Varpaat ihan muusina. Hartioissa tuntuu. Kaikki on muuten
OK, mutta ostoskärryt voisi antaa asiakkaille ja sisällyttää pääsymaksuun
kotiinkuljetuspalvelun.
Kirjamessut! Torstai on paras päivä, silloin halleissa on vielä
happea. Ohjelmat paranevat
viikonloppua kohden, mutta lämpötila nousee ja happitaso heikkenee. Ja vaikka
inhoan kaikenlaisia hikisiä väentungoksia, odotan syyskuusta asti, että pääsen
juuri tuohon tungokseen.
Entinen kotini oli koulutalo, jossa oli pieni kirjasto. Joku
- varmaankin kauppiaan tytär - oli tuonut kirjastoon arvostelukappaleina
saamiaan kirjoja, Antti Tuurin ja Hannu Mäkelän kirjoja, ohuita niteitä.
Muutakin oli, arvokkaannäköinen ja muhkea Aurora Karamzinin elämäkerta, jota en
koskaan tohtinut ottaa luettavaksi, vaikka sitä monta kertaa katselin.
Sekalainen valikoima kertomakirjallisuutta, vähemmän sekavasti ammattikirjallisuutta,
mutta niistä en ollut kiinnostunut.
Ne ohuet novellikirjat olivat aika outoja. Tietenkään ei ole
niin, että minä, teini-ikäinen, olisin silloin ollut liian nuori ja oppimaton
niitä hienouksia tajuamaan. Kummia tyyppejä nämä Tuuri ja Mäkelä, ajattelin, ja
kesti kauan, ennen kuin tartuin uudelleen sen nimisen kirjailijan opukseen.
Ja tänään, aamupäivällä, istuin onnesta hyristen Mika
Waltari -katsomossa, kuuntelin, kuinka Reidar Palmgren haastatteli Antti
Tuuria. Kaivoin alekasasta yhden vielä puuttuvan Tuurin (vajausta on
edelleenkin paljon) ja sain siihen kirjailijan signeerauksen. Upeita lauseita
ja taidokkaita siirtymiä kappaleesta toiseen.
Vakiokierrokseen kuuluivat suuret kustantajat, pienemmät, uudemmat
ilonaiheet, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. SKS ei petä ikinä, kiinnostavaa,
oikeasti viisasta luettavaa.
Ateneumin osastolta tarttui mukaan kaksi aarretta, Edelfeldt
ja Kalevala kuvissa. Evääksi talvisiin iltoihin, katseltavaksi yhdessä
pojantyttären kanssa sitten, kun kuvat alkavat kiinnostaa ja niiden tarinat.
Niille on jo paikkakin valmiina, viime vuonna ostetun Pekka Halosen vieressä.
