Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlavuosi 2021. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlavuosi 2021. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. kesäkuuta 2021

Jakelutien äärellä


Olin syksyllä, jonakin päivänä koulun jälkeen, käynyt kysymässä, pääsisinkö Lohjan kirjakauppaan jouluapulaiseksi. Sain paikan. Halusin kesällä lähteä töihin ulkomaille, piti olla matkarahaa. Oli siis pakko voittaa ujoutensa ja mennä tiskin taakse. 

 

Arvelin, että jos jostain jotain tietäisin, niin ehkä kirjoista, jonkinlaisena lukutoukkana. Ja kai niitä neliskulmaisia kappaleita olisi helpompi kääriä pakettiin kuin vaikka villasukkia tai kukkamaljakoita tai muita esineitä? Kirjakaupan johtaja oli myötämielinen ja antoi luvan tehdä niin monta tuntia kuin pystyi. 

 

Katselin ja ihmettelin kirjapinoja, yritin selvittää itselleni, mistä kaikissa niissä niteissä oli kyse. Aamupäivät olivat aluksi rauhallisia, ehti lukea takakansitekstejä ja luoda mielikuvia. Takahuoneessa juotiin välillä kahvia ja juteltiin työkavereiden kesken, iltapäivän edellä ruuhka tiivistyi ja kaikilla oli kädet täynnä. 


Kauppalan rouvat kantoivat joulunalusviikoilla lahjapaketteja kotiin, kirjoja lapsille, miehelle, mummoille ja tädeille. Vauhti kiihtyi tasaisesti kohti joulua, kunnes aattona, aamupäivän tunteina kauppa oli hyvin hiljainen ja se tuntui melkein oudolta.


Vähitellen hyllyjen välissä alkoi levitä vieno konjakin tuoksu. Joku isäntä oli kesken kuusenkoristelun ja pikkunaukkailun huomannut, että lahjojakin pitäisi perheelle olla. Äkkiä jotain naiselle sopivaa pakettiin! Äkkiä! Paperia ympärille, naukuvaa muovinauhaa ruseteiksi ja kassalle, kiitos! Onneksi pakkaaminen kävi jo rutiinilla. 

 

Aattona puolen päivän aikaan kauppa suljettiin jouluksi ja oma työrupeamani päättyi. Palasin koulutytön elämääni. 


 

Jonakin joulunalusajan päivänä Eeva Joenpelto tuli kauppaan muutamaksi tunniksi, esittelemään uusinta kirjaansa – Ritari metsien pimennosta - ja signeeraamaan kirjojaan. Joenpellon kumppaniksi kustantaja oli valinnut Simo Salmisen – enkä vieläkään tiedä, miksi. Kassalla oli koko ajan kiirettä, kuuluisa vieras veti kaupan täyteen, ehdin vain hiukan vilkaista Eeva Joenpeltoa, Simo Salmista en ollenkaan.  


Niin hieno ja tyylikäs, vihreä leninki, hiukset taidokkaalla nutturalla, ryhdikäs olemus. Elävä, oikea kirjailija! Katselin, ihailin, sen verran kuin ehdin, sitten tilanne oli jo ohi. 

 

Kirjakaupassa oli Joenpeltoa ja lohjalaiset myös ostivat tutun, asemansa vakiinnuttaneen kirjailijan teoksia. Myyjättäret olivat tutustuneet Kaari Utrion ensimmäisiin kirjoihin ja puhuivat niistä. Laila Hietamiehen aika tuli vasta myöhemmin. Aikanaan opin tietämään, että oli niitä rouvia, joille piti joka joulu ostaa uusi Hietamies tai Utrio. Eeva Joenpellon julkaisutahti oli hitaampi, ihan joka joulu ei uutta kirjaa saatu, mutta naiskirjailijoiden kolmikko piti kauan painosten ykköstiloja. Eeva Joenpellon Lohja-sarja ja sen jälkeen ilmestyneet kirjat olivat todellisia tapauksia, jokainen, mutta silloin en enää ollut joulutöissä kirjakaupassa.   



Miehille ostettiin Mauri Sariolaa tai tummanpuhuvia sotakirjoja, niitä riitti. Kun Ampiaiskesä ilmestyi, kaikki halusivat osansa sensaatiosta ja kauppa kävi. 

 

Kirjallisuudella on tutkijansa ja analyytikkonsa, mutta todellisuudessa moni lukija sai kirjansa myyjättären – me kaikki olimme naisia, ihanasti eri-ikäisiä – suosituksesta. Lehdissä julkaistiin korkealentoisia kritiikkejä, mutta niiden avulla ei aina osannut suunnistaa hyllyjen ja tiskien lomassa. Tämä on sellainen mukava lukuromaani, tämä on jännittävä ja niin edelleen. Joenpeltoa, Iiris Kähäriä tai Sariolaa ei tarvinnut paljoakaan markkinoida, ostajat kokivat heidät lähiseudun tekijöiksi ja moni oli tullut varta vasten omansa hakemaan.  

 

Kirjakauppias kierteli välillä kaupassa, katsoi, että tavaraa oli tarjolla, tarkkasi valikoimaa ja menekkiä, nosti hitaammin liikkuvia niteitä tiskin etureunalle. Aina oli jotain, joka uhkasi jäädä varastoa kasvattamaan. Kirjakauppa on paitsi kulttuurilaitos, myös elinkeino. 

Kirjoja myytiin vain kirjakaupoissa, kirjakerhoja ei vielä ollut. Muina kirjallisuuden jakeluteinä olivat kirjastot ja kaupungeissa divarit. Kirjakaupoilla oli valttinaan kattava näytevarasto ja kiinteät hinnat.

 


Hyvin myyvä kirjailija on aarre kustantajalle ja kirjakauppiaalle. Suositun tekijän kirjasta ei tarvinnut juuri myyntipuheita pitää. Asiakkaalle kuuluisa nimi on suositus, luotettu tavaramerkki. Aina ei tarvitse edes muistaa kirjan nimeä, kunhan tietää kirjailijan nimen. Varmimmin myi se, joka oli listoilla joka vuosi. Huoleton, varma lahja ihmiselle, jonka makua ei tarkemmin tarvinnut aprikoida, kyllä se tästä ennenkin on tykännyt.  

 

Kuinka moni niistä kirjoista on edelleen elinvoimainen ja kiehtova? Mitä entisille menestysromaaneille kuuluu nykyään? Jaksavatko sarjat vielä kiinnostaa? Kuinka kauan sensaatio voi olla sensaatio? Keitä ovat 2020-luvun vahvat ja pitkään suosittuina pysyvät tekijät? 

 

Jokaisella ajalla on päiväperhonsa. Jouluapulaiseltakin haluttiin ostaa uusia, kiehtovia seksioppaita, niitä oli tullut kauppoihin vasta hiljan ja niissä oli kielletyn hedelmän tunne.  Oli välillä vaikea saada selvää, kun joku mutisi kauluksensa suojista, mahdollisimman häveliäästi, haluavansa ostaa Tuoksuvan puutarhan. Se ei ollut kasvioppi. Myöhemmin nämäkin kirjat ja muut elämäntaito-oppaat tulivat reilummin esille, kauppoihin, vähitellen kirjastoihinkin, punastelu jäi historiaan. 

 

Jotain juhlavampaa, arvokkaampaa tuon ajan kirjakaupassa oli. Vain joitakin dekkareita ja pehmeää rouvasväen pornoa, kesyä ja kilttiä. Vai johtuuko mielikuvani siitä, että arvostin kirjoja ja kirjailijoita? Muistikuvissani valikoima oli asiallisempi – tuntuu kuin viihdetähtien elämäkertoja, poliittisia suostutteluyrityksiä, romanttisia käännöskirjoja ja sekalaisia niksikirjoja olisi ollut vähemmän tarjolla. Laadukas kirjallisuus on saanut kilpailijoita, mutta sillä on onneksi yhä arvostusta. Ravistuiko kirjakaupan arvovalta, kun bestsellereitä alettiin myydä tarjoushinnoin marketeissa ja kirjakerhot alkoivat markkinoida suoraan asiakkaille,  vedoten käteviin toimituksiin ja edullisempiin hintoihin? Laajan valikoiman pystyy tarjoamaan vain erikoistunut kirjakauppa. 

 

Suomalaisen kodin kalustukseen kuului yhä kirjahylly, siinä muhkeat tietosanakirjasarjat ja vähitellen yhä useammat yhtenäisiin kansiin sidotut kerhopainokset. Kirjakaupasta alkoi tulla erikoismyymälä. Sähköisen jakelun, äänikirjojen ja tietokoneiden vyöryä ei noina joulunalusaikoina edes osannut kuvitella. Usko painettuun sanaan oli luja. 

 

Kouluajan joululomien jälkeen en enää ole ollut kirjakaupassa töissä. 

Eeva Joenpellon teksteihin palaan yhä uudelleen. 

  


PS.  Kuvien kirjat ovat kirjoittajan hyllystä. Kokoelma ei ole täydellinen, eivätkä kirjat todellakaan ole ensipainoksia. Olisi varmaan mielenkiintoista pohtia, miten kirjojen ulkoasu on vuosien aikana muuttunut.


Kaikki kansipaperit eivät ole tallella, niitä ei aina ole arvostettu, vaikka taiteilijan työtä nekin ovat. Painotekniikka on kohentunut, graafikolla on paljon sanavaltaa, kun pohditaan, miltä kirjan pitää näyttää. Kannet luovat mielikuvia, antavat ensivaikutelman, myyvät. Kun jakelutiet muuttuvat ja myyjiä on yhä vähemmän, myyntipuheet ovat yhä useammin kansien varassa. Luetaanko niitä?



Eeva Joenpellon juhlavuosi 2021 on alkanut. Koronan takia ohjelmaa on jouduttu muuttamaan, seminaari siirtyy syksyyn, mutta kesällä nautitaan Vaahterateatterin näytelmästä Tuomari Müller, hieno mies. Juhlansa Eeva Joenpelto on ansainnut.