keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Katselin puita ja ne olivat kuin ihmiset. Katselin ihmisiä ja ne olivat kuin puut.


Millaista puuta sait ytimeesi?

Oletko tammi, tuhatvuotinen
Latvukset laajat ja jyhkeät
Juuret syvät, oksat ylpeät
Voiman ja uhman tiedostaen
Ikipuuna kohoat elämässäsi.

Petäjärunkosi nousiko korkeuteen?
Jylhä hahmosi taivaita tavoittaen
Syvyydestä maan ponnistaen,
Yhä ylemmäs oksia kurottaen
Maasta ja mullasta loitoten
Ikihonkana matkalla taivaaseen.

Pihkainen sielu ja oksien onkalo
Vihreä näreikkö neulasineen
Kiihkeää kiimaa ja laajuutta
Uhmaa ja tummuvaa taajuutta.
Ikikuusi taivu ei tuiverrukseen
Juuriltaan kaataa sen kohtalo.

Olet oikukas, ihana koivupuu
Kepein oksin tuulia tottelet
Kun puet yllesi vehreyden
taika kevään on ihmeellinen
Tuskin syksyä, keltaista muistelet
Mahla suonissa taas pakahtuu.  

Puhetta, kuisketta, naurua vaan
Tarinoi, kehuu ja leikittelee
Suojaa haapa säikkyä sydäntään
Vaan laulunsa viri saa heräämään
Koko suven säveltä tapailee
Ikimusiikki helisee oksillaan.

Himmeän hohtavan pukunsa
Tuoksuvan vihreän hahmonsa
Ankaruus kamaran kasvattaa
Lujaa luonnetta, sitkeää katajaa.
Vaieten nostaa se runkonsa
Harmaan, vaan rautaisen vartensa.

Pajupuun sielussa, sydämessä
Rohkeus piilee, suo uskallusta
Nousta valoon hentoine oksineen
Ylivoimaa uhmaten uudelleen,
Vastusta kyllin, vaan ponnistusta
Juurten ja versojen ytimessä.

Sormin tuhansin taivasta tavoittaa
Lehdet kevättä kantaen heleää
Kesän voiman vihreän täyteläisen
Taittaa syksyllä kypsynyt keltainen.
Nuttua harmajaa katson, ystävää,
Pian talvista, paljasta vaahteraa.