Monessa elämässä on kestosuodatin, himmennin, aina päällä,
rajoittamassa, kahlitsemassa. En minä oikeasti, mutta kun minä. Kyllä minä
muuten, mutta kun.
On todellisia vaikeuksia ja vastuksia, joiden läpi tai yli
pääsee vain ylivertaisella sisulla. Invaliditeetti, vamma, isättömyys, vieraus.
Todella isot asiat eivät ole kepeästi heitettyjä puheita vaan pohdinnan paikka,
kasvun paikka.
Mutta mitä pitäisi ajatella silloin, kun ihmisellä on valmiina kestoselitys
kaikkeen, mikä elämässä ei mene tarkalleen ohjekirjan mukaan. Minä en koskaan
saanut, meillä kotona sanottiin aina, minun perheeni ei antanut lupaa, en minä
ole saanut oppia.
Ja millainen olisi elämän ohjekirja? Käytöksen kultainen
kirja, jossa määritellään isäntäväen ja palkollisten asema, naapurien kanssa
seurustelu tai väitöskaronkan istumajärjestys? Seitsemän veljestä, jossa
jukuripäät oppivat yrityksen ja erehdysten kautta maalaisyhteisön säännöt ja
kulttuurin? Joka naisen niksikirja, joka opettaa pulan ja puutteen riivaamille
perheenäideille konstit ja temput, joilla elämästä tulee oikean näköistä ja
tuoksuista, sisällöstä viis?
Epäoikeudenmukaiseksi koettu elämänkäänne ottaa vangikseen,
polttaa röyhkeästi kaiken energian, jolle olisi paljon tarpeellisempaakin
käyttöä. Kateus syö voimaa, jarruttaa ja kuihduttaa. Elämänkohtalosta tulee
valhe, elämänvalhe. Kun minun ei koskaan ole sallittu…
Todellinen taistelija uhmaa kohtaloa ja uskaltaa nähdä koko
kuvan. Todellinen taistelija osaa nollata tilanteen ja aloittaa uudestaan. Mitä
siitä, mitä lapsuudesta puuttui. Aikuisena voi ottaa vahingon takaisin,
opiskella uutta, luoda oman perinteen. Sanoa itselleen: tämä on minun elämäni,
minä teen näin, sama se, mitä ennen oli tai ei ollut. Elämä on tässä, ei sitä
tarvitse koko ajan selittää, vaan elää.
Toisto haalistaa. Monta kertaa pesty vaate menettää
värejään, liian usein selitetty laiska selitys vie voimaa sen uskottavuudelta.
Keltainen opettaa. Se odottaa jo, pientareen leskenlehdissä,
narsissien nupuissa, auringossa. Leskenlehti tietää, ettei se ikinä ole nähnyt
lehteä ennen kuin sen on pitänyt puhjeta kukkaan, narsissi asuu kaukana kotoa.
Mutta niissä on sitä ihanaa uhmaa, joka saa ne kukoistamaan ja uhmaamaan
takatalven lumisadetta ja oikukasta kevätsäätä.
Uhmaa elämään, ystävät! Värejä, ei vaisua selittelyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti