keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Hetket puiden alla, kesä



Puut ovat jo hereillä, samoin valo. Huomenta, tuttu honka. Tutkin oksien kruunua, kipuan katseellani oksanhankoja taivaan väreihin. Kuuntelen tuulta ja lintuja oksilla, aamun heräämistä. Päivä on lahja, avattu vasta yhdeltä nurkaltaan.


Pienin tuhisee päiväunta, unisadun ja juttelun jälkeen. Maailma on uusi sille, jonka askeleet ovat ensimmäiset. Katselen unenlämpöisiä poskia, viivyn tyynen hengityksen äärellä – huoneessa, joka juuri oli tulvillaan pienen puheen pilpatusta.
Voimasanoja mummin sydämelle. Hiljaisia askareita. Ei kiirettä, vielä.


Sylillinen kesää. Tuulenraikasta, tuoretta, puhdasta. Vastaleikattu nurmikko. Ensimmäinen sato on valoa, värejä, tunnetta. Ja kohta, sadonkorjuu alkaa todella. Rapsakat raparperit, uudet perunat, tomaatit, ensimmäiset maut.


Varjot pihamaalla, vaahtera levittää lehtensä. Kuuntelen tuulta. Kiihkeän intohimoinen, verkkaisen keimaileva, ryöpsähtelevä vihreys, joka voimistuu kohti syksyä.



Viileän veden karheus, iholle nouseva lämpö. Puhdas, lempeä tunne. Aurinko viipyy horisontissa kauan, laskeutuu verkkaan ja jättää taakseen värien hehkun. Päivä jää valon ja sinisen yön syliin. Tuuli, linnut, puut vaikenevat. Huomenna, aamu herää honkapuun oksilla.


Missä ne ovat olleet, hetket? Oliko niitä, kun elämä eteni laukka-askelin, kun jokaisen työn jälkeen tulleen tyhjän tuokion täytti ajatus seuraavasta työstä. Alituinen pakko saada maailma valmiiksi, vaikka koskaan se ei sellaiseksi tulisi. 
Tiedän, että tarvitsen hetkiä, joina maailma hengittää kevyemmin, rauhallisemmin.


Onnellista juhannuksen aikaa, keskikesän vehreää juhlaa!

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Jos minä olisin sellainen kuin sinä haluat, minkälainen minä olisin?


Neuvot ja elämänohjeet ovat nopeasti uusiutuva luonnonvara. Neuvokit ovat kuin kateus: jos niistä voisi irrottaa energian hyötykäyttöön, sähkön riittävyydestä ei tarvitsisi vuosikausiin huolta kantaa.

Neuvot ovat tietotaitoa, valistusta, informaatiota, naistenlehtihömppää, ohjeistusta ja henkistä talutusta - kauniisti sanottuna. Yhtä usein ne voivat olla silkkaa itsetehostusta, omahyväistä besserwisseröintiä, uteliaisuutta, toisen asioihin puuttumista ja tunkeilua. Jokaisen oikeamielisen velvollisuus on oikaista väärin elävän elämä kohdalleen. Joillakin on siihen virallinen statuskin, yhteiskunnan kanonisoima valtuutus holhota ja valvoa.  

Neuvoja ja neuvonantajia riittää, mutta me kansalaiset olemme edelleen lihavia, köyhiä, huonotapaisia, väärin ravittuja ja muutenkin epäkelpoja. Elämme vastoin sääntöjä tai muuten väärin. Ajattelemme asioita, joita ei ehkä saisi ajatella. Käytämme aikamme ja varamme vääriin asioihin, emmekä noudata maailmanjärjestystä, jossa kaikelle on paikkansa. Meitä neuvotaan, ojennetaan, valitettavan harvoin motivoidaan.

Mutta mikä sen parempaa voisi ollakaan, kuin sekundaihmisten sankka parvi! Yhä uudelleen hanakalle neuvojalle avautuu oiva tilaisuus virittää valistus ja kertoa, miten asiat oikeasti ovat.  Kas, näin nousee rinta rottingille: kyllä minä, mutta kun nuo toiset ovat reppanoita! Neuvonnan puutteen tajuaminen tekee niin uskomattoman hyvää oikeamielisen itsetunnolle. Olisiko kaikki vaivaiset neuvottavat nimitettävä mielialatyöntekijöiksi? Sillä ellei joku reppana pitäisi yllä huonoa esimerkkiä, valistaja olisi vaarassa turhautua ja menettää työmotivaationsa.





Aika on rajallista ja sen kuluminen subjektiivinen asia, mutta ajankäyttöön liittyvät suositukset ovat aivan omaa luokkaansa. Vain muutama tuokio pieneen ylimääräiseen virittelyyn ja elämä on kohdallaan! Ota päivänokoset, se vie vain niin ja niin monta minuuttia. Hoida kauneuttasi, se vie vain niin ja niin kauan. Kokeile tätä, se vie vain niin ja niin kauan. Syö X ateriaa päivässä äläkä turvaudu kaupan valmistuotteisiin, sekoita pöperösi itse. Ei se paljon vie aikaa ja sehän on samalla kiva harrastus. Silitä paitasi ajoissa eikä viime tingassa, muutama minuutti siinä vain...

Ai, että tunnet itsesi ja tiedät, että päivänokosiin menee kolme tuntia ja seuraavan yön unet. Vai niin, eikö sinusta ole kivaa puunata itseäsi minuuttitolkulla? Tunnet itsesi typeräksi? Ai ettet viihdy keittiössä? Et viihdy hellan ääressä? Väität siis, että joku kiintiö on täynnä? Ja joku toinenkin? Tavatonta!

Kaikissa elämäni tähän mennessä eletyissä vuorokausissa on ollut vain 24 tuntia ja ne ovat kaikki kokonaan kuluneet. Eikä minulla vieläkään ole aikaa kaikkeen, mitä oikeasti ja itse haluaisin tehdä ja kokeilla ja nähdä ja maistaa ja haistaa. Puhumattakaan siitä noin 60  tunnin päiväohjelmasta, joka hyviin neuvoihin on piilotettu.

Aikaa on myös ihmisen ikä. Oletko koskaan tavannut niin viisasta ihmistä, joka huomaisi, että olet oikean ikäinen ja elät oikean ikäsi mukaan? Nuorihan sinä vielä olet? Väität, että voit näyttää tuolta ja pukeutua noin? Et sinä enää niin nuori ole.

Nuukuus on neuvojilla kunniassa. On ihmisiä, jotka nauttivat toisten rahoilla elämisestä, mutta yhtä paljon niitä, joiden intohimo on säästää toisten oletettuja varoja. Säilö, pakasta, hilloa ja pakasta vieläkin. Aikanaan voit vastavuoroisesti rakastaa pakastimen perälle muumioituneita muinaissämpylöitä. Mitä, onko kansakoulussa aloitettu pölyrätin virkkaus vieläkin kesken? Piankos sitä sukkaparin pyöräyttää! Kyllä sinä tuon homman itsekin osaat ja jaksat tehdä, miksi maksaa vieraalle.

Eläminen kuluttaa aikaa ja joskus uuvuttaa. Saa siihen apua hakea. Einestiskistä tai siivoojalta.

Jos minä siis olisin sellainen kuin sinä haluat, minkälainen minä olisin? Hoikempi, kauniimpi, viisaampi, ahkerampi, osaavampi, nöyrempi ja nuorempi. Ajattelisin oikein ja oikeissa paikoissa. Tekisin oikeita asioita, etkä sinä, rakas neuvojani kokisi minua uhkaksi itsetunnollesi.


Minä olen minä ja minä tunnen ääriviivani. Välillä on päiviä, jolloin en ehkä täysin viihdy niissä. Mutta ääriviivat ja niitä koskevat päätökset ovat minun, samoin prioriteetit. Juuri nyt minulla ei ole aikaa selitellä. Pitää ehtiä elää.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Saapasjalkaiset kesämetsässä




Taas ne olivat liikkeellä, isot ja ne pienemmät. Pienet saappaat vilistivät polulla, joka oli jo tullut vähän tutummaksi. Saappaatkin olivat talven jälkeen hiukan kasvaneet.

Peura, jonka jäljet olivat painuneet lumeen, asui edelleen samoissa maisemissa. Tällä kertaa ei nähty jälkiä, mutta kerran huomattiin ruskean turkin vilahdus puiden lomassa, kun arka naapuri säikkyi tulijoita.


Kalliolla jäkälä oli kuivaa ja kovaa, se rahisi saappaan alla. Oli ollut monta tuulista päivää ja puista pudonneet kuivat oksat rapsahtelivat askelissa. Vanhan hongan alimmat oksat olivat jo harmaat ja kyhmyräiset: jonakin tuulisena päivänä sen olisi luovuttava niistä. Hongan ylimmät oksat olivat vihreät ja ne tavoittivat taivasta ja valkoisia pilviä.


Pieni kulkija otti repustaan juomapullon ja istui kivelle nauttimaan metsän ja lintujen äänistä.

Vaikka metsä oli paikoin tiheä ja vihreä, auringon säteet löysivät tien latvojen lomasta ja mustikanvarvut nauttivat kirkkaasta valosta.


Korkeammalla mäellä, suuren hongan juurella kukki puolukka. Pikkuiselle se oli lupaus syysretkestä: mustikat ja puolukat maistuvat makoisalta suoraan mättäältä suuhun poimittuina.



Kotimatkalla ehdittiin vielä ihmetellä isoa muurahaispesää. Metsän pienet ahertajat olivat täydessä työn touhussa, kun saapasjalkaiset lähtivät kotiin.