Tunnen Taajaman, vuosien, jopa vuosikymmenien takaa. Viime
vuosina ei reitti ole sinne suuntautunut, joten kun tarjoutui tilaisuus, lähdin
katsomaan tuttuja maisemia.
Muistoni ovat ruusuisia. Taajamaan lähdettiin aina keväällä,
ajettiin heräävän luonnon läpi, katseltiin viljavainioita ja herääviä
pihapiirejä, kauniisti rakennettuja taloja ja niiden piharakennuksia. Mansardikattoja,
harjakattoja, kattojen yli kurkottavia lehtipuita, avaria pihapiirejä.
Huviloita. Taajaman keskustan muodostivat muutamat kauniit puurakennukset
kirkon ja venerannan välissä. Taajama oli idylli, jota kehysti sinisenä läikehtivä
vesi. Syysretkellä nautittiin viljapeltojen ja puiden väreistä, paratiisiomenoista.
Ajoimme sovittuun kohtauspaikkaan maitolasinvalkoisena
kevättalven pilvipäivänä ja varjoton valo paljasti routaiset, nuhruiset
tienpenkat ja hupenevat kinokset. Talvi sinnitteli vielä, ankeana ja melkein
kaikkensa luovuttaneena, kevät ei ollut tullut. Järvi oli paikoitellen tummaksi
painuneen jään ja valkoisten lumilaikkujen peitossa, virtapaikoissa sulaa,
kukaan ei enää uskaltautunut jäälle. Taajaman kannalta asetelma oli kieltämättä
epäedullisin mahdollinen.
Tiet olivat uudet, päällystetyt, hyvin opastetut. Viittoja
lukiessani kaipasin vanhoja nimiä ja kylien paikkoja, nyt pääsisin Taajamasta
sujuvasti naapuritaajamaan ja seuraavaan. Enää ei taida olla niin väliä
sillä, minkä nimiset kylät jäävät matkan varrelle. Liikenne on nopeaa,
sujuvaa ja mittasuhteet sen mukaiset. Kukaan ei enää pysähdy yhden kylän
takia.
Taajaman idylli oli kadonnut tai ainakin peittynyt uuden ajan
alle. Siihen, missä ennen oli peltoa, oli nyt viskattu kuormallinen rivitaloja.
Kylänraitin tuolla puolen kohosi tehdasrakennus, liikekeskuksen suunnalla
elementtitalot olivat niitä samoja, joita on rakennettu tämän maan kaikkiin
dynaamisiin taajamiin.
Harmaata betoniarkkitehtuuria, lastulevyä ja lateksimaalia,
virttynyttä luksusta jumalaisen kauniin maaseutumaiseman tilalla. Yhtä melko
uuden näköistä rakennusta korjattiin, toinen taisi odottaa vuoroaan. Merkkejä
ajasta ja elämästä, joka pian olisi aikansa elänyttä.
Kaksi ala-astetta, yläaste, lukio ja joku muu koulu tekivät
Taajamasta koulutuskeskuksen, sunnuntairauhaansa uinuvat kaupat tekivät
Taajamasta kaupan solmukohdan.Uskokoon esitettä ken tahtoo.
Tiet oli aurattu ja hiekoitettu, hautausmaalla polut olivat
iljanteisen liukkaita ja vain isoimmat avattu talvisille kävijöille. Jos olisin
löytänyt etsimäni, olisin joutunut kahlaamaan läpi koppuraisen hangen, se olisi
pettänyt allani. En löytänyt, enkä löytänyt paikkaa, mistä kysyä.
Apea valo ja Taajaman harmaa, uupunut ilme jäivät
vaivaamaan. Kesällä olisi varmasti kauniimpaa, mutta.
Meidän tehtävämme on nostaa Suomi ahdingosta, saada vienti
vetämään ja pyörät pyörimään hyvinvointia kymmenien taajamien asukkaille, koko kansalle.
Jos Taajaman väki tyytyy ankeaan, harmaaseen, taistelunsa
luovuttaneeseen maisemaan, kuinka se voi nousta ja terhistyä? Saako se uskoa ja
luottamusta siihen, että kovalla työllä ja hetken kieltäymyksellä elämä voisi
ottaa askeleen parempaan? Osaammeko me luoda
uutta ja ainutlaatuista ja valloittaa maailman, kun hädin tuskin saamme
kotinurkat pysymään jonkinlaisessa ojennuksessa? Kuka näkee ja nostaa toisten
näkösälle meissä piilevän ainutlaatuisuuden? Onko kotiseutukaan enää pelastettavissa?
Suomalaisia tuotteita eivät ideologisista syistä osta muut
kuin suomalaiset. Kaikki muut vertaavat sitä kaikkeen muuhun tässä maailmassa
tuotettuun. Suomalaisen tuotteen poimii ostoskärryynsä kuka vain, jos se on
riittävän laadukas, kestävä ja ominaisuuksiltaan ainutlaatuinen. Emme kykene
kilpailemaan massatuotannolla ja juuri tämä meidän pitäisi osata kääntää
eduksemme. Meidän pitäisi luoda yksilöllisiä
tuotteita, joiden lisäarvona on elämys ja tunne jostakin lähes
saavuttamattomasta. Luksus.
Luksusta ei ole korealla tapetilla verhoiltu lastulevy,
luksusta on ajan patinoima hirsiseinä. Luksusta ei ole betonielementti, vaan
taidolla sommiteltu kiviseinä. Luksusta ei ole uusi uuden vuoksi ja vanhan
kustannuksella, vaan luksusta on historian eri kerrosten rinnakkainelo ja
kulttuurin kerrostumat.
Mutta kuinka me voimme nousta maailman tietoisuuteen, kun me
emme näytä edes sitä, että tiedostamme oman kotiseutumme arvot ja
merkityksen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti