maanantai 14. maaliskuuta 2016

Matka Taajamaan




Tunnen Taajaman, vuosien, jopa vuosikymmenien takaa. Viime vuosina ei reitti ole sinne suuntautunut, joten kun tarjoutui tilaisuus, lähdin katsomaan tuttuja maisemia.  

Muistoni ovat ruusuisia. Taajamaan lähdettiin aina keväällä, ajettiin heräävän luonnon läpi, katseltiin viljavainioita ja herääviä pihapiirejä, kauniisti rakennettuja taloja ja niiden piharakennuksia. Mansardikattoja, harjakattoja, kattojen yli kurkottavia lehtipuita, avaria pihapiirejä. Huviloita. Taajaman keskustan muodostivat muutamat kauniit puurakennukset kirkon ja venerannan välissä. Taajama oli idylli, jota kehysti sinisenä läikehtivä vesi. Syysretkellä nautittiin viljapeltojen ja puiden väreistä, paratiisiomenoista. 

Ajoimme sovittuun kohtauspaikkaan maitolasinvalkoisena kevättalven pilvipäivänä ja varjoton valo paljasti routaiset, nuhruiset tienpenkat ja hupenevat kinokset. Talvi sinnitteli vielä, ankeana ja melkein kaikkensa luovuttaneena, kevät ei ollut tullut. Järvi oli paikoitellen tummaksi painuneen jään ja valkoisten lumilaikkujen peitossa, virtapaikoissa sulaa, kukaan ei enää uskaltautunut jäälle. Taajaman kannalta asetelma oli kieltämättä epäedullisin mahdollinen.

Tiet olivat uudet, päällystetyt, hyvin opastetut. Viittoja lukiessani kaipasin vanhoja nimiä ja kylien paikkoja, nyt pääsisin Taajamasta sujuvasti naapuritaajamaan ja seuraavaan. Enää ei taida olla niin väliä sillä, minkä nimiset kylät jäävät matkan varrelle. Liikenne on nopeaa, sujuvaa ja mittasuhteet sen mukaiset. Kukaan ei enää pysähdy yhden kylän takia.

Taajaman idylli oli kadonnut tai ainakin peittynyt uuden ajan alle. Siihen, missä ennen oli peltoa, oli nyt viskattu kuormallinen rivitaloja. Kylänraitin tuolla puolen kohosi tehdasrakennus, liikekeskuksen suunnalla elementtitalot olivat niitä samoja, joita on rakennettu tämän maan kaikkiin dynaamisiin taajamiin.

Harmaata betoniarkkitehtuuria, lastulevyä ja lateksimaalia, virttynyttä luksusta jumalaisen kauniin maaseutumaiseman tilalla. Yhtä melko uuden näköistä rakennusta korjattiin, toinen taisi odottaa vuoroaan. Merkkejä ajasta ja elämästä, joka pian olisi aikansa elänyttä.  


Kaksi ala-astetta, yläaste, lukio ja joku muu koulu tekivät Taajamasta koulutuskeskuksen, sunnuntairauhaansa uinuvat kaupat tekivät Taajamasta kaupan solmukohdan.Uskokoon esitettä ken tahtoo. 

Tiet oli aurattu ja hiekoitettu, hautausmaalla polut olivat iljanteisen liukkaita ja vain isoimmat avattu talvisille kävijöille. Jos olisin löytänyt etsimäni, olisin joutunut kahlaamaan läpi koppuraisen hangen, se olisi pettänyt allani. En löytänyt, enkä löytänyt paikkaa, mistä kysyä. 

Apea valo ja Taajaman harmaa, uupunut ilme jäivät vaivaamaan. Kesällä olisi varmasti kauniimpaa, mutta.


Meidän tehtävämme on nostaa Suomi ahdingosta, saada vienti vetämään ja pyörät pyörimään hyvinvointia kymmenien taajamien asukkaille, koko kansalle.

Jos Taajaman väki tyytyy ankeaan, harmaaseen, taistelunsa luovuttaneeseen maisemaan, kuinka se voi nousta ja terhistyä? Saako se uskoa ja luottamusta siihen, että kovalla työllä ja hetken kieltäymyksellä elämä voisi ottaa askeleen parempaan?  Osaammeko me luoda uutta ja ainutlaatuista ja valloittaa maailman, kun hädin tuskin saamme kotinurkat pysymään jonkinlaisessa ojennuksessa? Kuka näkee ja nostaa toisten näkösälle meissä piilevän ainutlaatuisuuden? Onko kotiseutukaan enää pelastettavissa?

Suomalaisia tuotteita eivät ideologisista syistä osta muut kuin suomalaiset. Kaikki muut vertaavat sitä kaikkeen muuhun tässä maailmassa tuotettuun. Suomalaisen tuotteen poimii ostoskärryynsä kuka vain, jos se on riittävän laadukas, kestävä ja ominaisuuksiltaan ainutlaatuinen. Emme kykene kilpailemaan massatuotannolla ja juuri tämä meidän pitäisi osata kääntää eduksemme. Meidän pitäisi luoda yksilöllisiä  tuotteita, joiden lisäarvona on elämys ja tunne jostakin lähes saavuttamattomasta. Luksus.

Luksusta ei ole korealla tapetilla verhoiltu lastulevy, luksusta on ajan patinoima hirsiseinä. Luksusta ei ole betonielementti, vaan taidolla sommiteltu kiviseinä. Luksusta ei ole uusi uuden vuoksi ja vanhan kustannuksella, vaan luksusta on historian eri kerrosten rinnakkainelo ja kulttuurin kerrostumat.

Mutta kuinka me voimme nousta maailman tietoisuuteen, kun me emme näytä edes sitä, että tiedostamme oman kotiseutumme arvot ja merkityksen?