maanantai 20. kesäkuuta 2022

Tuulentuivertama mummo?

 



Maalauksen pinta krakeloituu, haalistuu, patinoituu, saa mestariteoksen piirteitä. Soitin saavuttaa parhaan klanginsa muutaman sadan vuoden iässä. Mööpeleistä tulee antiikkia, josta perikunta tappelee. Tai sitten ne tappelevat siitä, kuka joutuu ottamaan, kenen vastuulla on siivota jäljet, mutta sitä me tulevat vanhukset emme enää ole näkemässä emmekä etenkään kuulemassa. 

 

Kun sama tapahtuu ihmiselle, se ei ole taidetta, vaan ravistumista. Värit virttyvät, ryppyjä ilmestyy odottamattomiin paikkoihin, yllättäen ja pyytämättä. Pintavauriot ja koneiston reistailu eivät koskaan tule samanaikaisesti. 

 

Se mikä vanhuudessa on melkein yllättänyt, on ajan ajattomuus. Kuluneen pinnan alla on se sama hupsu höppänä, joka nauttii huomiosta ja hyvistä sanoista, innostuu ja ihastuu. Oppii ja ei kumminkaan opi. On utelias tai ainakin tiedonhaluinen. Välillä huomaa uskottelevansa itselleen, että osaisi jo asettaa asiat johonkin kehikkoon, että jotain olisi jopa oppinut. 

 

Ääriviivansa sitä kai on tähän mennessä jo tullut tietämään, omat rajansa. Mutta onko se kangistava vai kohottava asia? Ehkä molempia, satunnaisesti. Päivät, hetket eivät aina ole veljeksiä tai sisaruksia. Tai mistä minä sisaruksista mitään tiedän, ainoa lapsi.  

 

Tapaan kavereita. Onko tuo … on se, sittenkin. Vähän vanhempi kuin kuvittelin, mitä oikein kuvittelin? Voiko tuo olla…  On se, eikö aika pysty tuohon olemukseen ollenkaan? Kouluvuosien jälkeen on eletty kokonainen elämäntarina ja se on jättänyt jälkiä, geeneilläkin lienee osuutensa. Elämän tuuli tuivertaa jokaista.  

 

Elämä muuttuu historiaksi, päivä kerrallaan. 


 

Viikko Saariselän laduilla on jo iki-ikivanhaa juttua. Lumiset väylät, lumesta nousevat puiden hahmot, kevätaurinko ja kanssakulkijat tervehdyksineen. Vanhaa, koettua, ihanaa nähdä taas! Huomasin hidastuneeni. Ei vain ladulla, muutenkin. Kevätväsymystä? Se ikä? Epäsopivat sukset? Kevätsohjo ladulla? Haaveiden, toiveiden ja todellisuuden välinen ikuinen ja selittämätön ristiriita? 

 


Viikko Roomassa ja Napolissa on läheisempää historiaa. Hikinen viikko, kaikki puhtaat pellavapaidat ehtivät käyttöön. Kun puin sen kaikkein väljimmän päälleni, joku puhutteli spontaanisti mummoksi, nonnaksi. Ihan kunnioittavasti, sekin teki sielulle hyvää. 

 



On ihanaa olla hotellissa, ainakin hetken verran. Joku huolehtii puhtaat pyyhkeet kylpyhuoneeseen, kuuraa peilit lahjomattoman kirkkaiksi, toinen kattaa ruokapöydän, kolmas sijaa vuoteen niin, että lakana ja peitteet ovat napakasti paikoillaan, niitä saa välillä ihan kiskoa päälleen. Saa olla ja mennä ja olla. Istua valmiiseen pöytään ja ihastella annoksia ennen niihin kajoamista.


Ja niin se vain on, että ellei lähde matkalle, ei voi kokea kotiinpaluun autuutta. Sitä tunnetta, kun saa pesukoneen pyörimään, kerrankin täynnä kesäpaitoja. Sitä tunnetta, kun avaa radion ja muistojen bulevardi avautuu sielua hellien. Saa nukkua, nousta aamupalalle yöpaidassa, saa olla. Samaa olemista kuin maailmallakin ja sittenkin erilaista. Tutut tavarat omilla tutuilla paikoillaan, juomalasin löytää vaikka pimeässä, jos yöllä tulee jano. Helppoa, selkeää elämää, vaikka ei onneksi joutilasta. 

 

Meitä seitsemänkymppisiä peloteltiin ja kyykytettiin koronapandemian alussa. Ei olisi saanut sitä eikä tätä. Silloin joskus mietin, onko vanhassa vara parempi vai VANHASSA VAARA PAHEMPI? 

 

Elämä taitaa kaikesta huolimatta normalisoitua, onneksi. 

Takapakkeja tulee, mutta me tiedämme jo, mitä se on ja miten toimia. 

Me tuulentuivertamat. 


keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Isä oli Kutomolla töissä

 

Kuva on Pyynikinlinnan Nanso-näyttelystä, joka oli esillä Tampereella vuonna 2021. Nokian kirjastotalon näyttely on rakenteeltaan hieman erilainen. Vaatteiden historiaa on taustoitettu enemmän, mikä tekee kokonaisuudesta mielenkiintoisen. 

 

Toukokuun lopulla sain postia Nokialta. Kirjekuoren, jossa oli kutsu Nanso Oy:n satavuotisnäyttelyn avajaisiin Nokialle, Virta-saliin. 

Minulta oli jo aikaisemmin pyydetty kirjoitusta näyttelyn yhteydessä julkaistavaa kirjaa varten. Olin tekstin jo melkein unohtanut, kun kutsu tuli. 

 

Vuonna 2017 kokosin muistojani kirjaan, jolle annoin nimeksi Valkoisen talon aika. Valkoinen talo oli Nokialla, se oli Nokian Kutomo Oy:n toimitusjohtajan asunto ja meidän perhe asui talon yläkerrassa, talonmiesperheenä. Kuvasin kirjassa niitä ihmisiä, joihin Nokian vuosina tutustuin ja kirja löysi lukijoita myös Nokialta. 

 

Lähdin Nokialle, tapasin vanhoja tuttuja, sain rautaisannoksen kutomolaisuutta ja vanhan Nokian tunnelmaa. Nanso Oy on perustettu vuonna 1921, yrityksen nimi oli silloin Nokian Kutomo ja Värjäys Oy. Tehtaan johtajaksi tuli vuonna 1926 Väinö Teriö, joka oli toimitusjohtajana 40 vuotta ja sai ansioistaan teollisuusneuvoksen arvonimen.  

Kun isäni astui yrityksen palvelukseen, nimi oli muuttunut muotoon Nokian Kutomo Oy. Nokian Kutomon tavaramerkki oli Nanso ja myöhemmin tästä Väinö Teriön kehittämästä sanasta tuli myös yrityksen nimi. 

 

Charmeuse-alusasut ja yöpaidat, naisellisuuden huippu. 
Alushame suojasi vaatteita. 

Nanso oli trikootehdas, jonka tuotteita olivat aluksi lämpimät laamapaidat ja miesten kerrastot. Hienosta puuvillasta valmistettuja, interlock-neuloksisia Juha-kerrastoja oli isällänikin useita, yksi niistä on säilynyt näihin päiviin. 

  

Elämän muuttuminen muutti Kutomon tuotteita. Kun asunnot alkoivat olla lämpimämpiä, lämpimien alusasujen tilalle tulivat 1970-luvun värikkäät kuviot ja kuosit, mekot ja oloasut, design-vaatteet. Vapaa-aika lisääntyi ja oloasuille oli käyttöä.  


Nanso on ulkoistanut tuotantoaan ja tuotevalikoima on monipuolistunut, nykyinen Nanso on aikaansa seuraava bränditalo. 

 

Muutos on ollut välttämätön, se on taannut yrityksen toiminnan jatkumisen. 


Valkoinen talo, lapsuudenkotini, on historiaa, tilalla on trendikkäitä asuntoja. 

 

Kutomolaisuus on voimissaan. Avajaisjuhlassa oli vilkas puheensorina, kun työkaverit tapasivat toisiaan. Muisteltiin, muistettiin ja nautittiin Nokia-Seuran laatimasta ohjelmasta. 

 

Näyttely on avoinna Nokian kirjastotalossa koko kesän. Sieltä voi hankkia omakseen näyttelyn tiimoilta julkaistun kirjan, jossa oheinen kirjoituksenikin on. 

 

Nokia on muuttunut, kaupungistunut, eikä entisten aikojen avaraa ja väljää kauppalaa enää oikein voi nähdä ainakaan keskustan kerrostalojen takaa – tosin ehdin tehdä vain pienen kävelyn keskustassa enkä ehkä hahmottanut koko kuvaa. 


Laajat, kodikkaat omakotialueet lienevät entisellään, vehmaat pihapuutarhat ja hiekkatiet kortteleiden välillä. Nokia on ollut teollisuuspaikkakunta vuodesta 1865, jolloin Nokialle rakennettiin puuhiomo, josta kasvoi Nokia-yhtymä. Nanson historia on tärkeä osa paikkakunnan historiaa 

 

Oli kunnia osallistua vanhan Kutomon muistojen tallettamiseen. Oli ilo tutustua tämän ajan Nansoon. 


Oheisena kirjoitus, joka on julkaistu näyttelykirjassa. 



Valkoisen talon kaapissa oli komea kokoelma kristallilaseja. 
Niitä käytettiin tärkeimmissä juhlissa. Pikkutyttönä hiivin joskus 
kristallikaapin luo ja ihailin lasien kimmeltäviä kuvioita. 



Isä oli Kutomolla töissä 

 

Lapsuudenkotini oli Rouninlinna, Valkoinen talo, Nokian Kutomo Oy:n johtajan asunto.  

Asuimme Kutomon naapurissa vuoteen 1965 asti. Valkoinen talo oli sekä koti että isäni Viljo Lallinahon ja äitini työpaikka. Asuimme talon yläkerrassa. 

Isäni teki päätyönsä ohella Valkoisen talon talonmiehen ja puutarhurin töitä, äiti avusti isäntäväkeä kodinhoidossa. 


Valkoinen talo, Rouninlinna, oli viimeisinä vuosinaan keltainen. 
Nyt talo on jo purettu ja pihapiiri historiaa. 
Toisessa kerroksessa, oikeassa ylänurkassa ovat 
meidän perheen ikkunat. Kuva vuodelta 2012. 
 

Pannuhuone

 

Isä oli kaksivuorotyössä Kutomon pannuhuoneella. Hänellä oli höyrykoneen hoitajan pätevyys, mutta arkikielessä puhuttiin lämmittäjästä. 

Lämmittäjän ja apumiehen vastuulla oli kaksi suurta höyrykattilaa, joilla tehdasta lämmitettiin ja tuotettiin höyryä värjäämön tarpeisiin. Pannuhuone oli tehdasrakennuksen päädyssä, lähellä rautatietä. 

Aamuvuoro alkoi kuudelta ja päättyi kahdelta iltapäivällä, iltavuoro kesti kahdesta kymmeneen. Lämmittäjiä oli kaksi, toisena Pekka Kortesuo. Kortesuon perhe asui Nansolinnassa. Maija Kortesuo oli Nansolinnan talonmies, pariskunta hoiti työt yhdessä. 

 

Pannuhuoneen luona oli hiilivarasto, josta koksia tai antrasiittia kärrättiin uuneihin. Miten polttoaineet tulivat tehtaalle, sitä en tiedä, Nokian rautatieasema on aivan tehtaan vieressä. Hiilikasat olivat tehtaan ja tehdasalueen rajalla olevan padotun lammen välisellä alueella.  

Pannuhuoneen isosta avoimesta ovesta hiili tuotiin pesään lapioitavaksi, kottikärryillä. 

 

Oven luona oli pieni seinäkkeellä erotettu tila, johon veto ei yhtä ankarana päässyt. Siinä saattoi tarkkailla palamista. 

Hiilen kärräämiseen osallistuivat niin lämmittäjä kuin apumieskin. Pannuhuone oli korkea, vetoisa tila. Kun polttoainetta lisättiin pannun pesään, avattiin iso luukku ja heiteltiin hiilet lapiolla sisään. Tila lämpeni hetkeksi, melkein kuumaksi. 

 

Vaikka haitta-aineista ja epäpuhtauksista tuskin tiedettiin, polttoaineen laadusta oltiin tarkkoja. Jätteitä ei poltettu. Vääränlainen hiilikin saattoi olla hankalaa; se toi lisää puhdistustyötä. 

 

Pannuhuoneen nurkassa olivat vesipumput. Isot pumput oli sijoitettu lammen lähellä olevaan pieneen pumppuhuoneeseen. Koneenhoitaja valvoi pumppujen toimintaa. Värjäämössä tarvittiin paljon vettä, jota nostettiin lammesta.  


Valkoisesta talosta oli lyhyt matka pannuhuoneelle. Kuvassa 
tehtaan autotallirakennus, taustalla häämöttää pannuhuone. 
Kuva on vuodelta 2012. 

Ammattimiehiä 

 

Pannuhuoneen yhteydessä oli pieni korjauspaja. Pitkä työpöytä ikkunan alla, ahjo, jossa välillä hehkui tuli ja paljon työkaluja. Laitosmiehet kävivät siellä tekemässä metallitöitä. Pannuhuoneen yläkerrassa oli sosiaalitila, pukutila ja suihkuhuone.  

Yläkerrassa oli pieni varasto, jonka hoidosta vastasi Matti Kokkonen. 

 

Tehdasrakennuksen pohjakerroksessa, pihan puolella oli puuverstas, jossa työskenteli Tuomas Orpana, sujuvaa karjalaa haastava timpuri.

Naapurina oli Mikko Kylvénin pieni verstas. Kylvén oli maalari. Hän maalasi ja tapetoi tehtaalla, Valkoisessa talossa ja Nansolinnassa. 

Verstaat oli sijoitettu omiksi yksiköikseen pihan tuntumaan. 

Tehtaan sähkömies oli Kalevi Virtanen. 

 

Vuosihuoltoa 

 

Höyrypannujen valvonta ja huollot olivat koneenhoitajien työtä. Pienet häiriöt hoidettiin omin voimin, mutta suurempiin hälytettiin apuun Tunteperi – Dunderbergin liike Tampereella. He hoitivat suuret korjaukset ja toimittivat uusia laitteita. Pannuhuoneen työntekijöiden esimies oli insinööri Nikula. 

 

Pannuhuoneessa oli erilainen vuodenkierto kuin muulla tehtaalla. Tehtaalla tehtiin työtä juhannukseen asti, sitten väki lähti vuosilomalle. Höyrypannut jäähtyivät ja niille tehtiin vuosihuolto. 

 

Tehtaan korkea savupiippu nuohottiin. Pekka Kortesuo oli nuorempi ja ketterämpi kiipeämään, hän teki suurimman työn. Piipusta tulleet miehet olivat mustia, joka tuuma ihosta ja työpuvusta oli nokimusta. Kun pannut oli saatu kuntoon, oli koneenhoitajalla lupa lähteä kesälomalle. 

 

Vartija valvoi 

 

Tehdasrakennus oli suuri ja korkea. Aseman puolella oli konttorin sisäänkäynti ja koko talon korkuinen portaikko. Portaikon yläpuolella oli vihreästä loisteputkesta taivuteltu Nanso-logo, kaunis ja siro, kaunokirjoitusta. Kauppalan väki puhui Nansosta, vaikka se oli ensin tavaramerkki, myöhemmin virallinen nimi. Tehtaalaiset olivat työssä Kutomolla, he olivat kutomolaisia. 

 

Iltaisin ja öisin porttivahdit valvoivat kiinteistöä. Heidän tehtävänään oli kiertää tehtaalla määrätyn aikataulun mukaan. Tarkastuskäynnit tallentuivat vartijan kellon nauhaan, kun avainta käännettiin. Vartijat myös tarkkailivat lämmitystä.  Jos jotain poikkeavaa ilmeni, vartijan tehtävä oli hälyttää apua. 

 

Valkoisen talon työt 

 

Rouninlinna oli isän toinen työmaa. Hän huolehti lämmityksestä, pienistä huoltotöistä ja hoiti pihamaata. Äiti osallistui teollisuusneuvoksen perheen kaikkiin taloustöihin. Juhlien aikaan hän oli apuna Valkoisen talon keittiössä ja mukana tarjoilemassa. 

 

Isälleni Rouninlinnan piha oli toinen työmaa, mutta myös harrastus. Hän sai toteuttaa luovuuttaan ja tyylitajuaan, pihatyö oli vastapainoa nokiselle pannuhuoneelle. 

 

Me muutimme loppukesällä 1965 Rouninlinnasta. 

Nokian Kutomon ja Valkoisen talon aika oli hyvää aikaa meidän perheelle. 

 

Isäni jäämistöstä löytyi käyttämätön Juha-kerrasto, joka oli varmaankin tullut tehtaan joululahjana  vuonna 1965.  Beige interlock-neulos on sileää ja hienoa, ehkä juuri siksi kerrastoa oli säästetty
parempaan käyttöön. Juha oli Nokian Kutomon menestystuote.  
Kuvan värit poikkeavat hieman alkuperäisestä. 


 

tiistai 14. kesäkuuta 2022

Puhutaan ulkomaata?



Hyvää huomenta!  Hyvää päivää!  Hyvää yötä! 

Terve, mitä kuuluu? Kiitos hyvää, entä teille/sinulle?  

Mikä teidän nimenne on?  Mikä sinun nimesi on?

 

Kun kunnon väki lähtee maailmalle, mukaan otetaan parlööri, matkailijan apu ja käsikirja. Käteviä, valmiita lauseita, ääneen lausumista vaille. 


Kun pieni kirjanen on taskussa, koko maailma on hallussa? 


Hadrianuksen pylväs kertoo historiaa kuvin. 

 

Hei, emme taida olla tavanneet aikaisemmin? 

Saanko esittäytyä, te olette varmaankin neiti/rouva/herra NN?  Tässä on käyntikorttini!  Oletteko ensimmäistä kertaa täällä?  

 

Parlöörin maailmassa ollaan korrektin kohteliaita, teititellään. 

Sanotaan kauniisti, puhutaan täydellisin lausein.

Vastaus on varmaankin yhtä sulavan sujuva. Kun sen vielä ymmärtäisi?


Siellä se on, koulusta tuttu paikka! Ihan sydäntä lämmittää! Rooman ja Napolin välillä, paikallisjunasta kuvattu. 


Kiitos avusta! Eihän tuo mitään!  Kiitos vaivannäöstä! Ei kestä kiittää! 

Anteeksi että häiritsen, mutta. Mikä vahinko, olen pahoillani, mutta se ei käy päinsä! 

 

Sen voi sanoa niin monella tavalla. Kauniisti tai arkisesti.  

Sen, joka arkielämässä on Höh! Oho! Äh! Eikai! Sori! Sattuks se? Anteeks! Älä ny viitti!


Pari tuhatta vuotta ei ole kaupungille ikä eikä mikään, vai mitä Pompeiji? 

Pompeiji, laajeneva kaupunki.


Onko teillä vapaita huoneita? Voiko huoneeseen saada lastensängyn? 

Missä on ruokasali/baari/sauna/uima-allas/terassi?

Voitteko kantaa matkatavarat huoneeseen? 

Voisitteko siivota huoneeni?

 

Tottahan kysymyksiin vastataan. Vastaukseksi voi saada lavean puhetulvan, niukan kommentin, olankohautuksen tai jotain siltä väliltä. 

Niin, jos kysymys on ymmärretty. Siis: jos henkilö on oivaltanut, että sanat, joita matkailija muodostelee, ovat kysymykseksi tarkoitetut. Asiayhteys toki tukee viestiä: tuskin vastaanottotiskille tullaan ilman jonkinlaista dokumenttia tai lippua. 


Napolin ilta.

Kysymys on muutakin kuin vain jono sanoja. Kysymyksen tunnistaa intonaatiosta, lausemelodiasta. Siihen liittyvät ilmeet, eleet, jotka kuuluvat painokkaaseen ilmaukseen. Näiden keinojen hyödyntämiseen parlööri ei käyttäjäänsä valmenna.

 

Useimmissa hyvissä hotelleissa osataan toki puhua jotain muutakin kuin omaa murretta. 

Myös kasvojen ilmeillä, käsillä ja jaloilla voi ilmaista itseään. 

 

Leonardo da Vincin keksimä uintiapu. Liikunta on terveellistä. Museo on Roomassa.


Sain eilen omituisen huimauskohtauksen. Vatsassani ollut vaivoja jo pitkään. Minulla on vakituinen lääkitys. Kutsukaa lääkäri! Minulla on matkavakuutus! 

 

Parlööri ei luota lääkärin kielitaitoon, ammattitaitoon, kykyyn todeta potilaan tila omiin havaintoihinsa luottaen. Parlööri uskoo, että vaikeiden sanojen mongertaminen, jotenkuten, auttaa parantajaa päätymään oikeaan diagnoosiin. 


Parlööri ei tuhlaa merkkejä ääntämisohjeisiin, suomenkielisen tekstin parina on aina vieraskielinen vastine paljaaltaan, vailla tarkempia ohjeita. Kuin lääkepakkaus ilman apteekin tulostamaa ohjeliuskaa.


Onneksi on vakuutus. 


Giordano Bruno, Campo de Fiori, Rooma. 

Elämä sykkii patsaan ympärillä. 

Mitä maksaa postikortin / kirjeen lähettäminen Suomeen? 

Kuinka monta päivää kortit kulkevat Suomeen? 

 

Siihenkin aikaan, kun postikortit vielä liikkuivat maailmalla, ne olivat ö-luokan postia. Hidasta, harvoin ajallaan saapuvaa. Joskus filatelistiystävä sai upean merkkisikermän asemesta kortin tai kuoren, jonka osoitepuoli oli matkan varrella tyhjiin höyrytetty. 

Postikortit, kuka niitä kaipaa? Ja jos vaikka kaipaisikin, mistä niitä saa? Merkkejä ei ole missään, eikä kukaan tiedä, montako päivää tarvitaan – niin, mikä se kohdemaa olikaan?


Toisin on todellisuus. Selfie kiertää maapallon kahdeksassakymmenessä sekunnissa – tai ainakin minuutissa. 


Fontana di Trevi. Montako selfietä lähti maailmalle kuvan ottamisen aikana? 

Voisinko sovittaa tätä/näitä? Missä sovituskoppi on? 

Onko teillä lastenvaatteita? Onko teillä mitään halvempaa? 

Minulla on kuitti, voinko vaihtaa tämän? 

Kiitos, minä vain katselen! 

Mihin aikaan suljette? 

 

Ennen vanhaan oli ihanaa käydä ostoksilla. Ulkomaan kaupoissa oli aina jotain sellaista, mistä kotimaassa saattoi vain haaveilla: halpaa, kaunista, värikästä, muodikasta, persoonallista. 


Kaikissa itseään kunnioittavissa kaupungeissa on nykyään iso ja runsas ruotsalaisperäinen muotitavaratalo, englantilainen (luulisin niin?) vaateketju, huippumuodikas, alkuaan japanilainen ketju, saksalainen ketju. Yhtä muodikasta, yksilöllistä, edullista siellä ja täällä. 


Kaupan tekeminen ei koskaan ole ollut kielestä kiinni. Oleellista on kauppamiehen into ja taito, kyky suostutella. Sanoilla ja sanoitta.

 

Olisi se parlööri kuitenkin voinut luetella edes värit, numerot ja summittaiset koot akselilla tosi pieni – hurrrjan suuri.  


Mikähän olisi hyvää?  Kaikki! 

Saako teiltä sateenvarjoja/karttoja/postimerkkejä/matkamuistoja?

 

Matkamuistopuoti tursuaa kadulle asti, roju ja rihkama täyttää hyllyt. Jos sadetta on tullut viisi pisaraa, kauppias on jo ehtinyt nostaa sateenvarjot esille. 


Kauppa käy, vaikka et osaisi sanoa sanaakaan millään kielellä. 

Onko matkamuistosi kännykällä otettu kuva vai muovinen pienoismalli Colosseumista? Pienoismallit maksavat euron ja niitä on iso korillinen melkein kaikissa puodeissa… 

 

Colosseum, omana itsenään. Loppuunmyyty, ensi kerralla pitää tilata liput ajoissa. 

**********

 

Pandemian padot ovat avautuneet. Taas saa matkustaa, seikkailla maailmalla. 

Ja kyllähän me matkustamme. Pakataan vetolaukkuun muutama paita, tarkistetaan luottokortin käyttöalueet ja menoksi. 


Kohtasimme Napolin kujalla. Olisin niin mielelläni ottanut sinut mukaan! 

Perillä, kohteessa, on aina joku, joka osaa ainakin yhtä välttävää huonoa englantia kuin matkailija ja joka haluaa auttaa ja palvella. 


Ja ellei ole, apu löytyy puhelimesta. Tekniikka jyräsi pienen kirjan, joka yritti olla hyödyllinen. 


Pietarinkirkko. Jos joku on must, niin tämä. 


Ja niin kansa vaeltaa. Suorittaa turismia, kiertää nähtävyyksiä, maistelee ruokia, näkee näköalat ja elää osana suurta kansainvaellusta. 


Huomatkaa komea jäätelöpoika! 

Matkailijoiden heimo vaeltaa, jonottaa, suorittaa pakolliset nähtävyydet. Ne, joista on niin mukava jutella tuttavien kanssa kahvipöydässä ja samalla vähän itsekin päteä. Heh, siellä mekin!

On sitä muuten taas nähty mualimaa!

 

En puhu englantia/italiaa. Puhun hiukan englantia/italiaa. Asun hotellissa!


Pantheon, huikea kupoli.

Pieni kirja, joka yritti olla hyödyllinen.
Aika ja tekniikka ajoivat sen ohi.