Tajusin kyllä, että kauneimmat joululaulut jäisivät ennen pyhiä laulamatta.
Perjantaina 20.12. tiesin, etteivät ne jäisi kuulematta.
Särestöniemen kamarikonserttien joulukonsertissa Marian kappelissa esiintyivät baritoni Jorma Hynninen, sopraano Johanna Tuomi, säestäjänä Maria Ala-Hannula.
Wanhan ajan joulukonsertiksi otsikoitu kokonaisuus kertasi kaikki lapsuuden tutut, parhaat joululaulut. Klassikot. Syntyi tunnelma, lämmin, aito.
Ohjelman huippukohta oli tietysti, itseoikeutetusti Taas kaikki kauniit muistot – jota kyyneleet silmissä kuuntelin.
Musiikki vei arjen, nykyajan, kaiken turhan mukanaan. Olin taas pieni tyttö, kodin vaatimattomassa, mutta rakkaudella rakennetussa joulupöydässä.
Olin kotona, seuraamassa yhdessä perheen kanssa joulurauhan julistusta.
Jorma Hynninen lauloi. Laulu täytti koko kappelin.
Ikä ehkä näkyi olemuksessa, mutta ei kuulunut äänessä.
Sydän pakahtuen yritin ottaa kuvan.
Valokuvat tärähtävät, jos tunnetta on liikaa.
Älkää luulko, että haluan selitellä.
Olin saanut joululahjani.
Laulun, jonka varassa jaksan kauan.
Jälkinäytös
Anteeksi, suuri taide, mutta tästä on pakko myös kirjoittaa.
Seuraavana aamuna pakattiin auto ja lähdettiin kohti kotia. Polanteiselle tielle, ensin pitkälle metsätaipaleelle, sitten leveämmälle tielle, vähitellen päästäisiin pääteille ja lopuksi moottoritietä melkein kotiovelle. Koko päivä kuluisi tien päällä.
Alkumatkasta tuiskutti lunta, jokainen vastaantulija sai aikaan pöllyävän lumipilven, tien reunat pehmeän lumen peitossa – onneksi liikenne oli hiljainen. Etelämpänä alkoi olla vastaantulijoita, sitten yhä enemmän vastaantulijoita, kirkkaita valojonoja, sumua, pimeää ja pimeyden keskeltä uusia valojonoja. Oli tarkattava tietä, säätä, kaikkea.
Ja koko matkan soivat joululaulut. Aamun onnitteluohjelmasta alkaen, illan sekahaku ja vanha tanssimusiikki toivat aikaan pienen tauon. Ei väliä, vaikka vaihtoi kanavaa, kaikkialla soi, helisi, mölisi, möykkäsi joululauluja. Joululauluja, joulurenkutuksia, joulurynkytyksiä, joulujollotuksia. Laskelmoituja joulurahastuskappaleita, uutta levyä joulu verukkeena, joulumusiikin mahalaskuja, joulukummajaisia, joulutiesmitä. Vaihtoehto olisi ollut hiljaisuus, puhe, sekään ei tien tuoksinassa houkutellut. Pysyisipä valveilla, vähän äkäisenä.
Varjelin muistoa sielussani, mietin, kestääkö se.
Seuraavana aamuna radiojuontaja totesi, ettei kaikkien, jotka käyttävät artistin nimeä, todellakaan tarvitsisi tehdä joululevyä. Tämän genren voisi varata niille, joilla on oikeasti sydäntä ja poltetta. Ja taitoa, draaman tajua, kykyä kuljettaa melodiaa ja tarinaa.
Olen täysin samaa mieltä.
Minä tiedän.
Minulla on parempaa tietoa ja kunnollinen vertailukohta.
Sydän pakahtuen koettu.
