lauantai 17. joulukuuta 2016

Kolme arkista kertomusta ennustamisesta


Jostain syystä se oli keltainen. Keltainen päältä, tavallinen sisältä. Edellisen tai sitä edellisen asukkaan hankkima kotimainen laatukone.
Oli jouluvalmistelujen aika ja melkein viimeinen tilaisuus käydä rauhassa ostoksilla. Kuopus oli vaunuissa köllöttelevä vauva ja esikoisella viimeinen iltapäivä leikkikoulussa ennen joululomaa. Ostoksille siis, tavarat mahtuisivat vaunun koriin ja tehokkaasti asiat hoitaen voisin hankkia lahjoja ilman, että utelias melkein kolmenvanha huomaisikaan.
Kauppoihin toki päästiin, mutta lelukaupan ja tavaratalon asemesta iltapäivä hurahti kylän sähköliikkeissä, silloin niitä vielä onneksi oli. Vanha keltainen palvelija oli aamulla kyllästynyt uusiin omistajiin ja lakannut toimimasta.
Alkoi olla kiire löytää uusi ja kaapistossa olevaan tilaan mitoiltaan sopiva pakastin. Aamulla en vielä ollut marjarasioiden kohtalosta tolkuttoman huolestunut, sillä pakkasta oli 14 asetta. Illansuussa, kun uusi pakastin tuotiin taloon, oli jo melkein suoja. Sain viime hetkellä kohmeiset säilykkeet turvaan.
Miten ne muut ostokset hoidettiin? Jotenkin, kai.

*****

Se ei juuri koskaan komeroon asti ehtinyt. Se seisoi melkein aina eteisessä ja aloimme nimittää sitä adjutantiksi, vaikka se oikeasti olikin tavallinen pölynimuri.
Lasten sisään tuomat hiekat (myös mustana jouluna) oli viisainta imaista heti pois eikä odottaa, että ne kulkeutuisivat jaloissa kaikkialle. 
Jouluaatonaaton imurointisessiota säesti outo ääni ja kaamea haju. Hyvä, ettei pahempaa.
Siellä, missä nyt on lääkärikeskuksen toimipiste, oli silloin vielä koneliike, jossa jouluruuhkan jäljiltä tarjolla enää vain yksi kelvollinen perhekäyttöön sopiva imuri. Varasto oli tyhjä eikä uudesta kuormasta toivoakaan ennen vuodenvaihdetta.
Teimme kaupat pikavauhtia ja ryntäsimme kotiin jatkamaan joulusiivouksen tekemistä. 
Lapset olivat olleet kotona kiltisti.
Siitä imurista tuli ihan kelvollinen adjutantti. Se on ollut siivouskomerossakin, sillä lapset ovat kasvaneet ja oppineet pyyhkimään jalkansa.

*****

Vatkasin ja vaivasin taikinoita, vispasin kakkuja ja huushollin jokainen pilkkumi oli käytössä ja kaikki vispilät ja kaapimet suttuisia. Hilmalla riittäisi hommaa, kunhan ehtisin sen ladata täyteen ja käynnistää. 
Esikoisen lakkiaisiin oli pari päivää aikaa.  Isäntä oli työmatkalla ja palaisi kotiin juhlan aattona.
Sodanjälkeisinä vuosina oli tavallista, että maalaistytöt pääsivät kaupunkikulttuurin makuun ja oppivat työntekoa pestautumalla kotiapulaiseksi. Nykyään piikalikan tehtäviin pitää kysellä apua koneliikkeestä – joita niitäkin on yhä harvemmassa.
Meillä oli Hilma, ainoa apulainen, joka meillä jaksaa pitää tiskit kurissa ja palvella nurkumatta, vuoroja laskematta.
Olihan se jo iällä, mutta kuka olisi arvannut, että sen aika tulisi täyteen juuri ennen suurta perhejuhlaa. 
Onneksi tuore ylioppilas oli saanut ajokortin. Seikkailimme koneliikkeissä - joita alkoi olla yhä harvemmassa ja uusi tiskari hankittiin. Se tuotiin päivää ennen lakkiaisia ja arvaatte kai, mitä isäntä teki heti työmatkalta tultuaan. Juuri niin, värkkäili putket ja letkut paikoilleen.
Oli helpottavaa tietää, että pilkkumit ja muut kupit saadaan puhtaiksi juuri ennen juhlaa. 

*****

Kodinkoneilla on ajantaju. Ne osaavat ennustaa ja päättävät mennä lakkoon tai irtisanoutua kokonaan juuri silloin, kun tilanne vaatisi ahkeruutta ja nöyrää palvelumieltä.

Tampereen kirjeenvaihtaja raportoi jääkaappinsa simahtamisesta: apua on tulossa, joulu pelastuu, jouluruokia ei tarvitse evakuoida parvekkeelle.
Sukulaiset Helsingistä viestittivät tarvitsevansa uuden pesukoneen, edellinen sanoi sopimuksen irti. Juurikin jouluksi, tietysti.

Onhan näitä, ennustuskoneita, meilläkin tullut vastaan. Muitakin kuin nämä kolme. Mutta kun nyt eletään juhla-aikaa…

Huom. Kuvituksena olevalla pesukoneella ei ole mitään tekemistä jutussa mainittujen täysinpalvelleiden rakkineiden kanssa.


Perhejoulun virheetön suorittaminen



On taas SE aika. Perhejoulu vaanii nurkan takana, oletko varmasti valmis? Tarkistetaan nyt vielä. Siis: joku Joulu-niminen on nyt tulossa, meillekin, teillekin, heillekin.

Ei ihme, että Muumipeikkoakin pelotti, Taikatalven tuoksinassa. Talviuninen peikko sai shokkiherätyksen jouluhössöilyyn, jossa kaikilla oli kauhea paniikki päällä.


Valmistelut piti aloittaa jo ????kuussa. Tai vähän aikaisemmin. 

Keväällä piti istuttaa perunat (imelletty perunalaatikko), lantunsiemenet (lanttulaatikko), porkkanat (porkkanalaatikko), herneet (herneet), sinapinsiemenet (sinappi), riisit (riisipuuro ja viktuuriakiisseli), luumut (väskynäsoppa) ja mitä vielä?

Teurastaa sika ja laittaa takajalka suolaveteen lillumaan, eikö niin? Ja sitten liottaa suolaa pois ennen paistamista? Ja mitä niille muille ruhonosille pitikään tehdä?

Nykyaikainen versio lienee se, että herkkukinkku tilataan heti pyhäinpäivän jälkeen ja laatikot valmistellaan pakastimeen viimeistään ensimmäisenä adventtina… Niin että varmasti on, ja kaikille riittää. Varautumista jaksetaan hehkuttaa. Ehkä siihen todellakin on syynsä?

Tässä maankolkassa kaupat ovat auki aamusta iltaan ja ahneimmat koko yön ja ylimääräistä riittää roskistettavaksi asti. Varautumista arvostetaan maailmassa, jossa sinkkutalouksien määrä ylittää kohta kahden hengen kotitalouksien määrän, perheistä puhumattakaan. Voihan lumimyrsky tulla ja jumittaa liikenteen tai trooppinen hurrikaani vesittää kadut tai heinäsirkkalauma rouskuttaa suihinsa pienimmätkin näreet. Uhkakuvien maalaaminen kun on meilläpäin kansallisurheilua. 

Talo siivotaan, siis jynssätään lattiasta kattoon ja päinvastoin, myötä- ja vastapäivään. Uuninpankko ripsotaan katajaluudalla ja ikkunoihin asetetaan puhtaat uutimet.

Joulukuun alusta meitä muistutetaan, kannustetaan, kehotetaan ja vähitellen iloinen opastus  muuttuu painostukseksi. Naistenlehdissä, mainoksissa, mediassa. Jalo tavoite on aito perhejoulu, näköisjuhla, jonka jokainen piirto on tarkka 1:1 jäljennös fiktiivisen isoäidin joulusta. Suoritus, josta palkitaan tiskivuorella, uupumuksella ja mitä-ihmettä-minä-näilläkin-hitsin-pöperönjämillä-teen -oireyhtymällä.



Monena jouluna etsin keittokirjan välistä äidin laatiman muistilistan. Se muistutti äidistä, vaikka äiti oli jo poissa. Se antoi rungon joululle, jonka valmistin paitsi perheelle, myös iäkkäille läheisille. Joukkue, joka ei koskaan ole ollut suurensuuri, on pienentynyt, lapset ovat omillaan, rakkaat jouluvieraat poissa. Joulun valmistelu enää ole kokkaamisesta kiinni.

Listaa en enää tarvitse, ainakaan ostoslistan tukena. Ne jouluherkut, joita todella haluan maistella, ovat kyllä mielessä, ei niitä niin monta ole. Ne joulun rakkaat esineet ja muistot, jotka haluan nostaa esiin, ovat kyllä tiedossa.

Rakastan joulua, mutta tärkeintä lienee sittenkin kiireetön rauha, yhdessäolo, muistot.

Ei perhejoulun virheettömään suorittamiseen ihan niin paljon tarvita.
Välillä saa olla ja lepuuttaa jalkoja, käsiä, ajatuksia, sielua.
Vaikka meille ihan jotain muuta uskotellaankin.


Rauhaisaa jouluvalmistelujen aikaa!