Näytetään tekstit, joissa on tunniste Levi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Levi. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. syyskuuta 2019

Maailma keikahti – ja mitä siitä sitten seurasi


Kaikki tapahtui sekunnin sadasosassa. Olin astunut pehmeän lumen peittämälle kivikovalle jäätikölle, jalka luisti alta, yritin vaistomaisesti työntää kättä eteen... Se oli sitten siinä, se koiran aamulenkki. Onneksi pikkumusta oli jo hoitanut kakkahommat ja pruiskautellut  kavereille tarkoitetut viestit lumipenkkaan. Ensiapuun!

Oikea ranne kipsattiin ja lääkäri kirjoitti sairaslomaa. Hyvä että kirjoitti, kättä särki ja kipsin kanssa tuntui tukalalta olla ja elää. Murtunut ranne ei ole mikään maailmanloppu, mutta keski-ikäiselle tädille se on tuntuva hidaste. 

Keikahduksesta tulisi elämään käänne, kahden uuden polun alku.
Päivystyspolilla odottaessa näkymät eivät olleet näin valoisat.


Ensimmäinen uusi polku 

Viikon kuluttua kipsauksesta olisi lähtö Leville. Mökki oli varattu, junaliput onnistuttu ostamaan, kavereiden kanssa sovittu… Lääkäri antoi luvan matkustaa, mutta en saisi hiihtää. En varmaan olisi osannutkaan. 

Matka sujui, jotenkin. Juna seisoi Pännäisten asemalla pimeyden keskellä hyvän tovin ja tuskin koskaan on mikään tilanne niin paljon pänninyt kuin juuri silloin, makuuvaunussa, nukkuvia matkatovereita kuunnellessa, Pännäisissä. Anteeksi pohjalaiset, mutta rannetta särki lujaa, yölläkin. 


Ladulle ei ollut asiaa, mutta kylälle kyllä, perhe auttoi kengännauhojen solmimisessa. Aurinkoisia talvipäiviä ei kannattanut tuhlata sisällä istumiseen, pieni liike piti jomotuksen aisoissa. Laskettelusauva antoi tukea.

Päätin kysellä välittäjiltä lomaosakkeista. Se olisi takuuvarma ajankulu. Jos kaikki se, mitä lomaosakkeista olin kuullut tai lukenut, pitäisi paikkansa, myös täysin riskitön harrastus. Tuskin ’löytäisin’ mitään. Alku sujuikin suunnitelmien mukaan.  


Kolmantena päivänä minulle esiteltiin loma-asunto, joka vaikutti lupaavalta. Neljäntenä päivänä tapasin rakennuttajan ja pääsin tutustumaan taloon. Yritin kysyä mahdollisimman inhottavia kysymyksiä, tyhmiä kysymyksiä. Laskettelusauva kaverina teki olon kömpelöksi,  pelkäsin koko ajan rikkovani jotain. Kaikkiin kysymyksiini sain hyviä ja järkeviä vastauksia. Talokin säilyi ehjänä. Eihän tässä näin pitänyt käydä. 


Seuraavalla viikolla kotiinpaluun jälkeen teimme kaupat. Pankki auttoi paperisodassa (pankkipalvelua oli vielä siihen aikaan). Allekirjoitin oman osuuteni vasemmalla kädellä. Kaksi virkailijaa todisti horjuvan röhvellyksen nimikirjoitukseksi. 

Jos et usko, kokeile. Kirjoita nimikirjoituksesi oikealla ja vasemmalla ja vertaile. Siis, jos et ole niitä miehiä, joiden puumerkistä ei erkkikään ota selvää, onko se etunimi vai sukunimi vai liekö sana ollenkaan. 


Me olimme vastoin kaikkia odotuksia ostaneet seitsemäsosan paritalon puolikkaasta, valaistun ladun lähellä, kävelymatkan päässä gondoleista ja kylän keskustasta, Me, joiden ei ikinä pitänyt sortua, meistä tuli lomamökin osaomistajia.  

Aluksi oltiin lomilla ja jos hallintavuorolista salli, pitempinä pyhinä Lapissa. Lasten kanssa tai kahdestaan. Kavereiden kanssa tai kahdestaan. Kun lomat loppuivat ja jouduimme eläkeläisinä tekemään kaiken omalla ajalla, vietimme loma-asunnossa kaikki jokseenkin  järkevät lomaviikot. Parhaina vuosina viisi viikkoa tunturissa. Useimmiten kahdestaan. Retkivarusteita kertyi alakerran asukaskomeroon: kakkossukset, hiihtoreppu, varaliinavaatteet, marjaämpäri ja -poimuri.


Muutamana vuotena mietimme, miksi kierrämme samoja Levin latuja talvesta toiseen. Useammin olimme kai kuitenkin onnellisia siitä, että kaikki oli tuttua ja odotuksenmukaista, ladut ja palvelut kunnossa. 

Lappiin matkustaminen on tekniikkalaji. Ihmiselle, joka ei osaa olla varautumatta kaikkeen, se on hikinen haaste. Sää voi olla fantastinen, sateinen, myrskyävä, aurinkoinen, jäätävä, katastrofaalinen tai toivoton. Viikon jälkeen huomaa, että yhdeksänkymmentä prosenttia matkavarusteista on ollut liikaa. Arvatkaa, olenko oppinut…


Lappiin on meiltä noin tuhat kilometriä. Talvinopeuksien aikaan se tarkoittaa ainakin kahtatoista puuduttavaa ajotuntia. Minimitauot, tankkaukset.

Kohtuullisella ajomatkalla selviää, jos saa autopaikan junasta. Yleensä ei saa. Perjantai-ilta on suosituin matka-aika, juhlapyhien autopaikat varataan heti, kun ne tulevat myyntiin. Tai ainakin ennen kuin me tiedämme, miten ja missä pyhät vietetään. Matkalaisia on yhä enemmän, autojunakapasiteetti ei tunnu lisääntyvän samassa suhteessa. 


Matkalla voi yöpyä Oulussa tai Torniossa tai … jos saa hotellihuoneen. Yleensä saa, mutta hinta onkin eri juttu. Lentäen – pienen muuttokuorman kanssa? Liinavaatekassin ja suksien kanssa? 

Kevättalvisella puiston polulla alkoi tarina, joka saattaa pian saada uuden käänteen. Yhdentoista tyytyväisen vuoden jälkeen olemme päättäneet luopua loma-asunnosta Lapissa. 


Asunnossa ei ole mitään vikaa. Huolto pelaa, kämppä on kunnossa, naapurit mukavia. Levi on vireä ja palveleva lomakeskus. Koutamaa on edelleen rauhallinen alue. Keskusta on lähellä - monet uudet lomarakennukset ovat paljon kauempana kylän riennoista kuin meidän tukikohtamme. 

Ehkä miestä on tullut vanhoja? Olemme kyllästyneet pitkään automatkaan, pimeisiin teihin, juniin, joihin myydään vain eioota, puuduttavaan istumiseen. 

Välittäjä lupasi, että Levihovi 4 F on netissä loppuviikosta. Katsotaan, miten käy.  https://www.habita.com/kohde/623590

Tarina, joka alkoi murtuneesta ranteesta noin yksitoista vuotta sitten, saattaa saada uuden käänteen. 



Ja toinen tarina oli? 

Kun soitin ystävälleni Marja Seppälälle ja kerroin olevani kipsissä, Marja tokaisi suorasukaisesti: vasen käsi toimii, kirjoitat Kirkhakkiseen. Ehdit kyllä, seuraavaan numeroon on aikaa. 

Marja – nyt jo edesmennyt – oli paras kotiseutuystäväni. Tehtiin yhteisiä juttuja, puhuttiin ja suunniteltiin. Jos ei tavattu henkilökohtaisesti, meilit sinkoilivat, nettikeskustelut jatkuivat joskus yöhön asti. Jaettiin tietoja ja linkkejä tietolähteisiin, ideoitiin, kerrottiin ajatuksia ja mielipiteitä. Ventiloitiin, vaikka sitä sanaa ei vielä ollut edes keksitty. Marja toimi luotettuna esilukijana ja kommentaattorina.


Marjalle ei voinut sanoa ei. Jotain pystyi sentään tinkaamaan. Pyysin, että saisin itse valita aiheen, käsittelytavan ja tyylin, kirjoittaa niin pitkästi tai lyhyesti kuin haluaisin tai asiaa olisi. Ei tarkkaan määriteltyjä työtekstejä, vaan vapautta. Marja suostui kaikkeen.  

Kirjoitin ensimmäisen juttuni Kirkhakkiseen sananmukaisesti vasemmalla kädellä. Seuraavaa työstäessäni sain jo molemmat kädet käyttöön. Ja sitä seuraavaa ja seuraavaa…

Yhteistyö Kirkhakkisen kanssa on jatkunut. Kiitos, Marja! 

On ollut ilo kirjoittaa. Joulukuun numerossa tavataan. 




Jutun kuvat viikon 37 ruskasta Levillä.

Kirkhakkinen on Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät ry:n puolivuosittain ilmestyvä julkaisu. Saatavana Lohjalta, ainakin Kahvila Liisasta, kivikirkon naapurista. 

 https://www.habita.com/kohde/623590