keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Katve, siimes, aurinko


Aamun ensimmäinen puu on pinja, hotellin sisäänkäynnin luona. Sakean vihreä. 




Kulkijalle tuovat suojaa fiikukset, jättiläiset, joiden katveessa on helppo levähtää, nauttia varjosta aurinkoisen päivän aikana.

Niityllä, lähellä muinaisia kaivauksia ruoho on vihreää, puiden siimeksessä vielä vihreämpää.


Vanha puu on kohottanut oksansa kohti taivasta, kuin pyyntöön, rukoukseen. Se on nähnyt jo vuosisatoja, niin kuin öljypuun on tapa.


Aurinko hellii kukkia, kypsyttää hedelmät, antaa oliiveille aromit. Päivän kuumimpina tunteina on aika vetäytyä suljettujen verhojen taakse, hämärään.



Uimarannan isäntä avaa ja sulkee päivänvarjoja, ravistelee hiekat aurinkotuoleista, rantakaista herää ja suosion mittarina ovat avatut ja suljetut päivänvarjot. Kulkukauppiaat varmistavat, ettei kukaan jää vaille rantarihkamaa, pyyhkeitä, aurinkolaseja, mekkoja tai rentouttavia hierontapalveluita.






Sisilia tekee hyvää isoäideille. Kun iltataivaalla hohtavat lempeät pastellisävyt, herrat ja rouvat pukeutuvat huolella, asettelevat kampauksensa ja astuvat kaupungin näyttämölle. Käyvät ehkä messussa, viipyvät kirkon liepeillä. 


Pysähtyvät rantakadun muurin ääreen, tervehtivät tuttaviaan, puhuvat maailman asiat kuntoon, suukottavat nuken näköisiksi puettuja pienokaisia, pysähtyvät aperitiiville ja illalliselle. Kulkevat verkkaan, näkemässä ja näyttäytymässä.





Viikonloppuna hotellin naapurissa vietetään hääjuhlaa. Talo on koristeltu, ilmassa tuntuu jännitystä ja juhlaa. Morsian on kaunis, puku valkoinen ja laahus pitkä, sulhanen komea, morsiustyttöset puettu pitsiin ja valkoisiin. 

Morsiamen isä kuljettaa neidon miehelään mustalla autolla, juhlapukuiset sukulaiset ja ystävät parveilevat kuin eksoottiset perhoset kapealla kujalla. Juhla huipentuu kirkossa, jatkuu hääväen kesken jossakin, ohikulkijoilta piilossa.


Seuraavana päivänä vastapäisen talon vanha herra tekee taas kierroksen parvekkeellaan, kastelee huolellisesti jokaisen kukkaruukun. Naapuritalon pieni koira kurkistelee omalta parvekkeeltaan ohikulkijoita ja antaa omat kommenttinsa maailman tilanteisiin ennen kuin vetäytyy parvekekoppiinsa torkuille. Kissakansa suostuu helpommin kuvaan kuin pikkuhaukku. 


Roska-auto tulee joka aamu kuuden aikaan, kolistelee herätykset mutta ei välitä siitä, että matkalainen jatkaa unia. Hotellin keittiössä työt ovat jo alkamassa, ensimmäinen kattaus on aamiainen. Päivän mittaan liikenne vilkastuu, autot keskustelevat torvea töräytellen.




Sisilian viini on täynnä makua ja aromeja, vihannekset, jotka poimitaan tuoreina pöytään ovat herkullisia, ruoka maittavaa. Kulttuuri näkyy ja tuntuu raunioiden keskellä ja kukoistaa ruokapöydässä. Omaa, oman maan ruokaa, ylpeästi tarjolle tuotuna. Pikkukaupungissa ei ole ainoatakaan aasialaista ravintolaa, ei pikaruokakulttuuria, kaikki on omaperäistä, aitoa. Ja kahvi, mustaa ja vahvaa, kuin energiaruiske.


Rantakahvilan soittoniekka pysäköi autonsa lähes keskelle katua, avaa takaluukun ja roudaa yhdenmiehen orkesterin kaikki instrumentit ja kaiuttimet ja vahvistimet paikoilleen, ennen kuin vie auton sivummalle parkkiin. Liikenne sujuu, siinä vierellä. Myöhemmin paikalle lehahtaa tummakutrinen tyttö, laulaja. 

Taivas tummuu, mereen heijastuvat vastarannan valot, korkealla vuorella olevan kaupungin syke.



Samoilla kaduilla sisilialaisten kanssa kulkee matkalaisten  sekalainen massa. 
Resupekat rantasandaaleissaan, nuhjuisissa paidoissaan, shortseissaan, lipsunläpsyn laahustaen… auringon arat japanilaiset, pönäkät pariskunnat, hillityt ja hillittömät aikuiset. 


Elämää, kaikilla mausteilla.






Sicilia est insula



Joskus sieluun tarttuu ja jää kiinni. Yksi koukuista on Etna. Vuori, jonka nimi tulee tutuksi, vaikka sen hahmo on näihin asti vain kuvista tuttu, kuin harmaa kulissi vehmaan maiseman keskellä.

Sylvian joululaulussa häkkilintu laulaa vuoren ylistystä. Ja viini on vaahtovin… mitä se ikinä tarkoittaneekaan. Kansallisbiografian elämäkertatietojen mukaan Topelius matkusti Italiaan vasta vuonna 1876, runon kirjoittamisen jälkeen. Ja silloinkin Firenzeen asti.

Sitrukset antavat monta satoa vuodessa.
Lohjan Yhteislyseon latinan kielen lehtori Katri Harras aloitti lukiokurssin klassisin lausein: Sicilia est insula. In ora Siciliae est Aetna. 

Noinhan se kirjoitettiin? Samoja lauseita olivat tavailleen monet maailman mahtajat, Winston Churchillista alkaen. Lupaus siitä, että latina yhdistäisi ja rakentaisi siltoja, ei vielä kouluaikana täysin todentunut.

Araukaaria, sykähdyttävän graafinen. 
Ennen matkalle lähtöä etsin vanhaa Exercitiaa, turhaan. Kaupungissa sen ei pitänytkään olla, maalta en löytänyt. Kaupunginkirjastossa ei enää niin vanhoja kirjoja ole. Melkein 50 vuotta sitten tarkkaan luettu ohut vihkonen, kielellä, joka jo silloin oli kuolleeksi julistettu. 

Ostin lentokentän kirjakaupasta sanakirjan, mutta eihän se sama asia ole, vaikka hauskaksi opukseksi osoittautuikin. Täytyy löytää se harmaa, nuhjuinen pahvilaatikko, jossa, ehkä…

Naxoksen ensimmäisiä kreikkalaisia, muotokuvat museon vitriinissä. 
Euroopan historian jättiläisiä ovat olleet kreikkalaiset ja roomalaiset. Sisiliaan molemmat ovat jättäneet jälkensä. Giardini Naxos oli kreikkalaisten ensimmäinen siirtokunta Sisiliassa, Syrakusasta tuli vauras kreikkalainen suurkaupunki. Meri mahdollisti kaupan ja liikenteen, meri toi matkalaiset kaupunkiin.

Kreikkalaiset orjat louhivat kiveä teatteria ja muita rakennelmia varten. 

Raunioilla, ajan uurtamilla kivillä kulkeva turisti liikkuu samoilla jalansijoilla kuin Aiskhylos, Euripides tai Platon. Vanhat herrat elävät teksteissään, jotka yhä uudelleen palaavat teattereihin. Rakennelmat ovat säilyneet, sillä Etnan laavavirrat eivät ole Syrakusaan asti yltäneet, menneisyyden muistoja on osattu ja haluttu vaalia.

Taorminan kreikkalainen teatteri, oopperaesitysten paikka. 
Syrakusan kreikkalainen teatteri.
Arkhimedes, matemaatikko ja puolustuslaitteiden kehittäjä käveli Syrakusan kaduilla ja pohti ongelmiaan. Älä sotke ympyröitäni – olivatko juuri nämä matemaatikon viimeiset sanat sapelilla uhkaavalle vihollissotilaalla – emme varmasti tiedä. Monet sanat, kuten monet muutkin suurmiehen elämän yksityiskohdat ovat kadonneet, mutta särmää ja draamaa näissä matemaatikon kuolemaan yhdistetyissä sanoissa yhä on.

Arkhimedeen muistomerkki, keskellä elämää. 
Kreikkalaiset korostivat Sisiliassakin filosofiaa, taidetta ja kulttuuria. Syrakusan roomalaisen teatterin areena on pyöreä, hiekkapohjainen, tehty gladiaattoreiden taisteluja varten. Onko sattumaa, että taiteelle omistetut katsomot ovat säilyneet paremmin kuin pyöreät areenat?

Roomalaisten areena Syrakusassa. 
Kreikkalaisten jälkeen tulivat roomalaiset, tekivät temppeleistä kirkkoja ja pystyttivät rakennuksiaan. Louhittiin auringossa kultaisena hohtavaa kalkkikiveä ja rakennettiin lisää. Työ jatkui siitä, minne kreikkalaisten pylväät oli rakennettu, historia kerrostui. Muinaisten jumalien tilalle tulivat kristittyjen pyhät miehet ja naiset, Syrakusassa erityisesti Pyhä Lucia.
Syrakusan katedraalin jyhkeät pylväät.

Pyhä Lucia. 
Kirkkoisä tähyää taivasta.
Syrakusa, merenkulkijoiden kaupunki.

Etna on kaikkien Sisiliaan matkustavien turistien must. Siellä on käytävä, se on koettava. Autotie ja mahdollinen omatoiminen matkanteko päättyy kahden kilometrin korkeuteen, sen jälkeen jatketaan köysiradalla ja jeeppibusseilla. Ja niin lähtee kulkue kiertämään kraatteria, katsomaan mustaa hiekkaa ja huipun savuisia tuprahduksia.

Jeeppibussilla korkealle. 
Etnan rinteiden maaperä on hedelmällistä, ilmasto suotuisa. Karut, mustanpuhuvat laavavirrat leimaavat maisemaa. Ajan myötä pinta rapautuu, siihen tarttuu kasveja ja vihdoin, sadan vuoden jälkeen maa kantaa satoa. Niin runsasta ja aromikasta satoa, että se saa saarelaiset yhä uudelleen uhmaamaan toimivaa tulivuorta. Laavavirran ytimessä on luja basalttikivi, joka antaa tulivuoren lähellä oleville kaupungeille ankaran ilmeensä.
Kraatterin reunalla.
Tunnelmassa on huolella vaalittua jännitystä, mutta myös aitoa vaaraan varautumista. Huonolla säällä matkan loppuvaihe voi jäädä tekemättä, selkeänä päivänä päästään lähelle kolmen kilometrin tasoa. Äkäinen vuori syöksee savua ja tuhkaa, viskoo kiviä, joskus liekkejä. 

Purkauksen mahdollisuus on aina olemassa, mutta vulkanologit ovat varautuneet ja kertovat osaavansa tunnistaa katastrofin enteet ennen kuin pahin tapahtuu. Viimeisin suuri purkaus tapahtui 2001, senkin jälkeen vuori on näyttänyt voimansa.

Näköala vuorelta.
Hiljainen kraatteri on täynnä mustaa hiekkaa, mineraaleja, avara kuumaisema, joka jyrkänteen takana jatkuu ja päättyy Välimereen. Etnan satoa eivät ole vain hedelmät ja viiniköynnökset. Kyllä nämä bisneksensä tuntevat, kaikissa matkamuistokaupoissa.

Original souvenir!
Rantakaupungin sää on aurinkoinen ja lämmin – kuin toukokuun. Paisteen lomaan tulee yksi sateinen aamupäivä, joka huuhtoo pölyiset kadut puhtaiksi, väläyttää ukkosta ja lientyy vähitellen paisteeksi.


Kun lähdetään ulos sateen jälkeen, näkyy, kuinka tulivuoren laki on muuttunut valkoiseksi. Se, mikä rannalla satoi vetenä, on tullut Etnalle lumena. Lumikerros pysyy päiviä, mutta tuskin se vielä talvikauden lunta on. Tammi-maaliskuussa on hiihtokelejä, rinteet avataan ja maastohiihtäjille on tarjolla noin 20 kilometriä latua.

Taorminan värejä.
Muistinko koskaan kiittää latinanopettajaani? Kieltä opin korkeintaan tyydyttävästi, suurimman vaikutuksen tekivät tekstien takaa esiin nousevat kulttuurin kerrostumat. 

Vasta sitten, kun muuta tietoa ja kokemusta alkoi olla enemmän, aloin löytää latinan sanat, joka on edelleen kuultavat nykykielten sanojen takaa.


Monella matkalla tienviitta, kiveen kaiverrettu teksti tai sana on auennut koululatinan kautta, yllättäviä linkkejä avautuu muistin sopukoista. Ei ehkä varsinaista kielitaitoa, mutta kielen tajua. Sen todisti tämäkin matka, viikon mittainen pistäytyminen turistina Sisiliassa.

Väite latinan kielen kuolemasta on rankkaa liioittelua.


Muistitko nämä?

Sylvian joululaulun toinen säkeistö

Miss' sypressit tuoksuu nyt talvellakin,
istun oksalla uljaimman puun,
miss' siint
ääpi veet, viini on vaahtovin
ja s
ää aina kuin toukokuun.
Ja Etnanpa kaukaa m
ä kauniina nään,
ah, t
ää kaikki hurmaa ja huumaapi pään,
ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi,
sen runsaammat riemut ken kertoilla voi!

suom. Martti Korpilahti 1918

Alkutekstissä on kaksi Etnasta kertovaa säkeistöä,
näin kirjoitti Zachris Topelius vuonna 1853
2. Jag bor i de eviga vårarnas land,
där de glödande druvorna gro.
Cypresserna dofta vid havets strand,
där har jag mitt ensliga bo.
Det flammande Etna, det gnistrar så skönt,
och luften är vårlig och gräset är grönt,
orangernas ånga ur skogarna går,
och ljuv mandolinen som kärlek slår.
3. Cypresserna dofta. Det brusande hav
i silver mot stranden bryts;
vid foten av Etna, där är en grav,
vars sorg uti blommor byts.
Där slumrar en gäst från nordens dal;
och nu är det jul i hans fädernesal.
Vem sjunger din visa, som fordom en gång?
Hör, Sylvia sjunger din hembygds sång!