 |
| Lukeminen luonnon helmassa saattaa odottamatta keskeytyä. |
Sammatti juhli komeasti 150-vuotiasta kirjastoaan. Elias
Lönnrotin visiosta on vuosikymmenien aikana kehittynyt toimiva instituutio,
paikallista kulttuuria parhaimmillaan. Kirjaston juhlassa oli monta kirjaston
kanta-asiakasta, joilla on elämänmittainen, tiivis suhde tähän
kulttuurilaitokseen. Paavo Arhinmäki piti kannustavan ja
tomeran onnittelupuheen. Ministeri hallitsee kovien faktojen ohella Harry
Potterit eikä ole mikään ankeuttaja.
Kirjaston media on perinteisesti ollut painettu sana, kirja
ja lehdet. Kirjaston voima ovat monipuoliset sisällöt ja niiden luonteva
tarjonta. Viime vuosina sähköiset mediat ovat astuneet ovesta sisään ja
valloittaneet tilaa. Kirjaston käsite on sovitettu kokonaan uudelleen, aivan
kuten syntymäpäiväjuhlassa kuultu Säkkijärven polkka.
Kun keskustellaan median tulevaisuudesta, ammattilaisilla on
esittää tarkat tilastot siitä, millaisia välineitä eri-ikäisillä on hallussaan.
Siispä: sosiaalinen media, sähköinen tiedonsiirto ja edistykselliset välineet -
tabletit, älypuhelimet ja muut ovat useimpien mielestä nuorten juttu. Mitä
nuorempi, sen paremmin ovat sähköiset värkit hallussa. Lukulasisukupolvi
tavailee painettua sanaa. Trendikkääseen elämään kuuluu kaikkien
mahdollisuuksien hyödyntäminen eikä laitteiden omistamisen tuoma statusarvokaan
ihan pieni ole. Uskottavaa, onhan siitä tilastokin?
Mediatietäjien arvioissa sähköiset ja perinteiset mediat
ovat vastapooleina. Muuttuisiko kuva, jos tarkasteltaisiin välineiden asemesta sisältöjä?
Väitän, vaikka en tarkkaan tiedäkään, että liian usein
sisällöt on suunniteltu niille, joilla tilastojen mukaan on eniten laitteita.
Samalla väitän, että laitteiden omaksumisella ei ole mitään ikärajaa, jos
sisällöt ja tarjonta siihen motivoivat. Yhdeksänkymppinen lukee lehtensä mobiililaitteella, sillä siinä
tekstin voi suurentaa sopivaan kokoon. Eläkeläinen valitsee sävelradion sijaan
äänikirjan ja lataa verkosta mielimusiikkiaan - joka ei ole yksinomaan rokkia.
Sähköisellä medialla on etunsa. Vaikka olen aina juonut
aamuteeni broadsheet-kokoisten lehtien kera, yhä useammin luen uutiset läppärin
ruudulta. Ainoastaan sähköinen lehti seuraa sujuvasti säiden ja mielialojen
mukaan kaupungin ja loma-asunnon välillä sukkuloivaa perhettämme.
Lopetin kakkoslehden tilauksen ja lopetin lukemattomien
lehtien kantamisen paperinkeräykseen. Tärkeimmät paikalliset uutiset
julkaistaan varmasti lehtien nettisivuilla.
Suurimmat kirjastot tarjoavat asiakkailleen laajan
valikoiman kansainvälisiä lehtiä omilla tietokoneruuduillaan. Kustannukset ovat
järkevät, tiedonvälitys tosiaikaista ja palvelu kattavaa. Sanotaan, että uutinen
on vanha jo silloin, kun se ilmestyy painettuna. Kuinka vanha on sellainen
uutinen, joka tulee hitaassa maapostissa maailman toiselta laidalta?
Median tulevaisuus on siksi äärimmäisen mielenkiintoinen.
Jos jako tehdään sisällön mukaan, jonakin päivänä erotetaan toisistaan
päivittäismediat ja kestokulutukseen suunnitellut. Päivittäinen media on sitä,
jota ei ehkä enää paineta paperille, kestokulutukseen tarkoitetut sisällöt ovat
eri juttu.
Jonakin päivänä keskustellaan myös siitä, mitä sähköinen
lehti saa maksaa. Sisällön tuottaminen on vaativaa ammattityötä, mutta mikä on
paperiraaka-aineen, painamisen ja painetun lehden jakelulogistiikan osuus tilausmaksusta?
Ilmaista ei sähköinenkään jakelu ole.
Sammatin kirjasto on oiva paikka hyvää sisältöä kaipaavalle,
sillä se on palveleva, kodikas ja hyvin varustettu. Elias Lönnrotin kirjaston
alkupääomaksi lahjoittamista niteistä on suuri osa vieläkin hyllyssä. Mikään
sähköisen tiedonvälityksen tuotoksista ei ole vielä osoittautunut yhtä
pitkäikäiseksi.
