tiistai 9. huhtikuuta 2013

Tuisku-Jaakko




Huhtikuun yhdentenätoista vuonna 1802 Pokan torpan muori kuljetti Paikkarin torpan nuorinta lasta kasteelle Karjalohjan Rannanpeltoon. Oli sakea lumipyry, matkanteko oli vaivalloista, pienokainen kitisi ja itki kylmää ja outoa kyytiä. Kaiken vaivan keskellä pääsi isä-Fredrikin valitsema uljas nimi unohtumaan. Kappalainen Gabriel Procopaeus suoritti kasteen ja antoi lapselle almanakasta löytämänsä nimen.

Kun seurue vihdoin kotiutui Paikkarin torppaan, Haarjärven kylään Sammatin kappeliin,  Pokan muori sai vanhemmilta nuhteet. ”Tuisku-Jaakko” tai ”Hulikka” olisi ollut parempi nimi kuin Elias Lönnrot. Siihen nimeen oli kumminkin tyytyminen, eikä se huonoksi osoittautunutkaan.

Lönnrotin lapsuusvuosien Suomessa kirkonmiehet olivat sivistyksen etulinjassa. Kirjallinen kulttuuri oli alkanut suomen kirjakielen luojan, Mikael Agricolan elämäntyöstä, Uuden Testamentin ja muiden hengelliseen elämään kuuluvien perusteosten suomennoksista. Maallisempi kirjallisuus oli vähäistä, kansan sanataide eli suullisena traditiona ja odotti löytäjäänsä.


Tänään vietetään Mikael Agricolan päivää – tarkkaa syntymäpäivää ei aikakirjoista löydy, suurmiehen arvellaan syntyneen noin 1510, kuolinpäivä on 9.4.1557.

Tänään on myös Elias Lönnrotin syntymäpäivä. 245 vuotta kului Agricolan kuolemasta Lönnrotin syntymään, 211 vuotta on kulunut Lönnrotin syntymästä tähän päivään. 

Suomen kirjakielen rakentajana, kielen tutkijana Lönnrot täydensi Agricolan työtä ja teki suomesta tieteen ja tutkimuksen kielen. Suurmiesten työsarka on ollut pitkä ja se jatkuu vielä tänäänkin.


Suomen kielen juhlapäivänä ja Elias Lönnrotin syntymäpäivänä vuonna 2002 juhlittiin arvokkaasti ja samalla julkistettiin Sammatin uusi historiateos. Olin saanut tehtäväksi julkistamistilaisuuden juontamisen. Jännitti, pelotti, oli epävarma olo. Yleisönä olisi huikea joukko korkea-arvoisia kutsuvieraita, kenet heistä pitäisi mainita muiden edellä? Kestäisikö ääni, olisiko käsikirjoitukseni kelvollinen, entä jos sattuisi jotain odottamatonta?

Lähdin pölyisestä Helsingistä kohti Sammattia. Oli jo kevät, mutta kevään värikkäät merkit puuttuivat vielä, oli se hetki, jolloin luonto kerää energiaa ennen kuin puhkeaa päivä päivältä kiihtyvään kukoistukseen.

Emäntäkoulun pääovella huomasin ensimmäiset, lämpimälle seinustalle nousseet sinililjat, scillat. Aloin ajatella, että tästä kaikesta on ehkä sittenkin mahdollista selvitä joltisellakin kunnialla, kun kukatkin olivat jo nousseet, juhlan kunniaksi.


Kevät on nytkin antanut odottaa itseään. Lunta on tuiskunnut ja pyryttänyt, yöt ovat kylmiä ja pälvet vähäisiä. 

Oliko vuoden 1802 kevät samanlainen, viileä ja oikukas? Millaisin miettein torpassa odotettiin kevään tuloa? Pelkäsikö kraatari Lönnrot, ettei toukotöihin päästä ajallaan, että sato jää heikoksi ja elämän karut ehdot muuttuvat entistäkin karummiksi? Kantoiko äiti-Ulrika huolta kasvavan perheensä selviytymisestä, leivän riittämisestä? Mistä löytyi lohtu ja toivo? Lapsen silmistä, kevään ensimmäisistä merkeistä?

Nykysuomalaisella on lupa nauttia pitävistä pilkkijäistä ja loistavista hiihtokeleistä, joita on näihin asti riittänyt, aina eteläisintä Suomea myöten. Elämä ja toimeentulo on kiinni muustakin kuin maan antimista, säästä saa myös nauttia.

Miehet, jotka loivat suomalaisen sivistyksen ja kulttuurin perustan ja tekivät näin mahdolliseksi modernin Suomen kehittymisen, saavat tänään juhlaliputuksen. Eleetön, mutta hyvin suomalainen kiitos.


Tuisku-Jaakon syntymäpäivä kuluu työn ja kirjallisten puuhien merkeissä. Käytössä ovat samat 29 välinettä, joilla jo Agricola ja Lönnrot tekivät urotöitään. Ne ovat tässä ja niitä on lupa meidän kaikkien edelleenkin käyttää, iloksi, opiksi sekä maan ja kansan parhaaksi:

A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Å Ä Ö

Hyvää kevättä, Mikael ja Elias! Kiitos!