sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Vapaa ja ehtoinen



Kahvikuppeja pöytiin, kattauksen viimeistelyä. Pullaa, piirakkaa, teetä ja kahvia, gluteenittomia, muistiko joku jo maidon ja kerman… oliko jossain mehukannu lapsille?

Työ, jota vapaaehtoiset tekevät, on useimmiten emäntien askareita, tai niin kuin leppoisasti sanotaan, ehtoisien emäntien työtä. Vapaaehtoisesti, usein ennestään mittavan työtaakan lisäksi. Vanhat sanonnat pätevät tässäkin: pyydä mukaan kiireistä ihmistä, silloin työ tulee hoidettua. Tai: tee sinä, kun olet niin hyväkin ja osasit viimeksikin. Tai: voisiksää? Hei kiltti, voisiksä?

Kahvikuppien laittaja sipaisee samalla pöytäliinan suoraan, asettelee kukat, oikaisee tuolia, näkee työt. Työn näkeminen on sekä riesa että siunaus: asiat hoituvat tarkalleen, turhia muistuttelematta ja hötkyilemättä, mutta askeleita kertyy.

Onneksi on vielä niitäkin, jotka työn nähdessään rientävät avuksi ja kantavat kahvikuppeja, täyttävät pullavateja ja auttavat raivaamaan pöytää. Kun osallistuja-arvio heittää reilusti yläkanttiin, tilanteesta selvitään vain huumorilla ja yhteistyöllä. Tilanneherkkyyden pitää olla kohdallaan.

Moni asia jäisi ilman näitä vapaaehtoisia toteutumatta, monen tapahtuman budjetti nousisi pilviin. Mitä silloin tehtäisiin? Kysymykseni on retorinen, vastausta ei ole.

Kaipaako tekijä kiitosta? Ei ainakaan myönnä sellaista tarvitsevansa, mutta ilahtuu varmasti ystävällisestä sanasta ja kädenpuristuksesta. Palkitseva on myös tunne siitä, että on saanut olla mukana, olla tärkeä.

Tänä viikonloppuna ovat olleet kiitoksen arvoisia Sammatin suvisen kirkkopyhän puuhakkaat ja avustajat, ensi pyhänä Sampojuhlien aktiivit. Kun kesä kääntyy vähitellen kohti sadonkorjuujuhlaa ja muita syystapahtumia, arvasittehan?  

Vapaille ja ehtoisille emännillä ja isännille on kysyntää.

Kiitos!