Itsenäisyyspäivän juhla Sammatissa 2024

  

 

Kun Aino soitti, seinätaulun Lönnrotkin 

nyökkäsi hyväksyvästi

 

Sammatti on Lohjan kylistä – tai rehellisemmin, Lohjaan liitetyistä kulttuuripitäjistä – ainoa, joka on säilyttänyt itsenäisyyspäivän juhlien perinteen. 

Hyvään sammattilaiseen tapaan kuuluu juhlistaa itsenäisyyspäivää osallistumalla jumalanpalvelukseen, kunnianosoituksiin kirkkomaalla ja sen jälkeen juhlaan. 

Tänä vuonna – ja aiemminkin – Sammatin aluetoimikunta otti vastuun juhlan käytännön järjestelyistä. 

Stina-Maarit Elo lausui tervehdyssanat, kiittäen kaikkia mukana olleita. Kahvitusvuoro oli Sammatin Martoilla ja tarjoilut maistuvia. Sammatin Solmut hoitivat lippuvartion ja Maamiesseura tarjosi tilat.

 

Sampaala ei ole ensimmäinen itsenäisyyspäivän juhlan paikka

 

Sampaala on Sammatin seurataloista kaikkein nuorin. Helsingistä ostettua suuren talon hirsikehikkoa alettiin pystyttää vuonna 1939 ja tarkoituksena oli saada oma talo Suojeluskuntaa varten. Työ kuitenkin keskeytyi, sillä YH ja sitä seurannut talvisota veivät sammattilaiset miehet rintamalle.  

Kun keväällä 1940 saatiin rauha ja sotilaat palasivat kotiin, rakennus voitiin viimeistellä. Tämä talo on ollut nykyisellä paikallaan lähes 85 vuotta – miten vanha alkuperäinen hirsikehikko on, sitä en tiedä, komea se on edelleenkin. 

 

Ennen kuin Sampaala oli valmistunut, juhlia järjestettiin Seuratalolla, jonka me tunnemme Nuorisoseurantalona tai 60-lukulaisten Lärvätsalona. Sammattilaisilla on vahva ja hieno juhlaperinne, itsenäisyyspäivän juhlan ohella kevättalvella juhlitaan Kalevalanpäivää ja kesällä kokoonnutaan Paikkarin torpan pihapiiriin Sampojuhliin.  

 

Kuva vuodelta 2020. 

1930-luvun lehtien ilmoitukset kertovat, kuinka suojeluskuntalaiset kutsuttiin kansakoululle itsenäisyyspäivän aamuna kello 9.  Sieltä he marssivat kirkkoon kello kymmeneksi. Illalla seitsemän aikaan järjestettiin juhla Seuratalolla, juhlapuhujista mainitaan ainakin Sammatin oma pappi, Anton Lannetta.  

 

Kansalliskirjaston digitoimia lehtiä voi lukea verkossa, tällä hetkellä lehtiä on vuoteen 1939 asti, sitä tuoreemmat lehdet löytyvät esimerkiksi kirjaston mikrofilmeiltä, uusimmat on digitoitu ja luettavissa levykkeiltä. 

 

1920- ja 1930-luvun Länsi-Uusimaa -lehdet ovat nelisivuisia ja kapeille, tiheille palstoille on mahdutettu paljon asiaa. Kirjoittajina ovat usein olleet lehden paikalliset avustajat. Tarkempia juhlien ohjelmatietoja tai selostuksia niistä en ole vanhoista lehdistä löytänyt. 

 

Itsenäisyyspäivää on aina haluttu viettää juhlavasti. Jos tavoista poikettiin, lehdistö yritti saada juhlijat ruotuun. Länsi-Uusimaa paheksuu vuonna 1935 sitä, että Tammisaaressa oli pidetty kaupunginvaltuuston kokous itsenäisyyspäivänä. Jos julkisten rakennusten juhlaliputus oli laiminlyöty, lehti nuhteli siitäkin. 

 

Sammatissa itsenäisyyspäivät ovat sujuneet arvokkaasti ja juhlavasti, ainakaan niistä ei ole mainintoja. Vuonna 1937 Sammatissa oli vietetty Maanpuolustusviikkoa, joka on huipentunut itsenäisyyspäivään, olihan Suomi ollut jo 20 vuotta itsenäinen. Viikon aikana kansaa valistettiin maanpuolustukseen liittyvistä asioista.  

Seuratalo eli Nuorisoseuran talo on Sampaalaa pienempi. Mitään soittokonetta ei Seuratalolla ollut, mutta naapurissa, Elias Lönnrotin Emännyyskoululla oli urkuharmooni, jota saatiin lainata. Neljä riuskaa miestä tarvittiin kuljettamaan harmooni seuratalolle ja aikanaan takaisin Emännyyskoululle. 

 

Kun Sampaala valmistui, juhlia alettiin järjestää näiden seinien suojassa. Sodan jälkeen, kun suojeluskunnat lakkautettiin, talo siirtyi Maamiesseuralle. 

Jokaiseen juhlaan kuuluu myös hieno,

kohottava musiikki.

 

 

Tänä vuonna juhlayleisölle esiintyivät Helmi ja Vilma Vesimäki.  Vesimäen lahjakas sisarusparvi opiskelee tällä hetkellä Länsi-Uudenmaan musiikkiopistossa. He ovat lohjalainen sensaatio, ehkä piankin valtakunnallinen. Helmi Vesimäki, soitti viulua, Vilma Vesimäki alttoviulua.  

 

Sunnuntaina 8.12. vietetään Jean Sibeliuksen syntymäpäivää, Sibeliuksen sävelet kuuluvat itsenäisyyspäivän ohjelmaan.

 

Ensimmäiseksi kuultiin Autrefois, vuonna 1919-20 sävelletty pastoraali, josta on Sibeliuksen teosten luettelossa merkintä Ej av jaktensa lekar. Toisena ohjelmanumerona kuultiin Finlandia-hymni. 

 

Itsenäisyyspäivän merkityksiä 

epävarmuuksien ajassa 

 

Juhlapuheen piti Tiina Mahlamäki. Hän on dosentti, yliopistolehtori Turun Yliopistossa, uskontotieteen tutkija ja monipuolinen tietokirjailija. 

 

Tiina Mahlamäki on julkaissut teoksia omalta tutkimusalaltaan, uskontotieteestä ja esoteriasta, hän on kirjoittanut elämäkertoja, Neuloosi-kirjassaan pohtinut käsityöharrastuksen merkitystä.

 

Viimeksi hän ollut mukana Turun Yliopiston Talvadas/Dalvadas -hankkeessa. 

Turun yliopiston saamelaisen folkloren tutkimusprojektin Talvadas/Dálvadas-kokoelma valittiin syyskuussa 2024 Unescon Maailman muisti -ohjelman kansalliseen rekisteriin. Folkloristiikan ja uskontotieteen professori Lauri Hongon johtaman projektin (1967-1975) tuloksena syntynyt kokoelma on maailman laajin saamelaisperinteen äänitekokoelma, jonka aineistoja on käytetty eri alojen tutkimuksissa. 

Ennen puheen alkua.

Sammatissa Tiina Mahlamäki ei suinkaan ole ensimmäistä kertaa. Hän on tullut täällä tutuksi Eeva Joenpellon elämäntyön tutkijana. 

 

Vuonna 2005 tarkastettiin väitöskirja Naisia kansalaisuuden kynnyksellä, Eeva Joenpellon Lohja-sarjan tulkinta, jossa kirjoittaja käsittelee Eeva Joenpellon naiskuvia. 

Vuonna 2009 ilmestyi Kuinka elää ihmisiksi. Eeva Joenpellon kirjailijamuotokuva. 

Kun Eeva Joenpelto -seuraa suunniteltiin ja perustettiin, Tiina Mahlamäki oli vahvasti mukana.  Tällä hetkellä hän on Eeva Joenpelto -seuran puheenjohtaja. 

Tiina Mahlamäki puhui vaikuttavasti.
Kuva: Stina-Maarit Elo

 

Juhlapuheen otsikko on Itsenäisyyspäivän merkityksiä epävarmuuksien ajassa. 

Puheen tekstin voi lukea Tiina Mahlamäen blogista.

https://tituma2.wordpress.com/2024/12/06/itsenaisyyspaivan-puhe/

 

Hurmaava Aino 

 

Sammattilainen Aino Nenonen on nuori ja lahjakas kanteleen taitaja. Sammattilaisista sammattilaisinta sukua, Naatun talon tyttären tytär. 

 

11-vuotias Aino on opiskellut kanteleen soittoa 2 vuotta Lohjan musiikkiopistossa. Sitä ennen hän ollut mukana muun muassa Sammatin Pienkanteleissa.  Monipuolisesti musikaalinen Aino soittaa musiikkiopiston orkesterissa ja laulaa kuorossa. 

Aino esitti kansansävelmän Tuuti Tuuti. 

 

Aino hurmasi Sampaalan yleisön, oli kuin Elias Lönnrotkin muotokuvassaan olisi hyväksyvästi nyökännyt esitykselle.  

Yleisön pyynnöstä Syvärin urhot 

 

Tänä vuonna on kulunut 150 vuotta Hilja Haahden syntymästä.  

Hilja Haahti (1874–1966) on sammattilaisille tärkeä ja läheinen kirjailija: hän vietti 1930-luvulla ja 1940-luvulla kesiä Sammatissa, Elias Lönnrotin Emännyyskoulun kesävieraana, Männistön mökin yläkertahuoneissa, miehensä professori Ilmari Krohnin kanssa. 

Johtaja Lyyli Bergman teki aktiivista varainhankintaa silloin vielä yksityisen emännyyskoulun hyväksi. Emännyyskoululla oli kesävieraita, täysihoidossa.  Koulun vapaaoppilaispaikalla suorittaneet tytöt velvoitettiin jäämään kesätauon ajaksi koululle ja avustamaan vieraiden palvelemisessa.  

Hilja Haahti teki näinä kesinä Sammatin sisarukset-kirjansa taustatyötä ja eli mukana Sammatin asukkaiden kohtaloissa. 

 

https://sammattiseura.wordpress.com/2021/04/07/kirjailija-hilja-haahti-ja-eras-onnellinen-kesa-sammatissa/

Tämä runo, Syvärin urhot, perustuu tositapahtumiin, kahden sammattilaisen sotilaan kohtaloon. Viljo Maaniemi ja Esko Liesivaara hukkuivat Syväriin  22.syyskuuta1941, kun kuuden hengen vene kaatui. Heidät löydettiin seuraavana keväänä Pavlovskan rannalta ja 2.elokuuta 1942 he saivat viimeisen leposijansa Sammatin kirkkomaalta. 

Sodan loppuaikoina ja sodan jälkeen Sampaalassa järjestettiin muistojuhlia ja isänmaallisia tilaisuuksia. Ohjelmatiedoissa näkyy Hilja Haahden nimi, hän ollut puhujana. Onko hän itse lausunut juuri tätä tekstiä, siitä en ole löytänyt tietoja. 

Tuomo Laine, Liisa Laurila ja Stina-Maarit Elo. 
Valmistaudutaan juhlaan. 

Syvärin urhot on yksi komeimmista Hilja Haahden runoista.

Viime kesänä kokoonnuttiin Naatun pihamaalle Eeva Joenpelto -seuran tapahtumaan. Siellä sen esitti Tuomo Laine, itseoikeutettu miehekkään tekstin tulkki. Samassa tilaisuudessa toivottiin, että tämä runo esitettäisiin myös itsenäisyyspäivän juhlassa. 

 

Runoon voi tutustua Toivo Haation Sammatin sankarivainajat -kirjan sivulla 59. 

https://sammattiseura.wordpress.com/sammatin-sankarivainajat/

Sammatin itsenäisyyspäivän 

juhlan loppusanat  

 

Tänä vuonna – niin kuin aina ennenkin – meillä on ollut sykähdyttävä, hieno juhla. Kiitos siitä esiintyjille, jotka ovat tuoneet ajatuksia, tunteita, isänmaallista henkeä tähän juhlaan. 

 

Suuriin ikäluokkiin kuuluvana olen elänyt – ja niin kuin yhä useammin ajattelen, olen saanut elää – ison osan jälleenrakennusajasta ja ne vuosikymmenet, jolloin Suomi uudistui, vaurastui, toipui ankaran ajan rasituksista. Kansainvälistyminenkin alkoi näkyä, ensin hitaammin. 

 

Me 50-luvun resupekat elimme kodeissa, joissa sodan pitkä varjo oli läsnä ja himmeni vasta monen vuoden jälkeen. Isä kertoi sodasta ja sen, mistä isä vaikeni, kertoivat arvet hänen rinnassaan, sodan ankaruuden lapsikin tajusi. 

 

Ehkä juuri siksi suomalaisilla edelleenkin on vahva maanpuolustustahto. Veteraanit ehtivät osoittaa meille, mitä sota on ja miten kauan siitä toipuminen voi kestää.  Veteraanien muistoa olemme tässäkin juhlassa kunnioittaneet. 

 

Monena iltana istuin isän kanssa ikkunan ääressä puhelemassa. Kirjoitin siitä. 

 

Martta, Aune ja Eemeli. 

Aili ja William.

Senni ja Yrjö. 

Kerttu ja Elli. 

Kalle.

Paavo ja Hanni

Unto ja Eemeli. 

 

Iltaisin istutaan juttelemaan. 

Kaikki, jotka ovat jo poissa

Liittyvät seuraan. 

Monta kohtaloa, elävinä kertomuksissa. 

Muistojen hauras melodia. 

 

Nyt tarinat ovat minun vastuullani. 

Eikä mikään lista ole enää täydellinen.  

 

 

Pitäkää huolta muistoistanne, kantakaa vastuunne.

Ja kyllä te niin teettekin, sammattilaisiin voi aina luottaa. 

 

Kiitos, että tulitte ja teitte ohjelmasta juhlan.

Saamme nousta laulamaan, ylpeinä isänmaasta ja Sammatista.  

Maamme-laulua säestää kanttori Atte Tenkanen.

 

Kiitos upeille esiintyjille, kiitos teille, arvoisa juhlayleisö. Kiitos kaikille mukanaolosta.

 

Hyvää ja turvallista kotimatkaa! 

Ollaan itsenäisiä huomennakin! 

 

 

Henkilökuvat Timo Laurila, muut kirjoittajan arkistosta. 

 

Sammatin sisarukset - kulttuuriromaani

Tämä kirjoitus on julkaistu aikaisemmin Sammattiseuran nettisivuilla huhtikuussa 2021.  Virikkeen kirjoittamiseen antoi seuran tiedottaja Erja Hinkkanen. Sammatti on aina ollut sanankäyttäjien toiviomatkojen kohde. Elias Lönnrotin elämäntyön innoittamana myös Hilja Haahti löysi Sammatin. 

Männistön mökki, jossa Hilja Haahti asui Sammatin kesinään.

Sammatin sisarukset - kulttuuriromaani

 

Ida, Elina ja Tekla viettävät onnellista, aurinkoista kesää 1875 Sammatin Nikulla. Heidän seuranaan on Tilda Holm, ystävätär. Sisarukset ovat orpoja, sillä äiti Maria on menehtynyt keuhkotautiin 1868, sama tauti on koitunut myös perheen tyttäristä vanhimman, Marian kohtaloksi edellisenä vuonna.  Isä, professori ja kamarineuvos Elias Lönnrot työskentelee yläkerran työhuoneessaan, mutta ehtii myös nauttia kesästä Rantatuvan pikku emäntien kanssa. 

 

Sammatin sisarusten tarina alkaa valoisana, viehättävänä kertomuksena. Tytöt ovat herttaisia, he viihtyvät yhdessä, polvistuvat välillä rukoukseen, kaikki on parhain päin. Perheen luona viihtyvät vieraat, isän työtoverit ja perheen ystävät. Elinan sydämen saa sykkimään hurmaava Robert Kajanus, tuleva säveltäjä. Elinan ja Robertin romanssi on aavistuksen oloinen, aluksi enemmän arkaa ihastumista kuin rakkautta. 

 

Hilja Haahden kulttuuriromaani Sammatin sisarukset kuvaa vuosien 1875-1876 tapahtumia Elias Lönnrotin perheen elämässä. Isän ja kolmen tyttären kesä Nikun talossa on onnellinen, tyttärien hyvinvoinnista huolehtivat niin Miina Lönnrot kuin Tantti Peranderkin.  

 

Sammatista on syksyllä palattava Helsinkiin, tyttärien koulun takia. Elias Lönnrot sairastuu, paranee tyttäriensä hoidossa. Koulunkäynti, sivistyneen perheen seuraelämä ja kaupungin kulttuurielämään osallistuminen täyttävät sisarusten päivät. Koululaisten tapahtumissa tavataan niin Robert Kajanus kuin ystävänsä Frans Tamminenkin, nuoret sydämet sykkivät. 

Talven jälkeen lähdetään Sammattiin.  Kesän lopulla perhe muuttaa Nikun talosta Lammin erämaataloon, mutta syksyn tullen palataan kouluun Helsinkiin. Jouluna tullaan taas Sammattiin, Lammin saliin sytytetään pesävalkea ja sinne tuodaan Elinan toivomuksesta korkea kuusi.  

 

Sävyt tummuvat, sillä joulun vietto Sammatissa jää haaveeksi, Elina menehtyy nopeasti edenneeseen kurkkumätään. Tammikuun alussa Elias Lönnrot lähtee Teklan kanssa viemään Elinaa Sammatin kirkkomaahan, Ida jää Helsinkiin potemaan vilustumistaan. 

Elämä jatkuu, hiljainen kaipuu sävyttää olemista. 

 

 

Hilja Haahti, tuottelias kirjailija 

 

Hilja Haahti (11.9.1874–6.1.1966) on julkaissut 55 teosta. Esikoiskirjansa, runokokoelman Oraita hän julkaisi vuonna 1895, yhtenä viimeisistä ilmestyi muistelmateos Nuoruuteni vuodet vuonna 1958. Hilja Haahti kirjoitti romaanien ohella runoja, näytelmiä, suomensi, toimitti omia lastenlehtiä ja avusti lehtiä. Hilja Haahden runot ovat soinnukkaita, taidokkaasti riimiteltyjä. Laajasta kirjallisesta tuotannosta kestävimpiä ovat ehkä juuri siksi virret: tuttu virsi 30 Maa on niin kaunis ja koululaisten aamuvirsi 548 Tule kanssani Herra Jeesus.  

 

Hilja Haahti oli toisen polven kirjailija, hänen äitinsä – ehkä myös esikuvansa - oli Theodolinda Hahnsson, ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut naiskirjailija. Hänen isänsä oli kielentutkija Johan Hahnsson, joka kuoli tyttären ollessa 13-vuotias. Hilja Haahti oli opiskellut Suomalaisessa jatko-opistossa ja hänestä tuli aluksi opettaja. 

 

Leskeksi jäätyään Theodolinda Hahnsson avioitui senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen kanssa. Perheen taloudellinen tilanne koheni ja äidin uusi avioliitto mahdollisti tyttärelle opintojen jatkamisen. Hilja Haahti valmistui Helsingin yliopistossa filosofian kandidaatiksi. 

 

Yrjö-Koskisen perheen jäsenenä Hilja Haahti tutustui moniin vaikuttajiin. Nuorena kirjailijana hän oli yhteyksissä mm. Eino Leinon ja Maila Talvion kanssa. Hilja Haahti aloitti kirjailijan uransa jo nuorena, hän löysi kustantajan ja pääsi mukaan kirjallisiin piireihin. Hilja Haahdesta tuli nopeasti suosittu ja menestyvä kirjailija. 

 

Samoihin aikoihin Hilja Haahden kanssa aloittelivat kirjailijoina mm. Immi Hellen, Toini Topelius, Marja Salmela ja Aili Nissinen. Nuoret naiset ottivat paikkansa kirjallisuudessa, kristilliselle, opettavaiselle kirjallisuudelle oli tilausta. 

 

Hilja Haahden sanataiteen perusvire on harras uskonnollisuus. Tohtori Irja Aro-Heinilä tarkastelee Hilja Haahden elämäntyötä vuonna 2005 tarkastetussa teologian alan väitöskirjassaan "Sinä olet viisas tyttö, mutta Jumala on viisaampi": Naisen kuva, roolit ja rooli-ihanteet Hilja Haahden tuotannossa 1895-1966. Aro-Heinilä on käsitellyt Hilja Haahden hengellisiä näkemyksiä laajasti. Hänen uskonnollisuutensa perusta oli vapaakirkollinen hengellisyys.  Kun Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys, NNKY aloitti toimintansa, Hilja Haahti oli innokkaasti mukana. Tyttöjen koulunkäynti ja naisten aseman kohentaminen olivat hänelle läheisiä asioita. 

 

Kristillinen elämänkatsomus, naisen aseman kohentaminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen olivat nuorelle Hilja Haahdelle tärkeämpiä kuin avioliitto – kunnes elämä päätti toisin. Hilja Haahti solmi vuonna 1906 avioliiton professori Ilmari Krohnin kanssa. Monipuolisena musiikin tutkijana, säveltäjänä ja kirkkomuusikkona tunnettu Krohn oli hiljattain jäänyt leskeksi, hänellä oli edellisestä avioliitostaan kuusi lasta, nuorin vasta vuoden ikäinen. Hilja Haahdella ei ollut omia lapsia, hänestä tuli Krohnin perheen viiden pojan ja Emmi-tyttären uusi äiti ja kasvattaja. Hilja Haahti joutui luopumaan opettajan työstään, hän sai elämäänsä paljon musiikkia. Kirjailijan ura jatkui korkeaan ikään asti. 

 

 

Sammatin ystävä ja kesäasukas 

 

Hilja Haahti vietti 1930-luvulta alkaen kesälomia Elias Lönnrotin Emännyyskoululla, täysihoidossa. Hilja Haahti ja hänen miehensä, professori Ilmari Krohn asuivat Männistön mökin yläkertahuoneissa. Sammatin kesien aikana Hilja Haahti tutustui Elias Lönnrotin elämäntarinaan ja retkeili Lönnrotin maisemissa. Hän osallistui sammattilaisten elämään, myötäeli sotavuosien kohtaloissa.  Runo Syvärin urhoille on omistettu Syväriin hukkuneen sammattilaisen Viljo Maaniemen muistolle. 

 

Emännyyskoulun kesävieraana oli joinakin kesinä myös Aarne Anttila, Elias Lönnrotin elämäkerran kirjoittaja. Hilja Haahti valitsi aiheekseen Lönnrotin tyttärien tarinan ja tutki aihettaan perusteellisesti. Hän on tehnyt arkistotyötä ja perehtynyt tyttärien säilyneeseen kirjeenvaihtoon. Tiettävästi hän myös haastatteli suurmiehen tavanneita aikalaisia, Sammatin sisarusten sivuilla mainitaan ainakin Parvi, Appelsiini ja Gröönruusi. Retkien aikana hänen kerrotaan ihastuneen myös ns. Kupparin mökkiin Lammintien varrella. 

 

Sammatin sisarusten ilmestyessä Hilja Haahti oli 73-vuotias, arvostettu kirjailija.  Kulttuurikodin tyttärenä hän osasi eläytyä 1800-luvun lopun säätyläisperheen elämään ja tapakulttuuriin. Omassa elämässäänkin hän on törmännyt niihin vaikeuksiin, joita opintielle haluavat nuoret naiset kohtasivat. Nuorelle säätyläisnaiselle omaan ammattiin pääseminen ja itsenäistyminen oli vaikeaa, tyttöjen odotettiin avioituvan ja löytävän kutsumuksensa kotipiiristä. Hilja Haahti onnistui hankkimaan ammatin ja hänestä tuli naisasialiikkeen aktiivinen kannattaja. 

 

 

Naisten koulutuksen puolesta

 

Lönnrotin tyttäret kapinoivat – nykylukijan silmin varsin lempeästi – ajan henkeä vastaan ja toivovat pääsevänsä opiskelemaan, mutta vain Ida ehtii aloittaa ammattiopinnot. Kirjan sivuilla keskustellaan opinnoista, esikuvana mainitaan muun muassa Emma Irene Åström, ensimmäinen yliopistokoulutuksen saanut suomalainen nainen. 

Idan kohtalo on traaginen, vaikka hän olikin sisaruksista pitkäikäisin. Yksi harvoista mahdollisuuksista oli opettajan työ. Ida on jo ehtinyt aloittaa opintonsa, kun tuberkuloosi pakottaa hänet luopumaan niistä. Idan tuberkuloosi oli ollut lievä, mutta sairauden pelättiin uusiutuvan, tuon ajan lääketiede piti tautia perinnöllisenä. Ida keskeytti opintonsa ja palasi kotiin.  Hän työskenteli isänsä apuna ja suunnitteli tulevaisuuttaan. Esikuvana Anna ja Eva Ingman, perheystävien tyttäret, jotka ovat muuttaneet Dresdeniin. Vain Ida eli isäänsä kauemmin, tämän kuoltua hän lähti Suomesta eikä enää koskaan palannut. 

 

Sammatin sisarukset on Sammattiin sitoutuneelle ja Sammatista kiinnostuneelle mielenkiintoinen historian kertaus. Hilja Haahden uskonnollinen eetos on läsnä etenkin kertomuksen alkupuolella, hän kuvaa tyttöjen hengellisyyttä tarkasti. 

Hilja Haahti tulkitsee oivaltavasti nuorten tyttöjen ajatuksia ja sielunliikkeitä. Tyttärien luonteenpiirteet – ovatko ne arkistoista löydettyjen kirjeiden avulla sommiteltuja vai kirjailijan mielikuvitusta ­– on kuvattu tarkkaan. Hetkittäin tuntuu, kuin isoäiti kertoisi lastenlastensa vaiheista, hellyydellä, ymmärtäen.

 

Sammatin sisarukset on arkistojen ja antikvariaattien aarre. Tässä kirjoituksessa lähteenä käytetty nide, toinen painos, on ilmestynyt vuonna 1948. Hyvää luettavaa myös nykyaikana! 

Sammatin kirkko