keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kaikkein Kallein päivä

Tänään se taas on, onnea vain kaikki Kallet ja Kaarlot ja Kaarlet!

Eilen oli Viljon päivä eikä Paavon päiviinkään pitkä matka ole, viime pyhänä niitä juhlittiin. Tosimiesten nimipäivärypäs irrottaa ajatukset lopullisesti joulusta ja loppiaisesta, nyt eletään totista talvea, paukkupakkaset vain alkaneelta vuodelta puuttuvat. Helistääkö helmikuu, tuoko se talven tullessaan? Pian se tiedetään.

Kallet ja Kaarlot ja Paavot, Viljoista puhumattakaan, olivat jokin aika sitten katoava luonnonvara. Nyt vanhat hyvät nimet näyttävät olevan taas suositumpia, onneksi.

Tosimiesten nimipäiville mennään harkituin tuomisin. Untonpäiville, kesällä, vietiin joskus muistiaiset tammenlehvien kera, olihan Unto veteraani. Pihatammen oksista napattiin kimppu, jonka sisään pullon kullanvärisine sisältöineen kätkettiin. Kallenpäivän viemisiä piti oikein miettiä, kun tammenlehviä ei saanut.

Nimipäivät ovat hyvä perinne, kunnia sille. 

Hyvää nimipäivää, kaikki sankarit!





lauantai 24. tammikuuta 2015

Sukellus tuntemattomiin vesiin


Toisinaan törmää tilanteisiin, joissa huomaa muuttuvansa niksipalstaksi. Elämä on tekniikkalaji, lähteminen taitolaji ja matkalaukkujen raahaaminen voimalaji.


Yksinkertaiselle mummolle varustautuminen ja valmistautuminen käy älypelistä. Kysellään kavereilta, nettipalstalta - takana joko aitoa tiedon puutetta tai verhottua peeärrää: minäpä se olenkin matkaan lähdössä, ähäkutti. Mutta mitäpä noista, reippaasti viisaamaan, hyviä neuvoja jakamaan!

Olemme lähdössä kolmen päivän pikalomalle suurkaupunkiin. Olisiko teillä vinkeitä vinkkejä?
Jos suurkaupunki on oikea, aito suurkaupunki, säännöt ovat samat kaikkialla maailmassa. Kannattaa pitää hyvät kengät jalassa, sillä uteliaalla kävelemistä riittää. Kolealla säällä käsineet ja pipo on syytä olla mukana, ellei päällä niin ainakin taskussa ja isot rahat piilossa. Pidä kamera ja kännykkä hyvässä latauksessa. Kannattaa katsoa eteensä eikä unohtaa sivusuuntaakaan. Jos janottaa, on pitää juoda riittävästi, mutta noudattaa kohtuutta, ymmärräthän.

Mieli tekee tunturiin, metsään, luontoon. Mitä sinne matkustavan pitää tietää?
Jos luonto on oikea ja aito, samat säännöt pätevät kaikkialla maailmassa. Pukeudu järkevästi, ole erityisen tarkka jalkineita valitessasi. Varaa pipo taskuun tai huivi, kunnon hanskat varalle. Pidä isot rahat piilossa tai jätä suosiolla piironginlaatikkoon. Lataa kamera ja kännykkä aina kun voit. Katso, minne astut ja mistä otat kiinni, kun seikkailet pitkospuilla ja kivikossa. Pidä huolta nesteytyksestä, mutta valitse juomaksesi mieluummin pullotettua vettä kuin muita juomia, ymmärräthän?

Lähtisin talvivaellukselle, anna joku hyvä neuvo? 
No mutta, todellakin olipa hyvä juttu, että huomasit kysyä juuri minulta. Tärkeintä on pukeutua oikein. Kisko ensin vartalosi suojaksi kunnon kerrasto, sen päälle asialliset päällysvaatteet, reppu selkään. Muista valita sukat ja kengät huolellisesti ja varaa matkaan toinenkin kunnon pipo ja varalle toiset rukkaset. Pidä kamera ja kännykkä hyvässä latauksessa ja taskussa lähellä vartaloa, etteivät jäähdy. Maastossa liikkuessa kuulostele kehosi reaktioita ja pidä sopivasti taukoja. Nesteytys on tärkeää, kovaa t.., siis kuumaa mehua, termariin!

Millaisia varusteita tarvitaan aurinkorannalla?
 Voi ihanaa, pääset matkaan ja voit upottaa varpaasi hiekkaan. Niin, muista nyt kumminkin pukeutua oikein ja laita vaikka huivi tai hattu päähän ettei aurinko polta ja jos et siitä hiekasta niin kamalasti tykkää, niin ota sandaalit jalkaan tai lenkkarit. Pidä kamera ja kännykkä hyvässä latauksessa ja hiekalta suojassa. Ja muista juoda riittävästi…


Ah ja voi. Mummoikäinen selviää vaikka mistä, kunhan osaa laittaa hatun päähänsä ja kengät jalkaansa. Ja nesteytys, siinäpä todellinen taitolaji!

Säätilan saa googlesta, samoin kalutuimmat nähtävyydet. On aina joku kohde, joka kaikkien ’pitää’ nähdä. Joku salaperäinen pakko ajaa meitä paikkoihin, joissa kaikki muutkin ovat käyneet. Ikään kuin ei maailmalla olisi ollutkaan, jos ei niitä olisi kokenut. Valkoisia läikkiä matkakohteiden kartoilla ei enää ole, mutta muuten, tutkimatonta maastoa on kaikkialla.

Kokemuksia kertyy rohkeista kohtaamisista ja viisautta siitä, että lähtee. Arkijärjen käyttö ongelmatilanteissa lienee edelleen sallittua. Se, että tekeytyy todellista olemustaan tyhmemmäksi, ei sovi kenellekään kovin hyvin.

Miksi näitä juttuja aina vaan kysellään? Kevään merkki? Rohkeuden puutetta? 




torstai 15. tammikuuta 2015

Päivän sini


Siihen aikaan, kun kuvia otettiin pienellä räpsräpskameralla värifilmille, pakkasotoksista tuppasi tulemaan sinisiä. Tarkkoja ja hyviä, mutta sinisiä.
Ajattelin, että filmi on varmaan vääränlaista, vaikka tavallista kinaria olikin.

Uudempi räpsräpskamerani on digi ja pakkaskuvien sinisyys on edelleen olemassa.
Ei se siis filmistä johdu, pakkasta oli kymmenen pintaan, jänkhällä ehkä vähän kylmempääkin, mutta sinistä kaikki maisemat.

Mikä osuus on ilman laadulla? Golfkentällä ei talvituimaan ole edes pelaajien hikeä maisemaa sumentamassa? Joskus kauan sitten olin Euroopan kaupungissa talvella ja otin kuvia, tulos oli sarja sumeita puolihämäriä ruutuja. Lapissa ilma on kirkas ja puhdas ja kuva pakkasmaisemasta on kirkas – vaikka sininen.


Päivät ovat olleet sinisiä, pakkasen ryydittämiä, suksen luisto on vaihdellut, samoin ladulla liikkujien määrä. Hartioita pakottaa, mutta tuskin se on tarkemman kuvaamisen arvoista.

Ladun varren uljas kelopuu on nähnyt maiseman kaikki vaiheet, sen, miten metsä on syntynyt, miten tulvat ovat maata huuhtoneet, miten ihminen on tehnyt majansa, kaatanut puut, hakenut toimeentuloa. Uljas kelo on osa golfkentän maisemaa eikä se ehkä ole paikan ainoa ikihonka, jonka on välillä vaikea uskoa, että pienen valkoisen pallon seuraajat tuovat kylään kukoistusta, jopa enemmän kuin vanhat, luotetut elinkeinot.

Matkailuväki osaa asiakkaitaan hemmotella. Kun latukone jättää kierroksen väliin, ihmetellään jo, että mitä kansanhiihtolatua me muka nyt… Kansa, jonka kuntoa mittasi vaaleanpunaisen kortin ruudukko, se, johon äiti varmensi kilometrit, kun oli vesitornin lenkki käyty. Siihen aikaan sitä vielä uskalsi suksilla auraamatta vaikka minkälaisesta mäestä. Nykyään sitä laskee vain niin lujaa kuin uskaltaa, eikä se ole paljon.

Ladulla on aikaa ajatella, lykkimisen rytmissä.
Hiihtäminen on meditaatiota, kaiken sinisyyden keskellä.





keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Pakkasen sininen





Kolmetoista astetta ja pieni lumisade. 
Kamera tekee valoisasta maisemasta sinisen, kylmyys tulee kuvaan mukaan. 
Talvi on tehnyt tunnollista työtä, jokainen oksa ja varpu on kuuralla koristeltu. 




tiistai 13. tammikuuta 2015

Oli se Reetari sentään



Pakkaspäivän ladulla kohtaa vain muutaman kulkijan. Eivät nekään vauhdilla sivakoi: luistoa ei tänään kiitä kukaan. Kylmää on kahdenkymmenen tietämissä, tielle putoilee verkkaista vitilunta, varjotonta valoa. Jokaisella sauvantyönnöllä pakkaslumen narskahdus, jota viti hiukan vaimentaa.

On niin kylmää, että kamera hyytyy. Melkein mustavalkoinen metsä, lumiset hongat ja haalean sininen taivas – vieläkin olisin niitä halunnut kuvata.

Puiden oksille kinostuu lunta ja välillä vastaan tulee aito Pekka Halonen, hallitun kaunis lumimaisema, rajausta vaille taideteos. Lumikinosten pyöreät posket sinisine varjoineen, tykkykuusien uljaat hahmot, pensaiden huurteiset filigraanioksat, hanki, koskematon ja puhdas. Reumaa ja muita vaivoja sitkeästi uhmanneen, ulkosalla maalanneen taitajan työ. Autenttinen.


Paras Lapin talvisen maiseman kuvaaja lienee sittenkin Reetari, Särestön mestari. Pakkaskoivuista on tallentunut  kaksi versiota; toisen sävyjä pehmentää usvainen pakastuva keli, toisessa taustalla näkyy kirkkaan pakkastaivaan roosa.


Aurinko, oranssin hehkuva, nousee kevään horisontin ylle, koko taivas saa siitä värinsä.


Särestö on museo, jonne voi pistäytyä katsomaan jänkhän koivuja ja lumoutumaan kesäyön valosta. Mestari ja velimies Anttu ovat jo poissa, kiireetön jutustelu hiljennyt. 

Mutta kuvat, niissä on elämän voimaa.
Pakkasen, lumen, auringon voimaa.


Kaikki tämän päivityksen kuvat ovat menneiden talvien lumia.