keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Jänkhällä

Yö on tumma. Pimeys hellii väsynyttä, hiljaisuus lupaa lepoa. Tule kaamokseen, anna unen viedä sielusi mukanaan, lempeään siniseen, jonka syvyydelle ei vertaista ole. Lepää. Tämä tummien öiden aika on sinulle, joka keräät voimia suven loppumattoman valon päivien varalle.


Ensimmäinen kajo on lupaus, joka pian täyttyy. Ensin arkana sarastuksena, sitten valona. Auringon askeleet kohti horisonttia saavat värit leimuamaan.


Nämä kituliaat koivut, nöyrät näreet, ryhmyiset rungot olen kohdannut monta kertaa. Talvi talvelta ne tervehtivät jänkhän väylällä kulkevaa, uskolliset. Puut, joiden ikää en osaa arvata, aina ne tuntuvat yhtä vähäisiltä, vaikka rungot ovat kasvaneet täyteen sitkeää voimaa. Jos elää jänkhällä, ei saa pienistä pillastua. Puiden verkkainen ajantaju haastaa kiireisen hiihtäjän. Jo vain ehdit pysähtyä ja tallettaa hetken sieluusi.

Talven alla on maa, pehmeä sammalmättäinen suo, joka myötäilee jalan alla, tarjoaa auringosta värinsä keränneet marjat ja syksyn ruskassa punertuvan sammalen ja varvikon. Maa lepää, lumen huomassa. Syksyn viimeinen viima on vienyt värit, puhdistanut oksat lumen tulla. Viimeisenä jäätyvät silmäkkeet, virtaava vesi.

Lepäävä, valkoisen lumen peittämä maa. Lumella leikkivät varjot, auringon kimaltavat säteet, kristallit. Valo elää, koko päivän uuttera varjo piirtää hahmojaan, sillä on tarkka suunnitelma. Vanha pihapiiri kuuntelee varjoja, pakkasen ääniä hirsien nurkissa. 


Lumi kimmeltää valoa, sumuisen päivän pehmeissä sävyissä se hohtaa himmeänä, yön tähtien kajossa se katoaa tummaan samettiin. Ikuinen lumi, joka päivä erilainen. Lumilakean pieni asukas on piirtänyt kevyet jäljet hankeen, tassujen painaumista ei tuntematon vieras osaa lukea suuntaa enkä määränpäätä. Elämä näkyy vain, jos malttaa katsoa tarkkaan.


Kun etelä hehkuu tulta, pohjoiseen yltää punertava kajo. Ennen kuin huomaa, valo alkaa uudelleen hiipua, lyhyt päivä kääntyy takaisin yöhön.



Tunturi jänkhän laidalla nostaa päätään ylpeänä, näyttää kaikelle maailmalle hohtavin valoin kruunatun päänsä. Rinteillä sykkii elämä, pimeyttä uhmaava, röyhkeä ja uskalias.