keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Valo, vastavalo




Väylä vapautuu. Värit palaavat maisemaan.


Alussa on tumma sininen, intensiivinen. Se vaalenee, muuttuu kultaisen aamuruskon kautta kirkkaaksi päiväksi ja palaa leimuavien keltaisen ja oranssin sävyjen kautta tummaan, tähtien kirjomaan yöhön.


Kun valo alkaa voittaa, maailma on sininen, sininen, ja valkoinen. Valkea lumi, lumella siniset varjot ja huurremetsien rapea harmaa. Väylät erottuvat maisemasta valkoisina uomina, puhtaina ja sileinä.


Talvi kääntyy kevääseen, pyyhkii puut lumettomiksi, kasaa kinoksia tien varteen. 
Lumi narahtelee aamuisten askelten alla, latu on helppo hiihtää. Puhdas valkoinen heijastaa valoa, valoa. 
Taivas on sininen ja suurempi kuin koskaan. 


Kun kevät saa voiton talvesta, värit alkavat palata maisemaan. Väylän valkoinen jääpeite tummuu, virtapaikkaan syntyy tummia laikkuja, vähitellen koko uoma on pahaenteisen näköinen. Jää voi vielä olla terästä, mutta sen teräksen päällä on vettä ja sohjoa. Pienen metsäjärven jääpeite muuttuu vanhan lasin vihreäksi.


Aamupäivän vastavalossa hangen jäätynyt pinta kimaltaa ja kiiltää. Päivän edetessä silkkinen lumi muuttuu pehmeäksi, rakeiseksi. Se on ninkö sohojua sanovat paikalliset.


Pälvet kasvavat puiden alla, vaikka paikoin lumi on vielä paksua. Suuren joen rantatörmät ovat paljaana eikä niiden maanväristä pintaa tee edes mieli kuvata.
Sulaveden läikkä kasvaa päivä päivältä, yöllä se saa pintaansa jääkuoren, päivällä, jään sulaessa se heijastaa kulkijalle taivaan ja maan ja veden pohjan näyt. Sinisestä syvyydestä tummaan maan ruskeaan ja vihreään.



Tuuli kiidättää valkoisia pilviä, niiden alla tunturin luminen rinne elää, valon ja varjojen kirjomana.

Kulkija tavoittaa kevään etenemisen, väistyy ladulta ja antaa luonnon muuttaa talven kesäksi. Värit palaavat, vihreän vahvat sävyt, tumma maa ja harmaa kivinen rakka. Ja kaukana tulevaisuudessa ruskan tulinen leimahdus ennen tummaa talven ensimmäistä hetkeä.

Sininen taivas, valkoiset pilvet ja heijastukset vedessä, 
ne pysyvät.