Isä, hei!
Muistatko, kuinka istuimme keittiön ikkunan ääressä ja
katselimme lumisadetta ja tiellä ajavia lumiauroja? Eilen oli taas sellainen
ilta, lunta satoi hiljaa, katulamppujen valossa. Aamulla oli niin lämmintä, ettei
aura-autoja tarvittu.
Muistatko, kun iltaisin lampun valossa istuimme ja puhelimme
tutuista ja elämän varrella vastaan tulleista ihmisistä? Tapasin yhden
kaukaisen tutun ihan hiljattain ja huomasin, että sinä olisit ollut se ainoa
ihminen, jolle olisin voinut siitä kertoa.
Eikä meidän olisi tarvinnut
selitellä, olisi heti tiedetty ja muistettu. Nämä muut ihmiset, niille pitää
taustoittaa ja selittää, ole siinä sitten spontaani.
Muistatko, kuinka me aina yhdessä suunnittelimme syntymäpäiviä
ja kuinka odotit veteraaniystäviesi vierailua, yhdessä laulettua Iltahuutoa ja
sitä tarinointia, joka täytti pienen tuvan kokonaan.
Nyt olisi sadas
syntymäpäiväsi, varmaan juttua taas riittäisi. Ikätoverien joukko on nopeasti
hupenemassa, iltahuudon aika on monella jo tullut.
Muistatko, kun minä olin pieni tyttö ja sain aina turvaa
sinun kädestäsi.
Muistoja on niin monta ja tällaisina päivinä ne tulvivat
mieleen ja silmiin.
Kiitos, isä.