maanantai 24. heinäkuuta 2017

Ensimmäinen sanoilla piirretty kuva



Ensimmäinen huoneentaulu on Nocturne

Nocturne on kirjoitettu Kangasniemellä, kuultavien vesien äärellä. Eino Leino (1878-1926) vietti kesää Otto Mannisen luona, laatien ensimmäistä Helkavirsien kokoelmaa. Kahden sanataiteilijan yhteiselo oli hedelmällistä, tuottoisaa. Leino, 25-vuotias, oli jo tukevasti kiinni ammatissaan runoilijana, lehtimiehenä, näytelmäkirjailijana, suomentajana. Manninen oli vasta aloittanut runoilijantyönsä.

Eino Leino eli vahvaa luomiskautta, rakastuminen siivitti kynää. Heinäkuun kolmantena, 114 vuotta sitten syntyi Nocturne, rakastavan miehen viesti rakastetulleen. Leino oli ollut kuukauden päivät erossa tulevasta puolisostaan Freya Schoulzista.

Leinon runon maisema ei ole Kangasniemi, järvi ei varmaankaan ole Puula. Sanoilla piirretyn kuvan paikannan ajatuksissani kauemmas, Paltamon suunnalle, Oulujärvelle, Leinon synnyinsijoille. Siellä siintävät vaarat, siellä on ehkä vielä voinut nähdä savuavan kasken. Kaskiviljelyn aika oli 1900-luvun alussa jo päättymässä, viimeiset kaskisavut kohosivat itäisessä Suomessa. Kaski kasvatti vahvan viljan, huhtarukiin. Samanlaista rukiista voimaa on Nocturnen säkeissä. 

Eino Leinon julkaisujen määrä on ollut henkeäsalpaava. Hänen suomenkielensä on vaivatonta, sanavarasto rikas ja kirjoittaminen sujui. Sanotaan, että Leino osasi nopeasti hahmottaa kokonaisuuksia, luoda yleiskuvan aiheestaan. Sanomalehtimiehelle sopivia ominaisuuksia.

Johtuiko luomisen helppoudesta, että aikalaisten ei kerrota Leinoa aina varauksettomasti arvostaneen? Kepeä runollisuus tulkittiin helskyttelyksi, sanoilla leikkimiseksi. Sanonnan helppous ja luovuus on taiteen edellytys, mutta samalla ankara lahja taiteilijalle. Vaivattomuuden vuoksi on välillä nähtävä paljon vaivaa. Luovuus voi olla tiukka paikka sitä sivusta seuraavallekin. Kateutta kun on vaikea muuttaa voimavaraksi.

Kesän 1903 aikana viimeistelty Helkavirsien ensimmäinen sikermä on yksi Leinon mestariteoksista. Se kääntää esiin Leinon vakavamman, kalevalaisesta perinteestä ammentavan sanataiteen.


Nocturne on runona tunnelmallinen, rakastunut ja rakastava. Mutta onko se pelkästään rakkauden kuvaus? 

Autonominen Suomi taisteli vapaudestaan. Kenraalikuvernööri Bobrikov hallitsi maata diktaattorin ottein. Ennakkosensuuri rajoitti julkaisemista ja taiteilijoita muutti maasta, esimerkiksi Juhani Aho lähti vapaaehtoiseen maanpakoon, kierteli Eurooppaa polkupyörällään ja julkaisi viehättäviä, kepeitä matkakuvauksia. Syyskesällä 1904 Bobrikov murhattiin ja hänen seuraajansa lopetti ennakkosensuurin.

Hairahdanko ylitulkintaan, jos luen lyyristä tekstiä oman aikansa kontekstiä vastaan? Kun aika seisoo, nukkuu tuuliviiri, kun edessä on hämäräinen tie – onko kyse vain kahden ihmisen tunteesta vai isänmaan tulevaisuutta koskevasta huolesta, jota ei sensuurin takia voi suoremmin ilmaista?

Nocturne on monta kertaa valittu kauneimmaksi suomenkieliseksi runoksi. Sen sisältö on omaksuttavissa monin tavoin. Siksi, ja juuri siksi Nocturne on tuiki tuttu. Lausuttu, laulettu, luettu tyyntyvän illan ja kesäyön hengitys maiseman yllä.

Kesäyön onnella on paikkansa huoneentauluissa.


NOCTURNE

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En mä iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En mä enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

Eino Leino Kangasniemellä 3.7.1903




Runot, sanoin piirretyt kuvat


Aurinko nousee varhain, 
usva peittää järven. 
Aamumaisema hohtaa kultaisena, 
kunnes aurinko nousee korkeammalle. 

Yksinäinen joutsen lentää lahdelman tyvenen yllä, hiljaa huhuillen. 
Majesteettinen, puhdas liike halki näkökentän. 

Sumun aikaan ollaan äärilaidalla:
 kaikkialla vain valkoista utua, 
vastaranta on kadonnut kokonaan.  
Puut ja oksat piirtyvät sumua vastaan 
kuin värikynällä paperille piirrettyinä, 
tarkkoina ja selkeän värisinä. 

Muistojeni maailman parhaita paikkoja oli hiekkarannalle rakennettu kesähuvila, arvokas rakennus lasikuisteineen. Lasikuistille kokoonnuttiin syömään, kahvittelemaan, pelaamaan korttia ja juttelemaan. Lasikuisti oli huvilan sydän, tila, jossa oltiin suojassa sisällä, mutta keskellä tuulista maisemaa. 
Muistan tarkasti, vaikka niistä vierailuista on jo aikaa. 

Tämän tuvan ikkunoista näkyy se, mihin olemme täällä kiintyneet. Järvi väreineen ja valoineen, veden heijastukset, lintujen kisailu rantakivillä, vakavailmeiset puut, sammalniskakivien muodot, mustikanvarpujen vihreys pihamaalla. 

Seinällä on huoneentauluina kuusi runoa, sanoilla piirrettyjä kuvia. Aion jakaa ne luettavaksi, selitysten ja taustojen selitysten kera. 

Kiitokseksi ystäville, erityisesti Ritvalle ja Ekille, yhteisten hyvien keskustelujen vuoksi. Kiitokseksi lukijoille, joita niitäkin saattaa olla... 

Olen valinnut runot ja kopioinut ne omin lupini. 
Olen kuvittanut ne tässä omin lupini. 

Tuvan seinillä ei kuvia tarvita, sillä maisema kertoo kaiken.