Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ateneum. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ateneum. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. marraskuuta 2024

Yleissivistys, lasten ja aikuisten

                        
Karkkilalainen taidemaalari Ilmari Huitti on kuvannut hautajaisia 1920-luvun alussa.


Kaksi asiaa nousi tajuntaan lähes samanaikaisesti. 

Järjetön klassisen, juuriltaan hengellisen musiikin torjunta ja siihen kytkeytyvä keskustelu lasten uskonvapaudesta. 


Samaan aikaan Ateneumin kolmannessa kerroksessa avautui Gothic Modern -näyttely. Monitahoinen, monella tavalla sielua koskettava näyttely osoittaa, miten uskonto ja kristillisyys ovat eläneet taiteessa ja meidän kaikkien ajatuksissa kautta vuosisatojen. 



Yleissivistys, lasten ja aikuisten 

 

Mitä pahaa on kristinuskossa? Mitä pahaa on juutalaisuudessa? Mitä pahaa on muhamettilaisuudessa? Mitä pahaa on buddhalaisuudessa?  Mitä pahaa on uskonnoissa?  Miksi niitä ja niihin liittyvää tietoa pitää varoa? Ei kai johonkin erilaiseen tutustuminen vie ihmistä kadotukseen? Miksei aikuinen voi luottaa lapseen ja lapsen itsetuntoon? 

 

Hugo Simberg: Säkkijärven poika 

 

Aikuisen ihmisen pitäisi tietää ainakin perusasiat erilaisista uskonnoista ja kulttuureista. Ellei oma uteliaisuus saa kiinnostumaan muiden elämänkatsomuksista, eikö niistä kannattaisi kertoa, puolueettomasti ja kiihkottomasti? Milloin yleissivistys tai sivistys on alkanut merkitä vaarallista tietoa epäilyttäviksi koetuista asioista? 

 

Olen tavannut ikätoverin, joka ei tuntenut joulupukkia eikä Aku Ankkaa. Tajusin, ettei hänellä varmaankaan ole ollut mahdollisuutta saada sellaista lapsen yleissivistystä, jota me muut pidämme luonnollisena. Oletan, että ankaran uskonnollinen koti oli torjunut kaikki lapsuuden leikkeihin ja satujen mielikuvitusmaailmaan kuuluvan. Toivottavasti oletan väärin. 


Sascha Schneider: Riippuvaisuuden tunne 

Kasvattajan tehtävä on antaa lapselle eväät elämään, mutta jos lapsen maailmaan tuodaan jo varhain ennakkoluuloja, pelkoja ja ahdistusta, ketä se palvelee? 

 

Päätin kauan sitten, että omat lapseni saavat kokea Ankkalinnan seikkailut ja Mikin ja Hessun toilailut, Muumit ja Tuhkimot, kaikki sadut ja sarjakuvat. Kerron heille Taivaan Isästä, yritän saada heidät omaksumaan kristilliset perusarvot, mutta myös hyväksymään erilaisuuden. Kerron heille, kuinka joidenkin kulttuurien jäsenillä on erilainen elämänkatsomus. 

 

Yritän antaa tai sallia heille lasten yleissivistyksen, riemukkaan ja mielikuvitusta inspiroivan.  Toivon että koulu tukee kasvattajaa auttaen rakentamaan tietopohjaa ja yleissivistystä. Aikanaan he voivat itse rakentaa oman aikuisen ajatusmaailmansa. 

 

En väitä onnistuneeni täydellisesti, mutta jotenkin kuitenkin. Lapseni ovat kivoja, vastuuntuntoisia, elämässä kiinni olevia, kunnon aikuisia. 


Lastenlasten kohdalla olen hiukan joutunut luovuttamaan. Kristillinen kotikasvatus on hyvällä mallilla, Akut ja Muumit ja muut ovat hallussa, mutta Ryhmä Haun ja Pipsa Possun ja kaikkien kuvaruudulla vilkkaasti vilistävien kumppaneiden kanssa alan todellakin pudota kyydistä...  Sadut elävät ja satumaailma kiehtoo. Toivottavasti Leijonakuningas ei syö minua aamiaiseksi, kun tämän tunnustan. 

 

Prins Eugen: Tyyni vesi 

 

Siinä ajassa ja maassa, jossa kasvoin aikuiseksi, tummaihoisena syntynyt ihminen oli sensaatio, jota käytiin katsomassa tivolissa. Nyt tuollainen osoittelu tuntuu nololta ja säälittävältä. Nykyisessä yhteiskunnassa koko n-sana on pannassa, kiitos siitä. 

Kaikkein jyrkin toisinajattelija taisi silloin olla kirkosta eronnut tai elämänkumppaninsa kanssa susiparina asuva. 


Maa, jossa elän, on sama, aika on muuttunut. 

Ajatukset ovat avartuneet, mikä on ollut onni! 


Kauan sitten maahanmuuttajien kohtaaminen tuntui vielä eksoottiselta ja kiehtovalta, nyt se on arkea. Maailmalla on eletty monenlaisten vaikutteiden keskellä jo kauan. 

 

Lapseni ja lapsenlapseni kohtaavat joka päivä muualta muuttaneita, erilaisia ihmisiä, joilla voi olla tummempi iho ja eksoottiset kasvonpiirteet, mutta myös toisenlaisia ajatuksia. He kohtaavat luontevasti, puhuvat samaa kieltä, vaikka korostuksessa saattaakin olla pieniä eroja. 


Georges Rouault: Kristus ja Pilatus 

Vanheneminen on outo kokemus. Se höpsö pikkulikka, joka minä olen ollut ja usein vieläkin olen, on ulkoisilta raameiltaan ravistunut ja vähän harmaaksi virttynyt. Utelias ja kiinnostunut saan kai silti vielä olla? Saan vieläkin kokeilla rajojani. 

 

Olen kokenut aikoja, jotka ovat erilaisia. Olen kohdannut mielipiteitä ja käsityksiä, jotka ovat olleet totta ja oikein, mutta jotka aika on hoitanut.  Niistä on kertynyt muistoja ja sitä aikuisen ihmisen yleissivistystä, jonka varassa teen valintani ja ratkaisuni. 


Gerard David: Madonna ja Jeesus-lapsi 

 

Kaiken tämän jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että lapsen kokemusmaailmaa ei saa liikaa rajoittaa ja rajata. Ei lapsesta muutaman virrenvärssyn jälkeen vielä tule uskovaa, mutta hän saa tutustua elämänpiiriin, joka on monille ihmisille tärkeä ja läheinen. Myllerrysten keskellä pitää olla jotain, joka antaa lohtua ja turvaa. 

 

Aikuinen on vapaa sitoutumaan, sitä ennen pitää olla lupa tutkailla ja kuunnella maailmaa. Ilman turhia ennakkoluuloja.  

 

Kristinuskon käsitteet ovat osa elämää, arkea ja pyhäpäiviä. Niitä ei tarvitse pelätä eikä omaa pelkoa saa heijastaa kasvatukseen. 


Ejnar Nielsen: Sokea tyttö


Otin kuvia Ateneumin näyttelystä, vaikka hämärä tila teki kuvaamisen vaikeaksi. Otokset eivät ole niin tarkkoja kuin toivoisin. Silti ne ovat tämän jutun kuvituksena, koska ne ovat sitä kuvamaailmaa, jonka me kohtaamme, arjessa ja pyhinä. 


Ne ovat tässä myös siksi, että lukija päättäisi lähteä Ateneumiin katsomaan töitä ja kokemaan näyttelyn. Taideteokset ovat hienoja, suomalaiset ja maailmalta lainatut. Näyttelysalien tumma tunnelma on ainutlaatuinen. 

 

perjantai 2. kesäkuuta 2023

Albert Edelfelt



ELÄMÄÄ JA KEHYKSIÄ 

Albert Edelfelt, kansallistaiteilija 

Kesäilta, näyttelyn alku. 

Olin haaveillut tästä ja suunnitellut tätä tapaamista jo jonkin aikaa. Tiesin, että Herra Taiteilija Albert Edelfelt olisi tavattavissa – ellei henkilökohtaisesti, niin ainakin henkilökohtaisten taiteellisten töittensä kautta. Nyt, olen päässyt tapaamaan mestaria. Edelfelt on tuttu ja turvallinen. Onpa mukava tavata!


Sisaren muotokuva oli valittu myös näyttely tunnukseksi. 

Pidin, nautin Ateneumin ripustuksesta. Värikkäitä, sävykkäitä seiniä, kauniisti valaistuja teoksia, taustatietoa sopivina annoksina, suurenmoisia suurennoksia taiteilijan kirjeistä, taideteoksia nekin. 




Kuinka paljon vaivaa taiteilija on yhden yksityisen kirjeen takia nähnyt, piirtänyt ja maalannut vesiväreillä, kuinka monta luonnosta hän oli maalauksistaan tehnyt! 

Ja taulut, teemoittain, kauniisti kehystettyinä. 


Espanjalainen tunnelma, kuvassa ja kehyksessä. 

Neitsyt Maria. 

Ja taulut, teemoittain, kauniisti kehystettyinä. 

Taidekirjojen kuvissa taulut esitellään usein ilman kehyksiä. Tässä jutussa kehykset ovat, vaikka niiden kuvaaminen amatöörikameralla on hetkittäin vaikeaa eikä kuvan varovainen käsittely tietokoneella saa kaikkia vinksahduksia katoamaan. 


Kehys on taiteilijan tai kuvan omistajan valinta, se korostaa aihetta ja rajaa tilaa. Ja kaunis kehys on itsessään jo taideteos. 


Opiskelijan töitä. 

Albert Edelfelt on opiskellut maalaustaidetta Helsingissä, niin yliopiston piirustuslaitoksella kuin Beckerin akatemiassakin. Hän jatkoi opintojaan Antwerpenissa ja Pariisissa ja oleskeli pitkiä aikoja maailmalla. Kotiin, Porvoon Haikkoon hän palasi mielellään kesän tullen. 



Euroopan maisemat tulivat meille tutuiksi maalausten myötä. Puun kaunis varjo terassin yllä, kaukana siintävä meri ja vehreä vuori. Pariisin Luxemburgin puisto, joka maalauksessa sai loisteliaat mittasuhteet. 


Meren kyntäjien ankara työ

Kaikkein ikonisimmat Edelfeltin työt kertovat suomalaisista: Poltettu kylä, Lapsen ruumissaatto, Jumalanpalvelus saaristossa, Ruokolahden eukot kirkonmäellä, kaikki ne ovat näyttelyssä ja niitä on hyvä nähdä uudelleen, katsella, kuinka värit ja siveltimenvedot kertovat. Kaarle herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista ja von Döbeln kannustaa joukkojaan. Jossain sodan vanavedessä kulkee suru, joka vie voimat. 



Edelfelt kuvaa kansanihmisiä, lasten kirkkaita katseita ja ihmisiä työnsä ääressä. 



Tyttö tulee vastaan metsätiellä, sukankudin käsissään, esiliinan taskussa on varmaankin kerä pässinpökkimää villaa. Käsitöitä piti tehdä, piti olla ahkera, pitkien jalkamatkojen aikanakin. 


Päivänvalossa neulominen sujui parhaiten, illalla, päreen tai kynttilän loimussa niin tarkka työ ei ehkä olisi onnistunut. 

 


Ompelijattaret työstävät ikkunan ääressä valkoisia kankaitaan, hohtava palttina loistaa päivänvalossa, työtä tehdessä voi jutella, kertoa valkoisista unelmista ja utuisista haaveista. 


 

Edelfeltin heikkous – ja varmaankin myös merkittävä tulolähde - olivat hienostorouvat ja perheet hienoissa iltapuvuissaan, kimmeltävissä koruissaan, salin seinälle sopivassa sommitelmassa. Rouvat ovat järjestään kauniita: ei kai rumista kuvia tehtykään? 



Kun taiteilijan kirjeenvaihto vapautui perikunnan säätämästä pannasta, tutkijat ovat päässeet tutkimaan – tai penkomaan – taiteilijan rakkauselämää. 


Kaunis Virginie oli loistava malli, mutta uudemman tiedon mukaan myös rakastajatar. Muitakin ehkä oli, yksinäisten Pariisin talvien lohtuna. Inhimillistä. Kuinka ahtaasti ja ankarasti kauan sitten eläneen ihmisen yksityisintä elämää pitää tarkastella? 

Rakkautta, entä sitten? Rakkaus on elämän voimavara. 


Juorut ovat juoruja ja juorut asettuvat omaan arvoonsa aikanaan, olkoon miten totta tahansa.  Maalaukset säilyvät. Salaperäinen katse, siron pitsin kaunistama asu, tunnelma, ne pysyvät. 


Punatukkainen malli. 

 

Merkkihenkilöt, Robert Kajanuksesta, Ville Vallgrenista aina Louis Pasteuriin ovat tulleet tutuiksi Edelfeltin muotokuvien kautta, valovoimaisina, värikkäinä persoonallisuuksina. Parhaita ovat miljöömuotokuvat, joissa mallin työ ja elämä näkyvät. 


Robert Kajanus

Adolf von Becker.

Adolf von Beckerin muotokuvasta on esillä pieni luonnos. 

Kalpeat ja himmeät valokuvat eivät koskaan yllä samaan intensiteettiin, eikä niitä näistä kuuluisuuksista kovin monia edes ole. 


Muotokuvissa loistavat Aino Ackté ja Ida Aalberg, mutta itkuvirttä laulavan Larin Parasken pieni kuva on täynnä elämää ja pakahduttavaa tunnetta. 



Edelfelt ja muut kultakauden mestarit ovat luoneet Suomen taiteen perustan, kuvanneet kansaa ja kansallismaisemia. 


Haikkoon maisemaa. 


Helsingin edustalla. 


Helsingin kauppatorilta. Mustavalkoiselta vaikuttava maalaus, jossa on myös muita sävyjä.
Oikaisu: Työ kuuluu Turun taidemuseon kokoelmaan, siksi kuvatekstissä on ollut virhe.  



Palaan kaupungille, onnellisena, olinhan tavannut Taiteilijan. Katselen Esplanadin turisteja, pieniä ihmisryhmiä, jotka katselevat maisemaa ja taloja ja toisiaan kätevänkokoisten kameroidensa läpi. Heidän kuvansa jäisivät elämään oman elämän muistoihin. 


Tyylikkäät, iäkkäät matkalaiset, katseet, uteliaat, onnelliset.


Taiteilijan matkakohteita. 

Taiteen ihmemaassa seikkaili Liisa Laurila