On taas SE aika. Perhejoulu vaanii nurkan takana, oletko
varmasti valmis? Tarkistetaan nyt vielä. Siis: joku Joulu-niminen on nyt
tulossa, meillekin, teillekin, heillekin.
Ei ihme, että Muumipeikkoakin pelotti, Taikatalven
tuoksinassa. Talviuninen peikko sai shokkiherätyksen jouluhössöilyyn, jossa
kaikilla oli kauhea paniikki päällä.
Valmistelut piti aloittaa jo ????kuussa. Tai vähän
aikaisemmin.
Keväällä piti istuttaa perunat (imelletty perunalaatikko),
lantunsiemenet (lanttulaatikko), porkkanat (porkkanalaatikko), herneet
(herneet), sinapinsiemenet (sinappi), riisit (riisipuuro ja viktuuriakiisseli),
luumut (väskynäsoppa) ja mitä vielä?
Teurastaa sika ja laittaa takajalka suolaveteen lillumaan,
eikö niin? Ja sitten liottaa suolaa pois ennen paistamista? Ja mitä niille
muille ruhonosille pitikään tehdä?
Nykyaikainen versio lienee se, että herkkukinkku tilataan
heti pyhäinpäivän jälkeen ja laatikot valmistellaan pakastimeen viimeistään
ensimmäisenä adventtina… Niin että varmasti on, ja kaikille riittää.
Varautumista jaksetaan hehkuttaa. Ehkä siihen todellakin on syynsä?
Tässä maankolkassa kaupat ovat auki aamusta iltaan ja
ahneimmat koko yön ja ylimääräistä riittää roskistettavaksi asti. Varautumista arvostetaan
maailmassa, jossa sinkkutalouksien määrä ylittää kohta kahden hengen
kotitalouksien määrän, perheistä puhumattakaan. Voihan lumimyrsky tulla ja
jumittaa liikenteen tai trooppinen hurrikaani vesittää kadut tai
heinäsirkkalauma rouskuttaa suihinsa pienimmätkin näreet. Uhkakuvien maalaaminen
kun on meilläpäin kansallisurheilua.
Talo siivotaan, siis jynssätään lattiasta kattoon ja
päinvastoin, myötä- ja vastapäivään. Uuninpankko ripsotaan katajaluudalla ja
ikkunoihin asetetaan puhtaat uutimet.
Joulukuun alusta meitä muistutetaan, kannustetaan, kehotetaan
ja vähitellen iloinen opastus muuttuu
painostukseksi. Naistenlehdissä, mainoksissa, mediassa. Jalo tavoite on aito
perhejoulu, näköisjuhla, jonka jokainen piirto on tarkka 1:1 jäljennös fiktiivisen
isoäidin joulusta. Suoritus, josta palkitaan tiskivuorella, uupumuksella ja
mitä-ihmettä-minä-näilläkin-hitsin-pöperönjämillä-teen -oireyhtymällä.
Monena jouluna etsin keittokirjan välistä äidin laatiman
muistilistan. Se muistutti äidistä, vaikka äiti oli jo poissa. Se antoi rungon
joululle, jonka valmistin paitsi perheelle, myös iäkkäille läheisille. Joukkue,
joka ei koskaan ole ollut suurensuuri, on pienentynyt, lapset ovat omillaan, rakkaat
jouluvieraat poissa. Joulun valmistelu enää ole kokkaamisesta kiinni.
Listaa en enää tarvitse, ainakaan ostoslistan tukena. Ne jouluherkut, joita
todella haluan maistella, ovat kyllä mielessä, ei niitä niin monta ole. Ne
joulun rakkaat esineet ja muistot, jotka haluan nostaa esiin, ovat kyllä
tiedossa.
Rakastan joulua, mutta tärkeintä lienee sittenkin kiireetön
rauha, yhdessäolo, muistot.
Ei perhejoulun virheettömään suorittamiseen ihan niin paljon
tarvita.
Välillä saa olla ja lepuuttaa jalkoja, käsiä, ajatuksia,
sielua.
Vaikka meille ihan jotain muuta uskotellaankin.
Rauhaisaa jouluvalmistelujen aikaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti