maanantai 12. syyskuuta 2016

Harmaa, harmaampi




Syksy, värien aika. Vihreä vaihtuu keltaiseen, rävähtää punaiseksi, leikittelee oranssilla. Sammalmatto saa uudet värit. 
Polun varren pienen kaltion rannalla kasvoi kesemmällä hillaa, nyt siellä loistavat hillanlehdet kaikissa syysväreissä. 


Pieni koivu keimailee keltaisilla lehdillään, pihlajan marjat ja  lehdet ovat kuin kypsä viini.


Syksyn värien takana on harmaa. Surumielinen, vankka, arkinen harmaa. Se hohtaa hopeaa mättäälle pudonneissa oksissa, taittuu mustemmaksi kivien pinnalla, piiloutuu sammaleen syliin.




Raidat kiven pinnalla ovat kuin jakolinjat, jotka murtavat järkäleen palasiksi.


Rakka kertoo kiven elämästä, kestämisestä, hajoamisesta. Elämä on välillä kuin rakka: kulkija törmää kovaan kiveen, kestää harmaat päivät, jaksaa sittenkin järkäleiden yli.


Syksy on täynnä harmaita uutisia. Kilpailukyvyn, kannattavuuden, tulevaisuuden varalle tehtyjä päätöksiä, joiden poliittinen väri on ankean harmaa. Kiristetään sitä, korotetaan tätä, nostetaan sieltä, lasketaan täältä. Talouden säätely muistuttaa huonon räätälin sovitusta: linjaa ei löydy, vaikka aikaa ja neuloja kuluu. Harsimukset harittavat joka suuntaan, onko tavoitteena sama, yhtä huonosti istuva kuosi kaikille?



Harmaus on hahmoton tila, kuin sumu tunturijärven yllä syysaamuna. Vesi tiivistyy männyn neulasiin kyyneleiksi, jotka kuivuvat hitaasti. Ilma on puhdasta ja helppoa hengittää, päivän edetessä valo lisääntyy. Kirkkaina hetkinä tunturilta näkyy toiselle tunturille, tulevaisuus on sinisen metsän sylissä.  


Harmaista ajoista täällä on ennenkin menty läpi. Historia on kouluttanut kovalla kädellä. Harmaan kannon ytimestä versovat kirpeän katkerat marjat, luonnon jatkuvan uudistumisen merkit. Luonto elää syksyn sykliä, valo vähenee, illat tummuvat ja maa odottaa jo lunta. Harmaa, tumma, syvä syli on luonnonlaki, siinä missä kevään valo ja heleyskin.


Onko syksyn uutisten harmaus luonnonlaki vai itse aiheutettu olotila? Onko arjen ankaruus ohimenevä mielenliike vai pysyvä suhdanne, johon on vain sopeuduttava? Montako kesää, montako talvea? Kuinka lupaus noususta toteutuu, pienen ihmisen mittakaavassa?



Majesteettinen Kemi on uomassaan, etenee kohti merta, voima ja valta tyynen pinnan alla, valmiina luovuttamaan energiansa. Elämän virta, vahva ja voimakas. Harmaan pinnan lujuus, toivo.

Taivaan avaralle kannelle syttyvät tähdet ja kuu.