SANATAITO


Sanataito on toiminimi, se ei koskaan ole ollut iso yritys eikä konserni.

Sanataidon vaiheet eivät ole liiketaloutta vaan elämänhistoriaa.

Opiskelujen jälkeen olin ollut työssä tamperelaisessa mainostoimistossa, muuttanut Keravalle, tullut äidiksi. Suunnittelin paluuta aikuisten työelämään. 

Hyvin pian ymmärsin, että työ Helsingissä, vaihtelevasti venyvät ja vanuvat työpäivät, koti junamatkan takana, lapsi vieraan tädin hoivissa, kaikki – oli kestämätön yhtälö. 

Päätin selvitä omin voimin. 

 

Olin opiskellut kirjallisuustiedettä. Siinä elämässä käytetään kirjallisuuden synonyyminä sanataiteen käsitettä. Kaiken taiteen syntymisessä oleellista on taito, osaaminen. Ensin tulee taito, vasta sitten voi olla vuorossa taide. 

En ajatellut olevani sanataiteilija vaan sanojen ammattilainen, osaava käyttäjä. Siksi: SANATAITO. 



Rekisteröin toiminimeni loppukesällä 1986, keskustelin verottajan kanssa, hankin vakuutuksen. Hankin ensimmäiset työvälineet ja laatikollisen paperia. Halusin pitää kaiken kohtuullisen kokoisena ja helposti hahmotettavana. Jos kävisi huonosti, en putoaisi korkealta. 

 

Asiakkaitakin löytyi. Joku nyrpisteli toimiston puutetta. Joku ihmetteli rämää polkupyörää, joka oli firman ajopeli. Onneksi löytyi riittävän monta sellaista asiakasta, jotka arvostivat osaamista ja ammattitaitoa eivätkä piitanneet siitä, missä ja milloin työ tehtiin, kunhan se tehtiin ajallaan. 

 

Kallis ja alkuvaiheessa hyvin tarpeellinen faksi toimi loistavasti, mutta sen kellolaite ei pysynyt ajassa. Otin tavaksi kertoa asiakkaalle, minä aamuna teksti olisi hänen faksissaan – se myös oli. Illalla viimeiseksi faksaamani liuskat tulivat perille, mutta postitusajankohdaksi saattoi tulostua kello kolme – eikä kaksikymmentäkolme, niin kuin olisi pitänyt. 


Siinä vaiheessa, kun paremmat faksit olivat muuttuneet kohtuuhintaisiksi, sähköposti alkoi syrjäyttää mokomat rämistimet ja aikaongelma katosi. 



Ensimmäinen ajatus oli selvitä Sanataidon avulla niin kauan, että pojan voisi hyvällä omallatunnolla viedä päiväkotiin. Sitten tuli tytär ja tavoite lykkääntyi. Sitten tuli lisää töitä ja päätin jatkaa, kunnes lapset olisivat koulussa. Sitten tuli taas töitä… 


1990-luvun lama kouraisi Sanataitoakin. Ovet, joita olin joskus ajatellut työn toivossa raapivani, olivat sulkeutuneet. Firmoja kaatui, elämä oli epävarmaa. Sinniteltiin, mutta Sanataito pysyi pystyssä. Joskus olin jopa hiukan ylpeä: pieni, mutta hengissä.  

 

2000-luvun kynnyksellä tajusin, että olin päättänyt olla yksinyrittäjä, kunnes lapset menisivät kouluun. Molemmat olivat jo menossa yläasteelle. Olisiko jossain työkavereita? 


Jätin Mainoshoitajat ry:n silloin käytössä olleeseen rekrytointipalveluun tietoni ja otsikoin saatekirjeen ”Varttunut copywriter etsii työkavereita”. Unohdin koko jutun, kunnes Banzaista soitettiin ja pyydettiin käymään...  Suoramarkkinointia, välillä jotain muutakin, mutta ennen muuta suoraa.  



Sanataidosta en luopunut, sillä aina välillä tuli jotain omaa tehtävää tai kirjoitettavaa. Oli helpompi touhuta oman toiminimen kautta. 

 

Eläkeiän kynnyksellä palasin Sanataitoon. Keskityin kirjoittamiseen, tein pari yrityskirjaa, suunnittelin omia kirjoja. 

Lapset ovat jo kauan olleet omillaan, lapsenlapsista ensimmäinen koulussa.

 


Sanataito tulee elokuussa 2021 toimineeksi 36 vuotta. Toiminta on vaatimatonta, mutta aikoihin toiminimi ei enää ole ollut lopetuslistalla. Sanataito on pieni yritys, pienempi kuin koskaan.


Ei se enää ihan helposti kaadu, luulen. Voisin jatkaa vaikkapa siihen asti, kun olen kirjoittanut pääni tyhjäksi – ellei se sitä ennen tyhjene omia aikojaan. 

 

Olen vieläkin valmis yhteistyöhön yritysten tai yhteisöjen kanssa. 


Jos projekti on sellainen, että pystyn sen hoitamaan. 

Jos aihe on kiinnostava. 

Jos työ antaa uutta sisältöä ja ajatuksia. 

Jos aineistoa on riittävästi olemassa. 

Jos aikataulusta sovitaan. 

Jos kemiat toimivat. 

 


Kiitos kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille! 

Ei kommentteja: