perjantai 29. elokuuta 2014

Matka, mahdollisuus



Veden väri ei ole väri eikä tunnelma, sillä veden mielialat vaihtuvat alati ja tunnelmia on monta. Jokainen väri on veden väri, sillä veden pinnassa leikkivät kaikki sävyt. Aallot toistavat taivaan sinisiä, kertaavat pilvien graniitinharmaan ja heijastavat syksyisen rannan kultaiset kaislat, runsaina ryppäinä hohtavat pihlajanmarjat.


Valo hohtaa laineilla, liikkuu ja elää, meri näyttää valkoisin pärskein voimansa. Veden väri on jokainen väri ja veden väri on ulapan ihmeellinen sininen. Vaikka suolainen tuuli on viileä, sisätiloihin ei malta siirtyä, vaan haluaa katsella kaikki sävyt ja siniset.



Yhteisellä retkellä Inkoon maisemiin tavataan tutut, puhutaan maailman asiat kuntoon, tuuletetaan sielua ja otetaan askeleita uusiin seikkailuihin. Kodikkaassa tutussa seurassa. Hyvässä.

Kirkko katsoo merelle ja kertoo jokaisella kivellään historiaa, tarinoita. Se näkee kauas, menneeseen ja tulevaan, se on aina läsnä. Merenkulkijoita on ollut yhtä kauan kuin meren rannalle on tultu elämään. Kirkolle, satamaan johtaa tie, vuoroin tyynen sininen, myrskyn harmaa, kimaltava ja jäinen. Kirkossa kohtaavat mantereen ja saarten asukkaat. Meri tuo kansan sanaa kuulemaan, kokoaa väen yhteiseen hartauteen kynttiläkruunujen alle, sukupolvesta sukupolveen. Tarjolla on lämpöä, läheisyyttä, lohtua.


Mutta ei ehkä pidäkään olla niin, että tulijat tuntisivat vain pelkkää lempeän tyyntä mieltä. Kuolemantanssissa kaikki säädyt kulkevat kohti vääjäämätöntä, armoton nauru saattaa itkeviä hahmoja. Memento mori, muista kuolevasi. Memento. Muista, että musta surma vaanii, ilkeä vitsaus tai paha tauti, oikukas meri. Muista, opi ja usko oppimasi. Lunastus, armahdus on kuorin keskellä, Kristuksen kärsimyksessä, muista. Muista, lausu rukouksesi ja tunnusta syntisi, niin pääset osalliseksi armosta, voit taas lähteä puhtain purjein matkaan.  

Vaaleiksi kalkitut seinät, vanhojen kuvien punasävyisiksi pelkistyneet sävyt, valo ja hiljaisuus koskettavat kulkijaa, joka pysähtyy hetkeksi kirkon penkkiin. Miten sykähdyttävä elämys aikanaan satumaisen värikkäät, koko kirkon sisätilat täyttäneet kuvat ovat olleet 1500-luvun inkoolaisille, joiden elämää ei vielä säädellyt sähköinen viestintä ja kuvien, äänien ja sykkivien virikkeiden loputon tulva?


Ehkä juuri tässä onkin jotain oleellista: jokaisena aikana, kaikissa elämän aallokoissa jykevästi paikallaan seisova kirkko on paikka, jossa arki vaihtuu pyhään ja sielu saa kerätä voimia.

Paikka, josta on hyvä lähteä elävän veden maailmaan.


Vanhaan muistikirjaan joku on piirtänyt lennokkaalla käsialalla
Anzukommen ist eine Chance!
Abzufahren ist eine Kunst! *

Kiitos matkaseurasta, sammattilaiset! 

* Saapuminen on mahdollisuus, lähteminen taidetta.