Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuvataide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuvataide. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. syyskuuta 2023

Mesenaattien kultainen aika

Hjalmar Munsterhjelm: Kuutamo 

Loppukesän tapaamisesta Jyväskylässä sukeutui kulttuuriretki keskiseen Suomeen.  Matkalla koettiin Petäjäveden vanha kirkko ja Serlachiuksen suvun tarina ja taidekokoelmat, antoisaa ja ainutlaatuista. 


Kun kirkko rakennetaan veden äärelle, sanankuuloon on helpompi tulla. 

Petäjäveden vanha kirkko on Unescon maailmanperintökohde, jykevistä hirsistä vuonna 1763 pystytetty ja alkuperäisessä asussaan. Nämä puukirkot ovat aarteita, joita tullaan ihailemaan kaukaakin. Millaista oli elämä silloin, kun tämä kirkko oli uusi? 

Tummaksi patinoitunut puu, vanhat kirkkotekstiilit kertovat tunnelmasta. Verkkainen virrenveisuu vain puuttui, lukkarin aitio saarnastuolia vastapäätä oli tyhjä. 


Kirkossa kuuntelee opastusta ruotsinkielinen ryhmä. 
Vasemmalla saarnastuoli, oikealla lukkarin aitio. 

Kirkkomaa on rajattu jykevällä lankkuaidalla.  Kirkkomaalla on vanhoja hautapatsaita. 

Jyväskylästä länteen ajettaessa kaupunki vaihtuu pian metsäiseen maaseutuun. Petäjävesi oli nimensä veroinen, paljon komeita honkametsiä, siellä täällä yksinäinen talo.  


Kun lähestytään Mänttää, alkaa metsän lomassa kiilua yhä enemmän sinisiä vesistöjä. Keskisuomalaista, levollista maisemaa. Loppukesän aikaan vilja on tuleentunut, osin jo korjattu, peltojen ja metsien värimaailma kypsän kultainen.  

 


Akseli Gallen-Kallela kutsuttiin Mänttään maalaamaan G A Serlachiuksen Siri-tyttären muotokuva. 

Serlachiukset ovat suomalaisen taiteen mesenaattien aatelia, ykköskastia. Mesenaatteja on toki muitakin ja heidän työnsä ansiosta suomalaisilla on monta upeaa kokoelmaa. Ennen itsenäisyyden aikaa työnsä aloittaneet talouselämän ykkösnimet eivät pelkästään koonneet omaisuuksia, heillä oli kulttuurin tajua ja he käyttivät varojaan suomalaisen taiteen hyväksi. 



Olen tutustunut Amos Andersonin museoon, jonka nimi nykyään on Amos Rex, olen vaeltanut Andersonin kesäkodin, Söderlångvikin kartanon kodikkaassa tunnelmassa, aarteita ihailemassa. 

Olen viihtynyt Sinebrychoffin panimosuvun taidekodissa ja museon alakertaan sijoitetuissa vaihtuvissa näyttelyissä. 

Villa Gyllenberg ja Didrichsenin taidemuseo Helsingin Kuusisaaressa ovat kävelymatkan päässä toisistaan. Museoiden anti täydentää toisiaan, raikkaalla tavalla. 

Emil Aaltosen kokoelma Pyynikinlinnassa on ainutlaatuinen, sekä teollisuushistorian että taiteen vuoksi. 

Yksi uusimmista mesenaattien teoista on Kyösti Kakkosen kokoelma Espoon Emmassa.  

Eikä tässä ole todellakaan kaikki. Monta museota ja kokoelmaa on vielä tutkimatta. 



Suomalainen taide on kiitollisuudenvelassa mesenaateilleen. Olisiko Suomen taiteen kultakausi yhtä kultainen, elleivät valistuneet mesenaatit olisi tukeneet taiteilijoita, hankkineet töitä kokoelmiinsa ja aikanaan antaneet yleisön tulla ja tutustua aarteisiin. Olisiko parhaat työt menetetty maailmalle, elleivät nämä mesenaatit olisi niitä kotiuttaneet? Mesenaattien tuella taiteessa koettiin kultainen kausi.

 

Pääkonttorin näyttelyssä Eero Järnefeltin upea Koli-aiheinen maalaus. 

 

Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmiin voi tutustua Mäntässä, nykyisen Metsä-Serlan metsäteollisuuskonsernin syntysijoilla. Jyväskylän suunnasta lähestyvälle matkailijalle on luontevaa aloittaa tutustuminen Gustaf-museosta, joka taustoittaa Serlachius-konsernin syntyvaiheita. 

 

Gustaf Adolf Serlachius ehti kokeilla yrittäjyyttä eri aloilla, ennen Mänttään tuloa hän toimi Tampereella apteekkarina. Kilpakumppanina ja aluksi ehkä jonkinlaisena esikuvana oli Fredrik Idestam, jolla oli puuhiomo Nokialla, Emäkosken rannalla. Idestamin tehtaasta alkoi Nokia-konsernin tarina.

 

Gustaf Adolf – G. A. Serlachius lähti Mänttään, tiettömien taipaleiden taakse. Puuta niillä seuduilla riittäisi, paikkakunnalta löytyi hyvää työvoimaa tehtaan tarpeisiin, mutta kaikki oli rakennettava alusta. Maanteitä ei ollut, vesireitti palveli kesäkaudella, yhteydet pääkaupunkiin ja sieltä maailmalle oli luotava. 

 

Paperiperkele -näyttely kertoo Gustaf Adolf Serlachiuksen yrittäjäntiestä. 
Puuta riitti laajoissa metsissä ja työväki tuli Mäntän seudulta. 

 

Paperiperkele -näyttelykokonaisuus kertoo yhtiön perustajan, Gustaf Adolf Serlachiuksen tarinaa. Näyttely on osa Gustaf-museota, joka on sijoitettu Serlachius-yhtymän vuonna 1934 rakennetun pääkonttorin tiloihin. Komea pääkonttori on Gösta Serlachiuksen aikaansaannos, aikansa parhaiden arkkitehtien ja taiteilijoiden suunnittelema yhtiön käyntikortti. Yhtiön perustamisen vaiheita kertaavat sisääntuloaulan freskot, Lennart Segerstrålen maalaamat. 


1934 rakennetun pääkonttorin sisääntuloaulassa on Lennart Segerstrålen taidetta. 
Kuvat eivät täysin tee oikeutta tilan värimaailmalle.  

Pääkonttorin tilojen yksityiskohdissa näkyy 1930-luvun tyyli. 

Gösta Serlachius oli Gustaf Adolf Serlachiuksen veljenpoika, dynaaminen yritysjohtaja ja taiteen suosija. Gustaf Adolf Serlachius aloitti taiteen keräämisen, hän ystävystyi Akseli Gallen-Kallelan ja Emil Wikströmin kanssa. Gösta Serlachius jatkoi setänsä työtä yrityksen johtajana, taiteen keräilijänä hän on tehnyt toisen elämäntyön.  


Joenniemen kartano Gösta-museon ikkunasta kuvattuna. 
 

Mänttä-Vilppulan kaupunkia markkinoidaan taidekaupunkina. Mäntän hiljaisen keskustaajaman toisella laidalla on toinen museoista, Joenniemen kartanon alueelle sijoittuva Gösta. 


Taidekokoelmia ja museoiden toimintaa hallinnoi ja kehittää nykyään Gösta Serlachiuksen taidesäätiö. Kokoelmassa on paljon suomalaista taidetta, mutta myös eurooppalaisten taiteilijoiden teoksia. Joenniemen kartano, entinen toimitusjohtajan residenssi on täynnä näitä klassisen taiteen aarteita. 

 

Joenniemen kartanon yhteyteen vuonna 2014 rakennettu Göstan paviljonki täydentää museokokonaisuuden. Paviljonki on puurakenteinen, modernille taiteelle omistettu ilmeikäs tila. Siellä esitellään nykytaidetta, hyvin kansainvälisesti ja mielenkiintoisesti. Samalla paviljongin ravintola ja kauppa palvelevat museon vieraita, tiloissa voidaan järjestää myös tapahtumia. 


Akseli Gallen-Kallela: Neiet niemien nenissä



Helena Schjerfbeck: Wilhelm von Schwerinin kuolema. 


Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmissa on laaja edustava otos Akseli Gallen-Kallelan, Helene Schjerfbeckin ja muiden kultakauden taiteilijoiden töitä. Niitä on hankittu suoraan taiteilijoilta, mutta valikoimaa on täydennetty myöhemmin. 

Museon toimintaa hallinnoiva säätiö jatkaa edelleenkin perustajien esimerkin mukaisesti kokoelmien kartuttamista. 


Vilho Sjöström: Tenniksen pelaajia


Adrian Brouwer: Mies ja olutruukku  (1600-luku) 


Eurooppalaista taidetta on mukana eri aikakausilta. Klassisia aiheita ja modernia taidetta. Teemoja, jotka toistuvat, kulttuurista toiseen. 


Claude Monet: Heinäsuova ilta-auringossa



Nils Kreuger, ruotsalainen taiteilija: Osterinpyytäjät Bretagnessa. 


Gösta-museon uusin osa on omistettu vaihtuville modernin taiteen näyttelyille.  Käynnin aikana esillä oli suomalaista nykytaidetta ja amerikkalaisen Lorna Simpsonin mittava näyttely. 


Lorna Simpsonin Hash - Sumu tuo esiin tummaihoisten amerikkalaisten elämää ja ongelmia.


Lorna Simpsonin omakuva on valtaisa veistos. 


Sumu - installaatioon kuuluu neljä maalausta ja lasikuutioiden alle koottuja Ebony-lehtiä. 
Ebony on tunnettu mustan vähemmistön lehti. 

 

Kokoelmien hallinnoimisen ohella säätiö tekee merkkittävää kulttuurityötä. Säätiöllä on julkaisutoimintaa: museokaupassa on kirjoja, muita julkaisuja ja taidetuotteita. Elämäkertoja, taiteilijamuotokuvia, historiaa. Museoiden verkkosivuilla taideteokset esitellään kuvin ja ansiokkain, taustoittavin artikkelein. 

 

 

Vieläkö Suomen taiteella on mesenaatteja? Kiinnostuuko nykyaikainen yleisö taiteesta niin, että alkaa rakentaa taidekokoelmaa? Kuka tunnistaa lahjakkuuden ja auttaa lahjakkaita tekijöitä ponnistamaan kohti huippua? Syntyykö tekijöiden ja yleisön välille vuorovaikutusta? 

 

Nykysuomalaisin silmin tarkasteltuna Suomen taiteen kultakausi on ollut taiteen juhlaa. Taidehistorioissa kerrotaan – ikään kuin anekdootteina – siitä, millaisia ongelmia töiden vastaanotto saattoi tekijöille aiheuttaa. Taiteilijan ammatti vaati ja vaatii edelleenkin paljon kovaa työtä ja sitkeyttä, niukkuuden sietämistä. Menestys ei tule helpolla. Aikana, jolloin muita apurahajärjestelmiä ei ollut, mesenaattien tuki on ollut ensiarvoista. 


Kultakauden taiteilijoista tuli arvostettuja ja ansioituneita, mutta tukijoita ja ymmärtäjiä hekin uransa aikana tarvitsivat. 



Kuvat taideteoksista ovat kirjoittajan. Monin verroin parempia kuvia ja laajan, asiantuntevasti taustoitetun aineiston Serlachius-museon taideaarteista löytää Serlachius-museoiden verkkosivuilta. Suosittelen, ehdottomasti.  

 

Jyväskylässä, yön hiljaisuudessa. 




tiistai 8. elokuuta 2023

Rosa Loy & Neo Rauch Sinkassa



 

Tämä maa, jolla seisomme, on ikivanhaa. Kun maan ymmärtää kaikkein laajimmalla tavalla, se näyttäytyy maisemana ja elämän syntyperänä, kamarana, jota ovat muovanneet inhimillisen toiminnan luomat odotukset. Vanhaa kamaraa on rikottu, se on arpeutunut ja häväisty, mutta samalla sitä on siunattu luovien virikkeiden ja voimien antamilla impulsseilla. Tämä maankolkka, jonka syvistä pohjakerroksista perheittemme vaiheet versovat, on meidän toimintamme lähde ja pohjavesi, kaikkia toimiamme palveleva raaka-ainevaranto.  

Se vaikuttaa meihin, me vaikutamme siihen. 

 

Neo Rauch, 2023.

 

Suomensinko oikein? Saa korjata, saa olla eri mieltä, niin kuin elämästäkin saa olla.  


Rosa Loyn maalaus -  osa töistä on taiteilijoiden yhdessä tekemiä. 

Keravan taidemuseo Sinkassa on koko kesän ajan ollut esillä ainutlaatuinen taiteellinen kokonaisuus, saksalaisen taiteilijaparin Rosa Loyn ja Neo Rauchin yhteisnäyttely das Alte Land. 


Molemmat maalaavat, joskus jopa samaa työtä, mutta kummallakin on oma, yksilöllinen otteensa. Pariskunta on työskennellyt yhdessä jo pitkään: näyttelyssä voi katsella kiinnostavan videotallenteen, joka kertoo teoksista ja niiden tekijöistä. 


Neo Rauch: Der böse kranke, Vihainen sairas. 


Ensimmäiseksi huomio kiintyy väreihin. Rosa Loy on rohkea värien käyttäjä, Neo Rauch hieman maltillisempi. Mutta usein ensivaikutelma on räikeä, ikään kuin huonosti yhteen sopiva. Tämä ei ole kaunista taidetta eikä laatukuvaa, tämä on rohkeaa tunteiden ja sieluntilojen dokumentointia. 


Kankaat ovat isoja, jopa valtavia, ja voimakkaita, niiden kohtaaminen on välillä järisyttävää. Niiden valokuvaaminen on haasteellista. 


Neo Rauch kuvaa elämänsä suurta käännekohtaa, rautatieonnettomuutta. 

Jokaisen taideteoksen taustalla on aina ajatuskulku ja paljon pohdintaa. Näissä töissä taustaa on enemmän, siitä haluaisi tietää enemmän. Moni yksityiskohta jää kuvien lukemisen varaan. 

 

Neo Rauch on menettänyt vanhempansa jo pienenä, silloisen DDR:n pahimmassa junaonnettomuudessa ja hän on jäänyt sukulaistensa hoiviin. Rosa Loyn tarina on seesteisempi, mutta lapsuuden vaikutelmat näkyvät töissä.  




Rosa Loy pohtii sielun jakautumista kahtia, monissa töissä on mukana Doppelgänger, kaksoisolento, sielun toinen puoli. Sielunsisaret – yhden persoonan eri puolet keskustelevat, eriytyvät, yhdistyvät toisiinsa. Tämä on fantasiaa, unimaailmaa, tajunnanvirtaa - ja taidetta.  


Wehr - turva,  Neo Rauchin maalaus. 


Näyttelyn yhteydessä olevat tekstit selvittävät yhteyksiä – aikaisemmin Sinkan näyttelyistä on tuotettu seikkaperäinen esite, nyt tekstit on ripoteltu kuvien yhteyteen – näitä ajatuskulkuja olisi mielellään tutkinut lisääkin. 


Neo Rauch: Kruunaus.  

Kuvien hahmojen suhteet vaihtelevat – tärkeä ihminen on saanut merkitykseensä viittaavat mittasuhteet, perspektiivi on silti myös näkyvissä. 


Rosa Loy ja Neo Rauch asuvat ja työskentelevät Leipzigissä, yhteisellä kotiseudullaan. Kuvissa näkyy entisten aikojen yksinkertaisempi, juureva elämä, joka vasta Saksojen yhdistymisen jälkeen alkoi Leipzigin alueelta kadota. Liittyminen Saksan valtioon teki taiteilijaparista tähtiä, kuuluisuuksia. 


Sinkan näyttelyn töistä suurin osa on melko uusia, viime vuosien tuotantoa. Luomisvoima näkyy maalauksissa. 



Meillä kaikilla on oma vanha maamme.  Se kasvupaikka ja arvopohja, jota kannamme mukanamme, tietoisesti ja tiedostamatta koko elämämme. Se vanha maa, johon edelliset sukupolvet meidät ovat liittäneet, kertomuksillaan, opetuksillaan. Sukupolvien arkinen ketju, joka on jotain muuta kuin paperiset sukututkimukset. 


Tunnistan kuvista vanhan saksalaisen maaperän, vaikka en ole koskaan itse juuri siellä astellut. 


Merkityksensä maaperällä on minunkin sielussani, omien juurieni kautta. Tapaaminen saa miettimään. Miten maalaisin elämäni kuvat? Pyrkisinkö enemmän harmoniaan, vaikka jotkut asiat voisikin kuvailla terävämmin? Entä miten sinä elämääsi kuvaisit? 


Hunajasatoa korjataan. 


Mielenkiintoinen kokonaisuus, paljon pohdinnan aiheita. Valitettavasti näyttely sulkeutuu jo 20.8.2023. Ehditkö vielä löytöretkelle?

Taiteilijat työskentelevät yhdessä, keskustelevat yksityiskohdista, korjaavat niitä:  jossain vaiheessa lakkasin miettimästä, kenen nimiin työt oli merkitty, ne olivat kuitenkin yhteistyötä. 

perjantai 2. kesäkuuta 2023

Albert Edelfelt



ELÄMÄÄ JA KEHYKSIÄ 

Albert Edelfelt, kansallistaiteilija 

Kesäilta, näyttelyn alku. 

Olin haaveillut tästä ja suunnitellut tätä tapaamista jo jonkin aikaa. Tiesin, että Herra Taiteilija Albert Edelfelt olisi tavattavissa – ellei henkilökohtaisesti, niin ainakin henkilökohtaisten taiteellisten töittensä kautta. Nyt, olen päässyt tapaamaan mestaria. Edelfelt on tuttu ja turvallinen. Onpa mukava tavata!


Sisaren muotokuva oli valittu myös näyttely tunnukseksi. 

Pidin, nautin Ateneumin ripustuksesta. Värikkäitä, sävykkäitä seiniä, kauniisti valaistuja teoksia, taustatietoa sopivina annoksina, suurenmoisia suurennoksia taiteilijan kirjeistä, taideteoksia nekin. 




Kuinka paljon vaivaa taiteilija on yhden yksityisen kirjeen takia nähnyt, piirtänyt ja maalannut vesiväreillä, kuinka monta luonnosta hän oli maalauksistaan tehnyt! 

Ja taulut, teemoittain, kauniisti kehystettyinä. 


Espanjalainen tunnelma, kuvassa ja kehyksessä. 

Neitsyt Maria. 

Ja taulut, teemoittain, kauniisti kehystettyinä. 

Taidekirjojen kuvissa taulut esitellään usein ilman kehyksiä. Tässä jutussa kehykset ovat, vaikka niiden kuvaaminen amatöörikameralla on hetkittäin vaikeaa eikä kuvan varovainen käsittely tietokoneella saa kaikkia vinksahduksia katoamaan. 


Kehys on taiteilijan tai kuvan omistajan valinta, se korostaa aihetta ja rajaa tilaa. Ja kaunis kehys on itsessään jo taideteos. 


Opiskelijan töitä. 

Albert Edelfelt on opiskellut maalaustaidetta Helsingissä, niin yliopiston piirustuslaitoksella kuin Beckerin akatemiassakin. Hän jatkoi opintojaan Antwerpenissa ja Pariisissa ja oleskeli pitkiä aikoja maailmalla. Kotiin, Porvoon Haikkoon hän palasi mielellään kesän tullen. 



Euroopan maisemat tulivat meille tutuiksi maalausten myötä. Puun kaunis varjo terassin yllä, kaukana siintävä meri ja vehreä vuori. Pariisin Luxemburgin puisto, joka maalauksessa sai loisteliaat mittasuhteet. 


Meren kyntäjien ankara työ

Kaikkein ikonisimmat Edelfeltin työt kertovat suomalaisista: Poltettu kylä, Lapsen ruumissaatto, Jumalanpalvelus saaristossa, Ruokolahden eukot kirkonmäellä, kaikki ne ovat näyttelyssä ja niitä on hyvä nähdä uudelleen, katsella, kuinka värit ja siveltimenvedot kertovat. Kaarle herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista ja von Döbeln kannustaa joukkojaan. Jossain sodan vanavedessä kulkee suru, joka vie voimat. 



Edelfelt kuvaa kansanihmisiä, lasten kirkkaita katseita ja ihmisiä työnsä ääressä. 



Tyttö tulee vastaan metsätiellä, sukankudin käsissään, esiliinan taskussa on varmaankin kerä pässinpökkimää villaa. Käsitöitä piti tehdä, piti olla ahkera, pitkien jalkamatkojen aikanakin. 


Päivänvalossa neulominen sujui parhaiten, illalla, päreen tai kynttilän loimussa niin tarkka työ ei ehkä olisi onnistunut. 

 


Ompelijattaret työstävät ikkunan ääressä valkoisia kankaitaan, hohtava palttina loistaa päivänvalossa, työtä tehdessä voi jutella, kertoa valkoisista unelmista ja utuisista haaveista. 


 

Edelfeltin heikkous – ja varmaankin myös merkittävä tulolähde - olivat hienostorouvat ja perheet hienoissa iltapuvuissaan, kimmeltävissä koruissaan, salin seinälle sopivassa sommitelmassa. Rouvat ovat järjestään kauniita: ei kai rumista kuvia tehtykään? 



Kun taiteilijan kirjeenvaihto vapautui perikunnan säätämästä pannasta, tutkijat ovat päässeet tutkimaan – tai penkomaan – taiteilijan rakkauselämää. 


Kaunis Virginie oli loistava malli, mutta uudemman tiedon mukaan myös rakastajatar. Muitakin ehkä oli, yksinäisten Pariisin talvien lohtuna. Inhimillistä. Kuinka ahtaasti ja ankarasti kauan sitten eläneen ihmisen yksityisintä elämää pitää tarkastella? 

Rakkautta, entä sitten? Rakkaus on elämän voimavara. 


Juorut ovat juoruja ja juorut asettuvat omaan arvoonsa aikanaan, olkoon miten totta tahansa.  Maalaukset säilyvät. Salaperäinen katse, siron pitsin kaunistama asu, tunnelma, ne pysyvät. 


Punatukkainen malli. 

 

Merkkihenkilöt, Robert Kajanuksesta, Ville Vallgrenista aina Louis Pasteuriin ovat tulleet tutuiksi Edelfeltin muotokuvien kautta, valovoimaisina, värikkäinä persoonallisuuksina. Parhaita ovat miljöömuotokuvat, joissa mallin työ ja elämä näkyvät. 


Robert Kajanus

Adolf von Becker.

Adolf von Beckerin muotokuvasta on esillä pieni luonnos. 

Kalpeat ja himmeät valokuvat eivät koskaan yllä samaan intensiteettiin, eikä niitä näistä kuuluisuuksista kovin monia edes ole. 


Muotokuvissa loistavat Aino Ackté ja Ida Aalberg, mutta itkuvirttä laulavan Larin Parasken pieni kuva on täynnä elämää ja pakahduttavaa tunnetta. 



Edelfelt ja muut kultakauden mestarit ovat luoneet Suomen taiteen perustan, kuvanneet kansaa ja kansallismaisemia. 


Haikkoon maisemaa. 


Helsingin edustalla. 


Helsingin kauppatorilta. Mustavalkoiselta vaikuttava maalaus, jossa on myös muita sävyjä.
Oikaisu: Työ kuuluu Turun taidemuseon kokoelmaan, siksi kuvatekstissä on ollut virhe.  



Palaan kaupungille, onnellisena, olinhan tavannut Taiteilijan. Katselen Esplanadin turisteja, pieniä ihmisryhmiä, jotka katselevat maisemaa ja taloja ja toisiaan kätevänkokoisten kameroidensa läpi. Heidän kuvansa jäisivät elämään oman elämän muistoihin. 


Tyylikkäät, iäkkäät matkalaiset, katseet, uteliaat, onnelliset.


Taiteilijan matkakohteita. 

Taiteen ihmemaassa seikkaili Liisa Laurila