Jostain syystä se oli keltainen. Keltainen päältä, tavallinen
sisältä. Edellisen tai sitä edellisen asukkaan hankkima kotimainen laatukone.
Oli jouluvalmistelujen aika ja melkein viimeinen tilaisuus
käydä rauhassa ostoksilla. Kuopus oli vaunuissa köllöttelevä vauva ja
esikoisella viimeinen iltapäivä leikkikoulussa ennen joululomaa. Ostoksille
siis, tavarat mahtuisivat vaunun koriin ja tehokkaasti asiat hoitaen voisin
hankkia lahjoja ilman, että utelias melkein kolmenvanha huomaisikaan.
Kauppoihin toki päästiin, mutta lelukaupan ja tavaratalon
asemesta iltapäivä hurahti kylän sähköliikkeissä, silloin niitä vielä onneksi
oli. Vanha keltainen palvelija oli aamulla kyllästynyt uusiin omistajiin ja lakannut
toimimasta.
Alkoi olla kiire löytää uusi ja kaapistossa olevaan tilaan mitoiltaan
sopiva pakastin. Aamulla en vielä ollut marjarasioiden kohtalosta tolkuttoman
huolestunut, sillä pakkasta oli 14 asetta. Illansuussa, kun uusi pakastin tuotiin
taloon, oli jo melkein suoja. Sain viime hetkellä kohmeiset säilykkeet turvaan.
Miten ne muut ostokset hoidettiin? Jotenkin, kai.
*****
Se ei juuri koskaan komeroon asti ehtinyt. Se seisoi melkein
aina eteisessä ja aloimme nimittää sitä adjutantiksi, vaikka se oikeasti olikin
tavallinen pölynimuri.
Lasten sisään tuomat hiekat (myös mustana jouluna) oli
viisainta imaista heti pois eikä odottaa, että ne kulkeutuisivat jaloissa kaikkialle.
Jouluaatonaaton imurointisessiota säesti outo ääni ja kaamea
haju. Hyvä, ettei pahempaa.
Siellä, missä nyt on lääkärikeskuksen toimipiste, oli silloin
vielä koneliike, jossa jouluruuhkan jäljiltä tarjolla enää vain yksi kelvollinen
perhekäyttöön sopiva imuri. Varasto oli tyhjä eikä uudesta kuormasta toivoakaan
ennen vuodenvaihdetta.
Teimme kaupat pikavauhtia ja ryntäsimme kotiin jatkamaan joulusiivouksen
tekemistä.
Lapset olivat olleet kotona kiltisti.
Siitä imurista tuli ihan kelvollinen adjutantti. Se on ollut
siivouskomerossakin, sillä lapset ovat kasvaneet ja oppineet pyyhkimään
jalkansa.
*****
Vatkasin ja vaivasin taikinoita, vispasin kakkuja ja
huushollin jokainen pilkkumi oli käytössä ja kaikki vispilät ja kaapimet
suttuisia. Hilmalla riittäisi hommaa, kunhan ehtisin sen ladata täyteen ja
käynnistää.
Esikoisen lakkiaisiin oli pari päivää aikaa. Isäntä oli työmatkalla ja palaisi kotiin
juhlan aattona.
Sodanjälkeisinä vuosina oli tavallista, että maalaistytöt
pääsivät kaupunkikulttuurin makuun ja oppivat työntekoa pestautumalla
kotiapulaiseksi. Nykyään piikalikan tehtäviin pitää kysellä apua koneliikkeestä
– joita niitäkin on yhä harvemmassa.
Meillä oli Hilma, ainoa apulainen, joka meillä jaksaa pitää
tiskit kurissa ja palvella nurkumatta, vuoroja laskematta.
Olihan se jo iällä, mutta kuka olisi arvannut, että sen aika
tulisi täyteen juuri ennen suurta perhejuhlaa.
Onneksi tuore ylioppilas oli
saanut ajokortin. Seikkailimme
koneliikkeissä - joita alkoi olla yhä harvemmassa ja uusi tiskari hankittiin.
Se tuotiin päivää ennen lakkiaisia ja arvaatte kai, mitä isäntä teki heti
työmatkalta tultuaan. Juuri niin, värkkäili putket ja letkut paikoilleen.
Oli
helpottavaa tietää, että pilkkumit ja muut kupit saadaan puhtaiksi juuri ennen juhlaa.
*****
Kodinkoneilla on ajantaju. Ne osaavat ennustaa ja päättävät
mennä lakkoon tai irtisanoutua kokonaan juuri silloin, kun tilanne vaatisi ahkeruutta ja nöyrää palvelumieltä.
Tampereen kirjeenvaihtaja raportoi jääkaappinsa
simahtamisesta: apua on tulossa, joulu pelastuu, jouluruokia ei tarvitse
evakuoida parvekkeelle.
Sukulaiset Helsingistä viestittivät tarvitsevansa uuden
pesukoneen, edellinen sanoi sopimuksen irti. Juurikin jouluksi, tietysti.
Onhan näitä, ennustuskoneita, meilläkin tullut vastaan. Muitakin
kuin nämä kolme. Mutta kun nyt eletään juhla-aikaa…
Huom. Kuvituksena olevalla pesukoneella ei ole mitään
tekemistä jutussa mainittujen täysinpalvelleiden rakkineiden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti