Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. maaliskuuta 2023

Juha-kerrasto



Kaikilla viisailla miehillä oli ennen Juha-kerrastoja vaatekaapissa. Juha-kerrastot oli valmistettu beigen värisestä puuvillaneuloksesta. Neulos oli pehmeää, joustavaa, mutta kestävää interlockia.

 

Juha-kerrastoon kuului pitkähihainen paita ja pitkät alushousut, kalsongit. Materiaali kesti hyvin kovakouraistakin pesua.  Kerrastoja jynssättiin pesutuvissa, pyöritettiin pulsaattorikoneissa ja ehtivätpä ne kokea nykyaikaisten pesukoneidenkin tehokkaan käsittelyn. Pulsaattorikoneessa pesty kerrasto huuhdeltiin käsin, siitä puristettiin liiat vedet koneen telojen välissä. Pesutuvassa saattoi olla linko – surra – joka antoi kerrastolle kovia kierroksia ja sai sen kuivemmaksi. Lopuksi kerrasto pääsi pyykkinarulle ja huolellisimmat pyykkärit saattoivat viimeistellä sen mankeloimalla. 

  

Juha-kerrasto oli Nokian Kutomo Oy:n, nykyisen Nanson 1950- ja 60-lukujen hittituote. Niitä myytiin miehille, jotka tekivät kovaa ja hikistä ruumiillista työtä. Niitä myytiin herrasmiehille, joiden työasu oli valkoinen paita. Juha-kerraston väri ei näkynyt ohuemman paidan alta. Juha-kerrasto oli oivallinen, koska asunnot olivat ennen vähän viileämpiä kuin nykyään, työpaikoilla saattoi olla vetoista.

 

Juha-kerrasto varmisti kutomolaisten työllisyyden. Jos tilauksia oli niukasti, tehtiin Juha-kerrastoja varastoon. Kun ilmat syksyllä viilenivät, perheenemännän tarkistivat miesväen vaatevarastot. Kansa vaelsi kauppoihin ja hankki talven varalle lämpimiä kerrastoja. Oli hyvä, että varastot oli täytetty ajoissa. Ensimmäisinä vuosina kerrastojen mainoskasvona taisi olla varastossa työskentelevä komea nuorimies. 

 

Kova käyttö takasi, että aika ja tehokkaat pesut kuluttivat kerrastoja, hitaasti, mutta vääjäämättömästi. Juha-kerrastoista tuli hyviä matonkuteita: jos katsot tarkasti kutomolaisen kodissa olevaa räsymattoa, saatat huomata ruudullisten kuteiden lomassa beigen sävyisiä raitoja. Ne tasapainottavat käytöstä poistettujen työpaitojen tummia sävyjä ja taittavat vanhojen lakanoiden valkoisuutta. Hyvä palvelija teki vielä matossa viimeisen palveluksensa. 

 


Me muutimme Valkoisesta talosta elokuussa. Isä oli saanut uuden työpaikan, äidin työ Valkoisessa talossa olisi loppunut, minä siirryin keskikoulusta lukioon. Kallen autossa matkattiin kohti uutta, silmissä haikeat kyyneleet. 


Järkisyyt puolsivat muuttoa, sielu harasi vastaan. Äiti oli tarkkana ihmisenä ennen muuttoa käynyt Kutomon Myymälässä ja ostanut kaikilla jäljellä olevilla henkilökuntakortin kupongeilla vaatteita, isällekin kerraston tai pari. 


 

Elämä asettui uomiinsa, vaikka välillä muisteltiin Valkoisen talon aikaa. Kuulimme, että talon asukkaat vaihtuisivat, vaikka tehtaan työ jatkuisi.  

 

Joka joulu olimme saaneet tehtaalta joulupaketin. Muuton jälkeen emme sitä enää odottaneet, mutta posti toi yllätyksen. Vielä kerran, Kutomon joulupaketti! Äidille ja tyttärelle vaaleanpunaista charmeusea, viehkeät yöpaidat. Isä sai, kuinkas muuten, Juha-kerraston. Se oli pakattu pahviseen laatikkoon. 

 

Isä otti lahjansa ilolla vastaan. Hän vei kerrastolaatikon vaatekomeroon, siltä varalta, että tulisi tilanne, joka vaatisi siistin ja puhtaan kerraston käyttämistä. 


Ne vanhemmat, aikaisemmin hankitut hän päätti käyttää ensin työvaatteiden alla loppuun. Kerraston paita oli usein päällä. Saunan jälkeen puettiin puhtaat vaatteet, isä istahti pöydän ääreen, syötiin jotain herkullista, isä oli paitasillaan ja rauhoittui. 

 

 

Aika muuttui. Asunnot alkoivat olla lämpimiä. Helppohoitoiset tekokuidut tulivat interlockin tilalle, hitaammin kuivuva puuvilla ei enää pärjännyt pyykkinarulla uusille keksinnöille, tuli urheilukerrastoja, käteviä ja kevyitä. Isä jäi eläkkeelle, leskeksi, elämä muuttui. 

 

Kun järjestelin vanhempieni kotia isän kuoleman jälkeen, vaatehuoneen hyllyllä tuli vastaan tutun oloinen pahvilaatikko, hiukan reunasta revenneenä. Siellä se Juha-kerrasto oli, käyttämättömänä. Tehtaan jäljiltä kauniisti taiteltuna, pieni tarkistuslipuke mukana. Isä oli varjellut siistiä alusasuaan, eikä sitä tilannetta, jossa sille olisi ollut käyttöä, enää tullut. Toisaalta, nykyaikaiset kerrastot olivat sopineet paremmin kaikkiin tilanteisiin. 


 

Valkoinen talo oli vanhemmilleni hyvä työpaikka. Työtä oli paljon, mutta myös arvostusta ja mahdollisuus toteuttaa omia ideoitaan. Isä oli saanut suorittaa höyrykoneenhoitajan tutkinnon ja opiskella puutarhanhoitoa. 

 

Isä täyttäisi keskiviikkona 15.3. komeat 106 vuotta. 

Onnea sinne pilven reunalle! 

Onko siellä mukavia kerrastoja? 

 




 

perjantai 21. elokuuta 2015

Mekkomeininkiä


Kevät tuli, ja lupaus kesästä. Katselin kaappiani ja totesin, että kaikki tamineet eivät enää ole uudenveroisia. Haalistuneet omia aikojaan, mokomat. Ompelin palttinasta uuden mekkosen.


Kevät meni, mutta kesä antoi odottaa itseään. Ompelin vielä toisenkin mekkosen. Jospa se houkuttelisi kesän… Ei siinä ollut taikaa. Vasta kolmas kesänvärinen mekkonen houkutteli helteen, mutta sitten oli jo tarvis varata mukaan koleina päivinä kesää odotellessa neulottu jakkunen, pikkumekon lämpökerros. Päivänsydän on vielä lämmin, mutta ilta viilenee nopeasti.

Tämä mekkojen määrä suhteutettuna hellepäivien tai edes kunnon kesäpäivien määrään – tiedän, jako ei mene millään matematiikalla tasan. Enkä edes yritä arvailla, kuinka vaarallinen huume kesämekot ovat. Talvi on pitempi, mutta siitä selviää vähemmällä. Loogista? Ei tietenkään!

Älkää sanoko, että pukeutuminen ei ole tärkeää tai sillä ei ole väliä. Tai jos sanotte, sanokaa se hyvillä mielin. Aina tulee tilanteita, jolloin tällainen lause on lempeintä ja tahdikkainta, mitä voi toiselle sanoa. Vaikka syyllistyisikin samalla sanomaan valkoisen valheen tai muunnettua totuutta.

Ystävä puhuu joskus ruumispeilistä. Siis sellaisesta, jossa ihminen näkyy kokonaan. Sellainen pitää hänen mielestään kaikilla olla. Ellei ole, se saattaa näkyä ihmisestä.



Pukeutumisella on merkitystä. Muodostamme mielikuvan persoonallisuudesta ulkoisen hahmon perusteella. Ensi vaikutelma on muoto, väri, kokonaisuus. Ihminen, jonka liikkuminen, passiivisuus tai eloisuus, asun liike vartalon liikettä myötäillen tai sitä vastaan, omat ja vaatteen värit, kaikki se näkyy ensin, sitten vasta tulevat silmät, hymy, käsien kieli.

Kun ensivaikutelma on saatu, vaatteilla ei ole sillä tavoin väliä. Mutta ensin on mekko, vasta sen jälkeen tulee tuntematon ihminen, johon mahdollisesti tutustun. Mekosta saan ensimmäisen vaikutelman. Mekko voi olla oven avaaja: yksi niistä maailman pienistä asioista, joilla saa keskustelun luontevaan alkuun. Loppuuko puhe siihen vai jatkuuko uskomattomiin sfääreihin – se on sitten jo kokonaan toinen juttu.

Pukeutuminen ja tyyli ovat eri asia kuin muoti. Kun on käynyt läpi minit ja maksit, opit ja popit, tietää jo omat ääriviivansa ja tuntee omat värinsä. Ja osaa pysyä siinä, mikä tuntuu omalta ja sopivalta. Vaikka joku väri tai kuosi ei olisikaan muotia, sen ei silti tarvitse olla tyylitöntä. Kun ihminen on itsensä näköinen ja sinut olemuksensa kanssa, se on kaunista ja sopivaa.


Kulunut kesä on tavallaan ollut armollinen, sillä helteet ovat olleet minimissä. Isot hikiset miehetkin ovat joutuneet kiskomaan vartalonsa suojaksi paidan ja jalkoihinsa sukat.

Siihen aikaan, kun ruuhkajuna oli lähes jokapäiväinen kulkuneuvo, opin rakastamaan jakkua. Jakkua, jonka saattoi pukea päälleen ennen kuin istui junan penkille, paikalle, jolla äsken ehkä oli ollut joku hikinen, paidaton wanna-be-adonis. Tai joku muu, lähes paidaton, mikroshortsinen. Tunsin, kuinka vaate varjeli yksityisyyttäni, ihoani. Olisin tarjennut vähemmälläkin, mutta sieluni ei. Olenko vanhanaikainen? Ehkä, mutta minä olen vanhanaikaisessa iässä. Kun minä olin lapsi, aikuiset lähtivät  kesälomalle popliinitakki päällä tai vähintään takki käsivarrelle laskostettuna. Suoja oli lähellä, yksityisyyden peite.

Sääli, että on meillä hellepäiviä ja aurinkoisia päiviä  kovin niukasti. Me emme ehdi tottua ja sopeutua lämpöön, eikä meille kehity kesäpukeutumisen kulttuuria. Me emme opi kukoistamaan emmekä näkemään kukoistusta toisissamme. Kesäistä  pukeutumiskulttuuria ei todellakaan ole se, että vain heitetään talvitamineet pois ja ollaan paljaaltaan kaikkien silmissä.

Kohta on taas talvi ja talvi on omalla tavallaan lohdullinen vuodenaika. Silloin kaikkien on pakko pukeutua, eivätkä pahimmat tyylikömmähdykset heti näy. Myöhäissyksykin on armollista aikaa: ulkona on niin hämärää, etteivät kaikki ongelmat käy silmiin.

Mutta vielä, vielä on kesää, vielä saa kukoistaa!





keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Garderobini salaisuudet (sisältää paljastuksia)


Aamulla heräsin sateeseen. Tupatyöpäivä.
Ei se silti sade ollut, joka oli viskonut vaatekaappini sisällön lattialle. Minä itse se olin. Eilen. Sateen rapistessa oli jatkettava komeron järjestämistä.

Olen joutessani (ja vaikka en olisi joutanutkaan) lukenut amerikkalaisia elämänohjeita. Kymmenen tapaa selvitä keljusta esimiehestä/työtoverista/työtehtävästä. Kaikki kategorisoidaan, numeroidaan ja sitten noudatetaan, numerojärjestyksessä. Elämä on NIIN helppoa, kun sen osaa. Elämä on aina helppoa, kun noudattaa amerikkalaisten ohjeita ja muistaa hymyillä. Ei kyllä juuri nyt naurata.

Vaatteita on iso kasa, koska olen huono heittämään mitään pois. Kaikki käyttökelpoiset yhdessä on hyvin paljon pienempi ryväs. Kategorioita on useita, mutta montako oikeasti? Siis aikuisten, tehän tiedätte.

1. SITKU, NIIN SITKU. TAI SITTEN KUN.
Toivossa voi elää. Mutta sitten kun muoti palaa tähän pisteeseen tai mahdoton väri muuttuu mahdolliseksi tai vartalo kapenee mittaan, joka vallitsi muutama suklaalevy sitten, mikään ei enää olekaan ennallaan. Sitten kun. Eihän se ikinä kuitenkaan niin mene. Miksi tämä täällä edelleen kummittelee? Pois.

2. TÄSSÄ JAKUSSA OLEN PITÄNYT ESITYKSEN ISOLLE KOKOUKSELLE JA SAANUT APLODEJA.
Karmeat kasarihartiat ja tiukka raitakuosi. Ihan hyvässä kunnossa, ei edes rypistynyt. Teryleeni kun tunnetusti ei rypisty. Rintapielessä on (toppausten takia, arvasittekin) tilaa ansiomerkeille. Niitä, joita en sitten kuitenkaan koskaan jäänyt odottamaan. Järjestökin on tainnut muuttaa nimeään vai onko kokonaan lakannut olemasta. Aika tuo, aika vie, kuka hullu niiden perässä pysyisi, ei ainakaan ihminen, jolla ei ole yhdistysgeeniä. Jakku lähtee kierrätykseen, vaikka ei maata kiertävälle radalle vaan keräyslaatikkoon.

3. MEKKO, JOTA KÄYTIN, KUN MOLEMMAT NEUVOKSET JUHLAN JÄLKEEN PURISTIVAT KÄTTÄNI.
Ihan ihana mekko edelleenkin. Neuvokset ovat poissa, onkohan edes kuvia jäljellä.
Hyvää materiaalia, kalliskin. Menee harkintaan.

4. HYVÄNMALLINEN JA TOIMIVA MEKKO.
Miten se on voinut näin kauhtua ja haalistua? Kunnon pellavaahan tämän piti olla. Onkohan tässä kaapissa sittenkin UV-säteilyä? Vaikuttaako meillä ilmankosteus näin kutistavasti? Juurihan minä tätä töissä käytin! Ei siitä ole kuin… ai niin, on siitä jo aika kauan. Mitähän sinne firmaan kuuluu? Olihan siinä duunissa puolensa, ne hyvät ja ne muut. POIS.

5. IHANA HUIVI, VAIN PARI REIKÄÄ.
Sanovat, että silkki syö itseänsä, jos ei sille muuta ravintoa anna. Tämä riepu näkee nälkää. Pois.

6. PARITTOMIA SUKKIA???
Meidän perheessä kaikilla on kaksi jalkaa. Millainen elämänkohtalo tässä on takana vai sittenkin edessä? Onko tämä ennustus? Äkkiä roskikseen. Olisi liian julmaa etsiä yksijalkaista kierrätyskohdetta.

7. MAINOSPAITA
Mikään ei ole niin hyvä ja niin huono vaate kuin mainospaita. Eikä mikään muu vaate muutu yhtä nopeasti sopivasta epäsopivaksi kuin mainospaita. Et voi pukea sitä päällesi hyvän asiakkaasi mieliksi, koska iltapäivällä tapaat toisen hyvän asiakkaan, joka loukkaantuisi vaatetuksestasi. Onneksi olen ruinannut isoimman koon. Tätä voi käyttää mökillä yöpaitana. Pois kaupungista.

8. TARJOUSFARKUT
Tai ei oikeastaan edes farkut, tavalliset alennusmyyntihousut. Pari kertaa paremmin kokeiltuani tiedän, miksi ne olivat alennuksessa. Mutta pitikö ne silti ostaa? Mittatappioita tulee, sanoi entinen asiantuntija. Lopetan hyllyltä toiselle kierrättämisen ja annan jollekulle vielä omituisemman muotoiselle mahdollisuuden.

9. KENGÄT
Tein kaiken ohjeiden mukaan. Kävelin aamusta alkaen vanhan kaupungin kujilla ja kaduilla, katselin nähtävyyksiä ja poikkesin kahville välillä. Illalla, ennen hotellille palaamista kävin ostamassa ne ihanat, joita olin jo aamulla ennen kierrosta ihaillut.
Jalkani olivat ainakin kävelleet riittävästi, ne olivat turvoksissa, mutta myös ihan turtana ja mikä vaan tuntui sopivan. Ei sovi enää. Olisikohan suutarilla joku konsti? Venytyshoitoon ja ellei auta, pois poispois. Onhan siltä reissulta kuviakin, eikö olekin?

10. ALUSVAATTEITA
Nimettömiä, sanattomia, muodottomia. Ei kun roskiin. Kulutustavaraa.

11. MUSTA MEKKO
Vanha, melkein kuin uusi. Edelleen käyttökelpoinen. Tehty viisaan, elämää nähneen tädin hautajaisiin. Toivottavasti sille ei taas tule käyttöä. Mutta jos tulee, valmiina ollaan. Kuka sanoo, että vaate, jota ei ole käytetty, joutaa pois. Ei jouda, jos sillä on tehtävä. 

12. EPÄONNISTUNUT NEULE.
Tekevälle sattuu. Valitsenko pölypilven ja monta kerää hankalaa mutkaista purkulankaa vai keltaisen laatikon ja ehkä uuden omistajan? Vahinko kiertämään, hihihihhh…

13. JOS SE ENTINEN HEILA SATTUISI VASTAAN NIIN SE TUNTISI MINUT TÄSTÄ.
Ei kannata haikailla. Entinen heila, nykyinen hyvä kaveri tuntee minut ruttuisesta naamasta ja muutenkin. Sitä paitsi ei se pyydys enää vuosikymmeniin ole päälle mahtunut. Pois.


Kolmetoista kohtaa, vielä enemmän tyhjiä vaatepuita. Aika hyvä, minä! JESS!