sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Lisää ihania miehiä



Sydän oikein läikähti Kalevalanpäivän aattona. Osuttiin samaan kahvipöytään, herrasmiehet ja bloginkirjoittaja. 

Eikä runo väsynyt, eivät virret vierähtäneet. Juttua riitti. Kerrottiin tarinoita, lämpimiä muisteluksia ja myhäiltiin elämän ihmeellisyyksille hyvien herrojen kanssa. Muistaminen on lahja ja aarre. Muistojen jakaminen kun lisää pääomaa, ei kuluta sitä.

Kaakonkulman veikkoja, toinen kertoi, kuinka oma murre oli hukkunut maailmalle, enää ei mie ja sie sujunut niin kuin ennen ja siksi tutun murteen puhujien kuunteleminen aina elähdytti sielua. Oli siellä savolaisten Ameriikassa ennen ollut paljonkin karjalaisia, evakkoina tulleita, olivat asettuneet ja yrittäneet. Ja kieli oli elänyt, iloisena ja eloisana.

Muistoja oli kertynyt niin tytöistä kuin emännistäkin. Ja tutusta miehestä, joka oli kyllä mukava, mutta naisasioissa taitamaton: eihän se sillä vartalolla ikinä naista saa! Emäntiään herrat kunnioittivat ja kertoivat arvostavin sanoin siitä, miten molemmat olivat tehneet oman osansa perheen hyvinvoinnin puolesta. Yli neljäkymmentä vuotta yhdessä, tehkääpä perässä, nuoremmat. Seesteistä onnea, arjen kosketuksia.

Edettiin kevyistä aiheista vakavampiin, puhuttiin luottamusta rakentaen ja lopussa toinen alkoi puhua monumentista, jonka alle hänenkin taipaleensa aikanaan päättyisi. Metallimies ei puun tai kiven alle halua, metallista rakennettu muistomerkki oli jo odottamassa isoäidin haudalla, seurakunnan kanssa oli varmistettu hallintaoikeus. Kuvankin sain nähdä, nelivärikuvan, joka kulki mukana kuluneessa lompakossa.


Vuosirenkaita oli molemmilla yli kahdeksankymmentä. Toivottavasti elämänilo säilyy ja askeleet pysyvät reippaina. Ei sinne monumentin alle mikään kiire ole.



Kalevalanpäivänä mietin, miten totta ovat eepoksen viimeiset sanat. Pitkän elämän jälkeen voi jo katsoa taaksepäin ja nähdä, että jälkeä on tullut. Uusi väylä raivattu tulevien polvien tulla. Kiitos siitä.


Vaan kuitenki kaikitenki                                
la'un hiihin laulajoille,
la'un hiihin, latvan taitoin,
oksat karsin, tien osoitin.
Siitäpä nyt tie menevi,
ura uusi urkenevi
laajemmille laulajoille,
runsahammille runoille,
nuorisossa nousevassa,
kansassa kasuavassa.