keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Syyskuun idus



Syyskuussa idus on kolmastoista päivä.
Idus on vanhan roomalaisen kalenterin täydenkuun päivä, kuukauden taitekohta.
Enää se ei osu tarkkaan kohdalleen, mutta monena yönä kuun kasvot ovat loistaneet maan yläpuolella, valaisseet syksyistä maisemaa.

Vielä muutama päivä – toteutuvatko pahat unet, uhkakuvat?
Maailmalla vyöryvät panssarit, pakotteet, ankeat ajatukset. Jyräävätkö ne tulitauon toiveet, pyrkimyksen rauhaan? 
Eikä pienen ihmisen ääni kuulu siinä maailmassa, ei aikuisen, ei lapsen.

Monen viikon, kuukauden ajan tässä todellisuudessa on keskusteltu siitä, millainen rakkaus on oikeanlaista. On puhuttu rakkaudesta niin kuin liikennesäännöistä tai piirakkaresepteistä. Kun väistät näin, kaarrat oikealle, vilkutat vasemmalle ja pysähdyt valoissa, olet oikealla linjalla.

Rakkaudessa on kyse kahden ihmisen läheisyydestä, liitosta, äidin ja lapsen kiintymyksestä, isän tai isoisän lujasta syliotteesta, huolenpidosta, hellyydestä. Välittämisestä ja sielujen harmoniasta. Lähimmäisistä, joiden kanssa arki jaetaan ja juhla vietetään. Asioista, jotka eivät käyttöohjetta tarvitse.

Enemmän kuin erilaista rakkautta pitäisi pelätä sitä, että maailman mahtajat ovat menettäneet kyvyn rakastaa mitään muuta kuin itseään, omaa valtaansa.
Taivaat  loimuavat. Kaikkialla se ei ole ukkosta.