torstai 18. heinäkuuta 2013

Taiteen juhlassa kesätuulessa


Kesä on lakipisteessään, 
kun suviset taidenäyttelyt avautuvat. 
Taide levittäytyy aittoihin, pihapiireihin, vanhoihin taloihin, huvimajoihin. 
Taide hengittää, yhdessä luonnon kanssa.

Kesäisessä taidenäyttelyssä voi vaeltaa omaan tahtiin, katsella ja pohtia. 
Vaikka hillitty puheensorina kuuluu taustalla, 
näyttelyssä voi rauhoittua ja keskittyä.






Sammatin TaideAitoissa on tänä suvena esillä grafiikkaa ja maalauksia Simo ja Pekka Hannulalta, valokuvia Martti Anttilalta ja Manu Mecklinin maalauksia. Tarkka viiva vastaan aavistuksenomaiset muodot, upea kolorismi, mustavalkoisen kuvan pelkistyneisyys ja kontrastina graafikon rönsyilevä mielikuvitus – pieneen näyttelyyn kannattaa syventyä ja edetä hiljaa tutkaillen aitasta toiseen. 

Tänä vuonna jokainen aitta on oma yksilöllinen ja erilainen elämysmaailmansa, kokonaisuus on onnistunut ja harkittu. TaideAitat on avoinna koko heinäkuun, vielä ehtii. 






Taidekeskus Salmela täyttää ensi vuonna 25 vuotta. Tämän kesän näyttely sai ’lentävän lähdön’ Helsingin Sanomien murskakritiikistä. Varmaan aika monen tuvan ja kesämökin pöydän ääressä on pohdittu, oliko Mäcklinin arviossa totuuden siemen – ja päätetty lähteä omin silmin katsomaan. Sateisena torstaipäivänä Salmelan parkkipaikka oli aivan täynnä, näyttelyssä ajoittain tungos, ravintola Kesäheinän sisätiloihin jopa jonoa. Ilmeistä päätellen yleisö on ollut tyytyväistä. 

Jos haluaa tietää, millaista kuvataide on juuri NYT, Salmela antaa oivan tilaisuuden päivittää ajatuksia. Taidetta on esillä kolmessa isommassa kohteessa, päärakennuksessa, Domanderin talossa ja apteekkitalossa, niiden lisäksi myös palvelijan asunnossa, aitoissa ja huvimajoissa. Rantaan on tuotu veistoksia - niitä on myös viety sieltä - monena vuotena katsojaa hauskuttanut Eero Hiirosen peilipintainen mieshahmo on sukeltanut uusiin maisemiin. Mutta uutta on tullut tilalle. 

Salmela esittelee vanhat mestarit ja uudet tekijät tasa-arvoisesti, rinnakkain. Kuvataide on preesensin taidetta, elämys on tässä ja nyt, aito ja välitön kokemus ratkaisee. Reino Hietanen ja Heikki Häiväoja ovat suuria nimiä, Netta Tiitinen ja Anne Hyvönen monien muiden rinnalla uusia osaajia. 





Onko Salmela jo liian iso? Onko Salmelassa liikaa töitä? Onko Salmelassa liikaa tekijöitä? Vaihtakaa Salmelan tilalle Louvre, National Gallery tai joku muu nimi ja tiedätte, että kysymys on järjetön. Kokonaisuus on runsas, antoisa, haastava. Ja kyllä sen jaksaa ja ehtii. 

Entä sitten, jos ei pidä kaikesta. Entä sitten, jos ei ymmärrä? Entä sitten? Näyttelykäyntiin käytetty aika on aina hyvin käytettyä aikaa, tuuletusta ajatuksille, kesätuulessa. 


Savolaenen rojekti




Joku entisistä työkavereista oli kerran kysynyt savolaiskaupungissa toimivalta asiakkaalta kuulumisia.
”Siinähää tuo söpläköittellöö”, oli asiakas vastannut.
En osaa savoa kovinkaan hyvin, mutta söpläköittellöö on mainio sana. Maistuu yhtä mukavalta kuin Mikkelin kaupoissa myytävät ruiskuoriset piirakat, ne reilunkokoiset. Voi olla, että kielitaidottomuuteni tekee minulle tässä temput. Tehköön. Söpläköitellään sitten.

Savolaenen rojekti on ihan yhtä hyvä kuin uusmaalainen tai pääkaupunkiseutulainen projekti. Savolaenen rojekti saattaa alkaa aikaisin aamulla tai illalla, mutta ei suinkaan aina täsmälleen silloin, kun sen olisi odottanut alkavan. Alkaa se kumminkin.

Savolaeseen rojektiin liittyy tuumailua ja jutustelua. Tehdään hommat ja juodaan päälle pienet kahavit ja turistaan kuulumiset. ”Niinkö teilläkö on kaksi lasta?” ”No, missäkö asuvat?” ”Nuo tuolla vastarannalla ovat eläkeläisiä, olivat ennen isossa firmassa vaan ei ennää…”

Tärkeää on muutenkin, että tunnetaan puolin ja toisin. Sana hyvästä ammattimiehestä kulkee kyläkaupan terassilla ja naapuriparlamentissa. Ei niin kiirettä, ettei hetkeksi sanalle ehtisi. Slow life tai mitä se nyt olikaan, täällä se on vanhastaan ollut osa elämisen laatua.

Ja tuntuu se jotenkin tuttavalliselta kun kaupassa kysytään: ”Mitä siulle sais olla?” Ystävällisellä iänellä. Vähän niin kuin Pariisissa, missä bussinkuljettajan ’Bonjour Madame’ nostaa kummasti mielialaa ja itsetuntoa. Minua puhutellaan minuna itsenäni, ei persoonattomana ja kasvottomana mitä-sinne-sais-olla -tyyppinä.

Sanotaan, että savolaenen rojekti on alottamista vaille valmis. Niin se oli tämä tekstikin pitkän aikaa. Vaan valmistuipa kumminkin.