmy. Ja kuin varkain, naisennekin ovat oppineet tappamaan. Enää ei riitä, että vartalo kaartuu kauniisti agentin syleilyyn, nyt on osattava kamppailulajien liikeradat.

James Bondilla on lupa tappaa ja James Bond tappaa. Ironisesti hymyillen, uskomattomissa olosuhteissa, aina, kaikkialla. Yksin tai yhdessä naisensa kanssa. James Bondin aseesta eivät patruunat lopu eikä yksikään luoti harhaudu. Vaikka vastustaja yrittää niittää agentin pois elävien kirjoista loppumattomilla konekiväärisarjoilla, vain Bondin luodit osuvat.

Takaa-ajot ja tappavat taistelut ovat kolossaalista viihdettä, jossa värit leiskuvat, mukaansatempaava musiikki soi ja viattomat sivulliset saavat kärsiä vahingoista, jotka tässä  maailmassa olisivat inhimillisiä katastrofeja. Tappaminen on huvia ja siinä leikissä sadat anonyymit sivulliset ovat menettäneet henkensä, kun suuria roistoja on jahdattu maalla, merellä, ilmassa. Leikisti, tietysti, vain melkein oikeasti.

Voitte pitää minua tosikkona ja huumorintajuttomana ihmisenä. Olette oikeassa. 
Kun seuraan uutisvirtaa terrori-iskun aiheuttamista tuhoista ja kaikesta siitä kärsimyksestä, jonka se on viattomille sivullisille tuottanut, mietin, mihin meitä näillä mielikuvitusleikeillä ohjataan.
Teille, James Bond, teille ja kaltaisillenne satuhahmoille tappaminen on leikkiä ja viihdettä eikä uhreja tai vahinkoja oikeasti koskaan lasketa. Kaikki se, mitä te rikotte ja tuhoatte, on vain rekvisiittaa.

Olen todellakin tosikko ja pessimisti.
Ja huolissani siitä, että kuolema ja tappaminen niin usein ovat vain vauhdikkaan tarinan mausteita, viihteen elementtejä.
Pelkään, että me opimme hyväksymään julmuudet liian helposti.
Toivottavasti olen väärässä.


Kevään kukat ovat pian taas täällä. Toivottavasti maailma muuttuu niiden myötä paremmaksi. 

lauantai 9. tammikuuta 2016

Satuja kaikille sieluille



Taisin tirauttaa muutaman kyyneleen. Kun laulettiin loppulaulua, panin äänen hiljaisemmalle, etten alkaisi taas niiskuttaa. Kun kaikille kävi niin, niin onnellisesti, tehtiin sovintoja, halattiin, suudeltiin, syntyi lapsia, prinsessa sai prinssin, köyhä tyttö pojan, vanha mies arvoisensa seuraajan. Mmmmmmmnjammmmmm…


Taisin myös itkeä helpotuksesta. Downton Abbeyn seuraava ja sitäseuraava ja sitäseuraava ja sitten... vuosi olisivat olleet kasvavasti kamalaa katsottavaa, kun juonet olisivat näivettyneet ja kirjoittajat olisivat joutuneet hyötämään köyhtyvissä  juonenkasvatuskukkapenkeissään aina vaan uusia, yhä nuutuneempia ja kalpeampia kasvihuoneen makuisia tarinoita ja koko juttu olisi jonakin tuulisena yönä päättynyt suunnattomaan myötähäpeään. Nyt saatiin sadulle sadun arvoinen loppu.


Satu on mainio genre. Se luontuu tarinaksi, pitkäksi kertomukseksi, runoksi, aikakauslehden jutuksi, elokuvaksi, mainokseksi, televisiosarjaksi – ja ääneen luettavaksi saduksi. 

Sadun maailmassa ei ole ikärajoja. Lasten satu kerrotaan erilaisella otteella kuin aikuisten, mutta aikuisten satu ei sen takia ole yhtään vähemmän satu.


Sadussa kaikki on mahdollista ja toteutuu. Prinsessa saa prinssin, ruma muuttuu kauniiksi, ammattilainen kokee arvostusta, kerjäläinen löytää timantin, paha saa palkkansa ja hyvä päävoiton. Sadussa pelko voitetaan, noidan valta murenee, rypyt oikenevat, askel on kevyt kuin ajatus, tahrat katoavat, einekset maistuvat ja tuhkimuksen viehätysvoima tehoaa. Satu on unelma, jonka voimalla me jaksamme arjen rapakoissa, harmaina hetkinä.


Unelmissa ei sinänsä ole mitään pahaa ja tuomittavaa. Unelmat ovat ennakointia, suunnittelua, luovuutta, isoja haaveita, joista jalostuu pienempiä toteuttamiskelpoisia juttuja.

Tässä vaiheessa kuuluu tietysti nostaa sormi pystyyn ja varoittaa nuttura kireänä vonkuen, että sadusta pitää tulla takaisin todellisuuteen.

Niinhän me kaikki olemme tulleet. Downton Abbeystä iltauutisiin on vain askel. Iltauutisista pikkuleijonien tuhkimotarinaan toinen.



 Kuvissa satumaisen kauniita talvitarinoita Fiskarsissa.

tiistai 26. elokuuta 2014

Pohjatyötä (sisältää intiimejä ja rohkeita paljastuksia)


Aikaisemmassa elämässä piti pitää kirjaa ja tehdä tiliä työtuntien käytöstä. Yksi kätevä nimike puolilorvailun muuntamiseksi sallituksi raadannaksi oli ’oman alan seuraaminen’ toinen ’pohjatyö projektia ZZZZ varten’. Ensin oli ruudukoita, joihin vedettiin viivoja ja sitten seuraavassa vaiheessa seuranta siirtyi koneelle ja seuraavassa vaiheessa ohjelma lakkasi toimimasta. Lopulta ohjelma saatiin kuntoon, mutta ei se sitä tarkoittanut, että olisi aina jaksettu tai muistettu tallentaa tehtyjä töitä.


Kun itse yrittäjänä yritin pitää kirjaa työtunneista ja tarjota seurantaa niistä asiakkaalle, kukaan ei ollut kiinnostunut. Pääasia oli kaikkien mielestä tehty työ ja sen tulokset.

Tätä nykyä teen paljon pohjatyötä. Seuraan kiitettävästi omaa alaani, esimerkiksi naistenlehtiä ja television lääkäriohjelmia. En siis hämmästy, jos julkkis menee kuudennen kerran avioon, pahoinpitelee jonkun viattoman tai jos sairaalaan tuleva potilas intuboidaan juuri ennen kuin lääkärisetä taas kerran päättää poistaa pernan. Ei kai se niin tarkkaa ole, eihän kukaan huomaa, etten koskaan katso kallonhalkaisuja tai amputointeja ruudulta, vaan teen asiaa keittiöön tai keskityn kutimeen. Kuinka monta pernaa keskiverto englantilaisen saippuasarjan näyttelijällä on? Meillä muilla on vain yksi ja siitä ei käsittääkseni kannata kovin kevein perustein luopua.

Minä olen kumminkin valveilla ja valveutunut kansalainen, seuraan julkista sanaa. Ai että mitä tämä pohjustaa? Ja mihin työksi luokiteltavaan tämä viittaa? Ja mitä alaa tämä pohjustaa? Saippuasarjat eivät ole koskaan olleet työtäni, eivät onneksi juorutkaan.

En siis itsekään oikeastaan tiedä, mutta hauskaa on ja rattoisaa. Ei oikeissa töissä aina näin kivaa ollut. Vaikka sanottiin, että siinä ammatissa työ oli hauskinta, mitä ihminen voi tehdä vaatteet päällä. Valistuneet lukijat tietävät, mikä on hauskinta ilman vaatteita. Saunominen puulla lämpiävässä saunassa ja uiminen puhtaassa järvivedessä, tietysti. Tai, no joo, mutta ei oikeesti hei, ei tällä palstalla.

Ostin viime talvena Nallelankaa ja nyt olen seurannut sitä alaa ankarasti. Lukenut käsityölehtiä ja katsellut lankafirmojen nettisivuja. Kun aika on, teen ehkä samanlaisen neuleen kuin aina ennenkin. Mutta tietoisena siitä, että trenditkin ovat olemassa. Toisaalla.

Elämä kun vain on joskus toisaalla, mutta kuten Jari Tervo on sanonut, sinne pääsee taksilla. Tai ainakin melkein aina pääsee.

Ala, jota mielelläni myös seuraan, on leipominen ja ruoanlaitto. Luen reseptejä ja kakkuohjeita. Katselen ja maistelen mielelläni. Siihen se sitten yleensä jääkin. Eivät ne minuun tartu. Jos olisi joku seuranta toteutuville kokkausprojekteille, siihen ei tulisi viivan viivaa. Vaikka vyötäröllä jumittaa vaikka kuinka monta viivaa. Äshhhhh.

Toisinaan pohjatyö muuttuu oikeaksi työksi ja tulokseksi. Mutta se on kokonaan eri tarina. Ei mahdu tähän juttuun.

Hauskaa ja maistuvaa syksyä kaikille! Kohta se alkaa!
Kävelkää syyssateessa ja tuulessa ja antakaa tuulen puhaltaa!
Tehkää pohjatöitä.

Kuvissa näkyy joitakin raatajaeläimiä.